Olen ollut lomautettuna nyt noin 4,5 kk koska menetin ajo-oikeuteni. Työnantajani on palkannut tällä välin henkilön jolla ei ole ajokorttia laisinkaan. Olisin siis pystynyt hoitamaan samat työt koko ajan. Työnantajani maksaa kyseiselle henkilölle jonkinverran pienempää palkkaa kuin minulle ja saa tästä vielä työllistämistukea joten minusta tämä haiskahtaa aika härskille. Tällä hetkellä en saa rahaa mistään koska olen ''itse aiheuttanut oman lomautukseni''. Ensimmäiseltä 3kk sain ansiosidonnaista päivärahaa koska lomautukseni on tehty kahdessa osassa ja siinä paperissa ei lukenut että lomautus johtuu työntekijän ajo-oikeuden menetyksestä. Toinen asia on työnantajan salassapitovelvollisuus kysymys. Onko työnantajallani ollut oikeutta puhua yleisesti työpaikalla minun ajokorttini menetyksestä vieläpä ilman suostumustani? Hän myös jakaa puhelinnumeroani joka vuosi muutamalle henkilölle kysymättä minulta mitään. Syy tähän on se että minulla ei ole työpuhelinta vaikka olen ollut samassa firmassa jo 7 vuotta ja joudun päivittäin soittelemaan eri ihmisille. Joudun siis käyttämään henkilökohtaista puhelintani jolloin myös numeroni päätyy kaikille asiakkaille.
Laiton lomautus?
Prkl!
6274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
a. työelämä ei kaipaa rattijuoppoja tai muitakaan liikenteen vaarantajia. käytännössä olet siis jo saanut potkut mutta pomo halusi olla hienovarainen ja lomautti määrittämättömäksi ajaksi jotta tajuat itse irtisanoutua.
b. pomo saa päättää kenet palkkaa ja ketä ei. olet mokannut, joten niele tappiosi ja paranna tapasi.
Kysymys ei nyt ollutkaan siitä mitä minä oon mokannut vaan tuon työ kuvion laillisuudesta. Minä rikoin lakia ja valtio rankaisee ja se on ihan ok mulle. En vaan halua työnantajan potkivan mua päähän . Ei oo sen homma lisätä rangaistusta. Sitä paitsi en olis edes tarvinnut koko ajokorttia työssä ku viikon sen jälkeen kun sen menetin. Sit alkoivat muut hommat. Kyse on myös erittäin pienestä firmasta johon ei työvoimaa niin vaan hankita.
Odota kunnnes olet ollut lomautettuna 200 päivää, jonka jälkeen voit ottaa loparit ilman karenssia ja saat irtisanomisajan palkan.
Mielestäni olet oikeutettu korvaukseen oman puhelimen käytöstä tai siis olit.
Työnantajalla on lomautuksen aikana takaisinottovelvollisuus, jos on sellaisia töitä, joita voit ilman ajokorttia tehdä! Kannattaa olla yhteydessä liiton lakimieheen ja vaatia työnantaja ottamaan sinut välittömästi takaisin töihin. Kannattaa myös vaatia menettämäsi palkkarahat siltä ajalta, kun tuo toinen kaveri on sinullekin sopivia töitä tehnyt.
Ei työantaja saa sinulle kostaa ja työlakeja rikkoa sillä perusteella, että sinä olit ensin lakia rikkonut!
Kiitoksia asiallisesta vastauksesta! Olen ollut yhteydessä aluehallintoviraston työsuojelupuoleen ja sieltä sanoivat juuri näin. Vielä pitää soitella työnantajalle ja koittaa sopia asia hänen kanssaan jos vaikka molemmat osapuolet pääsisivät helpommalla.