2kk

siis.. kaksi kk etelän matkaan ja haluaisin vähän hoikentaa itseäni. mihinkään mallikuntoon en siinä ajassa pääse (enkä välttämättä haluaisikaan), mutta vähän hoikempi saisi olla. onko hyviä neuvoja ns. pika kiinteytykseen, vaikkei sen nyt NIIN pikaista tarvitsisi ollakaan (olen kuullut ihmisistä jotka ovat laihtuneet 10 kg 2kk?) myös vatsan seudulle hyviä jumppaohjeita kaivataan. Kiitos!
3581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei Ninni!

Olet ottanut itsellesi varsin realistisen tavoitteen, juuri tärkeää onkin ettet vaadi itseltäsi liikoja. Yksi kultaisimpia sääntöjä on keskittyä terveellisiin elämän tapoihin. Mutta muista säilyttää hyvä itsekuri, päätät onnistua. Jos kuitenkin hieman lipsut, päätät vain rohkeasti jatkaa. itseään niskasta kiinni ottaminen ei todellakaan ole helppoa, mutta tavoittelemisen arvoista. Kaikkea ei kumminkaan voi muuttaa yhdellä kertaa, se lisää epäonnistumisen riskiä. Halusit olla etelän matkalla hoikempi ja kiinteämpi, entä sen jälkeen?

Sinulla on siis kahdeksan viikkoa. Ensin voisit miettiä itsellesi karkkipäivän (jolloin saat pikkuisen herkutella,esim karkkipussi,suklaata,tai jotain millä hemmottelet itseäsi..) Katsot syömisiäsi, eli otat vähemmän ruokaa päivällisellä ja lounaalla.Salaatin määrää voit sen sijaan kaksinkertaistaa, käytä kasviksia ja hedelmiä välipaloina. Ensimmäinen viikko voi olla totuttelua, kokeile mikä tuntuu hyvältä. Toisella viikolla pyri jo noudattamaan OMIA päätöksiäsi.Kannattaa satsata siihen että syö päivässä 5-6pientä ateriaa. näin verensokeri pysyy tasapainossa, eikä nälkä pääse niin kovin yllättämään. Aikamoista kamppailu se kuitenkin on itsensä kanssa, kun tuntuu että vielä voisi vähän jotsin napostella yms.Eli aamupala,(välipala?),päivällinen, välipala, lounas ja iltapala. Totuttele kasvisrasvoihin, täysviljatuotteisiin, rasvattomiin ja vähärasvaisiin tuotteisiin, sokerittomaan ja vähäsokeriseen pikuhiljaa, kaupasta löytyy laaja valikoima edellä mainittuja. Puuro on ainakin yksi josta lähtee nälkä ja joka on erittäin suositeltava laihdutuksen tueksi. No,onhan sitten noita pillereitä sun muita makean nälkään yms..?
Ole sinnikäs, älä odota että muutokset näkyvät parissa viikossa..pikkuhiljaa hyvä tulee=)

Juu,sitten tuo liikkumis puoli. Ainakin omien kokemuksieni pohjaltaolen parhaiten kiinteytynyt käymällä salilla(käyn 2kertaa viikossa,ja kyllä kahdenkuukauden jälkeen tuloksia saa näkymään. Juoksulenkki on myös hyvä keino, yhteen aikaan kävin pari-kolme kertaa viikossa reilu puolentunnin lenkillä ja johan auttoi.Tai jos uiminen sopii sinulle,on se todella tehokas. Kävely on erittin hyvä liikunta muoto laihduttajalle,kuten pyöräilykin(pitkäkestoinen reippalla,muttei kovalla temmolla) Ja,jos sinulla on korvalappusteret ja nautit musiikista kokeile ihmeessä yhdistää se liikuntaan,se on hauskaa=)Jos haluat kiinteytyä vatsasta on ruokavalio todellä tärkeässä osassa. Toinen tärkeä pointti on se,että vatsalihasten lisäksi teet myös muita lihaksia; selkä, jalat,kädet. Kannattaa suunnata kirjastoon ja etsiä käsiinsä jumppakirjoja, jos ei ole mahd. käydä salilla tai jumpassa. Sillä oikea tekniikka turvaa ettet satuta itseäsi. Itse käyn bodypumpissa, bodybalancessa ja salilla.Noissa edellä mainituissa jumpissaon mielestäni oiken hyvät ja tehokkaat vatsalihakset. Juu, toivottavasti sait edes hieman apua. Nämä nyt olivat vain näitä perusasioita, mutta siitä se lähtee. Mikä tahansa liikunta on hyväksi. Vaikka 3kertaa viikossa kun harrastaa liikuntaa, ainakin 1lepopäivä viikossa.

tsemppiä kauhiasti=)

Äänestä

Mulla myös etelään kahden kuukauden kuluttua ja sama homma edessä :) Täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni. Juo paljon vettä, niin iho voi hyvin ja maha toimii. Suosi hedelmiä! Mulla on koko ajan kotona hirveesti hedelmiä! Aina kun tekee jotain naposteltavaa mieli, syön omenan, mandariinin tai jtn. Osta vaan terveellistä ruokaa, niin on helpomi kun ei sieltä jääkaapista edes löydy mitään kaloripommeja :) Ja harrasta liikuntaa aina kun yhtään tuntuu siltä ja muista myös hyötyliikunta.

Äänestä

Outoa, siis minä olen outo! Mun ei tarvi koskaa tehdä mitään!!! Jos mä haluun laihtua, niin en tee sen eteen mitään. Mä vaan laihdun!?!? Erittäin outoa sanon minä! Ja jos en ole huomannut mitään, niin paisun kuin lihapulla ja kun huomaan eron ja toivon vain olevani hoikempi, niin ei sitä tarvi ku kilot ropisee ja kroppa on taas mallikunnossa...*hymy* Oonkohan minäkin joku ihmeen luonnonoikku;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ninni kirjoitti:

siis.. kaksi kk etelän matkaan ja haluaisin vähän hoikentaa itseäni. mihinkään mallikuntoon en siinä ajassa pääse (enkä välttämättä haluaisikaan), mutta vähän hoikempi saisi olla. onko hyviä neuvoja ns. pika kiinteytykseen, vaikkei sen nyt NIIN pikaista tarvitsisi ollakaan (olen kuullut ihmisistä jotka ovat laihtuneet 10 kg 2kk?) myös vatsan seudulle hyviä jumppaohjeita kaivataan. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu