Miksi rikoksentekijä nykyään useimmiten mamu?

Eikä näille mamuille voisi Suomi nimisen valtion puolesta maksaa toimeentulotukea enempi, ettei heidän tarvitsisi tehdä rikoksia, niin paljon maassamme?
Voisimme kertoa heille varastamisen olevan rumaan ja tapojemme vastaista?
Voisimme ystävällisesti kertoa heidän olevan very wellcome maahamme, mutta olkaa kiltisti.
Miksi näiden suomeen saapuvien mamujen joukossa on kovin, kovin paljon rikollisia?
Saako meidän rasistit tekemään heitä epätoivoissaan noita noita tekosiaan vai vain nälkä tai työnpuute?
Eikö maassaamme ole tarjota heille työtä? Miksi raahata thaimaasta 4500 marjanpoimijaa, kun noita terveitä, nuoria mamuja on näköjään stadi ainakin pullollaan?
10138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi suomalaiset eivät ymmärrä suomea? Iltalehden juttussa lukee selvästi että kyseessä ulkomaalainen turisti, eikä maahanmuuttaja.

Aloittajallakin on faktat hakusessa: kyllä Suomessa valtaosan rikoksista tekee Suomen kansalainen.

Tässä Tilastokeskuksen tietoja: "Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen selvittämiin rikoksiin syylliseksi epäiltyjen määrä vuonna 2011 oli 303 000, joista ulkomaiden kansalaisia oli 35 000. [...] Vuonna 2011 epäillyistä ulkomaalaisista suurimman ryhmän muodostivat virolaiset, joita oli 9 100. [...],
Vuonna 2011 selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyistä ulkomaalaisista 43 prosenttia asui Suomessa vakinaisesti."

Eli käytännössä 90% rikoksista tekee Suomen kansalainen, ulkomaalaisista yli puolet on muita kuin maahanmuuttajia, siis tilapäisesti maassa oleskelevia ulkomaan kansalaisia, siis "turisteja". Eniten rikoksia tekevät Suomessa kansalaisuudet ovat siis

1. suomalaiset
2. virolaiset
3. venäläiset
4. ruotsalaiset

Suomalaisilla ei ole kovin paljon opetettavaa "tavoista", onhan maamme yksi EU:n väkivaltaisimmista maista.

Sitten kysyt "Miksi raahata thaimaasta 4500 marjanpoimijaa, kun noita terveitä, nuoria mamuja on näköjään stadi ainakin pullollaan?" Aiva,n stadi on myös pullollaan suomalaisia työttömiä. Miksi kaikki ei raijata marjanpoimintaan?

A) koska Suomi on oikeusvaltio, jossa ihmisiä ei voi pakottaa siirtymään kotoaan ja korikaupungistaan jonnekin pohjoisen metsiin töihin ja asumaan parakkiin.

B) marjanpoimintayritykset eivät palkkaa marjanpoimijoita vaan ostavat näiltä marjat. Thaimaalaiset ovat täällä turisteina, joilla ei ole siis työsopimusta. Heidän toimintaansa siis katsotaan läpi sormien että firmat saavat halpoja marjoja. Jos Suomessa asuva rupeaisi samoihin hommiin, sitten pitäisi firman palkata hänet työehtosopimuksen mukaisella palkalla tai sitten henkilön (mamu tai kantaväestö) pitäisi perustaa yritys, joka maksaisi veroja yms.

Äänestä
  • Hyysärille prosentuaaliset suhteet täysin käsittämätön asia?
    Suomessa on ulkomaalaisia vain 2.5%, mutta joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen.

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    Hyysärille prosentuaaliset suhteet täysin käsittämätön asia?
    Suomessa on ulkomaalaisia vain 2.5%, mutta joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen.

    KORJAUS:
    Ulkomaalaisten osuus on noin 4%, mikä on edelleen käsittämättömän pieni ja ulkomaalaisten raiskaajien osuus käsittämättömän suuri.

