Onko neuvoja?

Olen katsonut tätä peliä jo jonkin aikaa ja nyt minun oli pakko kirjoittaa tänne asiasta.
Kaverini (miespuolinen)on asunut yhdessä 6 vuotta naisen kanssa. Heillä on tällä hetkellä kaksi poikalasta,3 ja 4-vuotiaat. Eli he tekivät lapset aika pian kun olivat tavanneet.Nainen on aika pelottava persoona eikä ole hirveän järkevä äiti.Lapsille sattuu kokoajan jotain vain sen vuoksi, että tämä nainen jättää heidät valvomatta.Kaverini on naiseensa aivan kyllästynyt eikä ole suhteessa kuin lasten takia.Hän on rakastunut toiseen naiseen joka omasta mielestäni olisi varmasti aivan hyvä nainen kaverilleni.Heillä on suhde ja tilanne on todella vaikea,sillä kaverini tuo leivän pöytään perheelleen mutta ei tahtoisi asua nyk.naisensa kanssa.Olen yrittänyt rohkaista häntä ottamaan askeleen kohti tätä uutta suhdetta,mutta hän mielummin kärsii ja pitää sivusuhteensa kuin jättää lapsensa.Mitä sanoisin hänelle?Tilanne on kamala ja olen nyt aivan neuvoton.
4766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Anna hänen itse tehdä päätös. Ystävät eivät määräile toisen elämää tai neuvo. He tukevat oli valinta mikä tahansa, vaikka huono. Raskastahan se tietenkin on.

Äänestä

On mahdollista että avioliitto on kylmä ja rakkaudeton ja nainen kärsii tästä. Tästä voi seurata masennusta, joka voi näkyä keskittymisen herpaantumisena tarkkaavaisuutta vaativissa tilanteissa.

Äänestä

mieskin voi saada erotessa huoltajuuden, jos lasten äiti ei kykene huolehtimaan lapsista tarpeeksi hyvin. Kerätkää vaivihkaa todisteita heitteillejätöstä, jotka sitten esitätte huoltajuus-oikeudenkäynnissä. Lapset pois huonolta äidiltä, äidillä ei ole etuoikeus lapsiin vaan lapsilla järkevään, huolehtivaan ja rakastavaan vanhempaan. Äitiys ei ole etuoikeus, se on velvoite ja jos sitä ei pysty toteuttamaan, on lapsilla oikeus saada turvallisemmat vanhemmat.

Äänestä

Ei sinulle. Voit ainoastaan kuunnella ja vaieta. Vastuu omasta elämästään on jokaisella itsellä. Jos kaveri kysyy mielipidettä, anna vain ja ainoastaan mielipide - älä päällepäsmäröi. Voi olla että jos käsket tekemään jotain sellaista, mikä myöhemmin kaduttaa, sinua syytetään siitä. Sehän ei ole kivaa - eihän?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo kirjoitti:

Olen katsonut tätä peliä jo jonkin aikaa ja nyt minun oli pakko kirjoittaa tänne asiasta.
Kaverini (miespuolinen)on asunut yhdessä 6 vuotta naisen kanssa. Heillä on tällä hetkellä kaksi poikalasta,3 ja 4-vuotiaat. Eli he tekivät lapset aika pian kun olivat tavanneet.Nainen on aika pelottava persoona eikä ole hirveän järkevä äiti.Lapsille sattuu kokoajan jotain vain sen vuoksi, että tämä nainen jättää heidät valvomatta.Kaverini on naiseensa aivan kyllästynyt eikä ole suhteessa kuin lasten takia.Hän on rakastunut toiseen naiseen joka omasta mielestäni olisi varmasti aivan hyvä nainen kaverilleni.Heillä on suhde ja tilanne on todella vaikea,sillä kaverini tuo leivän pöytään perheelleen mutta ei tahtoisi asua nyk.naisensa kanssa.Olen yrittänyt rohkaista häntä ottamaan askeleen kohti tätä uutta suhdetta,mutta hän mielummin kärsii ja pitää sivusuhteensa kuin jättää lapsensa.Mitä sanoisin hänelle?Tilanne on kamala ja olen nyt aivan neuvoton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu