Mutta ei osaa selittää, miksi se olisi mätä vieläkin, vaikka hänen mukaansa siitä on tuhansia vuosia.
http://youtu.be/07gBKVQRbvI
http://youtu.be/07gBKVQRbvI
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Keskimääräistä parempaa huumoria edusti video. Kiitos siitä
Paras kohta oli kuin yleisön jäsen sai "älyn"väläyksen ja huudahti "lobotomia!". Voin vain kuvitella sen mielettömän itsetyytyväisyyden määrän tämän suorituksen jälkeen
Se lääkäriseuran lehden juttu on koruton, jossa viitataan Scince -lehteen.
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo95085.pdf
Koruttomuutta värittää hiukan juttuun lisätty omavarainen loppukappale:
"Kuusikymmentäkahdeksan miljoonaa vuotta vanhat verisuonet ja -solut näyttävät kuvissa kuitenkin niin samanlaisilta kuin nykyisin laboratoriossa eristetyt tuoreet vastineensa, että mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan."
Jotenkin on jäänyt mainitsematta, ettei Science-lehdessä kirjoittaneiden ja kohteet muuallakin kuin valokuvissa nähneiden tutkijoiden mielikuvitus ollut mennyt laukalle.
Jeah. Löydöksen tuoreina säilyneet pehmytkudokset saavat mielikuvituksen laukkaamaan siten että löydös vaikuttaa vain ehkä max parituhatta v. vanhoilta.
Minusta homma on kuitenkin tieteen silmin katsottuna niinpäin että tarvitaan tosi hurjasti mielikuvituksen laukkaa jotta pystyisi kuvittelemaan tuolle löydökselle ikää 85 milj. vuotta.
---Kaikki viittaa ihan satavarmasti nuoreen tapaukseen. On äärimmäisen typerää ja kakkea tiedettä vastaan väittää tuota edes miljoona v. vahaksi.
--Miksi se on niin kovin vaikeaa hyväksyä totuus sellaisena kuin se esittäytyy? No evouskohan sen sokeuden saa aikaan.
Koeta nyt päättää:
"Minusta homma on kuitenkin tieteen silmin katsottuna niinpäin että.."
Sinun silmäsi ei tieteelle kelpaisi edes takasilmäksi.
>Minusta homma on kuitenkin tieteen silmin katsottuna
Ei ristus. Jyri katsoo tieteen silmin! Tukehdun pullaani nyt.
Himmaa nyt vähän, jotta trolliutesi olisi edes hiukan vähemmän ilmiselvää.
"Löydöksen tuoreina säilyneet pehmytkudokset saavat mielikuvituksen laukkaamaan siten että löydös vaikuttaa vain ehkä max parituhatta v. vanhoilta."
Mielikuvitus on lähtenyt laukkaamaan siinä vaiheessa kun aletaan puhua dinosaurusfossiilin tuoreina säilyneistä pehmytkudoksista. Vai osaatko selittää miten tuoreitä pehmytkudoksia demineralisoidaan?
@ 39.40 "Afrikan suurin ongelma on noituus, ei taudit ja tammoset". Okei Pekka, okei.. sodat, saasteet, koyhyys ja nalanhata eivat tietenkaan ole niin mittavia ongelmia kuin noituus, sehan on selva.
Onneksi Pekka itse joka aamu torjuu noituutta loitsumalla. Siina han on varmasti oikeassa, ettei tata ihan joka piireissa Suomessa ymmarreta.
On vaikea sanoa, onko Pekka vastenmielinen vai surullisen hupaisa, helkkarin holmo vai nerokas kusettaja.
"On vaikea sanoa, onko Pekka vastenmielinen vai surullisen hupaisa, helkkarin holmo vai nerokas kusettaja. "
Ei hihupellejen kusettamiseen neroutta tarvita.
Mjoo, ei tietenkaan sinansa. Pekka on vain niin uskomattoman holmo, siis lliankin holmo, etta mieleen tulee taitava (nerokas) stand up -kusettaja.
