Helsinki!

Mahtaiskohan suuresta pääkaupunkistamme löytyä seuraa 29-vee tyttöselle? Mulla on aika vähän sellaisia kavereita kenen kanssa voi puuhastella kaikkea mukavaa. Tuntuu että nykyään kaikilla on niin kiire ettei kukaan ehdi enää kyläilemään taikka tekemään mitään. Baariseuraa kyllä löytyy. Välillä olen kyllä itsekin kiireinen, mutta kyllä sitä aina joskus ehtis jotain tekemään. Eikä sen tekemisen aina tarttis olla mitään ihmeellistä. Olis esim. hauska opetella kokkailemaan jonkun kanssa, kun ite olen niin poropeukalo keittiössä. Mikäs sen mukavempaa kun nauttia aikaansaannoksistaan ja höpöttää. Joulun alla vääntää piparkakkuja, ihan mitä vaan. Taikka jos löytyis joku koiranomistaja, jolla olisi yhtä hullut koiranulkoiluttamisajat kuin itelläkin. Koirallakaan ei voi olla koskaan liikaa kavereita! Kenelläkään kavereista ei ole koiraa, joten välillä on tosi tylsää taapertaa tuolla yksinään.
Olen myöskin aika kiinnostunut luontaislääketieteestä, rajatiedosta ja muusta new age hömpästä. Jos samanhenkisiä löytyisi silläkin saralla, voisi yhessä kokeilla kaikkea. Treenailla shiatsua tai keitellä yrttivoiteita. Mitä tahansa keksiikin. Olen kiinnostunut vähän kaikesta. Yllyttäkää hullua! :)
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos miespuolinen kelpas seuraksi, niin tässä olis. Kuulostat kiinnostavalle ja samat asiat kiinnostaa.

Meilaa: [email protected]

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Peppi kirjoitti:

Mahtaiskohan suuresta pääkaupunkistamme löytyä seuraa 29-vee tyttöselle? Mulla on aika vähän sellaisia kavereita kenen kanssa voi puuhastella kaikkea mukavaa. Tuntuu että nykyään kaikilla on niin kiire ettei kukaan ehdi enää kyläilemään taikka tekemään mitään. Baariseuraa kyllä löytyy. Välillä olen kyllä itsekin kiireinen, mutta kyllä sitä aina joskus ehtis jotain tekemään. Eikä sen tekemisen aina tarttis olla mitään ihmeellistä. Olis esim. hauska opetella kokkailemaan jonkun kanssa, kun ite olen niin poropeukalo keittiössä. Mikäs sen mukavempaa kun nauttia aikaansaannoksistaan ja höpöttää. Joulun alla vääntää piparkakkuja, ihan mitä vaan. Taikka jos löytyis joku koiranomistaja, jolla olisi yhtä hullut koiranulkoiluttamisajat kuin itelläkin. Koirallakaan ei voi olla koskaan liikaa kavereita! Kenelläkään kavereista ei ole koiraa, joten välillä on tosi tylsää taapertaa tuolla yksinään.
Olen myöskin aika kiinnostunut luontaislääketieteestä, rajatiedosta ja muusta new age hömpästä. Jos samanhenkisiä löytyisi silläkin saralla, voisi yhessä kokeilla kaikkea. Treenailla shiatsua tai keitellä yrttivoiteita. Mitä tahansa keksiikin. Olen kiinnostunut vähän kaikesta. Yllyttäkää hullua! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu