Kaikki (teistiset) uskonnot samalla viivalla?

Itse myönnän suhtautuvani kristinuskoon jonkin verran negatiivisemmin, kuin muihin uskontoihin ja syy tälle on se anteeksiantamaton ja korvaamaton tuho, jota kristinusko on aiheuttanut maailmanlaajuiselle, Eurooppalaiselle, Skandinaaviselle ja Suomalaiselle kulttuuriperinteelle.
Kansanmurhat, toisten uskontojen demonisoiminen, systemaattinen vaino ja tuhoaminen, juhlapyhien varastaminen oman agendan levitykseen, miekkalähetys, pakottaminen oman uskonnon toimintaan ja niin edelleen..
Lisäksi henkilökohtaisesti pidän "pakanallista" luonnonjumaliin uskovaa polyteismiä huomattavasti järkevämpänä kuin kristinuskon luonnosta irrotettua näennäistä monoteismiä. Vaikken oikein ymmärräkkään ihmismäisen persoonan asettamista luonnonvoimien taustalle, itse ajatus noiden voimien kunnioittamisesta elämäämme vaikuttavina suurempina voimina on mielestäni hyvinkin ymmärrettävä ja maanläheinen ja siihen sisältyy totuus siitä, ettei meidän tulisi olla välinpitämättömiä omaa elinympäristöämme kohtaan. Sen sijaan Abrahamistinen itsensä luomakuntansa ulkopuolelle sulkenut jumalotus ei näy minään kongreettisena asiana tässä maailmassa, vaan koko hänen "jumaluutensa" on oikeastaan pelkkiä katteettomia "sika säkissä"-lupauksia jostain käsillä olevaa elämää ja maailmaa paremmasta tuonpuoleisesta.. Lisäksi ajatus siitä, että jos pokkuroimme hänelle riittävästi niin hän tempaa meidät kaverikseen sinne tämän maailman tuolle puolen "parempaan paikkaan", ruokkii välinpitämättömyyttä tätä ympäristöä kohtaan jossa me nyt elämme..
Pidän myös mm. buddhalaisuuden filosofiaa siitä, että ihminen itse määrittää elämänsä laadun teoillaan ja asenteellaan huomattavasti kristinuskon "olette kaikki pahoja syntisiä ja pelastutte vain itseänne suuremman armosta" mentaliteettia terveempänä ja paremmin arkitodellisuuteen soveltuvana.

Mitäs muut palstan käyttäjät ovat kaikista eri uskonnoista mieltä; onko teillä jokin erityisinhokki tai suosikki uskontojen joukossa, vai ovatko ne mielestänne kaikki samaa huttua?
9104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mielestäni hyvä uskonto syntyisi, jos Raamattu sijoitetaan Kalevalan maailmaa. Tässä näyte:

KAINUUN HÄÄT

1. Kesäkuun kolmantena päivänä vietettiin häitä Suomen Kainuussa, ja Väinämöisen äiti oli siellä.
2. Myös Väinämöinen, Joukahainen ja Ilmarinen oli kutsuttu häihin.
3. Sahdin loppuessa Väinämöisen äiti sanoi Hänelle: "Heillä ei ole sahtia."
4. Väinämöinen vastasi: "Vaimo, mitä puutut minun tehtäviini? Minun aikani ei ole vielä tullut."
5. Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää."
6. Siellä oli kainuulaisen puhdistamistavan mukaan kuusi valurautaista muuripataa, kukin kahden tai kolmenkymmenen ämpärin vetoinen.
7. Väinämöinen sanoi heille: "Täyttäkää muuripadat vedellä." He täyttivät ne reunoja myöten.
8. Sitten hän sanoi: "Ammentakaa nyt ja viekää pitojen valvojalle." He veivät.
9. Kun pitojen valvoja maistoi vettä, joka oli muuttunut sahdiksi*, hän ei tiennyt, mistä se oli tullut. Palvelijat, jotka olivat ammentaneet veden, kuitenkin tiesivät sen. Pitojen valvoja kutsui sulhasen
10. ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän sahdin ja sitten, kun he juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän sahdin tähän asti."
11. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Väinämöinen teki Suomen Kainuussa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja kaikki läsnä olleet uskoivat häneen.

Äänestä

Jeesus on todellinne ja uskovainen voi kuulla Hänen puhettaan ja joillekin Hän on myös ilmestynyt ihan oikeasti, kuten kirjoittajallekin.
Näitä on vaikea uskoa, ellei Hän ole tullut ihmisen sydämeen ja uudestisynnyttänyt sitä.
Tässä linkissä vaikuttaa Pyhä Henki ja Hän myös todistaa Jeesuksesta, kuten raamattu lupaa.
http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen

Äänestä
  • Monet pelkäävät nyt islamin maihinnousua. Sinänsä merkillistä, sillä samoin nousi meillä maihin myös kristinusko, samalta suunnalta, vähän mutkan kautta, kun maailma ei silloin olut niin globaali kuin se on nyt. Ja kun se on vallitseva, siihen ollaan niin tyytyväisiä, ihan kritiikittä. Mekin, jotka emme usko uskontunnustukseen sisältöä todeksi ja pidämme raamattua kaunokirjallisena eepoksena, olemme melko kyvyttömiä näkemään uskonnon kaikkia rakenteita.

    Äänestä

  • No "pyhän hengen" sietäisi kyllä opetella tekemään parempia verkkosivuja..

    Äänestä

Kantapää

>>>onko teillä jokin erityisinhokki tai suosikki uskontojen joukossa>ovatko ne mielestänne kaikki samaa huttua?

Äänestä

>>Mitäs muut palstan käyttäjät ovat kaikista eri uskonnoista mieltä; onko teillä jokin erityisinhokki...

Äänestä

Tunnen monoteistiset ilmoitususkonnot olemukseltaan itselleni henkisesti vaikeimmiksi. Tai uskonnot, joilla on ehdottomana auktoriteettina toimiva pyhä kirja. En tiedä, onko muilla, kuin näillä abrahamilaisilla uskonnoilla sellaisessa asemassa olevaa kirjoituskokoelmaa, vaikka monilla uskonnoilla onkin eri asteisesti tärkeitä kirjoituksia.

Henkisesti helpoimpia ovat luonnonuskonnot, joissa jumalien ym. mytologisten asioiden määritelmät ovat liukuvia, eikä käsityksiä ole lukittu. Niissä on enemmän hengellistä liikumavaraa.

Tältä minusta tuntuu, vaikka tietoni ovat toki hatarat.

Äänestä

Tiedot on mullakin hatarat, jotta voisin noin nimetä mitään yksittäistä.
Siitä mitä tiedän:
Katolilaisuuden kaksinaismoralismi ja puuttuminen ihmisen seksuaaliseen käyttäytymiseen niin inhottavalla tavalla, että se aiheuttaa kieroutuneisuutta ja ahdistusta, joka kanavoituu toinen toistaan mielettömimpinä tekoina. päälle päätteksi ihmiset vielä syyllistetään tästä ahdistuneisuudestaan, jonka on aiheuttanut vain, ja ainoastaan tämä uskomusjärjestelmä ja sen sanktiot. Ymmärrän, että sillä varmaan on ollut joskus funktiona estää kupan etenemistä, mutta tänä päivänä se tekee vain ihmisiä sairaaksi. Sama piirre tuohduttaa muissakin uskonlahkoissa.
Toinen, vähintään yht ällöttävä piirre on vallankäyttö: kaikkialla siellä, missä liikkuu guru, henkinen johtaja whatever, jos hän ottaa itselleen vallan määritellä mikä on "oikea usko", oikea toiminta, jos hän yrittää mennä ihmisen yksityisalueelle millään tavalla, se on mielestäni törkeätä. Samoin näin voi tehdä yhteisö, ei pelkästään sen johtaja.

Oikeastaan ihan kaikki toiminta, joka ei pidä missään arvossa sitä, mitä jollekin ihmiselle/eläimelle/luonnolle faktisesti tapahtuu, vaan näkee uskomusjärjestelmän selityksen riittäväksi syyksi loukata tai tuhota elämää ympärillään.

Äänestä

Miksi eräät liikkeet, kuten helluntai tai vanhoillislestadiolaislla ym. Jeesus on nostettu jopa Jumalan yläpuolelle? Jumalahan on ainoa oikea Jumala Raamatun mukaan, Jeesus on Jumalanpoika. Vai pidättekö nyt, että Jeesus on ohittanut teoillaan jopa Jumalan? Olen tavallinen ev.lut, mutta en ymmärrä tuota ajatusta, enkä ymmärrä millä tavalla "vakaumuksellisemmat" ovat parempia kuin ne, jotka uskovat samaan Jumalaan, jopa Jeesuksen olemassa olemiseen ja pystyvät noudattamaan huomattavasti paremmin sääntöjä kuin, joku lestadiolainen , sehän on Raamatun mukaankin syntiä. En tuputa uskontoa kenellekkään, koska Jumalansanaa ei saa julistaa, vaan menkää ja levittäkää Jumalan sanaa kaikkialle maailmaan ja tuo levittäminenkään ei koske kuin pappeja. Antakaa vääräuskoisten olla, Jumalakaan ei heitä rankaise ja kohdelkaa toisianne niin kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Onko tuo eräille uskovaisille vaikeaa ymmärtää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kantapää kirjoitti:

Itse myönnän suhtautuvani kristinuskoon jonkin verran negatiivisemmin, kuin muihin uskontoihin ja syy tälle on se anteeksiantamaton ja korvaamaton tuho, jota kristinusko on aiheuttanut maailmanlaajuiselle, Eurooppalaiselle, Skandinaaviselle ja Suomalaiselle kulttuuriperinteelle.
Kansanmurhat, toisten uskontojen demonisoiminen, systemaattinen vaino ja tuhoaminen, juhlapyhien varastaminen oman agendan levitykseen, miekkalähetys, pakottaminen oman uskonnon toimintaan ja niin edelleen..
Lisäksi henkilökohtaisesti pidän "pakanallista" luonnonjumaliin uskovaa polyteismiä huomattavasti järkevämpänä kuin kristinuskon luonnosta irrotettua näennäistä monoteismiä. Vaikken oikein ymmärräkkään ihmismäisen persoonan asettamista luonnonvoimien taustalle, itse ajatus noiden voimien kunnioittamisesta elämäämme vaikuttavina suurempina voimina on mielestäni hyvinkin ymmärrettävä ja maanläheinen ja siihen sisältyy totuus siitä, ettei meidän tulisi olla välinpitämättömiä omaa elinympäristöämme kohtaan. Sen sijaan Abrahamistinen itsensä luomakuntansa ulkopuolelle sulkenut jumalotus ei näy minään kongreettisena asiana tässä maailmassa, vaan koko hänen "jumaluutensa" on oikeastaan pelkkiä katteettomia "sika säkissä"-lupauksia jostain käsillä olevaa elämää ja maailmaa paremmasta tuonpuoleisesta.. Lisäksi ajatus siitä, että jos pokkuroimme hänelle riittävästi niin hän tempaa meidät kaverikseen sinne tämän maailman tuolle puolen "parempaan paikkaan", ruokkii välinpitämättömyyttä tätä ympäristöä kohtaan jossa me nyt elämme..
Pidän myös mm. buddhalaisuuden filosofiaa siitä, että ihminen itse määrittää elämänsä laadun teoillaan ja asenteellaan huomattavasti kristinuskon "olette kaikki pahoja syntisiä ja pelastutte vain itseänne suuremman armosta" mentaliteettia terveempänä ja paremmin arkitodellisuuteen soveltuvana.

Mitäs muut palstan käyttäjät ovat kaikista eri uskonnoista mieltä; onko teillä jokin erityisinhokki tai suosikki uskontojen joukossa, vai ovatko ne mielestänne kaikki samaa huttua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu