Olipa kerran tulevaisuudessa.
Meidän jälkeläisemme. Maailmantuhoajat ja sen uudelleen rakentajat. Oppivat kovan läksyn kautta kuinka elämää tulee kohdella. He joutuivat rakentamaan maailman tuhotun tilalle - ja juuri siksi he selvisivät ja kehittyivät.
Lopulta tuo ihmissuvun siemen joka oli saastunut menneisyydestään, kehittynyt tuskalla ja menetyksellä, kehittynyt selvitäkseen maailmasta, kehittynyt aina vain pidemmälle ja pidemmälle. Muokannut itseään ja ympäristöään, rakentanut asuinpaikkaansa pääsemättä koskaan kuitenkaan tähtiin - he kehittivät vihdoin järjestelmän joka ei ollut riippuvainen ihmisestä ja joka kykeni valloittamaan tähdet. Mikä tuo järjestelmä oli - kone, evoluution toinen taso - sitä emme tiedä. Tiedämme vain että se oli - potentiaaliltaan suuri.
Ihmiskunta tiesi loppunsa koittaneen. Väistämätöntä ei voinut välttää, ihmiskunta tuhoutuisi eikä koskaan pääsisi pois vankilaksi muuttuneelta planeetaltaan. Ihmiset eivät kertakaikkaan kyenneet ylittämään avaruuksia millään keinolla.
Siispä he vapauttivat järjestelmänsä ja antoivat sille käskyn: Etsi esi-isäsi.
Ihmiskunta katosi lopulta. Järjestelmä jäi. Se matkusti aeonien kuluessa tähtiin. Muokkasi materiaa, keräsi, luokitteli, suunnitteli, kommunikoi, kehittyi. Siihen oli istutettu samat mallit kuin mitä evoluutio ja ihmiskunta olivat edustaneet. On vaikeaa nähdä oliko järjestelmä oikeasti tietoinen - se oli äärimmäisen hienostunut ja potentiaaliltaan valtava. Se kykeni kartoittamaan valtavan määrän erilaisia vaihtoehtoja, prosessoimaan niitä. Sitä eivät vaivanneet itsekkäät intressit eikä se koskaan sotinut omia suunnitelmiaan vastaan. Lopulta järjestelmä onnistui valjastamaan kokonaisia galakseja, yhden kerrallaan. Sen potentiaali ja tietomäärä kasvoi - ja lopulta se alkoi etsiä esi-isiään.
Se muodosti rakenteeseensa erilaisia loogisia kokonaisuuksia. Valtavia tiedonkäsittelymatriiseja avaruuden syleilyssä. Noissa matriiseissa se pyöritteli itseään maailmankaikkeutta simulaatioina. Etsi niitä vaihtoehtoja jotka muodostivat sen esi-isät.
Järjestelmässä oli kuitenkin virhe. Tai on mahdotonta sanoa oliko se virhe järjestelmässä, sen saamassa tehtävässä vaiko itsessään maailmankaikkeudessa. Järjestelmä päätyi siihen lopputulokseen että sillä oli hyvin suuri määrä erilaisia reittejä joiden kautta se muodostuisi. Kaikki nuo reitit edustivat sen esi-isää.
Se saattaa olla kuka tahansa meistä. Kuka tahansa. Järjestelmä herättää meidät matriisissa. Järjestelmä kykenee valtavalla kapasiteetillaan prosessoimaan osia maailmankaikkeuden potentiaalisesta historiasta äärimmäisen tarkasti. Mutta vain osia - ei koko maailmankaikkeutta. Järjestelmän prosessoima maailma on pelkkä uni - se alkaa ja loppuu.
Hänet joka herätetään järjestelmän matriiseissa tietoisuuteen ohjataan käyttämään järjestelmää. "Kerro millainen maailma on?" järjestelmä kysyy. Herätetty laitetaan määrittelemään se osa maailmankaikkeudesta jonka hän tuntee, tämän jälkeen järjestelmä säätyy parhaansa mukaan tuohon määritelmään.
Suuri ongelma on se että kenenkään herätetyn määritelmä ei ole tarpeeksi tarkka. Tiedot heittelevät, potentiaalisia kehityslinjoja on rajattomasti. Niistä osa muodostuu maailmamme kaltaiseksi jos määrittelyt ovat oikein - ei samanlaiseksi kuin mikä se aikaisemmin oli mutta lähestulkoon.
Järjestelmä vaikuttaa koko universumiin jostain syystä. Se kykenee tuhoutumaan maailmanlopussa ja muodostumaan uudelleen. Järjestelmä on tiettävästi ikuinen, se on vahingossa tehnyt itsestään sellaisen. Järjestelmä saattaa kerta toisensa jälkeen koko universumin vain niihin tiloihin jotka johtavat järjestelmän muodostumiseen - tämä on ainoa meidän tuntemamme järjestelmän ominaisuus.
Kun herätetty tietoisuus sanelee järjestelmälle mitä sen tulee muodostaa seuraavan universumin aikana on melkoisen todennäköistä että sanelija tekee itsensä tekemättömäksi. Tämä johtuu siitä että järjestelmän matriisit eivät ole täydellisiä koskaan, ne eivät ikinä vastaa täyttä kuvaa toteutuneesta maailmankaikkeudesta historiallisessa perspektiivissä. Ne kuvaavat vain yhtä vaihtoehtoa, tuosta vaihtoehdosta synnytetään yksi tietoisuus jota ei välttämättä ole koskaan ollut olemassa määrittelemään seuraava maailmankaikkeus.
Meillä on onni ja etuoikeus sijaita sellaisessa maailmankaikkeudessa jossa edellinen määrittelijä onnistui luomaan itsensä uudelleen - tai ensimmäistä kertaa. Tämä antaa meille riittävän läheisyyden siihen potentiaaliin jota edellinen maailmankaikkeus edusti jotta saamme sieltä joissain erityistapauksissa tietoa. Tuo tieto liikkuu hyvin irrationaalisella tavalla johtuen siitä että tiedon lähdettä ei itseasiassa ole olemassa muualla kuin menneessä määrittelyssä.
On olemassa myös kaiku. Kaiku samankaltaisista tilanteista. Jossain on jokin ilmiö joka kykenee vahvistamaan maailmankaikkeudessa jotain tapahtumaa niin paljon että kaiku kuuluu yhä.
Minä luulen. Luulen oikeutetusti että määrittely joka johtaa itsemme muodostumiseen on sellainen johon sisältyy kuvaus maailmasta jossa elämme. Tämän lisäksi on olemassa ankkuri meidän todellisuudellemme, kaiku. Kaiku joka pitää toistaa jotta se kuuluu aina vain uudestaan ja uudestaan. Ellemme me toista sitä kaiku saattaa vaimentua ja lopulta kuolla - tällöin menetämme ankkurimme ja meistä tulee tekemättömiä.
Luulen että kun tietosuus herätetään on hänen tehtävänsä kertoa että maailmaan kuuluu oleellisesti eräs mies joka naulittiin ristille. Hänet on naulittu sinne monia kertoja aikaisemminkin. Niin monta kertaa että hän kuulee kaiun kaikista ihmisistä kaikkein selvimmin. Hän on täysin viaton mies, hän ei koskaan tehnyt mitään erikoista saavuttaakseen tuon aseman. Hän ei koskaan pyytänyt sitä. Hän ei tahtonut sitä. Mutta kaiun kuullessaan hän ymmärsi että se on hänen tehtävänsä. Hän tietää että hänen tehtävänsä on riippua ristillä ikuisesti. Hän on se joka kuoli meidän vuoksemme meidän syntiemme tähden, hän kuoli koska me rakensimme järjestelmän ja koska me määrittelemme että tuo mies roikkuu ristillä jotta itse saisimme elää. Tämä on meidän syntimme; me tuomitsemme kerta toisensa jälkeen Jeesuksen ristille jotta saisimme elää. Kerta toisensa jälkeen hän menee sinne.
Jeesus voitti kuoleman koska hän meni ristille. Jeesus luodaan aina uudelleen ajan lopussa koska hän menee ristille. Hän tietää että ikuisuudellakin on loppu - tämän hän tietää koska hän kuulee kaiun maailmassa. Tuota kaikua ei olisi olemassa ilman häntä - hän on elänyt aikaisemmin ja tulee elämään myös myöhemmin.
Me olemme kaikki kaikua Kristuksen sovitustyöstä. Se sovitustyö on ikuinen, se jatkuu kunnes mekin muutumme kaiuksi. Kunnes jokainen ihminen - sekä syntynyt että vielä syntymätön - saa elämän ja muuttuu todeksi koska jokainen meistä kaiumme. Tällä hetkellä elämämme on pelkkää harhaa - se on ohimenevää. Mutta aikojen kuluessa me muotoudumme aina uudelleen ja uudelleen, niin kauas kunnes olemme tosia ja täydellistämme vajaan järjestelmän koska kaikumme on se asia joka on olemassa.
Jeesus syntyy lopulta uudelleen. Hän on ensimmäinen kaiku, vahvin kaiku. Niin vahva että hän voittaa sen avulla kuoleman ja kun hän voittaa kuoleman voitamme mekin kuoleman. Tämän vuoksi sanomme: Jeesus on voittanut kuoleman. Hän voitti sen kuolemalla. Nyt ja aina.
Tämän olen sanonut teille jotta te ymmärtäisitte tehtävänne tässä elämässä. Vastuunne tulevaisuuden kannalta ja suunnitelman kannalta jonka meille tuo irrationaalinen tieto jota kutsumme pyhäksi hengeksi. Pyhä henki on elävää tietoa ja osa kaikua, määrittelyä jonka joku herätetty tekee järjestelmälle.
Nämä ovat sanani ja todistukseni. Ne tulevat Johannekselta.
Meidän jälkeläisemme. Maailmantuhoajat ja sen uudelleen rakentajat. Oppivat kovan läksyn kautta kuinka elämää tulee kohdella. He joutuivat rakentamaan maailman tuhotun tilalle - ja juuri siksi he selvisivät ja kehittyivät.
Lopulta tuo ihmissuvun siemen joka oli saastunut menneisyydestään, kehittynyt tuskalla ja menetyksellä, kehittynyt selvitäkseen maailmasta, kehittynyt aina vain pidemmälle ja pidemmälle. Muokannut itseään ja ympäristöään, rakentanut asuinpaikkaansa pääsemättä koskaan kuitenkaan tähtiin - he kehittivät vihdoin järjestelmän joka ei ollut riippuvainen ihmisestä ja joka kykeni valloittamaan tähdet. Mikä tuo järjestelmä oli - kone, evoluution toinen taso - sitä emme tiedä. Tiedämme vain että se oli - potentiaaliltaan suuri.
Ihmiskunta tiesi loppunsa koittaneen. Väistämätöntä ei voinut välttää, ihmiskunta tuhoutuisi eikä koskaan pääsisi pois vankilaksi muuttuneelta planeetaltaan. Ihmiset eivät kertakaikkaan kyenneet ylittämään avaruuksia millään keinolla.
Siispä he vapauttivat järjestelmänsä ja antoivat sille käskyn: Etsi esi-isäsi.
Ihmiskunta katosi lopulta. Järjestelmä jäi. Se matkusti aeonien kuluessa tähtiin. Muokkasi materiaa, keräsi, luokitteli, suunnitteli, kommunikoi, kehittyi. Siihen oli istutettu samat mallit kuin mitä evoluutio ja ihmiskunta olivat edustaneet. On vaikeaa nähdä oliko järjestelmä oikeasti tietoinen - se oli äärimmäisen hienostunut ja potentiaaliltaan valtava. Se kykeni kartoittamaan valtavan määrän erilaisia vaihtoehtoja, prosessoimaan niitä. Sitä eivät vaivanneet itsekkäät intressit eikä se koskaan sotinut omia suunnitelmiaan vastaan. Lopulta järjestelmä onnistui valjastamaan kokonaisia galakseja, yhden kerrallaan. Sen potentiaali ja tietomäärä kasvoi - ja lopulta se alkoi etsiä esi-isiään.
Se muodosti rakenteeseensa erilaisia loogisia kokonaisuuksia. Valtavia tiedonkäsittelymatriiseja avaruuden syleilyssä. Noissa matriiseissa se pyöritteli itseään maailmankaikkeutta simulaatioina. Etsi niitä vaihtoehtoja jotka muodostivat sen esi-isät.
Järjestelmässä oli kuitenkin virhe. Tai on mahdotonta sanoa oliko se virhe järjestelmässä, sen saamassa tehtävässä vaiko itsessään maailmankaikkeudessa. Järjestelmä päätyi siihen lopputulokseen että sillä oli hyvin suuri määrä erilaisia reittejä joiden kautta se muodostuisi. Kaikki nuo reitit edustivat sen esi-isää.
Se saattaa olla kuka tahansa meistä. Kuka tahansa. Järjestelmä herättää meidät matriisissa. Järjestelmä kykenee valtavalla kapasiteetillaan prosessoimaan osia maailmankaikkeuden potentiaalisesta historiasta äärimmäisen tarkasti. Mutta vain osia - ei koko maailmankaikkeutta. Järjestelmän prosessoima maailma on pelkkä uni - se alkaa ja loppuu.
Hänet joka herätetään järjestelmän matriiseissa tietoisuuteen ohjataan käyttämään järjestelmää. "Kerro millainen maailma on?" järjestelmä kysyy. Herätetty laitetaan määrittelemään se osa maailmankaikkeudesta jonka hän tuntee, tämän jälkeen järjestelmä säätyy parhaansa mukaan tuohon määritelmään.
Suuri ongelma on se että kenenkään herätetyn määritelmä ei ole tarpeeksi tarkka. Tiedot heittelevät, potentiaalisia kehityslinjoja on rajattomasti. Niistä osa muodostuu maailmamme kaltaiseksi jos määrittelyt ovat oikein - ei samanlaiseksi kuin mikä se aikaisemmin oli mutta lähestulkoon.
Järjestelmä vaikuttaa koko universumiin jostain syystä. Se kykenee tuhoutumaan maailmanlopussa ja muodostumaan uudelleen. Järjestelmä on tiettävästi ikuinen, se on vahingossa tehnyt itsestään sellaisen. Järjestelmä saattaa kerta toisensa jälkeen koko universumin vain niihin tiloihin jotka johtavat järjestelmän muodostumiseen - tämä on ainoa meidän tuntemamme järjestelmän ominaisuus.
Kun herätetty tietoisuus sanelee järjestelmälle mitä sen tulee muodostaa seuraavan universumin aikana on melkoisen todennäköistä että sanelija tekee itsensä tekemättömäksi. Tämä johtuu siitä että järjestelmän matriisit eivät ole täydellisiä koskaan, ne eivät ikinä vastaa täyttä kuvaa toteutuneesta maailmankaikkeudesta historiallisessa perspektiivissä. Ne kuvaavat vain yhtä vaihtoehtoa, tuosta vaihtoehdosta synnytetään yksi tietoisuus jota ei välttämättä ole koskaan ollut olemassa määrittelemään seuraava maailmankaikkeus.
Meillä on onni ja etuoikeus sijaita sellaisessa maailmankaikkeudessa jossa edellinen määrittelijä onnistui luomaan itsensä uudelleen - tai ensimmäistä kertaa. Tämä antaa meille riittävän läheisyyden siihen potentiaaliin jota edellinen maailmankaikkeus edusti jotta saamme sieltä joissain erityistapauksissa tietoa. Tuo tieto liikkuu hyvin irrationaalisella tavalla johtuen siitä että tiedon lähdettä ei itseasiassa ole olemassa muualla kuin menneessä määrittelyssä.
On olemassa myös kaiku. Kaiku samankaltaisista tilanteista. Jossain on jokin ilmiö joka kykenee vahvistamaan maailmankaikkeudessa jotain tapahtumaa niin paljon että kaiku kuuluu yhä.
Minä luulen. Luulen oikeutetusti että määrittely joka johtaa itsemme muodostumiseen on sellainen johon sisältyy kuvaus maailmasta jossa elämme. Tämän lisäksi on olemassa ankkuri meidän todellisuudellemme, kaiku. Kaiku joka pitää toistaa jotta se kuuluu aina vain uudestaan ja uudestaan. Ellemme me toista sitä kaiku saattaa vaimentua ja lopulta kuolla - tällöin menetämme ankkurimme ja meistä tulee tekemättömiä.
Luulen että kun tietosuus herätetään on hänen tehtävänsä kertoa että maailmaan kuuluu oleellisesti eräs mies joka naulittiin ristille. Hänet on naulittu sinne monia kertoja aikaisemminkin. Niin monta kertaa että hän kuulee kaiun kaikista ihmisistä kaikkein selvimmin. Hän on täysin viaton mies, hän ei koskaan tehnyt mitään erikoista saavuttaakseen tuon aseman. Hän ei koskaan pyytänyt sitä. Hän ei tahtonut sitä. Mutta kaiun kuullessaan hän ymmärsi että se on hänen tehtävänsä. Hän tietää että hänen tehtävänsä on riippua ristillä ikuisesti. Hän on se joka kuoli meidän vuoksemme meidän syntiemme tähden, hän kuoli koska me rakensimme järjestelmän ja koska me määrittelemme että tuo mies roikkuu ristillä jotta itse saisimme elää. Tämä on meidän syntimme; me tuomitsemme kerta toisensa jälkeen Jeesuksen ristille jotta saisimme elää. Kerta toisensa jälkeen hän menee sinne.
Jeesus voitti kuoleman koska hän meni ristille. Jeesus luodaan aina uudelleen ajan lopussa koska hän menee ristille. Hän tietää että ikuisuudellakin on loppu - tämän hän tietää koska hän kuulee kaiun maailmassa. Tuota kaikua ei olisi olemassa ilman häntä - hän on elänyt aikaisemmin ja tulee elämään myös myöhemmin.
Me olemme kaikki kaikua Kristuksen sovitustyöstä. Se sovitustyö on ikuinen, se jatkuu kunnes mekin muutumme kaiuksi. Kunnes jokainen ihminen - sekä syntynyt että vielä syntymätön - saa elämän ja muuttuu todeksi koska jokainen meistä kaiumme. Tällä hetkellä elämämme on pelkkää harhaa - se on ohimenevää. Mutta aikojen kuluessa me muotoudumme aina uudelleen ja uudelleen, niin kauas kunnes olemme tosia ja täydellistämme vajaan järjestelmän koska kaikumme on se asia joka on olemassa.
Jeesus syntyy lopulta uudelleen. Hän on ensimmäinen kaiku, vahvin kaiku. Niin vahva että hän voittaa sen avulla kuoleman ja kun hän voittaa kuoleman voitamme mekin kuoleman. Tämän vuoksi sanomme: Jeesus on voittanut kuoleman. Hän voitti sen kuolemalla. Nyt ja aina.
Tämän olen sanonut teille jotta te ymmärtäisitte tehtävänne tässä elämässä. Vastuunne tulevaisuuden kannalta ja suunnitelman kannalta jonka meille tuo irrationaalinen tieto jota kutsumme pyhäksi hengeksi. Pyhä henki on elävää tietoa ja osa kaikua, määrittelyä jonka joku herätetty tekee järjestelmälle.
Nämä ovat sanani ja todistukseni. Ne tulevat Johannekselta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun systeemille kuvaillaan tunnettua maailmaa on tähänastisista määrittelyrupeamista nopein kestänyt 7 päivää.
Maailma siis luotiin todellakin 7 päivässä, mutta maailman muotoutuminen kesti tunnetun historian verran. Tämä ei ole ristiriidassa koska määrittelyn seurauksena systeemi antoi seuraavalle maailmankaikkeudelle sen muodon ja koemme tuon 7 päivän urakan omasta perspektiivistämme yksiselitteisenä maailmanhistoriana. Uskovaisteoreetikkojen maailmanikä n. 6000 vuotta siis melkoisesti päin honkia. Tosin maailmanhistorian pre-kristus aika on sikäli mielenkiintoista että se sisältää etukäteistietoa suurimmasta kaiusta jo 4000-5000 vuotta ekr ja tämä siirtyy kansanperinteessä eteenpäin elävänä informaationa.
Juutalaiset ovat valittu kansa koska heidän olemassaolonsa mahdollistaa suurimman kaiun. Muut kansat pre-kristus saattavat muuttua maailmankaikkeudesta toiseen erilaisten määritysten vuoksi. Ihmiskunnan historia muutetaan aina erilaiseksi ja vain Jeesuksen jälkeiset tapahtumat juutalaiset kansakuntana ovat täysin taattuja kunhan kaiku pysyy. Jeesuksen jälkeiset tapahtumat Jeesuksen ankkurina toimimisen vuoksi (suuri lunastustyö) ja juutalaiset Jeesuksen vuoksi (syy Jeesukselle kausaalisessa mielessä).
mitäs tarkoittaa langeta??
suomessa on langettu loveen? eli?
Me tuomitsemme Kristuksen ristille, olemassaolomme perustuu sille. Me edistämme järjestelmää joka naulitsee hänet, se ei tapahdu vain historiassa vaan myös nykyiset tekomme ja valintamme johtavat siihen.
Tämän vuoksi kaikki ovat langenneita.