    KAKSI FAKTAA:

    1. Joka kolmas raiskaaja ulkomaalainen

    2. Lähi-idästä kotoisin olevat miehet yliedustettuina raiskaustilastoissa.

    Raiskaajista kaksikolmasosaa on suomalaisia, mutta kuinka suuri osa näistäkin on vain Suomen kansalaisuuden saaneita Lähi-idän miehiä?

    Kyllä suomalaisnaiset osaavat keikuttaa persettään, ja kun kaikki on ohi; heidät "on raiskattu". Öhöm. Eiköhän oteta järjellä: Humalaiset naiset suorastaan tyrkyttelevät itseään, ja jos liksaa ei tipu, "heidät on raiskattu".

    Miksi muuten kulkea kadulla alasti? Monelle se on yrjötys, mutta miehille se voi olla merkki siitä, että nainen on vailla lähempää kontaktia. Olen nähnyt tapauksia, kun naiset oikein lirkuttelevat ja tyrkyttävät itseään, ja jos mies ei huoli; niin sitte itketään että tuo nyt raiskasi. Ei tarvi mennä kuin kapakkaan, niin siellä joka ikinen suttura kauppaa itseään vähissä vetimissä.

    Turhaa siveyden sipulointia, pistäkää vaatetta päällenne ja älkää tarjoilko itseänne, te "voi kun olen niin viaton" tyypit. Näitä löytyy joka ikäluokasta, ja suomalaiset miehet ne vasta raiskaajia ovatkin, kun päässä ei ole muuta kuin sahanpurua.

    Lähi-itä taitaa kasvaa pelosta, että tummat miehet vievät naiset.

    Äänestä

  • 17+8 kirjoitti:

    Missäs kaduilla näitä alastomia naisia pääsis pällistelemään???

    Suomessa on vaan länsimainen vapaus ja sivistyskin (kai) ja nainen saa näin kesäaikaan laitaa ja ehostaa itseään ja pukeutua vähän rohkeammin. En mäkään hirveesti nauti ylilaitetuista naisista, jotka tosiaankin näyttää enemmän horoilta kuin järkeviltä naisilta, mutta näillä nyt vaan mennään.

    Ja kapakkaanhan mennään usein hakemaan "sitä itteensä". Järkevä ihminen valitsee seuransa jostain muualta.

    Mikähän suakin oikein vaivaa, kun suomalaiset miehet on sahanpuruaivoja?

    Taidat olla joku koulukiusattu läski, joka ei kelpaa kuin....

    No, oletan vaan, olet varmaan tosi mukava ja nätti! Siis oikeesti! :)

    Äänestä

Minun vajavaisella ymmärrykselläni ja laskutaidollani mamujen ja ulkolaisten osuus rikoksista määrään nähden on valtava he ovat hirveän yliedustettuina rikostilastoissa.

Marjanpoimijat eivät ole turisteina maassa, vaan nimenomaan tulevat marjanpoimintaan ja heidän viisuminsa on annettu tätä tarkoitusta silmällä pitäen. Heillä täytyy olla myös kutsuja ja kaikki asiat Suomessa kunnossa. Valtiovaltamme on kovasti asiassa mukana.
Ruotsi mennyt jo niin pitkälle, että vaatii kutsujalta 2000,- euron takuupalkan kuukaudessa poimijalle.
Kaikki faktat helposti saatavissa. Maahan tulevat marjanpoimijat saavat tulonsa verottomana tiettyyn määrään asti.

Se, mikä estää suomalaisen pakkosiirron työhön toiselle paikkakunnalle ei estä mamun siirtämistä mihinkään. Heidät voidaan ihan hyvin laittaa tekemään eväänsö eteen jotain.

Ymmärrän hyvin huolesi jos Itä- keskuksessa loisivat somalit ja muut mamut laitettaisiin tekemään palkkansa eteen jotain. Se olisi tosi rasistista, kuten Bulgarian ja Romanian romanit jotka vakuuttelevat kovaan ääneen haluavansa tehdä ihan mitä tahansa työtä heille tarjoittaisiinkin.
Tietysti sinun, homo Moverin ja Meten kaltaiset ajattelevat, kuten taistoslaiset aikoinaan jos et ole puolellamme, niin olet meitä vastaan.

Olsihan se sääli jos joutuisivat töihin. Samahan se olisi kaikilla vihreillä ja vasemmistoliittolaisilla jos valtion ja kunnan virat menisivät, joita verorahoilla ylläpidetään, niin joutuisi oikeisiin töihin. Nyt en puhu koululaitoksesta, enkä terveydenhuollosta, koska siellä näitä höpöja harvemmin töissä edes on ja ovat hyvin tarpeellisia yhteiskunnalle.

Äänestä
  • sotkit tuossa aika lahjakkaasti marjatilojen palkatut sesonkityöläiset ja luonnon marjoja ostajille myyvät ns marjaturistit. Valehtelet niinkuin Moveri, asioista joista et tajua yhtään mitään.

    Äänestä

Rikostilastoista kerroin faktat kuten ne ovat Tilastokeskuksen tilastoissa, vuodelta 2011. Tosin osa luvuista siis epäiltyjen - ei tuomittujen määrä.

Viimeisimmät luvut raiskauksen suhteen (2012) ovat: 1128 suomalainen tekijä, 213 ulkomainen (ei eroteltu mamu tai turisti), joten kokonaisluvusta 1341 suomalaisten osuus on 84%. Tilastokseskuksen luku tämäkin.

Marjanpoimijat tulevat maahan ilman työlupaa ja oleskelulupaa, siis turistiviisumilla eräiden firmojen kutsumina. Tursistiviisumilla ei Suomessa saa yleensä tehdä työtä, tässä tehty poikkeus että firmat saa halpaa marjaa.

"Se, mikä estää suomalaisen pakkosiirron työhön toiselle paikkakunnalle ei estä mamun siirtämistä mihinkään. "

Tiedät hämmästyttävän vähän Suomen lainsäädännöstä ja ihmisoikeuksista. Asut kai sitten Pohjois-Koreassa...

Sori, loppuviesti on niin hoonoa soomea etten ymmärtänyt siitä mitään.

Äänestä

Somalipojat jotka raiskasivat 15-vuotiaan tytön Malminkartanossa joutavat vankilaan. Ainakin toisen raiskaajan vanhempi on ilmeisesti mukana jossakin somaliyhdistyksessä jonka tiedot löytyvät Yritys- ja tietojärjestelmästä. Laittakaa Googleen hakulauseeksi raiskaajan kotiosoite kokonaisuudesaan joka on Hopeatie ja sitten Googlessa näkyy myös samassa osoitteessa somaliyhdistys.

Äänestä

Rikoksentekijä on usimmiten mamu, koska asuomen hyysärit ovat haalineet tänne vain kelvotonta pohjasakkaa.
Ei yriiteliäs ja rehhellinen mamu suomeen tule.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Oudoksuva nainen kirjoitti:

Eikä näille mamuille voisi Suomi nimisen valtion puolesta maksaa toimeentulotukea enempi, ettei heidän tarvitsisi tehdä rikoksia, niin paljon maassamme?
Voisimme kertoa heille varastamisen olevan rumaan ja tapojemme vastaista?
Voisimme ystävällisesti kertoa heidän olevan very wellcome maahamme, mutta olkaa kiltisti.
Miksi näiden suomeen saapuvien mamujen joukossa on kovin, kovin paljon rikollisia?
Saako meidän rasistit tekemään heitä epätoivoissaan noita noita tekosiaan vai vain nälkä tai työnpuute?
Eikö maassaamme ole tarjota heille työtä? Miksi raahata thaimaasta 4500 marjanpoimijaa, kun noita terveitä, nuoria mamuja on näköjään stadi ainakin pullollaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu