Olen pitkään miettinyt kummassako on vika vaiko kummassakin, kun anopin kanssa ei ole sujunut koskaan. Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa n. 20 v. Tänä aikana ei voi sanoa oikeastaan yhtään hyvää hetkeä.
Itse olen hoitoalalla ja suvaitsen ihmisten erilaisuuden ja tavan tehdä erilailla asioita. Anopillani ei ole ollut mitään hyvää sanottavaa minusta tänä 22 v tuntemani ajalta. Jatkuvaa letkauttelua ja arvostelua. Minä hiljaisena ihmisenä olen ´vain niellyt kaiken. Kerran olen polttanut pinnan hänen kanssaan kun hän alkoi määräillä mihin kylään meidän olisi milloinkin mentävä.
Koti on arvosteltu ja sivoustaitoni, lasten kasvatus, ruuanlaittotaitoni, ruokailuvälineemme. ym ym ym.
Minun suvussani ollaan oltu sopuisia ja keskinäinen kanssakäymisemme on ollut hienovaraista. Ei olla suoraa laukaistu päin naamaa asioita jotka eivät muille kuulu. Siksi ehkä minusta tämä anopin kohtelu on ollut pöyristyttävää.
Mutta sanopa heille jotain niin jo ollaan karvat pystyssä haukkumassa.
Olen ratkaissut ongelman sillä että en enää mene sinne. Silti en ole miestäni kieltänyt tapaamasta heitä ja käymästä heillä enkä lapsiamme. Lapsemmekaan eivät enää siellä käy juuri lainkaan kun hekin saavat samaa kohtelua.
Pienin lapsistamme on 6v ja hänenkään syntymäpäiviään tai nimipäiviään ei sieltä muisteta.
Tämä kaikki surettaa minua kovasti koska omat vanhempani ovat kuolleet. Olisi ollut hyvä saada tukea joltain vanhemmalta kun lapset olivat pieniä.
Olen kuullut anoppini haukkuvan minua kun ei ole tiennyt minun olevan sisällä, se oli järkyttävää ja en ymmärrä miksi jäin silläkin kertaa sinne.
Aikanaan asuimme toisella paikkakunnalla ja he tulivat sinne välillä päiväksi. Silloin anoppi yritti määrätä mihin aikaan he syövät ja mihin aikaan mitäkin tekevät meillä ja mitä syövät. Onneksi mieheni silloin puuttui asiaa.
Televisio on ollut anopin rakas seuralainen aina. Kun olimme aikanaan heillä niin televisiota siellä vaan katseltiin.Anoppi vielä sanoi että on se hyvä kun nykyään on tuo televisio niin ei tarvitse vieraiden kassa jutella.
Eräissä juhlissa anoppi oli kiinnostuneempi naapurin koirasta kuin lapsenlapsistaan joita sentään näki harvoin. Hän meni mieluummin tervehtimään koiraa kuin lapsia.
Itse olen hoitoalalla ja suvaitsen ihmisten erilaisuuden ja tavan tehdä erilailla asioita. Anopillani ei ole ollut mitään hyvää sanottavaa minusta tänä 22 v tuntemani ajalta. Jatkuvaa letkauttelua ja arvostelua. Minä hiljaisena ihmisenä olen ´vain niellyt kaiken. Kerran olen polttanut pinnan hänen kanssaan kun hän alkoi määräillä mihin kylään meidän olisi milloinkin mentävä.
Koti on arvosteltu ja sivoustaitoni, lasten kasvatus, ruuanlaittotaitoni, ruokailuvälineemme. ym ym ym.
Minun suvussani ollaan oltu sopuisia ja keskinäinen kanssakäymisemme on ollut hienovaraista. Ei olla suoraa laukaistu päin naamaa asioita jotka eivät muille kuulu. Siksi ehkä minusta tämä anopin kohtelu on ollut pöyristyttävää.
Mutta sanopa heille jotain niin jo ollaan karvat pystyssä haukkumassa.
Olen ratkaissut ongelman sillä että en enää mene sinne. Silti en ole miestäni kieltänyt tapaamasta heitä ja käymästä heillä enkä lapsiamme. Lapsemmekaan eivät enää siellä käy juuri lainkaan kun hekin saavat samaa kohtelua.
Pienin lapsistamme on 6v ja hänenkään syntymäpäiviään tai nimipäiviään ei sieltä muisteta.
Tämä kaikki surettaa minua kovasti koska omat vanhempani ovat kuolleet. Olisi ollut hyvä saada tukea joltain vanhemmalta kun lapset olivat pieniä.
Olen kuullut anoppini haukkuvan minua kun ei ole tiennyt minun olevan sisällä, se oli järkyttävää ja en ymmärrä miksi jäin silläkin kertaa sinne.
Aikanaan asuimme toisella paikkakunnalla ja he tulivat sinne välillä päiväksi. Silloin anoppi yritti määrätä mihin aikaan he syövät ja mihin aikaan mitäkin tekevät meillä ja mitä syövät. Onneksi mieheni silloin puuttui asiaa.
Televisio on ollut anopin rakas seuralainen aina. Kun olimme aikanaan heillä niin televisiota siellä vaan katseltiin.Anoppi vielä sanoi että on se hyvä kun nykyään on tuo televisio niin ei tarvitse vieraiden kassa jutella.
Eräissä juhlissa anoppi oli kiinnostuneempi naapurin koirasta kuin lapsenlapsistaan joita sentään näki harvoin. Hän meni mieluummin tervehtimään koiraa kuin lapsia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sen lisäksi että anoppisi on tyhmä hän on vielä ilkeä!
Tuollaista käytöstä ei selitä millään muulla kuin jollain hänen lapsuuteensa liittyvällä traumalla tai kasvatuksella tai jollain mutta onhan se nyt päivänselvää että terve ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla.
Onneksi itse olet täysjärkinen ja omat lapsesi saavat terveen pohjan elämälle.
Mitä miehesi sanoo oman äitinsä käytöksestä?
Onko miehesi sellainen myhäilijä joka yrittää luovia siinä välimaastossa eikä uskalla ottaa puolia?
Jos minun oma äitini haukkuisi sanallakaan vaimoani tai varsinkin lapsiani niin saisi kyllä tuntea sen nahoissaan.
Paras ratkaisuhan se on ettet käy siellä niinkuin olet tehnytkin, hyvä!
Anoppihan on kuin shampanja, paras pöydällä avattuna ja kylmänä!
No mieheni on vähän sellainen myhäilijä. Ei oikein puolta suuntan tai toiseen. On hän kyllä joskus sanonut että jos minä olisin toisenlainen en tulisi hänen äitinsä kanssa lainkaan toimeen.
Tärkeintä tässä on kuitenkin se että miehelläni ja minulla menee ihan hyvin, kunhan vaan anoppi ei astu kuvioon mukaan.
miehesi sentään on kuitenkin sinun puolellasi, vaikka ei kovin kärkkäästi kantaa otakaan. Meillä kun on niin, että anoppi on mieheni mielestä aina oikeassa ja minä väärässä, joten olen tullut samaan ratkaisuun, että en vieraile enää anoppini luona ja hänen ei tarvitse meille jalallaan astua minun läsnäollessani.