Tässä nettideittailussa aina välillä ihmetyttää tyypit jotka takertuvat täysin epäolennaisiin seikkoihin.
Esimerkiksi pari tyyppiä on jäkättänyt siitä että anonyymista sähköpostiosoitteestani. Siinä on ihmisen etunimi ja elukan lajinimi jälkiosana ja pari luuli että se on oikea nimi. Yksi sitten alkoi vihjailemaan että jotenkin kieroilen siellä kun kertomani oikea etunimeni oli eri kuin se s-postinimi... Toinen alkoi saarnaamaan että koskaan ei saa ilmaista oikeaa nimeään ja itse hän käytti s-postinimenä nimeä jossa oli sekä etu- että takaosa todellinen ihmisen nimi - muttei hänen. Siitä vain, sama se minulle. Muutin sitten kuitenkin s-postinimeni sellaiseksi ettei sitä vahingossakaan luuli ihmisen nimeksi, mutta nyt se sitten kirvoitti sellaisia kommentteja että vähättelen ja haukun itseäni (nimi oli minusta mukamas huvittava, mutta muutaman tyypin mielestä se olikin kannanotto ulkoisesta olemuksestani?!)
Sitten kun siirrytään ilmoitukseeni oheistamaani kuvaan, niin siitähän rittääkin riemua revittäväksi. Yksi mies ilmoitti että tiedätkös mitä hän ajattelee naisista joiden taustalla näkyy seinällä kartta jota ei ole SILITETTY. (Ikivanha kartta johon oli säilytyksessä tietysti jäänyt pysyvät vekit, eipä ollut tullut mieleen että ne olisi pitänyt tajuta tasoitella, taikka sitten ottaa kuva jossain muualla...)
Peilin edessä otetuista kuvistahan tällä foorumilla lieneekin jo v.ittuiltu, mutta kaikilla meillä ei ole sitä kaveria ottamassa ja valaistusolosuhteet vaan kertakaikkiaan ovat vessassa peilin äärellä paremmat. Olisiko suttuinen tuhruinen omituisesta kulmasta otettu pläsikuva sitten parempi vai?
Kaiken kaikkiaan tosiaan ihmetyttää miten epäluuloista, etten sanoisi suorastaan paranoidia sakkia ja kaikesta mahdollisesta valittajaa tässä touhussa on mukana. Sen ymmärrän että foorumilla vingutaan, harrastan sitä toki itsekin kun pännii ja tympii tämä touhu, mutta että henkilökohtaisesti kun on johonkuhun yhteyksissä? Sitä minä en tajua. Jos toisen ihmisen ilmoituksessa ei ole mitään muuta kuin nälvittävää tai ei pidä hänen valinnoistaan, niin sopii häipyä. Pitäisikö koko maailman pyöriä yksien ihmisten napojen ympäri eli heidät pitäisi tyydyttää asiassa kuin asiassa?
Eipä taida olla mitään aitoa kiinnostusta edes koskaan tutustua oikeasti ihmisiin, kunhan pitää vain päästä arvostelemaan muita. Tai päässä viiraa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuullostaa tutulta toi "kiero"-sana..Meinaa tyyppi sano mua kierosilmäseks kun sanoin ettei meidän kannata olla kavereitakaan koska hän ei jättänyt mua rauhaan vaan pommitti tekstareilla, enkä nyt liioittele- .40 viestiä päivässä. Hän luuli että en tarkoittanut sitä että olisimme vain kavereita.
Käytiin kaks kertaa treffeillä sen kanssa ja hän siis vaan takertu muhun.Lisäks hän tuli koti-oven taakse pimputtaa ovikelloo puol 9 aikaan illalla vaikka ei oltu enää kavereita ja viestipommit jatkui silti. Hän myös vielä tööttäili mulle kun olin kävelemässä kotia kohti. Vissiin joku stalkkeri.Olin aika kuset housussa kotona että mitähän tästä seuraa.:D Lopulta jouduin vaihtaa puhelinnumeroni.
Pysy erossa siitä jos on sama tyyppi! Nyt hän on noin 35.