Sabotöörit ovat nyt Vimpelissä liikekannalla

Kh:n puheenjohtaja Takala ja valtuutettu Tuomisalo nokittelivat toisiaan taannoin Järviseudun Sanomissa. Lukijoille ei jäänyt epäselvyyttä siitä, kumpi herroista on vimpeliläisten asialla. Tänään saimme samasta lehdestä lukea kj Laasasen artikkelin. Sabotöörit ovat nyt Vimpelissä liikekannalla.
1071080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

"Kansanliikkeen" sivulta lainattua "Kansanliikettä tarvitaan pysäyttämään Vimpelin taantuva kehitys ja kääntämään se uudelleen kasvu-uralle. Uskomme vain itsenäisen kunnan säilyttävän nykyisenlaajuiset kunnalliset palvelut edelleen Vimpelissä."

Tällä valittamisella varmaan palvelut säilyvät Vimpelissä. Utopiaa ja politiikan tekoa vanhuksilla! En halua että omaiseni hoidetaan muualla, kuin Vimpelissä.

Äänestä
  • Kansanliikkeen sivuilta lainattua

    "3. Järviseudun sairaalan päärakennus

    Käytetään tehokkaasti hyväksi Järviseudun sairaalan päärakennuksen vapautuneet tilat. Tilat peruskorjataan dementiakoti Aisakellon ja psykogeriatria palveluita antavan pienkodin käyttöön. Palveluille on jo nyt sairaalan asiakkaiden taholta kova kysyntä. Peruskorjaus rahoitetaan ARA:n erityisryhmien asumiseen osoittamilla avustuksilla ja korkotukilainoilla. Kunnan osuudeksi rahoituksessa riittää nykyisten rakennusten ja maapohjan arvo ja lainat lyhennetään asuntojen vuokratuloilla."

    No psykogeriatriaa ei koko sairaalassa enää ole, Aisakellolla tasan tarkkaa yksi kerros, muuten rakennus kumisee tyhjyyttä.

    Äänestä

On tämä Vimpelin touhu niin hölömöläisten hommaa ku olla ja taitaa. Jos kunnan tulot eivät riitä menoihin ja joudutaan ottamaan koko ajan lainaa lisää pelkästään siihen, että pystytään maksamaan menot ei siinä hyvin käy. Tässähän ollaan samalla tiellä ku nuo etelä-euroopan maat. Lainalla siitä selvitään ja otetaan lisää lainaa jotta voidaan maksaa vanhoja lainoja pois.

Sitten vielä suunnitellaan jotain miljoonakompleksia. No millä se rahoitetaan no lainalla ja perkele ku ei rahat riitä edes normi menoihin mutta kun joltain ARAlta saadaan rahaa niin sehän on tehtävä joka sekin on maksettava takaisin.

Todellisuudessa Itsenäistä Vimpelin kuntaa ei ole ollut tuon yhteistoiminta-alueen alkamisen jälkeen, kaikki päätökset tehdään muualla ja siihen ei auta vaikka valtuusto kuinka yrittää vaatia säästöjä

Vimpelin kunta on kohta KONKURSSI KYPSÄ ja se on FAKTA

Äänestä
  • Ja kaukaloon valot, jee jee..

    Äänestä

Miksei kukaan ole hakenut vaihtoehtoista ratkaisua kun kerran halutaan vanhusten palvelutaloa keskustaaan. Kyllä tonttimaata keskustasta löytyy ja varmaan tulisi paljon halvemmaksi tehdä kun ei tartte purkaa vanhaa pois.

Siis niin tyhmää vouhotusta monta vuotta ja mitään ei ole saatu aikaan, rakennustoimikunta on ollut todella saamaton...

Äänestä
  • Totta rakennustoimikunta pitää välittömästi erottaa täys tumpeloita

    Äänestä

No voi hyvänen aika! Nytkö totuus on jo unohtunut?
Vaihtoehtoinen ratkaisu oli! Jos lääkäriasema olisi perustettu Mirjanpeltoon tila vahuspalveluyksikön rakentamiseen keskustassa olisi riittänyt!
Hyödyntämällä tk:n käyttöön Mirjanpellossa olemassa olevaa tilaa olisi säästetty sievoinen summa veronmaksajien rahaa!
Mutta kun tämä ei sopinut Haloo Vimpelille ja eräälle populisti kansanedustajalle.
Rakennustoimikunta on etsinyt eri vaihtoehtoja kiitettävästi.

Äänestä
  • Lakaniemen sanoin: "Tätä kansa halusi" kun päätös pyörrettiin eli se oli kansan tahto.

    Äänestä

  • Ime mirjanpeltoa!Typerämpää suunnitelmaa kuin tk.n siirto mirjanpeltoon, ei Vimpelin historia tunne!!No jaa,Vedon ja ankkureiden naitto 90-luvulla menee vielä edelle.Samat naamat kummankin asian puolesta muuten touhusivat,vaan eipä onnannut!!!!

    Äänestä

  • 2-vahti kirjoitti:

    Ime mirjanpeltoa!Typerämpää suunnitelmaa kuin tk.n siirto mirjanpeltoon, ei Vimpelin historia tunne!!No jaa,Vedon ja ankkureiden naitto 90-luvulla menee vielä edelle.Samat naamat kummankin asian puolesta muuten touhusivat,vaan eipä onnannut!!!!

    Nimimerkki 2-vahti: Vaikutat henkilöltä joka on jäänyt henkiseltä tasolta imeväisikäiseksi.
    Et käsitä mihin tilanteeseen Haloo Vimpeli ajaa vimpeliläisten vanhusten terveyspalveluasioita tällä hetkellä.
    Kannattaa olla sotkematta Vedon ja Ankkureitten asioita tähän keskusteluun sillä ne eivät liity tk ja vanhuspalveluasioihin asiaan millään tavalla!
    Nimimerkin 2-vahti tyylisten heikon itsetunnon omaavien henkilöiden katkeruuden ja kypsymättömyyden takia Vimpelin kehittäminen on todella vaikeaa!
    Alajärvi kehittää omia palveluitaan vauhdilla eteenpäin siinä välissä kun Haloo Vimpeli kylvää riidan ja katkeruuden siementä vimpeliäisten keskuuteen.
    Tosi typerä aiheeton syyttely on ollut käynnissä eräiden henkilöiden taholta viime vuosina Vimpelissä. Ja syytökset ovat kohdistuneet sellaisiin henkilöihin jotka ovat halunneet todella kehittää Vimpeliä.
    Se on kaikista ikävintä kun Haloo Vimpelin kannattajat eivät osaa edes hävetä omaa vahingollista toimintaansa.

    Äänestä

  • Hoh hoijaa kirjoitti:

    Nimimerkki Hoh hoijaa:Eipä voi muuta sanoa kuin hoh hoijaa..Tuolla asenteellahan sitä Vimpeli pelastetaan.Minä ,minä eikä kukaan muu:No ,maailma opettaa.Toivottovast sinuakin.

    Äänestä

  • 2-vahti kirjoitti:

    Nimimerkki Hoh hoijaa:Eipä voi muuta sanoa kuin hoh hoijaa..Tuolla asenteellahan sitä Vimpeli pelastetaan.Minä ,minä eikä kukaan muu:No ,maailma opettaa.Toivottovast sinuakin.

    Hoh hoijaa on huokaus ja se on tarkoitettu tyhjänpäiväisille valittelijoille.
    Asennetta olen löytänyt tähän mennessä muuhunkin tomintaan kuin pesäpalloon liittyvien vanhojen asioitten kaiveluun joka taas tuntuu sopivan paremmin 2-vahdin tyylisten kerhopoikien puuhasteluksi. Keskustelua on käyty tk- ja vanhuspalveluasioista.
    2-vahti on erehtynyt ja ajattelee, että olisin jotenkin "minä" keskeinen henkilö :)
    En todellakaan ole.
    Maailmallakin on tullut oltua ihan sanan varsinaisessa merkityksessä ja rankkaa oppia on saatu.Kekkosen ja Mannerheimin peiliin on katsottu ja linja on todettu oikeaksi.
    En toivo 2-vahdille mitään pahaa ja rankkaa opetusta.
    Kipaise Nelimarkkaan juomaan pesispulla kahvit!

    Äänestä

  • Kakkospolttaja kirjoitti:

    Kukahan se valittaa koko ajan?Hoh hoijaa...

    Mitä tk:n ja aisakelloon tulee niin siinä on suurinpiirtein tehty kaikki virheet,mitä rakentamis hankkeessa voi tehdä!3 vuotta on huovattu ja soudettu ja vielä ei ole edes rakennus lupaa.Puhumattakaan kokonais kustannus arviosta!Kyllä hinta pitää olla tiedossa!Ei kukaan omakotitaloakaan aloita summamutikassa rakentamaan!!

    Joko jääkiekkokaukaloon pistetään kohta valot?

    Äänestä

  • Kiekkopoikakaukalo kirjoitti:

    Joko jääkiekkokaukaloon pistetään kohta valot?

    Pimeän tullen...

    Äänestä

  • 2-vahti kirjoitti:

    Kukahan se valittaa koko ajan?Hoh hoijaa...

    Mitä tk:n ja aisakelloon tulee niin siinä on suurinpiirtein tehty kaikki virheet,mitä rakentamis hankkeessa voi tehdä!3 vuotta on huovattu ja soudettu ja vielä ei ole edes rakennus lupaa.Puhumattakaan kokonais kustannus arviosta!Kyllä hinta pitää olla tiedossa!Ei kukaan omakotitaloakaan aloita summamutikassa rakentamaan!!

    2-vahti ja Haloo Vimpeli valittaa jatkuvasti. Kerro nyt ihmeessä mitä virheitä on tehty ja kerro samalla mikä taho on 3-vuotisen soutamisen ja huopaamisen takana? Kuka on vastuussa?
    Rakennustoimikunta on kyllä tarjonnut eri vaihtoehtoja mutta kun mikään ei kelpaa.
    Ensio Uusituvan olisi syytä lopettaa turhat puheet JS sairaalan remontoimisesta vanhusten asumispalvelukäyttöön. Käyttölupaa ko.tarkoitukseen ei tulla saamaan.

    Kun kerran tiedätte käyttöluvista yms. Niin kertokaa toki meillekin syyt.

    Äänestä

  • kerro muillekin kirjoitti:

    Kun kerran tiedätte käyttöluvista yms. Niin kertokaa toki meillekin syyt.

    Haloo Vimpelinkin pitäisi tietää, että kyseisistä JS-sairaalan tiloista annettu selvitys jo vuonna 2009 lääninhallitukselle.
    Läänihallitus katsoi JS sairaalan tilat kunnoltaan huonoiksi ja epäinhimilliseksi asukkaille.
    Potilaat siirrettiin Suolahteen.
    Herää kysymys. Eikö Tuomisalo ole kertonut omalle porukalle lainkaan oikeaa asioiden kulkua?

    Tuomisalon pitäisi tuntea tämän asian yksityikohdat .....mutta hän vain jatkaa jankuttamistaan
    Hänen mielestä JS sairaala pitäisi kunnostaa vanhusten asumispalvelukäyttöön....
    Edelliset potilaat siirrettiin Suolahteen?
    Vanhuksetko pitäisi siirtää epäinhimillisiin tiloihin josta toiset potilaat siirrettiin aiemmin pois?
    AVI ei tule antamaan tähän lupaa.
    Remontointi betonirakenteisessa sairaalassa tulisi liian kalliksi toteuttaa nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi.
    Sairaalan kerrostiloihin ei saataisi lain edellyttämiä neliöitä/ palveluasukasta kohden.Pitäisi remontoida useammassa kerroksessa.
    Valtuusto on jo päättänyt rakentaa vanhuspalveluaukkaille tilat keskustaan sairaalan saneeraamisen kalleuden vuoksi.
    Ja Tuomisalo vain jatkaa jankuttamistaan...
    Kuka keksii ensimmäisenä missä on vika kun Vimpelin palveluiden kehittämisessä ei päästä eteenpäin?
    Tuomisalo jankuttaa ... ja Lassila säestää ... ja osa valittaa

    Äänestä

  • No kerrotaan kirjoitti:

    Rakennustoimikunnassa, jolla mennyt kolme vuotta siihen, että on saatu edes yksi osa kilpailutukseen, toista osaa ei ilmeisesti ole vielä kilpailutettu?

    Äänestä

Valituksen vetäminen pois olisikin järkevä teko tässä vaiheessa.
Se pelastaisi Vimpelin suurelta vahingolta ja Haloo Vimpeli säästyisi suurelta häpeältä.
Haloo Vimpeli on ennättänyt leimautua valtuustokauden alkuvaiheessa vanhusvastaiseksi kansaliikkeeksi.
Valituksen pois vetämisellä varmistettaisiin se,että vanhusväestö saisi viettää vanhuudenpäivät Vimpelissä omassa asumispalveluyksikössä ja tk säilysi myös Vimpelissä.
Haloo Vimpelillä vain on ikävä kyllä se heikko puoli,että kun kropassa ei ole muuta kankeaa paikkaa kuin asenne.
Sitä on vain jäätävä surullisena odottamaan, mitähän seuraavaksi tapahtuu ja mistä seuraavaksi valitetaan?

Äänestä

Onneksi tiedämme mikä joukkio on valituksen takana. Kymmenen porukka kaataa hienon ja jalon hankkeen. Niin, haloo-liikkeessä on kymmenen vimpeliläistä sahaamassa omaa oksaa. Nyt on menty liian pitkälle politiikan peluussa, joka kohdistuu vanhuksiin. Toivottavasti järki voittaa ja vanhusten sijat säilyvät Vimpelissä.

Äänestä
  • Nyt ei auta tieto valituksen takana olevista, ja on turha pyllistää kun...... Kaikkien haloota ja persujakin äänestäneiden on syytä katsoa peiliin ja ottaa osavastuu Vimpelin harakiristä. Hallituksen pj on manttelin saatuaan ruvennut kantamaan vastuuta niin kuin hänen asemaansa kuuluukin eli ajamaan kuntalaisten parasta.

    Äänestä

Voiskohan joku aukaista mitä tämä Haloon facebook sivuilta lainattu ilmoitus tarkoittaa:

"Painotamme, että urakkalaskentaa TK:n remontista on vietävä eteenpäin, jotta kokonaiskustannukset vanhuspalveluyksiköstä ja TK:sta saadaan selville. Kerromme myöhemmin asiasta lisää."

on valitettu ja kuitenkin halutaan viedä urakkalaskentaa eteenpäin, nyt en tajua.....

Äänestä

Emmehän me äänestäjät ole noita valittajia valinneet kunnan johtoon riitelemään keskenään vaan ajamaan asioitamme jotta voisimme jatkaa itsenäisenä kuntana jatkossakin.
Nyt on vika valtuutetuissa itsessään.
Olisiko aika katsoa peiliin ja tunnuistaa tosiasiat?

Äänestä

Lainaus:
Tällä viikolla on selvinnyt, että Vimpelin tilanne on oletettua heikompi. Vimpelille on kertynyt alijäämää vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan 887€/asukas. Valtuutetut Hänninen ja Koivukoski laskivat valtuuston kokouksessa 19.6.2013, että Vimpelille tulisi tänä vuonna lisää alijäämää jopa 1,3 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että alijäämä kasvaisi yli 1200€/asukas.

Valtionvarainministeriön kriisikunnan kriteerit 2013:

1. Vuosikate ilman harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta negatiivinen

2. Lainakanta ylittää maan keskiarvon vähintään 50 %:lla (yli 3393 euroa / asukas)

3. Taseessa on kertynyttä alijäämää

4. Tuloveroprosentti vähintään 0,5 yksikköä korkeampi kuin maan painotettu keskiarvo (yli 19,76 %)

5. Omavaraisuusaste (kuinka suuri on oman pääoman osuus koko pääomasta) alle 50 %

6. Suhteellinen velkaantuneisuus (kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvitaan vieraan pääoman takaisinmaksuun) vähintään 50 %

Kriisikunnaksi voi päätyä, vaikka kaikki kriteerit eivät täyttyisi, mutta kunnan talouden alijäämä ylittää kahtena perättäisenä vuonna määrätyn rajan.

Jos kunnan tilinpäätöksen mukainen taseen kertynyt alijäämä asukasta kohti oli viimeisessä selvityksen käynnistämistä edeltäneessä hyväksytyssä tilinpäätöksessä vähintään 1 000 euroa ja sitä edeltäneessä tilinpäätöksessä vähintään 500 euroa.

Nämä yllä olevat tiedot löytyvät: Valtioneuvoston asetus
kunnan talouden tunnuslukujen eräistä raja-arvoista Annettu Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2007

Eli vuodelta 2012 olemme ylittäneet tuon 500€/asukas ja jos tämän vuoden vahvistetun tilinpäätöksen alijäämä ylittää 1000€/asukas voimme siis olla kriisikunta, asian on vahvistanut mys Vimpelin kunnanjohtaja Juhani Laasanen.

Äänestä
  • Huomaatte kaikki, kuinka Haloo kääntää aiheen rahaan kun maa alkaa polttamaan jalkojen alla. HALOO arvokasta ja Hyvää vanhuutta ei mitata rahassa. Vastuutonta vastustamista, kylällä on huomattu jo missä mennään ja minne jäljet johtavat.

    Äänestä

  • Missä valvonta ja jos sellaista on ollut niin ketkä siitä ovat vastanneet viimeksi?

    Äänestä

Seniorille, asuu tässä kylässä muitakin kuin meitä senioreita

No jos tuo yllä oleva on totta niin ei meidän tarvitse miettiä kyllä valtio sen hoitaa mutta ei taida olla enää mihinkään mitää sanomista.

Äänestä
  • Kyllä kunnon tilat pittää olla vimpelissä vanhuksille. Turha rakentamista on vaatustaa
    Haloon porukka huomaa että ny on tullu erehdytys vahingossa. Parhaaksi Se rakentaminen on

    Äänestä

Nimim. Hhalooyms
Näyttää oleva niin,että ainoa järkeä puhuva liike on HALOOvimpeli.
Viittaan Kriisikuntiin kuuluviin kriteereihin.
Onko mielestäsi joku toinen ryhmä tuonut näitä asioita esille.
Jos jokin vaarantaa VANHUSTENHUOLLON on nimenomaan
Piittaamattomus kunnan talouden hoidosta,joka on täysin retuperällä,niin Johtavien VIRKAMIESTEN kuin PIITTAAMATTOMIEN luottamusmiestenkin kohdalta.
Näin siinä käy kun juostaan aina vain YHDEN ns.TOTUUDEN mukaan,eikä muita mielipiteitä edes kuunnella!!!!

Äänestä
  • Järki vastustaa omaan kuntaan rakennettavaa asumispalveluyksikköä. Jos ei rakenneta, kerro viisaana minne vanhukset? Halloo haukkasi palan, joka on menossa väärään kurkkuun. Tämä kansanliike tullaan muistamaan siitä kuinka he siirsivät palvelut pois Vimpelistä. Ei olisi uskonut, vaan taitaa olla kohta totta.

    Äänestä

  • pojatpiilosilla kirjoitti:

    Järki vastustaa omaan kuntaan rakennettavaa asumispalveluyksikköä. Jos ei rakenneta, kerro viisaana minne vanhukset? Halloo haukkasi palan, joka on menossa väärään kurkkuun. Tämä kansanliike tullaan muistamaan siitä kuinka he siirsivät palvelut pois Vimpelistä. Ei olisi uskonut, vaan taitaa olla kohta totta.

    Vimpeli pärjää kunhan nyt johdossa oleville annethan isoa nokilaista persskankulle
    ja ruvethan töihin meidän on turha pittää listoilla tälläisiä tyhjän jauhajia nekin eurot säästyy vaikka vanhustalon rakennukseen nyt pitää valita nuori kaveri eikä tälläisiä vanhoja kehäraakeja jotka ei muuta kuin miettivät milloin se eläke-ikä koittaa
    tässä on turha haikailla muiden kuntien perään tälläiset yhteistoiminta malli raportien laadinnoista joka joku aika tehtiin ovat ihan turhia
    Ensimmäisenä nyt pitää tehdä uusia alue valtauksia teollisuuden suuntaa
    esim: tänne voisi perustaa aurinkopaneeli tehtaan Rannilamäelle josta tulee
    kalliin energian aikana todella vientimenestys kotimaa-ulkomaa vientiin
    tällä hetkellä joku pienitehdas rakentaa näitä mutta se on näpertelyä joten nyt
    riittävä alkupanostus sen aikaansaamiseksi ja tuotanto käyntiin sen aikaan saamiseksi kyllä suomessa riittää sähköinsinöörejä
    Saksassa aurinko energia tuotanto on hyvällä alulla joka omakotitaloilla on paneelit katolla mutta sekin eurooppa tasolla pienimuotoista
    Vimpeli doing now, as long as the management issues than for large soot kind of persskankulle
    and ruvethan our work is useless Pitta lists with this friendly empty Grinders even those euros are saved even if the old man of the house now, the building should select this young guy and old kehäraakeja driven by nothing more than wondering when it will try retirement age
    this is useless to sigh for other municipalities such cooperation after the sample reports laadinnoista every time someone made ​​are pretty useless
    Be the first to do now, conquering new areas of industry direction
    for example: here could set up a solar panel factory in Rannilamäelle which will be
    high energy prices during the real export performance of domestic-foreign export
    currently one of a small factory to build these but it is a mini scale so now
    sufficient initial investment in order to achieve and start production in order to achieve sufficient power in Finland, yes engineers
    In Germany, solar energy production is well under way to house have panels on the roof, but also European level, small-scale

    Äänestä

  • kiutukalle kirjoitti:

    Tämän rakennus hankkeen hössötyksen alle on jäänyt niin paljon tärkeitä asioita. Onko kukaan huomannut että Alajärvelle puuhataan psyko osastoa kun saivat sen Vimpelistä lopetettua?

    Äänestä

  • jeesmään kirjoitti:

    Tämän rakennus hankkeen hössötyksen alle on jäänyt niin paljon tärkeitä asioita. Onko kukaan huomannut että Alajärvelle puuhataan psyko osastoa kun saivat sen Vimpelistä lopetettua?

    Siellä on myös ne yksityiset hoitokodit tyhjänä odottamassa.

    Äänestä

  • noumään kirjoitti:

    Siellä on myös ne yksityiset hoitokodit tyhjänä odottamassa.

    Minkähän takia perusturva päätti sen helmikartanonkin tyhjätä, ainakin on myynnissä. Toisekseen mehän ei olla tekemässä pelkästään Vimpelin vanhuksille sitä asumispalvelu yksikköä vaan koko järvi-pohjanmaan vanhuksille, kantsii muistaa se.

    Äänestä

Vanhusten asumispalvelut perustuvat sosiaalihuoltolakiin (710/1982) ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaisiin jaotteluihin seuraavasti:
Palveluasuminen sisältää asumisen ja siihen liittyvät palvelut. Osa yksiköistä on palvelutaloja, joissa asukkaalla on oma huoneisto ja osa esimerkiksi ryhmäkoteja, joissa asukkaalla on kylpyhuoneella varustettu oma huone. Palveluasuminen jaetaan tavalli-seen palveluasumiseen ja tehostettuun palveluasumiseen.

Tavallinen palveluasuminen on asumista, jossa henkilökunta on paikalla vain päivällä.

Tehostettu palveluasuminen on asumista, jossa henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Asuminen eroaa laitoshoidosta muun muassa siinä, että Kela on hyväksynyt asumisyksiköt avohoidon yksiköiksi ja asiakas maksaa erikseen vuokran ja käyttämänsä palvelut. Asiakas saa asumiseensa Kelan myöntämää eläkkeensaajien asumistukea.

ARA edellyttää, että kunnan asunto-, sosiaali- ja terveystoimi osallistuvat yhteistyössä asuntojen tarpeen ja käytön arviointiin kaikkien erityisryhmien osalta.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (2008) valtakunnallisena tavoitteena vuoteen 2012 on, että yli 75-vuotiaista henkilöistä:
• 91–92 prosenttia asuu kotona itsenäisesti tai riittävien palvelujen turvin
• 5–6 prosenttia asuu tehostetussa palveluasunnossa
• 3 prosenttia on laitoshoidossa (vanhainkoti tai pitkäaikaishoito terveyskeskuksessa)

Ikähoiva-työryhmä (2011) ehdottaa, että nykyisestä kolmella portaalla tapahtuvasta ympärivuorokautisesta hoidosta siirrytään asteittain yksiportaiseen järjestelmään vuoteen 2015 mennessä. Tämä edellyttää tehostetun palveluasumisen lisäämistä 9 %:iin samanaikaisesti, kun pitkäaikaisen laitoshoidon tulisi vähentyä yli 75-vuotiaiden osalta.
Tiedot koko maan tasolla, alueellisesti ja kunnittain ovat saatavilla Terveyden ja hyvin-voinnin laitoksen SOTKAnet –verkkopalvelusta (www.sotkanet.fi).

Vanhusten asuminen on kauttaaltaan palveluasumista ja avun sekä tuen tarpeen/toimintakyvyn näkökulmasta sopivan asumismuodon määrittely on haasteellista.

Huonokuntoisen vanhuksen käsite on laaja-alainen. Tehostetussa palveluasumisessa ARAn investointituki on enimmillään 40 %. Tämä edellyttää ympärivuorokautisen avun ja hoivan tarvetta asumisessa. Asumisyksiköt, joihin muuttaa asumaan sellainen vanhus, jolla on tuetun tai valvotun avun tarve, sijoittuvat kuitenkin enintään II tukiluokkaan.

Määrittelyvaikeus ei koske muistisairaita vanhuksia. Yleisesti vähintään keskivaikeasti muistisairaan (MMSE-pisteet < 17) vanhuksen kohdalla yksinasuminen ei ole enää turvallista, vaan tarvitaan sellaista asumista, jossa hoiva, tuki ja valvonta ovat kaikkina vuo-rokauden aikoina saatavilla.

Laatukriteerit

Laatu tarkoittaa palvelun kykyä vastata kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti asiakkaiden palvelutarpeisiin.
Erityisryhmien asumisen laatutekijöissä on kyse asuntojen ja asumisyksiköiden ominaisuuksista, joita ovat:
- asumisyksiköiden ja asuntojen tulee sijaita tavallisilla asuinalueilla muun asutuksen-palvelujen seassa
- asumisratkaisuja tulee olla monenlaisia, jotta asukkaiden avun ja tuen tarve huomi-oiden kyetään järjestämään yksilöllistä asumista
- laitosten tilalle rakennetaan asuntoja ja asumisyksiköitä, jotka suunnitellaan erityis-ryhmäkohtaiset asumisen laatusuositukset huomioiden
- rakennetaan pieniä yksiköitä ja vain perustelluista syistä suurempia kokonaisuuksia lähinnä vanhusten asumisratkaisuissa, joissa huomioidaan kunnan koko, suhde yhdyskuntarakenteeseen sekä asumisyksikön palvelukokonaisuuteen
- asunnot ja asumisyksiköt ovat osa normaalia lähiyhteisöä, josta asukas saa tarvitsemansa lähipalvelut
- asuntojen tulee olla riittävän kokoisia sekä henkilökohtaisine tiloineen että tarvittavine yhteistiloineen
- asunnon fyysiset ratkaisut toteutetaan siten, että asukas voi tehdä asunnon kodikseen
- asunnot ovat esteettömiä, turvallisia, viihtyisiä ja tiloiltaan toimivia.

Kustannustekijät
Laadun ohella hankkeiden kustannustekijät ovat keskeiset hankkeen toteutumiselle. Avustettavien ja korkotuettavien kustannusten arvioinnin lisäksi ARA arvioi kohteen käyttötaloutta.

Asukkaan maksama vuokra ei saa ylittää Kelan vuosittain vahvistamaa eläkkeensaajan asumismenojen enimmäismäärää.
Hankkeen käyttökustannusten tulee perustua realistisiin laskelmiin hankkeen kannatta-vuudesta myös pitkällä aikavälillä. Hankkeen käyttökustannuksissa tulee huomioida ARAn edellyttämät laatusuositukset sekä Valviran edellyttämät henkilöstömitoitukset ko. kohderyhmän hoidon ja palvelun toteuttamiseksi.

ARA edellyttää, että hankkeet ovat rakennus- ja tonttikustannuksiltaan kohtuuhintaisia. Vertailuperusteena käytetään suunnitelmien perusteella laskettuja RO-arvioita, vastaavien, aiemmin hyväksyttyjen hankkeiden hintoja sekä ARAn kunnittain ja alueittain hyväksymiä enimmäistonttihintoja ja niiden pohjalta laskettavia tonttien vuosivuokria.

Äänestä

eli onko tarkoituksena siirtää Niikoolin ja Aisakellon asukkaat tähän uuteen rakennukseen?

Äänestä
  • Lue lehtiä, siellä kerrottiin kuinka aisakellon väki siirtyy uuteen yksikköön. Uhkana oli ettei rakennushanke toteudu, jolloin aisakello jää tyhjän päälle. Väki on siirrettävä sairaalasta pois kun tilat eivät sovellu toimintaan. Valittaja(t) pelaavat kovilla panoksilla mikäli vanhukset siirretään pois Vimpelistä.

    Äänestä

  • turmion kätilöt kirjoitti:

    Lue lehtiä, siellä kerrottiin kuinka aisakellon väki siirtyy uuteen yksikköön. Uhkana oli ettei rakennushanke toteudu, jolloin aisakello jää tyhjän päälle. Väki on siirrettävä sairaalasta pois kun tilat eivät sovellu toimintaan. Valittaja(t) pelaavat kovilla panoksilla mikäli vanhukset siirretään pois Vimpelistä.

    Kuulemma tähän huoltamorakennukseen tulisi AA-Kerhotila nykyisille juopoille ja entisille puliukoille sitä kyllä kannattaa koko Vimpelinpitäjän asukkaat
    täytyyhän omapitäjä huolehtia parannuksen tehneistä juopoista
    Nyt hihat heilumaan ja rakennukseen täysremontti ja jos tilaa riittää vanhustalo sekin tähän vielä

    Äänestä

  • tietäjä kirjoitti:

    Haloon sivulta lainattu: " - TK:n remonttia ollaan viemässä urakkalaskentaa, Haloo Vimpeli haluaa, että kaikki kustannukset otetaan tässä huomioon kuten vanhan päiväkodin purku ja parkkialueiden teko. Haloo Vimpeli haluaa viedä urakkalaskentaa eteenpäin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Takala ja Matti Lehto sanoivat, että urakkalaskenta keskeytetään jolleivat valittajat vedä valituksiaan pois. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tapani Harju sanoi vievänsä asiaa Alajärven TK:n suunnittelu toimikuntaan. Valittajat ovat valmiita vetämään valituksensa pois kun on varmistuttu, että kaikki kustannukset ovat selvillä ja molemmat rakennuskohteet viedään yhtenä kokonaisuutena valtuuston käsiteltäväksi."

    Äänestä

  • ertyudfgsd kirjoitti:

    Oisit kopioinu koko tekstin etkä vain osaa:

    Vimpeliläiset valtuutetut, varavaltuutetut ja luottamusmiehet kokoontuivat keskustelemaan valtuustosaliin Vimpelin tilanteesta. Aiheena olivat Vimpelin kunnan talous ja vanhustenpalveluyksikkö. Kunnan talous keskustelussa käytiin läpi miten voidaan kustannuksia hillitä, käytiin läpi erilaisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon hankkimista Kokkolasta. Yhtämieltä oltiin siitä, että Vimpelin tilanne on vakava.

    Käytiin myös pitkiä keskusteluja vanhuspalveluyksiköstä ja terveyskeskuksen remontista. Keskustelun tiimellyksessä selvisi seuraavaa:

    - Vanhuspalveluyksikön kokonaiskustannukset ovat n. 5,1 m€ josta ARA hyväksyy 4,1 m€ ja kehottaa hakemaan avustusta mahdollisimman nopeasti, eli avustuspäätöstä ei vielä ole ja tarkkaa summaa/ prosenttimäärää ei tiedetä. Maksimi avustus on 40% tuosta 4,1 m€. Kun avustuspäätös tiedetään voidaan vasta hakea korkotukilainaa.

    - TK:n remonttia ollaan viemässä urakkalaskentaa, Haloo Vimpeli haluaa, että kaikki kustannukset otetaan tässä huomioon kuten vanhan päiväkodin purku ja parkkialueiden teko. Haloo Vimpeli haluaa viedä urakkalaskentaa eteenpäin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Takala ja Matti Lehto sanoivat, että urakkalaskenta keskeytetään jolleivat valittajat vedä valituksiaan pois. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tapani Harju sanoi vievänsä asiaa Alajärven TK:n suunnittelu toimikuntaan. Valittajat ovat valmiita vetämään valituksensa pois kun on varmistuttu, että kaikki kustannukset ovat selvillä ja molemmat rakennuskohteet viedään yhtenä kokonaisuutena valtuuston käsiteltäväksi.

    Myös siitä, että vimpeliläiset vanhukset halutaan hoitaa Vimpelissä, oltiin samaa mieltä.

    Tärkeimpään kysymykseen, eli siihen, että halutaanko Vimpeli pitää itsenäisenä kuntana ei tullut keneltäkään suoraa vastausta.

    Äänestä

  • dersgfyhr kirjoitti:

    Tässä ei vedetä mitään valituksia pois vaan rosessi menee eteen päin
    kuin VR-JUNARAIDE KOHTI POHJOISTA TAI ETELÄÄ ja taas mitä tulee Vimpelin itsenäisyyteen se ei ole haluista kiinni kai sinä sen tajuat jos kunta on KONKURSSI KYPSÄ eihän silloin ole tämä enään haluista kiinni sen tajuaa jo vanha erkkikin
    joten Vimpeli liitetään Alajärveen ei kai siitä ole mitään nokan koputtamista sen suhteen jos lompsa tyhjä ei siinä auta silloin mikään nekin hallit mitkä sijaitsee
    rautaruukin lähistöllä nehän ei todellisuudessa tuota yhtään mitään kunnanhyväksi
    nekin tuotokset menee osiltaan ceimansaarille
    Turha enään rypistä kun ppaskot jo housussa olisitta ajetellu säästämistä jo aikaisemmin ja lopettanut sen kunnantoimesta olevien hallien rakentamisen
    ajoissa sinne ne veromarkat ja nyt eurot on menny
    Nyt pitää ajatella tulevaisuutta Alajärven suurkunnankanssa johon tulee Soini ainakin mukaan nimi ehkä hyvä vaihtaa uudeksi nimeksi ehdotan:
    JÄRVISEUDUN KUNTA johon voisi liittää vähintään 4-5 järviseudun konkurssikuntaa

    Äänestä

Kun yhteistyön siltoja hajoittava ja rakennushankkeita jarruttava Haloo Vimpeli sanelee jatkuvasti ehtoja tulee käymään sillä tavalla,että tk:n ja vanhuspalveluyksikön rakennushanke raukeaa.
Urakkalaskentaa ei enää koskaan tässä hankkeessa tarvita, sillä Vimpeliin ei enää vahuspalveluyksikköä rakenneta.
Muualta tulevat olemaan ne henkilöt jotka päättävät missä "Haloo Vimpelinkin" lähipiiriin kuuluvat vanhukset viettävät elämänsä ehtoon.
Jääräpäisyydellä on hintalappu ja hinta tulee olemaan kova!

Äänestä

Minua kummastuttaa tuo jauhaminen JS-sairaalasta, eikö asia ole taputeltu loppuun? Nelimarkasta kuultuna Haloo puhuu kuinka sinne voidaan rakentaa jne jne. Kuntalaisena huolestuttavinta on valittajien moraali ja kuinka he kaatavat päätöksen jonka valtuusto un yhdessä päättänyt.

Hintalappu tulee olemaan kova, mutta vimpeliläiset tietävät sitten kuka valitti ja kuka ei.

Äänestä
  • Onko kaikki valittajat vielä mukana, vai onko järki voittanu?

    Äänestä

  • vali vali haloo kirjoitti:

    Onko kaikki valittajat vielä mukana, vai onko järki voittanu?

    Valittajasabotöörit astuivat esiin JS:ssa ja vastasivat muka kj Laasasen vetoomukseen, joka oli samassa lehdessä pari viikkoa sitten. Valittasabotöörit puhuivat palturin lisäksi puuta ja heinää, mutta eivät viitanneet sanallakaan peruskysymykseen eli miksi he haluavat kiusalla kaataa tk-hankkeen. Lehden samassa numerossa oli kuvattu lappajärveläisten erinomainen saavutus, eli 48 asukkaan ja 6 milj. euroa maksaneen sekä suureksi osaksi Aran rahoittaman palvelukodin valmistuminen. Vastaavan hankkeen valittajasabotöörit haluavat kaataa Vimpelissä. Miksi? Toivottavasti sabotöörit tiedostavat ja lukivat syyt, miksi palvelukoti sijoitettiin Lappajärvellä juuri terveysaseman yhteyteen. Ja niin tulee tehdä Vimpelissäkin.

    Äänestä

  • Ei hyvältä näytä kirjoitti:

    Näyttää siltä, että Vimpelin kunnan päätöksentekoa ravistellaan oikein kunnolla avoimempaa suuntaan pois kabineteista. Kuntalaisilla on oikeus tietää.

    Äänestä

  • kabineteista pois kirjoitti:

    Näyttää siltä, että Vimpelin kunnan päätöksentekoa ravistellaan oikein kunnolla avoimempaa suuntaan pois kabineteista. Kuntalaisilla on oikeus tietää.

    Kabineteista pois on erehtynyt pahemman kerran. Haloo-liike on kaikkien kähmimisten äiti. Miten rivivimpeliläinen voi osallistua haloon kähmimispalavereihin? Puolueissa sentään vimpeliläiset voivat osallistua ainakin sääntömääräisiin kokouksiin, kysellä asioiden perään ja jopa vaihtaa johtoa. Miten se onnistuuisi haloo-liikkeessä? Ei mitenkään, liikkeen kaunainen pääideologi Suslov johtaa liikettä suvereenisti päämajastaan. Maanantain kunnanhallituksessa on lausunnon antaminen haloolaisten valitukseen. Lassila ja Lapinkorpi myötäilevät ilmeisesti pääideologin määräyksestä valitusta. Sen pitäisi viimeistään avata vimpeliläisten silmät. Onko Vimpelillä varaa olla ottamatt Aran myöntämää rahoitusta?

    Äänestä

  • Kähmimisen äidistä kirjoitti:

    Jaa, että pitäis olla puolueen jäsen notta saa tietää mitä kunnassa päätetään.

    Äänestä

  • Huuhaaheui kirjoitti:

    Jaa, että pitäis olla puolueen jäsen notta saa tietää mitä kunnassa päätetään.

    Ei tarvitse olla todellakaan puolueen jäsen saadakseen tietoa kunnan päätöksistä ja asioidenhoidosta. Mutta vain sääntömääräisissä kokouksissa voidaan vaikuttaa asioihin ja vaihtaa tarvittaessa edustajia. Avoin mekastus ei johda mihinkään. Milloin ja missä rivikuntalainen voi osallistua haloo-liikkeen toimintaan? Liike ei ole pahimmanlaaatuisena klikkinä vastuussa kenellekään.

    Äänestä

  • Rannalta päin kirjoitti:

    Tuo kuullostaa siltä, että et arvosta valtuustoa pätkän vertaa etkä näin ollen myöskään vaalitulosta.

    Äänestä

Nimimerkeille kähmimisen äidistä Ja ei hyvältä näytä
Yhteisessä palaverissa olleena voin sanoa,että osin rakentava.
Mutta tämä HALOO liikettä mollaavat eivät näköjään tajua nykyistä tilannetta,
Kunta on katastrofin partaalla.Ainut VANHUS JA TERVEYDEN HUOLLON JÄRJESTÄMISEN EDELLETYS ON TERVE KUNTA TALOUS!
Nykyistä tilannetta he eivät yhtä lukuunottamatta ole voineet aiheuttaa?
Nykyisen tilanteen arkkitehdit ovat KEPU JA HEITÄ MYÖTÄILLEET kaksi entistä ja nykyistä valtuutettua.
Esim. vanha konkari MATTI LEHTO käytti erittäin provosoivaa ja uhkaavia puheen vuoroja.
Samaten Jär.pohjanm.TLK.PJ. TAPANI HARJU kuvatessaan viedä rakennushankkeen ALAJÄRVELLE,ei uskoisi tuon tasoisten luot.miesten päästävän suustaan noin typeriä mielipiteitä!
KV.PJ Lakaniemi oli erittäin asiallinen.
KH.PJ TAKALA istuu tukevasti KEPUN polvella,liekö oma lehmä ojassa?JAMI?
Käyttäminen valtaapitävissä on DEMOKRATIAN irvikuva!

Äänestä
  • "Mutta tämä HALOO liikettä mollaavat eivät näköjään tajua nykyistä tilannetta,
    Kunta on katastrofin partaalla. Ainut VANHUS JA TERVEYDEN HUOLLON JÄRJESTÄMISEN EDELLETYS ON TERVE KUNTA TALOUS!
    Nykyistä tilannetta he eivät yhtä lukuunottamatta ole voineet aiheuttaa?
    Nykyisen tilanteen arkkitehdit ovat KEPU JA HEITÄ MYÖTÄILLEET kaksi entistä ja nykyistä valtuutettua."

    Pyydän kohteliaasti nimimerkkiä: Mikä ettei

    Kerro kuka tai ketkä henkilöt eivät tajua nykyistä tilannetta?
    Kerro kuka tai ketkä henkiöt ovat kyseessä joita tarkoitat nykyisen taloudellisien tilanteen arkkitehdeiksi?
    Kuka on tämä yksi henkilö joka ei ole osallinen nykyiseen tilanteeseen?
    Entä ketä ovat nämä kaksi entistä ja nykyistä valtuutettua.
    Missä missä tilanteessa he ovat myötäilleet ja ketä he ovat myötäilleet?
    Ovatko he tehneet jonkin pahanlaatuisen virheen jossakin asiassa?
    Millä tavalla vanha konkari Matti Lehto provosoi ja uhkasi?
    Tekn ltkn. pjn Harjun ja kvalt.pjn Lakaniemen osallisuus tuli kuvatuksi ja siitä ei ole kysymyksiä.
    Entä kh.pj Takala. Millä tavalla hänellä on oma lehmä ojassa?
    Mitä ja ketä tarkoittaa?Käyttäminen valtaapitävissä on DEMOKRATIAN irvikuva!

    Haloo Vimpeli lupasi ennen vaaleja tiedottaa kuntalaisille asioista.

    Äänestä

  • Tiedonjanoinen kirjoitti:

    "Mutta tämä HALOO liikettä mollaavat eivät näköjään tajua nykyistä tilannetta,

    Tähän olisi voinut vielä lisätä pj Takalan kepun polvella istumisen perusteet. Tiedonjanoinen teki ytimeen porautuvia kysymyksiä, mutta ei saa kysymyksiinsä koskaan vastauksia. Haloo Vimpelin tiedotus on loppunut kuin kanan lento."Mikä ettei" on sitä mieltä, että kuntamme talous paranee kun tk-hanke saadaan valituksilla upotetuksi. Maanantaina hallituksen kokouksessa nähään, ketkä hallituksen jäsenet edustavat Vimpeli-puoluetta.

    Lehdon ei todella tarvi ketään provosoida hän on todella Vimpelin asukkaiden hyväksi katsova ja aina pienen ihmisen puolella mitään muuta hänestä ei saa tekemälläkään hänellä on todella pitkä kokemus hoitaa asioita kuntalaisten parhaaksi uskoisin vaikka hän olisi minkä puolueen jäsen hänellä olisi
    ajatuksena ihmisten yhteiset asiat eikä ahneus
    Myötäelämisen taidot miten suhtautuu yhteisiin asioihin niitä on tai ei ole
    jotka on syntymässä saatu lahja tietty näitä asioita voi oppikirjoista lukemalla täydentää
    mutta paljon on ihmisiä joilta puuttuu tämä sosiaalinen myötäeläminen toisten
    asioille esillä vaan se oma itsekkyys ja valtava ahneus
    Myötäelämisen taito jos sen pitää matkanvarrella hankkia sepäs vasta onkin
    vaikea opiskella

    Äänestä

  • spspspspspspsps kirjoitti:

    Tähän olisi voinut vielä lisätä pj Takalan kepun polvella istumisen perusteet. Tiedonjanoinen teki ytimeen porautuvia kysymyksiä, mutta ei saa kysymyksiinsä koskaan vastauksia. Haloo Vimpelin tiedotus on loppunut kuin kanan lento."Mikä ettei" on sitä mieltä, että kuntamme talous paranee kun tk-hanke saadaan valituksilla upotetuksi. Maanantaina hallituksen kokouksessa nähään, ketkä hallituksen jäsenet edustavat Vimpeli-puoluetta.

    En nyt sanoisi, että tiedotus olisi loppunut, tiedottavat asioista näköjään vain facebook sivuillaan eivät täällä suoli24:ssa

    Äänestä

  • Suoli tiedotus loppu kirjoitti:

    En nyt sanoisi, että tiedotus olisi loppunut, tiedottavat asioista näköjään vain facebook sivuillaan eivät täällä suoli24:ssa

    Haloo Vimpeli ei ole tiedottanut 2013 yhtään mitään. Naamakirjoittelu on sitten asia erikseen. Milloin ja missä pääsemme kertomaan saman pöydän ääressä näkemyksemme liikkeen johdolle ja valtuutetuille, vai onko sitä johtoa olemassakaan?

    Äänestä

Ensimmäinen vanhus- ja terveydenhuollon järjestämisen edellytys on, että haloovalittajat vetävät valituksensa pois estämästä rakemnnusluvan myöntämistä. Aran rahat eivät ole vielä tipahtaneet Vimpelin tilille. Niille löytynee muitakin ottajia, vieläpä yhteistoiminta-alueelta. Vai mitä "Mikä ettei"?

Äänestä
  • Kunnanhallituksen esityslistan mukaan anomus on vasta tänään lähteny.... Ei ole kummakaan ettei avustus ole tipahtanut tilille...

    Äänestä

  • Selvitä ensin kirjoitti:

    Kunnanhallituksen esityslistan mukaan anomus on vasta tänään lähteny.... Ei ole kummakaan ettei avustus ole tipahtanut tilille...

    ........eikä hetkeen tipahdakaan, jos hanke vesittyy rakennusluvan pitkittymiseen.

    Äänestä

  • Selvähän se kirjoitti:

    ........eikä hetkeen tipahdakaan, jos hanke vesittyy rakennusluvan pitkittymiseen.

    Menkää seuraamaan valtuuston kokouksia ettei tartte olettamuksia heitellä. Päätökset tekee valtuusto eikä minkään puolueen lakisääteinen kevät/syyskokous.

    Äänestä

Tämän päivän ilkan mukaan vetäisivät maanantaina valitukset pois.....

Äänestä

Valittajien valitukset ovat ilmeisesti voimassa. Asia näkyy olevan hallituksen listalla maanantaina.

http://ktweb.vimpeli.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil.htm? elin=V_KHALL&pvm=26.8.2013 16:30

Siellä haloossa taitaa alkaa ahdistaa kun valitukset käsitellään. Oikeuden ratas läöhtee pyörimään ja rahat menetetään. 1,6 milj. / 5

Äänestä

Pimeä keskiaika vallitsee Vimpelissä. Sensuuri vie päättäjiä koskevat jutut ja kohta varmaan katkaistaan jo päit....

Äänestä

Ymmärränkö oikein?
Jos tuo 1,6 m/e menetetään niin syy on yksinomaan Haloon?
Miettikää äänestäneet..
Minä mukaanlukien!

Äänestä
  • Onko kukaan muu valittanut? Nimet on tiedossa, eikös niin. Haloo haloo Haloo

    Äänestä

Ilkan 22.8. mukaan haloo-liikkeen edustaja olisi todennut:" Neuvottelujen perusteella osapuolten välille näyttää syntyneen yhteisymmärrys" ja että valitukset tultaneen perumaan maanantaina. Kunnallishallinossa ei ole osapuolia, on vain kuntalain mukaisia päätöksiä ja niihin tyytymättömiä. "Osapuolet" edustavat pahimmanlaatuista suhmurointia kunnallisessa päätöksenteossa. Kaavamuutos tarjosi keppihevosen haloo-liikkeelle. Miten haloo-liikkeen edustaja saattoi lehden palstoilla olla varma, että valitukset tullaan vetämään pois maanantaina. Valittajat olivat yksityisiä kuntalaisia, jotka olivat tehneet valituksen vakaasta harkinnastaan vieläpä erikseen. Haloo-liike on kansanliikkeiden tapaan kovin johtajavaltainen, kun primus motor voi luvata valitusten poisvetämistä.

Äänestä
  • Nimeä ei näy missään, mutta kynänjälki näkyy ... Juu poijaat voi poijaat, mikä häpeä.

    Äänestä

  • voi meitä poikia kirjoitti:

    Nimeä ei näy missään, mutta kynänjälki näkyy ... Juu poijaat voi poijaat, mikä häpeä.

    Sehän on hienoo, että saadaan 1.6 milliä! Tainnut vaan unohtua, että lainaa tarvitaan lisää väh. 3 milliä! Plus vuotuiset käyttökulut!! Todella hölmöläisten hommaa!!

    Äänestä

  • lisää velkaa kirjoitti:

    Sehän on hienoo, että saadaan 1.6 milliä! Tainnut vaan unohtua, että lainaa tarvitaan lisää väh. 3 milliä! Plus vuotuiset käyttökulut!! Todella hölmöläisten hommaa!!

    On korkotukilainaa, joka ei rasita kunnan taloutta.

    Äänestä

  • tiedäse kirjoitti:

    On korkotukilainaa, joka ei rasita kunnan taloutta.

    Hehehe!! Vai korkotukilainaa! Sitähän ei tarvii takas maksaakaan! Vois kaikki menot hoitaa jatkossa korkotukilainana!

    Äänestä

Säästöjä:
Onko valtuutetuilla munaa luopua kokouspalkkioistaan näin lama-aikana kun muut säästävät jo sikana?
Perusteluiksi ei riitä että kun on kerran valittu niin korvauskin täytyy saada.
Ellei- niin hamekangas kaikille!
Pienistä puroista se suuri virtakin koostuu.

Äänestä

Huomennahan pitäisi Hilmassa tulla julkiseksi tuo tarjouspyyntö ihan mielenkiinnosta odotan mitä kaikkea sinne nyt sitten on suunniteltu.... Jos suunnitelmia nyt edes Hilmassa julkistetaan.

Varmaankin löytyy soinin kunnan alta se ilmoitus kun julkistetaan

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/search/?_s[_sent]=1&_s[phrase]=&_s[cpv]=&_s[organisation]=&_s[nuts]=K759&_s[published_start]=&_s[published_end]=

Äänestä
  • Kunnallisvalitukset vedetään pois hallinto-oikeudesta tänään lähteillä kirjeillä

    Äänestä

Hallituksen pöytäkirjat 19.8 ja 26.8. eivät ole vielä netissä. Oliko hallituksen jäsen Lapinkorpi jarrumiesten puolella? Miten "Asiasta tietävä" tietää, että kaikki valitukset tullaan vetämään pois, ne kun olivat yksityisten kuntalaisten tekemiä? Jarrumiesten järjenvalo ei ole sentään kokonaan sammunut, kun valituksista luovutaan. Valitusrumba oli pahimmanlaatuista kunnallista ja ennen kuulumatonta terrorismia. Näytelmän ei soisi Vimpelissä toistuvan. Vastuullisten päättäjien tulee pitää huoli, ettei moisia kuntaterroristeja nosteta milloinkaan kunnan kärkipaikoille.

Äänestä
  • Totta kirjoitat nämä valittajat on täystomppeleita punaniska kommunisteja
    nämä täytyy lähettä Siberiaan oppiin siellä kun aikansa ovat tietävät mitä on olla kommunisti siellä niillä on sian asema ja lopuksi syödään joulupöydässä
    näin se menee näitä kuntauudistus vastustavia terroristeja ei tule valita
    mihkään toimikuntiin olen aina ihmetelly miten punaniska kommunisti geenit tulee
    osalla on kyllä perintönä saatu kommunismi tausta voikohan tämän geenin jotenkin eristää ja tuhota jotenkin onko geenitutkijaa paikalla olis hyvä ettei tämä
    enään periydy toiseen sukupolveen
    Kommunismi suomessa on kuoleva puolueena nyt jäljellä olevat punaniskakommunistit vielä aikansa pyristelee ei pitäs suomessa olla enään kommunisteja kun suomessa ei ole enään köyhyyttäkään joten ihmettelen suuresti miten tänne vielä kommunismi haara jäänyt

    Äänestä

Haloolla näytttä olevan kaksi kärkeä: toinen valittaa ja toinen pitää valituksia aiheettomina. Mitähän tämä kertoo liikkeen luotettavuudesta.

Äänestä
  • Mitään valituksia ei vedetä pois siitä on päätetty jos jotain päätetty se myös pitää
    joten asiat rullaa etiä päin
    Aina valitetaan jos aihetta nyt oli aihetta valittaa virallisesti joten muutos tulee tähän asiaan ja koetamme saada tällä mitä nyt suhmuroitu asiaan korjaus
    Eihän tässä suunnitelmassa ole järjen hiventä nyt täytyy ajatella kuntalaisia
    osa näistä valtuuston jäsenistä saa laittaa hameenpäälle varsinkin kepulaiset
    nehän aina on kähmimässä kunnanvaroja huonoilla suunnitelmillaan
    Mutta nyt valitetaan ja laitetaan asiat kuntoon koko Haloonporukkalta terveisiä
    teille kähmijöille

    Äänestä

  • haloonrintama kirjoitti:

    Mitään valituksia ei vedetä pois siitä on päätetty jos jotain päätetty se myös pitää

    Täällä näyttää olevan pari provokaattoria jotka huutelevat mitä sattuu....

    Äänestä

  • haloonrintama kirjoitti:

    Mitään valituksia ei vedetä pois siitä on päätetty jos jotain päätetty se myös pitää
    joten asiat rullaa etiä päin
    Aina valitetaan jos aihetta nyt oli aihetta valittaa virallisesti joten muutos tulee tähän asiaan ja koetamme saada tällä mitä nyt suhmuroitu asiaan korjaus
    Eihän tässä suunnitelmassa ole järjen hiventä nyt täytyy ajatella kuntalaisia
    osa näistä valtuuston jäsenistä saa laittaa hameenpäälle varsinkin kepulaiset
    nehän aina on kähmimässä kunnanvaroja huonoilla suunnitelmillaan
    Mutta nyt valitetaan ja laitetaan asiat kuntoon koko Haloonporukkalta terveisiä
    teille kähmijöille

    Haloo Vimpeli "rintama" on lähtenyt valittamaan hallinto-oikeuteen.
    Laillisia perusteluita valituksella ei ole, eikä valitus ei tuo mitään muutosta tehtyyn päätökseen.
    Haloo rintamaa edustavien ego ei kestänyt valtuustossa hävityn äänestyksen tulosta äänin 12-9.
    Äänestys koski Vimpelin keskustan kortteleiden 25,25A ja 25B asemakaavan muutoksen ottamista kiireellisenä käsiteltäväksi.Tämä siksi että päästäisiin nopeasti rakentamaan palveluyksikköä.
    Hävinneiden on tyydyttävä demokratian mukaisesti syntyneeseen päätökseen. Vimpelissäkin.
    Tämän pitäisi Seppo Tuomisalon ja muiden valituksessa mukana olevien henkilöiden tietää.
    Demokratiasta puhuttaessa irvokkainta on se,että Haloo Vimpeli itse toitottaa demokratian puutteesta ja siitä,että päätösvalta on vain pienellä johtoryhmällä Vimpelissä.
    Nyt Haloo Vimpeli itse käyttää pienen ryhmän valtaa ja he itse pitkittävät kylmän harkitusti vimpeliläisen vanhusväestön palveluyksikön rakentamista Vimpeliin.
    He jopa estävät vitkuttelullaan rakentamisen kokonaan Vimpeliin.
    Aika raakaa demokratiaa Haloo Vimpeli näillä viidellä valtuutetulla Vimpelissä harjoittaa. Valta ei ole tuonut vastuuta.

    Pieni sivuhuomautus haloorintama nimimerkille.
    Minunkin mielestä on kiva juttu kun keskustan valtuustoryhmän naiset pukeutuu hameisiin.
    He ovat kaikki tosi viehättävän näköisiä.
    Housut pukevat hyvin keskustan valtuustoryhmän miehiä. :)

    Äänestä

Edelliselle= Seli,seli.Mee käymään kävelyllä,se jeesaa :)

Äänestä

Ja kävelylle kannattaa mennä ihmisten suuntaan niin voisi kuulla, että valitukset on vedetty pois....

Äänestä
  • No voi pyhä yksinkertaisuus!! Miksi Haloo Vimpeli ei ole tiedottanut kuntalaisille? Te lupasitte tiedottaa... Mutta hyvä näinkin!
    Kiitos kuitenkin edellisille hyvistä ohjeista... mutta olen jo ollut pitkällä patikkaretkellä syvissä metsissä ja ihan riittävän kaukana ihmisistä.
    Se tekee niin hyvää kun saa pitää pientä hajurakoa katkeruuteen ja kateuteen vaipuneista ihmisistä.
    Yllättävä uutinen kuitenkin kun ottaaa huomioon porukan sisäänpäinlämpiävyyden joka Haloo veljesten kuppikunnassa vallitsee !
    Vesi ei siis ennättänytkään virrata kovin pitkään Savonjoessa.....
    mutta lentiiran korvesta kajahtaa aina tarvittaessa :D
    Haloo... ei kannata olla liian tosikkomaisia

    Äänestä

  • Lentiiran sissi kirjoitti:

    No voi pyhä yksinkertaisuus!! Miksi Haloo Vimpeli ei ole tiedottanut kuntalaisille? Te lupasitte tiedottaa... Mutta hyvä näinkin!
    Kiitos kuitenkin edellisille hyvistä ohjeista... mutta olen jo ollut pitkällä patikkaretkellä syvissä metsissä ja ihan riittävän kaukana ihmisistä.
    Se tekee niin hyvää kun saa pitää pientä hajurakoa katkeruuteen ja kateuteen vaipuneista ihmisistä.
    Yllättävä uutinen kuitenkin kun ottaaa huomioon porukan sisäänpäinlämpiävyyden joka Haloo veljesten kuppikunnassa vallitsee !
    Vesi ei siis ennättänytkään virrata kovin pitkään Savonjoessa.....
    mutta lentiiran korvesta kajahtaa aina tarvittaessa :D
    Haloo... ei kannata olla liian tosikkomaisia

    Liian lyhyt lenkki on näyttänyt olevan..

    Äänestä

Sensuuri pilaa Vimpeli palstan.

Äänestä
  • Perjantaina, 30.9.2013???
    Persut on aina olleet hyviä ennustamaan tulevaa:=)))
    Sallittakoon tämä lapsus "opettajalle."

    Äänestä

  • madam future kirjoitti:

    Perjantaina, 30.9.2013???
    Persut on aina olleet hyviä ennustamaan tulevaa:=)))
    Sallittakoon tämä lapsus "opettajalle."

    Perjantaina, 30.8.2013 Vaasan hallinto-oikeudesta saamani tiedon mukaan kaikki kolme valitusta on peruttu. Rakennushanke jatkuu normaalissa järjestyksessä rakennusluvan hakemisella.

    Joten spekulaatiot valituksien suhteen ovat siten turhia ja niihin on turha hukata henkisiä- ja fyysisiä voimavaroja.

    Ennen hankkeen käynnistämistä lopulliset kustannukset esitetään kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

    ARA:n suhteen olen tyytyväinen myönnetyistä rahoituspäätösistä, päätökset tulivat nopeasti. Hanke on tärkeä kaikille kuntalaisille ja sen vuoksi on tärkeä puhaltaa yhteen hiileen jotta hanke saadaan "kotiutettua"

    Hyvää alkavaa syksyä ja hyviä kävelykelejä!

    Hannu Takala
    Kunnanhallituksen puheenjohtaja,
    Vimpeli

    Äänestä

  • UPDATE_10181505 kirjoitti:

    Etkö tajua hyvä mies ei tämä ole virallinen ilmoitustaulu tossa porukalla mietittiin
    vaikka olisit homo-kerhon puheenjohtaja ei voisi vähempää kiinnostaa
    Tyhmä täytyy olla jos tänne alkaa levittää omia ilmoituksiaan ja pitää tyhmyyksissään tätä virallisena ilmoitus tauluna

    Äänestä

  • tyhmyystiivistyy kirjoitti:

    Etkö tajua hyvä mies ei tämä ole virallinen ilmoitustaulu tossa porukalla mietittiin
    vaikka olisit homo-kerhon puheenjohtaja ei voisi vähempää kiinnostaa
    Tyhmä täytyy olla jos tänne alkaa levittää omia ilmoituksiaan ja pitää tyhmyyksissään tätä virallisena ilmoitus tauluna

    Miksi tämä ei voisi olla kh:n pj:n ilmoitustaulu? Saattaa olla, ettei homokerhon puheenjohtajaa tämä kiinnostakaan! Mutta meille ikääntyville Takalan ilmoitus oli mieluinen. Tyhmyys on tiivistyy jossakin muualla kuin Takalan infossa.

    Äänestä

  • UPDATE_10181505 kirjoitti:

    Perjantaina, 30.8.2013 Vaasan hallinto-oikeudesta saamani tiedon mukaan kaikki kolme valitusta on peruttu. Rakennushanke jatkuu normaalissa järjestyksessä rakennusluvan hakemisella.

    Joten spekulaatiot valituksien suhteen ovat siten turhia ja niihin on turha hukata henkisiä- ja fyysisiä voimavaroja.

    Ennen hankkeen käynnistämistä lopulliset kustannukset esitetään kunnanhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi.

    ARA:n suhteen olen tyytyväinen myönnetyistä rahoituspäätösistä, päätökset tulivat nopeasti. Hanke on tärkeä kaikille kuntalaisille ja sen vuoksi on tärkeä puhaltaa yhteen hiileen jotta hanke saadaan "kotiutettua"

    Hyvää alkavaa syksyä ja hyviä kävelykelejä!

    Hannu Takala
    Kunnanhallituksen puheenjohtaja,
    Vimpeli

    Kannattaa tarkkailla oikeinkirjoitusta! Esimies voi ......hermostua...... "myönnetyistä rahoituspäätösistä"...

    Äänestä

Miltäs työt eduskunnassa maistuu Takalalle? Vai onko ehtinyt eduskunnassa edes käydä?

Äänestä

Ei oo ehtiny.Volvoa ruuvannut koko kesän.

Äänestä

Ihme touhua

Äänestä

Sabotöörit sen kun jatkavat myyräntyötään. Miten on mahdollista, että sabotöörit iskevät hallituksen yksimieliseen esitykseen. Miten pahasti persut hajosivat?

Äänestä

Nyhän myö saadaan muutamalle herralle ja rouvalle monumentti keskustaan, tuo monumentti taitaa vuan olla vimonen tälle kunnalle no kyllä ny ne herraskaiset muistetaan hyvässä ja pahassa.

Äänestä

Edellinen on lapsellisen utelias.

Äänestä
  • Uhotaan ja tuhotaan Vimpeliä pala palalta. Hulabaloo hoo ei kerro totuutta mitä tapahtuu jos Vimpeli irrotetaan. Mistä löytyy vastuunkantajat ja mitä tapahtuu kun vastuu siirtyy kapinoitsijoille. Taitaa kohta olla äitiä ikävä hulahoossa.

    Äänestä

  • prisman kupeessa kirjoitti:

    Uhotaan ja tuhotaan Vimpeliä pala palalta. Hulabaloo hoo ei kerro totuutta mitä tapahtuu jos Vimpeli irrotetaan. Mistä löytyy vastuunkantajat ja mitä tapahtuu kun vastuu siirtyy kapinoitsijoille. Taitaa kohta olla äitiä ikävä hulahoossa.

    Ja minä tiedän että kukkaro pitää kapinallisilla olla kunnossa kun vastuita alkamaan tippua silloin katomma mistä päin tuulee semmoisia pojat on laittanut nimet esiin se on hyvä on laskulla tito mihin mennä

    Äänestä

  • puospakkka kirjoitti:

    Ja minä tiedän että kukkaro pitää kapinallisilla olla kunnossa kun vastuita alkamaan tippua silloin katomma mistä päin tuulee semmoisia pojat on laittanut nimet esiin se on hyvä on laskulla tito mihin mennä

    Mitä te täällä piilossa huutelette!!Menkää tänään nuorisotalolle sanomaan mielipiteenne asiasta!

    Äänestä

  • The Rock kirjoitti:

    Mitä te täällä piilossa huutelette!!Menkää tänään nuorisotalolle sanomaan mielipiteenne asiasta!

    Sinne vaan purkamaan syräntä. Vaikea tavallisen talliaisen on tietää mikä on
    paras vaihtoehto,mutta kun kunnan talous sukeltaa yhteistoiminnassa ei kai
    se paljon huonommin mene toisinkaan? Sitä pitää asua sitten suu säkkiä myöten.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Sinne vaan purkamaan syräntä. Vaikea tavallisen talliaisen on tietää mikä on
    paras vaihtoehto,mutta kun kunnan talous sukeltaa yhteistoiminnassa ei kai
    se paljon huonommin mene toisinkaan? Sitä pitää asua sitten suu säkkiä myöten.

    Meuhkaajat taitavat elää mielikuvituksessa. Tilaisuuden mainos oli harhaanjohtava, saatana. Valtuutettujen nimissä kutsuttu ei näin voi olla, kansaa on petetty. Pikkupojat puuhastelivat taas.

    Äänestä

  • vasen laita kirjoitti:

    Meuhkaajat taitavat elää mielikuvituksessa. Tilaisuuden mainos oli harhaanjohtava, saatana. Valtuutettujen nimissä kutsuttu ei näin voi olla, kansaa on petetty. Pikkupojat puuhastelivat taas.

    Ihan asiaa siellä puhuttiin ja tuotiin esiin huoli velkaantumisesta yt-alueen puitteissa. Mitään ei ollutkaan tarkoitus päättää vaan antaa mahis kysellä ja esittää oma kantansa joten turhaa vaahtoat.

    Äänestä

  • reinhold kirjoitti:

    Ihan asiaa siellä puhuttiin ja tuotiin esiin huoli velkaantumisesta yt-alueen puitteissa. Mitään ei ollutkaan tarkoitus päättää vaan antaa mahis kysellä ja esittää oma kantansa joten turhaa vaahtoat.

    Hatunnosto niille valtuutetuille jotka olivat paikalla: Lassila, Sova, Hänninen, Lakaniemi, Tuomisalo, Kantola, Ilomäki, Lapinkorpi ja Koivuniemikin siellä tais pyörähtää.

    Aina valitetaan, että kuntalaisia ei kiinnosta ja nyt oli väkeä mutta missä meidän loput valtuutetut?

    Äänestä

Järviseudun sanomat lehdessä oli lisääkin nimiä.
Siellä oli kaksi keskustalaista ja kolme Perussuomalaista. NImet oli oikein ISOLLA lehdessä.

On omituista suhmurointia

Äänestä
  • Haloo hiipui, kun totuus lyötiin eteen.

    Äänestä

Mikä totuus?

Äänestä
  • Meidän tulee valita asioita tunteva uusi puheenjohtaja joka nyt täystumpelo muuten olema alajärven sylissä jos ei tule jämäkämpää asioita tuntevaa oemma suurella porukalla ihmetelleet tätä tumpeloukkoa joka ei tiedä asioista mitään narisee
    vaan täällä nettipalstoilla kuin pikkutenava voisi laittaa hameenpäälle
    turha täällä on paskoo suoltaa ei se auta yhtään mitä täällä kirjoittaa jos ei muuhun pysty niin parein lopettaaa senkin jauhamisen
    Joten nyt pitää valita uusi henkiö kunhan se aika tulee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ei hyvältä näytä kirjoitti:

Kh:n puheenjohtaja Takala ja valtuutettu Tuomisalo nokittelivat toisiaan taannoin Järviseudun Sanomissa. Lukijoille ei jäänyt epäselvyyttä siitä, kumpi herroista on vimpeliläisten asialla. Tänään saimme samasta lehdestä lukea kj Laasasen artikkelin. Sabotöörit ovat nyt Vimpelissä liikekannalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu