Minä haluan lapsia nainen ei -ero ensirakkaudesta 9 vuoden jälke

Olette vielä nuoria, joten ei kai teillä ole vielä kauhea kiire päättää?? Onko avopuolisosi aivan 100% varma ettei halua lapsia? Noin nuorella ihmisellä voi mieli vaihtua nopeastikkin. Minulla oli aikoinaan ystävä, joka vihasi lapsia yli kaiken ja sanoi, ettei koskaan halua lapsia.(hän taisi olla tuolloin 25-26) Nykyään hänellä onkin aviomies ja 3 lasta.(hän aiemmin väitti myös, ettei usko avioliittoon) Että voihan siinä käydä noinkin.. Tosin haluatko jäädä odottamaan muuttuuko mieli on taas sinun päätettävissäsi..

Mikäli nyt syystä tai toisesta päädytte eroon, eihän teidän tarvitse vihamiehiksi alkaa. Alat rakentamaan omaa elämääsi ja mikäli joudut työpaikan vuoksi muuttamaan, niin sehän antaa mahdollisuuden löytää uusia ystäviä. Lisäksi kun paikkakunta muuttuu, on helpompi "unohtaa" toinen. Kannattaa pysyä ystävinä, mutta ei nyt liian läheisinä, koska jompi kumpi tahtoo yleensä uskoa muuhun kun ystävyyteen ja muutenkin se pidentää eroprosessia. Koska olette olleet noin nuoresta asti yhdessä teillä varmasti on paljon yhteisiä ystäviä, joten senkin takia kannattaa pitää välit hyvänä, jottei ystävien tarvitse "valita puoliaan".

Kun jossain välissä alat etsimään uutta kumppania, kannattaa odottaa siihen asti, että nykyinen ei enää herätä sinussa suuria tunteita, eikä hän pyöri liikaa konkreettisestikkaan sinun elämässäsi. Se antaa hyvät mahdollisuudet onnistua uuden kanssa!

Onhan tuo totta, ettet voi ikuisuuksia odottaa, että muuttuuko mieli lapsi asiaa kohtaan. Toista ei kuitenkaan voi pakottaa haluamaan lasta ja sinua ei voi pakottaa olla haluamatta lasta. Voisi siis olla parempi, että löydät kumppanin, joka haluaa lapsia ja haluaa katsoa vähän kauemmas tulevaisuuteen. Kuitenkin tuo asia on hyvinkin merkittävä mielestäni. En itse voisi ainakaan olla miehen kanssa joka ei lapsia haluaisi.

Voihan myös olla, että jos kumppanisi on päivä kerrallaan eläjä, niin hän ei osaa ajatella realistisesti esim. viiden vuoden päähän. Todellisuudessä hyvin pieni osa naisista ei halua lapsia koskaan. Voihan tietysti olla, että hän kuuluu siihen vähemmistöön. Hankala tilanne. Se ei selviä kuin puhumalla ja sillä, että kerrot kuinka tärkeänä asiana pidät sitä, että haluat lapsia. Älä painosta, mutta kerro että sinusta tulisi tulevaisuudessa varmaankin onneton jos olisitte lapsettomia. Jos hän sen ymmärtää, hän varmaan myös miettii tosissaan asiaa, eikä mieti vain tämän hetken tunnetta asiasta. Pystyykö hän puhumaan kanssasi muista tulevaisuuden suunnitelmista?(esim. asunnon ostosta tms) Haen siis tällä sitä kykeneekö hän muutenkaan ajattelemaan mitään realistisesti pidemmälle? Jos ei, niin tuskin pystyy lapsiakaan miettimään realistisesti..

Ainakin itselläni pidemmästä suhteesta erotessani minusta tuntui kun olisin jäänyt tyhjän päälle ja yksin.. kai se vain aina tuntuu siltä kun on niin tottunut toiseen ihmiseen. Kuitenkin ajan kanssa huomasin, että on minulla sosiaalista elämää ilman häntäkin ja aloitin myös uuden harrastuksen, josta sain uusia kavereita. Teillä ei sentään ole lapsia, niin mieti niitä pariskuntia, jotka oavt eronneet ja heillä on lapsia. Heillä se vasta onkin sidos toiseen ja kyllä hekin erosta selviävät.:)

Teette niin kuin parhaalta tuntuu, jos haluatte olla ystäviä niin sitten olette ja olette juuri sillä tavalla ystäviä kuin sillä hetkellä tuntuu. Ajan kanssa se teidän uudenlainen suhde tasaantuu ja selviää, voitteko ylipäätään olla ystäviä ja jos voitte, niin mikä on paras tapa teille. Aika joko erottaa tai saatttaa yhteen. Voittehan te vielä uudelleen palata yhteen mikäli kumppanisi ajan saatossa huomaakin, että kyllä hänkin haluaa lapsia. Mutta en itse henkilökohtaisesti jäisi tuota odottamaan vaan niin tapahtuu jos tapahtuu. Jos löydät uuden jonka kanssa perustat perheen ajallaan, niin eihän sekään sitten ole huono vaihtoehto.:)

Ymmärrän kyllä, että varmasti tuntuu typerältä erota "varmuuden vuoksi". Mutta onhan se tosi, että ikävältä tuntuisi jos kumppanisi ei sitten koskaan haluaisi lapsia ja sinä niitä myöhemmin haluaisit. Usein se valitettavasti kuitenkin johtaa eroon.

Sanoit, että tuntuu, että hän selviytyy helpommin. Luulen, että se on hänelle myös kova paikka, joutuu hänkin etsimään itselleen uudet rutiinit ja ei tunteet hetkessä kuole jos niitä on ollut. Toisaalta voi myös olla, että hän on ollut valmiimpi tähän prosessiin. Mitä minä muistan kavereitteni samantyylisiä suhteita aiemmin, usein nuori nainen haluaa "nähdä muuta maailmaa", eli rehellisesti sanottuna he haluavat kokeilla myös muita miehiä. Se on sitten toinen juttu kaduttaako myöhemmin, että erosi hyvästä. Tämäkin voi olla osasyy, että hän on tavallaan tyytyväisempi tilanteeseen tuolta kantilta.

Sinuna kuitenkin nyt kuten sanoitkin katsoisin päivä kerrallaan ja rakentaisin omaa elämää. Jos uusi mukava kumppani löytyy niin mikäs siinä, muttei kannata sulkea ovea perässä vaan antaa mahdollisuus sille vaihtoehdolle, että ajallaan palaisittekin yhteen.

Ero voi kuitenkin tehdä hyvää, koska olette niin nuorena alkaneet seurustelemaan, että saatat jopa löytää itsestäsi uusia puolia ja huomata, ettei kumppanisi ollut muutenkaan se paras vaihtoehto. Yritä nyt kuitenkin ottaa ilo irti sinkkuilusta ja tehdä sitä mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Seurustella ehdit sitten koko loppu elämän. Keskity muihin kavereihin ja harrastuksiin tai hanki uusia. Kyllä se siitä hiljalleen helpottuu! Voimia!!!

Nainen on vielä liian nuori. Myöhemmin sitten. Ellei ole varma päätös ettei koskaan.

Joo. Pahemmaltahan se tuntuisi jos se tulisi myöhemmin. Tai eihän ero koskaan tunnu hyvältä.. kai en tiedä kun ei ole entisiä kokemuksia.

Niin luulen, että hän on tätä miettinyt kauemmin ja näin tätä kautta käsitellyt sitä niin se ei ole sellanen yllätys niinkuin se oli mulle. Olen alkanut epäillä tätä toisten miesten kokeilua. En ole asiasta suoraan kysynyt kylläkään. Mutta mitään kolmatta pyörää ei pitäisi olla kuvioissa. Se tietysti harmittaa, että hän on vuosien saatossa kaunistunut ja itse olen mennyt vähän huonompaan suuntaan (vaikka tietysti itseä kriittisemmin katsookin), luulen että hän löytää nopeammin uuden suhteen kuin minä. Vaikka ei sillä niin väliä ole kun ei tämä ole mikään kilpailu.

Ajattelin tehdä näin. Otan rauhassa ja en kiirehdi eteenpäin. Jos hän ilmoittaa halusta palata takaisin yhteen, olen varovainen en suostu epätoivoisena siihen, mutta pohdin asiaa. En halua polttaa siltoja, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä, että kävelisin takaisin toiselle puolelle. Toisaalta kuka elämästä sitten tietää, kaikkea voi sattua.

En usko että on varma päätös, vaikka kovin väittääkin näin olevan.

Vaikeaa tämä on. Ajatukset pelkkää myllerrystä eikä oikeen voi keskittyä mihinkään. Ne asiat jotka ennen tuntuivat kivoilta ja hauskoilta eivät tunnu samoilta. No kai tämä tälläinen mielen järkkyminen vähän vaikuttaa asioihin. Mutta kyllä kai tästä palautuu ennalleen kun vaan antaa itselleen aikaa. Kiitos tuesta. Palailen tänne kirjoittelemaan, jos tulee sellainen olo. On kuitenki hienoa kun saa tätä purettua ulos ja vähän muiden neuvoa ja perspektiiviä tähän tilanteeseen. Varsinkin kun itsellä ei tota elämänkokemusta niin pajon vielä ole.