Niin tai nain, asia ei juuri imartele Pekan yleisoa.
Itse asiassa Afrikan paikallisuskonnot ovat nimenomaan näitä poppamies-noituus- uskontoja.
Mikä on se perustavaa laatua oleva asia, joten kristinusko eroaa muista poppamies-noituus-uskonnoista?
>Ei hihupellejen kusettamiseen neroutta tarvita.
Ei tosiaan. Pitää vain jutella juttuja joita hihupellet isoavat ja janoavat kuulla. Sen Pekka osaa.
Viihdyttävä esiintyjä.
Mutta jos tuo löytö on todellinen niin kyllä se asettaa evoluutio-iämääritykset vähintäänkin outoon valoon.
---Mutta tästähän selvitään sillä että koska tämä poikkeaa yleisestä evoluutiokäsityksestä, niin luokitellaan tämä löydös mysteeriksi ja suljetaan se mappi ööhön.
Näinhän ne muutkin yleisesti hyväksytystä evoluutiolinjasta poikkeavat näytteet jätetään huomioimatta.
Ja jäljelle jää virheetön teoria jota on kiva opettaa alakoululaisille.
Ei aseta.
http://www.smithsonianmag.com/science-nature/dinosaur.html
http://www.smithsonianmag.com/science-nature/dinosaur.html?c=y&page=3
"Young-earth creationists also see Schweitzer’s work as revolutionary, but in an entirely different way. They first seized upon Schweitzer’s work after she wrote an article for the popular science magazine Earth in 1997 about possible red blood cells in her dinosaur specimens. Creation magazine claimed that Schweitzer’s research was “powerful testimony against the whole idea of dinosaurs living millions of years ago. It speaks volumes for the Bible’s account of a recent creation.”
This drives Schweitzer crazy. Geologists have established that the Hell Creek Formation, where B. rex was found, is 68 million years old, and so are the bones buried in it. She’s horrified that some Christians accuse her of hiding the true meaning of her data. “They treat you really bad,” she says. “They twist your words and they manipulate your data.” For her, science and religion represent two different ways of looking at the world; invoking the hand of God to explain natural phenomena breaks the rules of science. After all, she says, what God asks is faith, not evidence. “If you have all this evidence and proof positive that God exists, you don’t need faith. I think he kind of designed it so that we’d never be able to prove his existence. And I think that’s really cool.” "
Miksi tämä asia ylipäätään pitää uutisoida ikäänkuin tuo löydös olisi kaikesta päinvastaisesta näytöstä huolimatta muka 68 milj. v. vanha, vaikka jokainen vähänkin asioista perillä oleva näkee heti että nyt ollaan tosi nuoren luunpalan kanssa tekemisissä.
--No tulipahan tässä taas yksi selvääkin selvempi todiste evolutionistitutkijoiden epärehellisyydestä. Ja evokansa nielee kaiken täysin kritiikittömästi.
---Onko olemassa helpommin kusetettavia ihmisiä kuin maallikkoevokit?
http://www.smithsonianmag.com/science-nature/dinosaur.html
" kaikesta päinvastaisesta näytöstä "
Mistä päinvastaisesta näytöstä?
" vaikka jokainen vähänkin asioista perillä oleva näkee heti että nyt ollaan tosi nuoren luunpalan kanssa tekemisissä. "
Eli kukaan tuota luuta tutkinut ei mielestäsi ole vähääkään perillä tutkimusalansa asioista?
>Eli kukaan tuota luuta tutkinut ei mielestäsi ole vähääkään perillä tutkimusalansa asioista?
Ennenkuin evopoliisit ehtivät paikalle niin löydöksen tehneet tutkijat olivat aivan äimänkäkenä tukiessaan hyvin säilynyttä luuta laboratoriossaan ja julkisuuteen päässeet kommentit olivat sensaatiomaisia ja kuviakin otettiin tumallisista verisoluista, mutta sitten suut tukittiin, kun evopoliisit tulivat kertomaan, että tuollaisa ei olekkaan.
Marin suu oli vaikein tukkia ja välittömästi alkoi parjauskampanja hihhuliuskovaisesta naisesta, vaikka hän oli aiemmin pätevän tutkijan maineessa.
Marihan ei ollut erityisesti mikään hihhuliuskovainen hörhö, kuten häntä jo ehdittiin nimitellä, vaan ihan luterilaiseen kirkon jäseneen verrattava ihminen ei edes erityisen uskovainen, mutta tämä oli valittu taktiikaksi.
Lopulta kuitenkin Marin maine palautettiin, mutta jutut olivat muuttuneetkin niin, että kreationistiset piirit olivat painostaneet häntä puhumaan mitä sattuu tutkimuksistaan.
Evopoliisit valvovat satujaan!;) Ei mene kuitenkaan läpi!
"Evopoliisit valvovat satujaan!"
Joku tässä kyllä satuilee, laitappa jotain linkkiä noiden väitteidesi tueksi.
Neidin esimerkki valaisee hyvin sitä tosiasiaa, että kreationisti uskoo mitä pöljyyksiä tahansa, kunhan ne vain vahvistavat hänen ennakkoluulojaan.
Lue tuosta vähän alempaa, mitä itse 'Mari' sanoo.
Reinikainen tuttuun tapaansa horjuttaa taitavasti evo-opin peruspilaireita. Dinot ovat korkeintaan 6000 vuotta vanhoja kuten tuo uusi tutkijoiden löytö osoittaa.
Siis Reinikaisen ja sinun mielestä:
"Dinot ovat korkeintaan 6000 vuotta vanhoja kuten tuo uusi tutkijoiden löytö osoittaa."
Tutkijathan ovat raportissaan sanoneet, mitä mieltä he ovat löydön iästä.
Sepä siinä. Teillä on todellakin se pakkomielle 6000:sta v.:sta!
Minun isolla veljellä oli kouluiässä hyvä pilkkanimi tuollaisille ihmisille. Se oli Pakkomielle-Pauli.
>Reinikainen tuttuun tapaansa horjuttaa taitavasti evo-opin peruspilaireita.
Totta mooses nuin on, mutta evoluutioteoriaan hän ei saa edes pintaraapaisua säälittävillä horinoillaan.
Ukko valehtelee niin että korvat heiluu ja varmaankin tietää valehtelevansa:
"Nyt on löydettu tyrannosaurus rexin pehmytkudoksia... ...eli on löydetty siis dinosauruksen luita, jotka ei ollutkaan kivettyny, vaan kun ne halkastiin, niin ne haisi mädälle ja siinä ku tehtiin leike, niin havaittiin, että siitä saa vielä verinäytteen ja siellä on verisoluja ja muita ja puolimätää lihaa ja..."
Miksi kreationismia pitää puolustella selkeillä valheilla?
Eihän tuollainen vääristely ketään vakuuta, ei todennäköisesti edes koulutettuja kretiinejä.
>Eihän tuollainen vääristely ketään vakuuta, ei todennäköisesti edes koulutettuja kretiinejä.
Valtava enemmistö kretuista ei ole saanut mitään luonnontieteellistä tai historiatieteellistä koulutusta, ei ainakaan lukiota parempaa. Ei sillä koulutetulla osalla ole mitään merkitystä kreationistien kokonaiskuvassa.
He eivät pysty ymmärtämään epäselviä valheita.
Kyllä Pekka tietää,tohtoris mies,on monet lihat kopeloinu.ties vaikka nuolaissut,olikohan siinä lihassa karvoja.Katsoi varmaan sillä silmällä,että antakaahan Pekan tehdä rauhassa tieteellistä tutkimusta.TV7 :ssa saamme pikapuolin nähdä Pekan tutkimuksista.hei hei.