Mitä mieltä?

Ole varovainen noiden unilääkkeiden kanssa. Ne saattavat lisätä masentuneisuutta ja ovat monet vahvasti riippuvuutta aiheuttavia. Kierre syntyy aika nopeastikin. Jos mitenkään voit, niin sairasloma ja hakeutuminen ammattiauttajalle, ovat ihan hyvä vaihtoehto. Masennuslääkkeet auttavat toisinaan pahimman yli. Kotikonsteja on esim. liikunnan lisääminen. Se auttaa kirkastamaan ajatuksia ja lisää luonnollisella tavalla hyvänolon tunnetta.

Tuo sinun myräkkäsi menee ihan varmasti ohi. Kipua päin ja huomaat pian, että alat ajattelemaan muutakin. Aikaa se ottaa, mutta kannattaa. Elämä ei voi pysähtyä yhteen epäonnistuneeseen suhteeseen.

Kaikkea hyvää sinulle Vili Vilpertti ja voimia surutyöhön

Kiitos!

Kun ero on todellinen, niin kannattaa asennoitua sen hyväksymiseen. Toki se vie yksilöllisen aikansa.

Asiaa ei mielestäni kannata tunneperäisestä ja normaalin vaikeasta periodista huolimatta liikaa tramatisoida ja patologisoida. Eroon liittyvä kaipuu ja kipu on aivan normaali reaktio ja kestää aikansa.

Se on vähän kuin tapaturma kun menee kuonolleen ja joutuu parsittavaksi. Aluksi tekee kipeää ja lasta jalassa hankaloittaa, kipuilee ja kutisee. Vaatii luonnollisen parantumisaikansa ja sitten on taas baana vapaa.

1) Koeta välttää maksimiinsa niitä kemiallisia kainalokeppejä. Ala harrastaa aktiivisesti liikuntaa, mitä se sitten onkin. Joka ainoa päivä vaikka puoli tuntia, nenä ovesta ulos. Kun käy mielen päälle, niin vaikka väkisin ne lenkkarit jalkaan ja liikkeelle. Huomaat pian, että tehoaa.

Saa ajatukset hetkeksi toisaalle, liikunta lisää myös aivojen hapetusta, aikaansaa luonnonhormonien tuomaa mielihyvää ja helpottaa ajatuksiensa kasassa pitämistä. Lisäksi liikunta antaa luonnostaan myös paremmat yöunet. Tiedä vaikka löytäisit uuden harrastuksen tai ottaisit vanhan uudestaan käyttöön.

2) Pyri säilyttämään säännölset elintavat ja sisällytä niihin mieluummin terveelinen ruokailu.

Niin, pois sieltä sohvan nurkasta, sillä muutoin ajatukset vain alkavat kiertää kehää. Ei niitä kaikkia ajatuksia ja tunteita kerralla ja urakalla saa työstettyä, vaan pala kerrassaan solmut aukeaa ja positiivisyys alkaa voittaa.

Nenä jatkuvasti ovesta ulos, vaikka juuri sillä hetkellä ei edes mieli tekisi, mutta tekee kuitenkin hyvää mielelle.

.

Erosin myös keväällä puolisostani (yhdessä oltiin rapiat 6 vuotta) ja yhdessä tuumin päätettiin erosta. Olimme jo pitkän aikaa ns. kiertäneet keskenämme kehää ja usean viikon tappeluputken jälkeen päädyimme eroon. Vaikka päätös oli yhteinen niin en ole kuitenkaan vielä päässyt eron yli. En deittaile, en flirttaile, en tee yhtään mitään vastakkaisen sukupuolen kanssa, koska se tuntuu väärältä. Ja tottakai toinen on löytänyt uuden. Itseasiassa aika pian eromme jälkeen ja se sattui pahasti. Ei ehkä sen takia, että olisin toivonut yhteen paluuta vaan siksi kun on tunne, ettei toinen kunnioittanut tai arvostanut minua suhteessamme. Toivon vaan, ettei tämä uusi ollut kuvioissa jo ennen eroa.

Ei tämä kyllä helppoa ole, sen vaan sanon. Haluaisin tsempata ja toivottaa voimia, mutta ei se auta. Eteenpäin sitä on vaan tarvittava. Yksin. Ja viikonloput ovat todellakin pahimpia.

Toinen vilperi.

"Ja tottakai toinen on löytänyt uuden. Itseasiassa aika pian eromme jälkeen ja se sattui pahasti. Ei ehkä sen takia, että olisin toivonut yhteen paluuta vaan siksi kun on tunne, ettei toinen kunnioittanut tai arvostanut minua suhteessamme. Toivon vaan, ettei tämä uusi ollut kuvioissa jo ennen eroa."

tämä eksäsi on todella saattanut järjestellä eroamista etukäteen näin, että on hankkinut tällaisen "laastarin", jotta ei jää yksin.
Saattahan se olla kostoakin, riippuen siitä, mistä ne riitanne johtuivat, muistiko hänet vai kaverit ensimmäisiksi ja viihdyitkö hänen seurassaan, vai jäikö hän aina yksin kotiin ja teki kaikki kotityöt.
Mutta saattahan se olla lohduke, jotta ei tarvitse ajatella eroanne, silloin se on kipulaastari, jospa se hänen rakkautensa sinuun ei olekaan loppunut, vaan sitä täytyy näin yrittää hallita.

Jospa uskaltautuisit perheasianneuvottelupaikaan silloin sinulle ehkä alkaisi selvetä kaikki tapahtuneet ja voisit käsitellä asiat oikealla tavalla.

Uskon täydesti, että vapaa-aika on vaikeaa, sillä jollakin tapaa tämä puolisosi kuului tai ainakin oli odottamssa kotona, elit et elänyt tyhjässä puhumattomassa tilassa, samoin yhteisylemä muuten on nyt äkisti loppu.
Nyt onkin sitten niin riskitilanne joutua pahoihinkin tilanteisiin, pää pitäisi osata pitää kylmänä ja välttää paikkoja, joissa tuo toisen ihmisen kaipuu saattaa saada sinut heittäytymään ihan minne vain, ei ole helppia päästä pois totutusta.

Kun jaksat yrittää jonkun kuukauden pelkkien oman sukupuolen kavereiden kanssa, kyläile paljon vanhempiesi, sisarustesi luona, mutta välttäkää aiheen jatkuvaa vatvomista.

Suoraan sanoen minua ihmisena harmittaa tuo pitkä riitelynne, oliko se sen arvoista, mihin johti nyt??

Meilläkin on menossa nyt jokin kriisi, puolisoni kokee kaiken keskustelun olipa aihe melkein mikä hyvänsä hänen syyttämisekseen, alaistamisekseen, joten empä tässä juuri uskalla mitään sanoa, kun kaikki kääntyy näin.
Huomaan hänellä nyt olevan aivan liikaa työprojektia työn alla, muisti pätkii ihan selvästi eli on itsensä kanssa nyt somussa. Ei auta muu kuin katsoa sivusta vatónaisen, tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä, mutta malttaa olla puuttumatta nyt mihinkään näistä asioista.
Puhekin on häneltä ärjehtelyä, murinaa, ei tyypillistä häntä. Hän ei ole minkään huumeen käyttäjä, tunnollinen ja ahkera ihminen.
Toivottavasti menee oho pian.

Nyt on kolmessa viikossa tapahtunut sellaista että aikani anelin ja soittelin,viestittelin exälle. Tuntuu että on mennyt jo menojaan. Tod. näköisesti uusi mies mitä kyselyistä huolimatta ole kertonut. No ei sillä oikeasti ole väliä. Masennuslääkkeet ja rauhottavia, unilääkkeet. Kyllä ottaa vieläkin koville. Lääkkeistä yritän päästä mahdollisimman äkkiä eroon. Kyllä 5 vuoden suhteen päättyminen on pieni kuolema. Se miten tästä selviän on vielä jossain tulevaisuudessa. Sen kumminkin tiedän että se päivä koittaa kaikesta tuskasta ja kyynelistä huolimatta.

sulla on vaan paniikki kun olet jäämässä yksin. aika normaalia. se kun menee ohi niin huomaat taas, että parempi olla yksin. se on vähän kuin vieroitusta toisesta