Naisesi on todella päättänyt olla koskaan hankkimatta lapsia.
Hän tietää omat voimavaransa ja tiedostaa ettei olisi hyvä äiti. Tuo nainen on varsinaisen fiksu ikäiseksieen. Naiset, jotka eivät halua lapsia, ja tekevät niitä vain miellyttääkseen puolisoaan eivät ole aina parhaita-äiti materiaalia. Tuon saa lukea tilastoista ja uutisista uudelleen ja uudelleen. Eikä se ole hyvää luettavaa!

Saat olla aivan varma että loydät tyton joka on valmis muodostamaan lapsiperheen juuri sinun kanssasi. Tietenkin on iso muutos erota vanhasta ja niin läheiseksi muodostuneesta ystävästäsi. Kuitenkin ajatteleppa että sinä elät (todennäkoisimmin) yli 80vuotiaaksi. Sinulla on yli 50 vuotta aikaa kehitellä perhe, nauttia lapsistasi ja lastesi lapsista.

Toisen tyton kanssa.

Erosin viime vuoden lopussa poikäystävästäni sen takia, etten halua lapsia ja hän haluaa niitä luultavasti joskus. Olimme yhdessä neljä vuotta. Erosimme koska minulla alkoi olla koko ajan vain paha mieli siitä, ettei poikaystäväni voinut kunnolla sitoutua (= mennä naimisiin) minuun, koska halusi lapsi ja minä en. Riitojakin alkoi tulla enemmän, eikä kumpaakaan enää kiinnostanut sopia niitä, koska emmekä jaksaneet sopia, koska mitä järkeä on sopia jos muutenkaan ei tulla olemaan yhdessä.

Minusta tuntuu etten halua ikinä lapsia, mutta en voi olla ihan varma asiasta. En vain ole ikinä halunnut lapsia, eikä ajatus omista lapsista ollenkaan houkuttele minua. Ehkä mieleni muuttuu neljäkymppisenä, mutta aika oudolta se ajatus tuntuu. Luultavasti olisin ihan ok äiti jos minulla olisi lapsi, mutta en vain halua lapsi. En halua joustaa omasta elämästäni niin paljoa, jonkun toisen takia.

Nyt kun erosta on lähes vuosi ei meistä kumpikaan ole ollenkaan yli erosta. Tunteet toista kohtaan eivät ole kadonneet minnekään. Rakastan hän ja rakastaa minua. Olimme ennen kesään aina silloin tällöin yhteyksissä toisiimme, mutta kesän myötä olemme olleet aivan liikaa yhdessä tekemisissä. Kumpikaan ei jaksa olla erossa toisesta, koska ei se keväälläkään tuntunut vaikuttavat yhtään mihinkään.

Minä olen yrittänyt tapailla muita. Se on todella hankalaa, koska rakastan eksääni niin paljon, että uudet tyypit eivät vain säväytä. Sitten koska uusi tyyppi ei kunnolla säväytä en jaksa kunnolla yrittää.
Eksäni ei edes jaksa tapailla ketään. Koska kukaan ei tunnut yhtään ihanalta, kuin minä. Enkä ihmettele. Kaikki muut tunutvat niin valjuilta ja ihan kivoilta häneen verrattuna.

Meidän tilanteemme on nyt todella jumissa. Haluaisimme palata yhteen, mutta koska mikään ei ole muuttunut emme näe siinä mitään järkeä. Muut eivät kiinnosta meitä. Olemme kerinneet viettää "villiä sinkkuelämää" ennen, kuin aloimme seurustelemaan, joten kumpikaan ei ole nyt viitsinyt sitä jatkaa nyt, koska molemmat tietävät millaista se on ja molemmat saivat siitä tarpeekseen jo ennen, kuin aloimme olla yhdessä. En tiedä milloin ja miten tilanne voisi ratketa. Nykyisessä tilanteessa ei ole yhtään mitään järkeä, mutta ei yhteen paluussakaan ole.

Meillä on nyt vähän vastaavanlainen tilanne menossa, eli nainen (minä) ei halua lapsia ja mies haluaa. Yhdessä olemme olleet 7 vuotta, nyt olemme molemmat 26-vuotiaita.

Sanoin jo suhteen alussa, että en halua omaa perhettä. Siitä huolimatta mies halusi kanssani naimisiin ja luulin lapsiasian olevan ok. Tiesin kyllä, että mies on joskus toivonut perhettä, mutta pitkään hän ei vaikuttanut siltä, että sen puuttuminen haittaisi. Kunnes hyvin pian juuri naimisiinmenon jälkeen hän alkoi puhua siitä, kuinka olisi ihanaa kun meilläkin olisi perhe.

Olemme puhuneet aiheesta vakavissamme ja mies on sitä mieltä, että haluaa ehdottomasti perheen. Hän on vain odottanut, että mieleni muuttuu. Olen alusta alkaen ollut rehellinen toiselle, ja nyt se taitaa kostautua erolla, kun toinen olettaa olemattomia. On totta, että etenkin näissä asioissa mieli voi muuttua, mutta mieleni muutenkin muuttuu harvoin.

Olen kyllä yrittänyt miettiä sitä, pitäisikö se lapsi kuitenkin hankkia, punninnut jollain tavalla tätäkin vaihtoehtoa. Olen yrittänyt ´herätellä´ sitä mahdollista ja luonnollista halua jälkikasvulle. Olen kierrellyt lastenvaateliikkeissä, hoidellut sukulaisten vauvoja ja yrittänyt ajatella "noh, olisiko se niin paha asia jos meille tulisi lapsi". Hoidan mielelläni lapsia ja ovathan pikkuiset vauvanvaatteet sööttejä, mutta kaikesta huolimatta sisälläni ei ole herännyt halu omaan lapseen. Enkä halua hankkia lasta toiselle, jos en myös itse sydämessäni halua sitä. Siitä tulisi vain liian monta murhetta.

Voi olla, että mieleni muuttuu 5, ehkä 10 vuoden päästä, tai sitten ei koskaan. En voi todellakaan tietää, mitä haluan tuolloin. Tiedän vain, mitä haluan nyt, ja nyt en halua lapsia. Me sovimme miehen kanssa muuten loistavasti yhteen, mutta tämä asia taitaa erottaa meidät. Ehkä miehen on parempi löytää suoraan joku sellainen, kenen kanssa voi perustaa perheen kuin odottaa minun kanssani, jospa Ehkä Joskus mieleni muuttuu.

Onhan tuo lasten hankkiminen niin suuri asia, että jos siinä parisuhteessa on vastakkaiset kannat, niin ei ole hyvä jatkaa. Toisaalta ollette todella nuoria vielä. Jos olisitte yli 30v. ja toinen ei haluaisi lapsia, niin silloin ero olisi varmaan paras ratkaisu. Pitkissä parisuhteissa helposti jää kaikki ystävät pois ja toisesta tulee ainoa turva. Kun ystäviä tarvitsisi eron hetkellä, ei olekaan enää ketään, koska heidät yleensä unohdetaan parisuhteen aikana. Sinulla on juuri tuo "ongelma". Olet elänyt niin paljon toisen elämää ja sitä parisuhdettasi, että et halua irottautua pelon vuoksi lainkaan. Voin kertoa, että joskus ero on parempi vaihtoehti, vaikka luulee, ettei selviä. Lopulta voikin tavata sellaisen ihmisen, joka ajattelee asioista ja tulevaisuudesta samalla tavalla ja tajuta, että elämää ei saa ripustaa vain yhden ihmisen varaan.

Meillä oli sama tilanne ex:n kanssa. Hän miehenä halusi lapsia ja minä en halunnut. Tiesin sen jo yli kaksikymppisenä ja näin nelikymppisenä ei tilanne ole muuttunut. En inhoa lapsia, vaan pidän heistä. En kuitenkaan ole koskaan nähnyt lapsia omaa elämääni rikastuttavana tekijänä, vaan mielummin katselen ja hoidan vaikkapa sisareni ja veljeni lapsia. Se riittää minulle hyvin. Kaikilla naisilla ei vain ole haaveena perheen perustaminen, niin se pitäisi sallia heille. Etenkin nykyään yhä useampi nainen haluaa elämältään muuta kuin olla äitinä. Elämässä on paljon muitakin vaihtoehtoja. Tuo lapsiasia on niin iso päätös ja vaikuttaa niin paljon parin tulevaisuuteen, että sitä pitää harkita tarkkaan. Jos parilla on siitä eri näkemykset, niin miksi pitää jatkaa suhdetta? Eikö ole parempi katsella vierelleen ihmistä, joka haaveilee samoista asioista. Toisaalta te olette todella nuoria, koska nykyään lapsia tehdään jopa nelikymppisenä. Jos nainen on kuitenkin 100 prosentilla vakuuttunut, että ei halua lapsia nyt eikä tulevaisuudessa, niin välttämättä hänen mielensä ei tule muuttumaan. Toisaalta mikä kiire sinulla on tuossa iässä tehdä lapset. Ehkä kannattaisi odottaa, jos muuten suhde toimii. Jos kuitenkin tienne vievät erilleen, niin se ei kaada maailmaa. Se on vain iso kynnys, koska olette olleet koko ajan yhdessä ja ripustautuneet toisiinne. Joskus on kuitenkin terveellistä irottaa otteensa toisesta, jotta voi elää omalla tavallaan tyytyväisenä ja tavata sellaisen ihmisen, joka ajattelee samalla tavoin.