Kolme vuotta sitten eronneena, saman miehen kanssa 24 vuotta elämää jakaneena, minua ottaa yksinkertaisesti päähän ihmiset, jotka esittäytyvät avioelämän asiantuntijoiksi ja toisten ihmisten liiton tuntijoiksi. Kukaan meistä ei varmuudella tiedä kenenkään liiton tilaa ja rakkauden määrää. Siitä vierestä on helppo sanoa, miksi et tehnyt sitä tai tätä, et hakenut apua ajoissa, et hoitanut liittoasi, et ymmärtänyt puolisoasi, et antanut tilaa ja aikaa....jne.
Minä ymmärsin, yritin, peitin mustelmat, tein yöt töitä ja valvoin lapset, mutta viimein oli pakko myöntää heikkouteni, oli kyse elämästä tai kuolemasta, annoin periksi. Hain eron puolen tunnin varoitusajalla, täytin hakemuksen käräjäoikeuden tiskillä ja pidin henkeni.
Se tuli yllätyksenä koko suvulle, ystäville ja läheisille, kukaan ei tiennyt totuutta. Ainoastaan hiukan etäinen veljeni totesi, kauanpa kesti ennenkuin tajusit. Minä luulin hänen olevan viimeinen joka olisi totuuden tiennyt.
Seuraavien kuukausien aikana minut haukuttiin juurta jaksain naamakirjassa ja miehen suvun kesken, omaa sukuani pyysin olemaan kommentoimatta koko tilannetta.
Nyt on tilanne rauhoittunut, miehen suku piilottelee, kun totuus iski liian kovaa. Aikuiset lapset kertoivat heille tilanteen, äiti pelkäsi henkensä puolesta koko ajan.
Kiviä on satanut, kuinka raadollinen ihminen minä olen ja julma, vien miehen omaisuuden ja lapset. Omaisuus oli velkaluontoista, makselen niitä vieläkin.Ja lapset minä vein ja aikuiset lapset hylkäsivät isänsä välittömästi eron jälkeen.
Kyllä minullakin oli haaveena liitto, kunnes kuolema erottaa, mutta sitä en jaksanut, että se kuolema tulee miehen kädestä.
Tällaiset ihmiset, jotka selittelevät lasten kärsivän erosta, menkää itseenne, olisiko parempi heidän katsella jatkuvaa riitaa ja tapolla uhkailua?
Te jotka mietitte, miksi annetaan liian helpolla periksi, niin millä se mitataan? Mustelmilla, katkenneilla kylkiluilla, itkulla?
Ja teille, jotka mietitte, mistä tietää onko liitto tullut tiensä päähän, niin kyllä sen huomaa, sitä ei tarvitse täältä palstalta tulla tarkistamaan.
Ja teille, jotka syyttää tyhmästä valinnasta, voin kertoa, että nuoruus on uhmaikää pahempi ja jälkiviisautta parempaa ei olekaan.
Minä ymmärsin, yritin, peitin mustelmat, tein yöt töitä ja valvoin lapset, mutta viimein oli pakko myöntää heikkouteni, oli kyse elämästä tai kuolemasta, annoin periksi. Hain eron puolen tunnin varoitusajalla, täytin hakemuksen käräjäoikeuden tiskillä ja pidin henkeni.
Se tuli yllätyksenä koko suvulle, ystäville ja läheisille, kukaan ei tiennyt totuutta. Ainoastaan hiukan etäinen veljeni totesi, kauanpa kesti ennenkuin tajusit. Minä luulin hänen olevan viimeinen joka olisi totuuden tiennyt.
Seuraavien kuukausien aikana minut haukuttiin juurta jaksain naamakirjassa ja miehen suvun kesken, omaa sukuani pyysin olemaan kommentoimatta koko tilannetta.
Nyt on tilanne rauhoittunut, miehen suku piilottelee, kun totuus iski liian kovaa. Aikuiset lapset kertoivat heille tilanteen, äiti pelkäsi henkensä puolesta koko ajan.
Kiviä on satanut, kuinka raadollinen ihminen minä olen ja julma, vien miehen omaisuuden ja lapset. Omaisuus oli velkaluontoista, makselen niitä vieläkin.Ja lapset minä vein ja aikuiset lapset hylkäsivät isänsä välittömästi eron jälkeen.
Kyllä minullakin oli haaveena liitto, kunnes kuolema erottaa, mutta sitä en jaksanut, että se kuolema tulee miehen kädestä.
Tällaiset ihmiset, jotka selittelevät lasten kärsivän erosta, menkää itseenne, olisiko parempi heidän katsella jatkuvaa riitaa ja tapolla uhkailua?
Te jotka mietitte, miksi annetaan liian helpolla periksi, niin millä se mitataan? Mustelmilla, katkenneilla kylkiluilla, itkulla?
Ja teille, jotka mietitte, mistä tietää onko liitto tullut tiensä päähän, niin kyllä sen huomaa, sitä ei tarvitse täältä palstalta tulla tarkistamaan.
Ja teille, jotka syyttää tyhmästä valinnasta, voin kertoa, että nuoruus on uhmaikää pahempi ja jälkiviisautta parempaa ei olekaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä, että viimein pääsit miehestä eroon!!!!!!!!!!!
Ansaitsisit halauksen ja taputuksen selkään! Tuollaisia luonnevikaisia miehiä jaksa kukaan katsella! Hienoa, että uskalsit ottaa sen tarvittavan askeleen eroon!!!
Ap, kanna vahvana kaikki haukut. Riittää että itsee tiedät, että eivät ole totta. Oikeasti, se että otit itse syyn niskoillesi oli fiksu teko, se on voinut pelastaa jopa henkesi. Alistavat miehet saa ulos ilman pahoja väkivallan tekoja vain niin, että antaa heille perääntyymistien, jossa he eivät menetä omaa kunniaansa ja omaa naamaansa. Jos kaikki tietäisivät avioliittosi väkivallasta, miehen raivo olisi voinut laajeta hallitsemattomaksi ja purkautua juuri sinuun.
Ihmiset puhuvat mitä puhuvat ja ajattelevat mitä ajattelevat, sille et voi mitään. Mutta kun muistat ja toistat omassa mielessäsi, että sinä teit parhaasi ja tiedät todellisen eron syyn, et lopulta tarvitse kenenkään ihmisen hyväksyntää, etkä myöskään miehen suvun. Luota siihen että totuus selviää heillekin, sitten joskus, kun joutuvat itse vuorostaan suoraan naamakkain tuon väkivaltaisen ihmisen aggression purkauksen edessä. Jaksamisia!