Tarvitseeko ihminen pornoa, ruokintakanavaa, jossa väkivalta on ihanne, sekä alistaminen?
Miksi ateismi ei ole saanut kuriin seksualisen alueen mustaa kenttää, jossa naiset pakotetaan seksiorjiksi ja perheelliset miehet ruokkivat taloudellisesti tuota kanavaa, sekä myös huumausaineitten orjuuttavaa sivubisnestä.
Eikö ole halua löytää kultaista keskitietä, jonka avulla kaikkien ihmisten elämä jollainlailla tulisi ihmismäiseksi.
Nyt matkustetaan Ta"h"imaahan jne. ympäristömaihin ja monen tarkoitus on käydä tuolla matkalla lapsiin kohdistuvan kaupallisen seksin ostossa.
Tämähän on todellisuutta tänään, niin miksi se on todellisuutta, miksi sitäkin orjuutta länsimaissa pidetään yllä.
Pidetäänkö sitä siksi, että hedelmä on makoisa, eikä sen syöntiin haluta puuttua, eli ollaan ansassa omissa tekemisissä, eikä haluta puuttua, eikä pitää ääntä.
sanottaisiinko uhrien puolesta.
Miksi ateismi ei ole saanut kuriin seksualisen alueen mustaa kenttää, jossa naiset pakotetaan seksiorjiksi ja perheelliset miehet ruokkivat taloudellisesti tuota kanavaa, sekä myös huumausaineitten orjuuttavaa sivubisnestä.
Eikö ole halua löytää kultaista keskitietä, jonka avulla kaikkien ihmisten elämä jollainlailla tulisi ihmismäiseksi.
Nyt matkustetaan Ta"h"imaahan jne. ympäristömaihin ja monen tarkoitus on käydä tuolla matkalla lapsiin kohdistuvan kaupallisen seksin ostossa.
Tämähän on todellisuutta tänään, niin miksi se on todellisuutta, miksi sitäkin orjuutta länsimaissa pidetään yllä.
Pidetäänkö sitä siksi, että hedelmä on makoisa, eikä sen syöntiin haluta puuttua, eli ollaan ansassa omissa tekemisissä, eikä haluta puuttua, eikä pitää ääntä.
sanottaisiinko uhrien puolesta.
Vastaukset 30
Vanhimmat
ihmisille...
Ihan aluksi sanon, että käsityksesi sekä pornosta, että yhteiskunnasta ja ilmeisesti lähes kaikesta on aikas kaukana minun käsityksistäni.
>>>Tarvitseeko ihminen pornoa, ruokintakanavaa, jossa väkivalta on ihanne, sekä alistaminen?>Miksi ateismi ei ole saanut kuriin seksualisen alueen mustaa kenttää>Eikö ole halua löytää kultaista keskitietä, jonka avulla kaikkien ihmisten elämä jollainlailla tulisi ihmismäiseksi.>monen tarkoitus on käydä tuolla [Thaimaan] matkalla lapsiin kohdistuvan kaupallisen seksin ostossa
Paikkakunnallamme eräs inhottavan ruma, vanha ukonkääpä, erittäin kova ateisti tulee usein pilkkaamaan ja soittamaan lärviään uskovaisten ulkoilmatilaisuudessa ja hänellä on oikein nuori thaimaalaistyttö muka vaimona. Laillista hyväksikäyttöä.
On aivan mahdollista että porno ruokkii sairasta mielikuvitusta, kunnes sitten ollaankin tässä
http://usnews.nbcnews.com/_news/2013/08/01/19813977-ariel-castro-victim-michelle-knight-your-hell-is-just-beginning?lite
...tai tässä
http://www.tldm.org/news6/bundy.htm
Ted Bundyllä ei ollut nettipornoa käytössään, mutta häntä hakattiin isoisänsä toimesta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy#Mahdollisia_ymp.C3.A4rist.C3.B6tekij.C3.B6it.C3.A4
Tässä hieman syitä sille, miksi joistakin tulee sarjamurhaajia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarjamurhaaja#Psykologia_ja_muodostuminen
http://www.tldm.org/news6/bundy.htm
Ei nettipornoa, mutta pornoa muuten.
Kehuuhan se kyllä tuossa haastattelussakin miten koti oli oikein kristillinen ja kirkossakin käytiin säännöllisesti.
Luin sen haastattelun. Kannattaa muistaa, että kyseessä on psykopaatti joka ei erota totta tarusta. Ted yritti viimeiseen saakka välttää kuolemantuomion ja jutteli mitä jutteli. Isoisä oli tuon wikin mukaan erittäin väkivaltainen ja Ted oli äpärä.
Kristillisessä maassa se oli suuri häpeä.
Muiden sarjamurhaajien lapsuus on mm sisältänyt tupakalla polttamista, lukitsemista pimeään kellariin jopa kolmeksi päiväksi, häpäisyä ja hakkaamista.
Koko sarjamurhaamisen kaataminen roskiksista löytyneiden pornolehtien syyksi ei ole uskottavaa, mutta sopii tuolle kristitylle foorumille todella hyvin.
Tai tässä
http://www2.pictures.zimbio.com/gi/Elmo Cookie Monster Street Renaming Celebrate YXxRTeWyLU5l.jpg
Tai tässä
http://www.youtube.com/watch?v=m5z5U_xd8EU
Kun nyt porno (joka on bisnestä siinä missä raamattukin) puheeksi tuli, on sen kulutusta tutkittu varsinkin rapakon takana. Siellä on todettu, että maksulliseen nettipornoon pistetään eniten rahaa mitä uskonnollisemmasta seudusta on kyse. Utah oli osavaltioista kärjessä muiden keskilännen raamattuvyöhykkeen osavaltioiden kanssa. Top-kymppiin taisi mahtua vain pari rannikkoalueiden liberaalimpaa osavaltiota. Kielletty hedelmä taitaa yhä vain kiinnostaa hurskaita veljiä. Ja miksei siskojakin.
Tuohon voi olla sekin selitys, että uskonnollisemmilla seuduilla esim. pornolehtiä ei ehken myydä joka kioskissa, mutta onhan sitten netti.
"Miksi ateismi ei ole saanut kuriin seksualisen alueen mustaa kenttää"
Varmaan siksi, että asialla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Ongelmia ei korjata tuijottamalla sivuun: esimerkiksi pohdita ateismin suhdetta asiaan, kun mitään suhdetta ei ole.
Eikä uskontokaan saa asiaa kuriin.
Pedofiilejä ja perverssejä hihhulimissioissa riittää !
Joissain maissa porno kun pakkaa olemaan vaan pelkästään sitä väkivaltapornoa. Joskus tuli TV:stä Markus Kajon Japani-ohjelma. Viimeisessä lapsilta kielletyssä ohjelmassa käsiteltiin sitten Japani-pornoa ja olihan se kammottavaa koulutyttöraiskausta suurinpiirtein.
Jokin aika sitten tuli dokumentti Arabikevään unohdetuista naisista. Siellä yhteiskunta on todella mielenvikainen. Naisia vahditaan ihan hullun lailla ja kuitenkin miehet katsovat väkivaltapornoa silmät kiiluen.
Japanilainen piirretty lapsi-porno, lapsi-pornosarjakuvat etc on ihan omaa lukuaan. Sairasta meidän näkökulmasta katsoen.
Siellä ukot lukee noita lapsipornosarjakuvia metrossa ilman pienintä häpeää.
Oli jonkun toimittajan juttu vuosia sitten.
Raiskattu ulkomaalainenkin (kotimaisista raiskatuista ohjelmassa ei ohjelmassa sanottu) kuuluu Japanissa olevan melko pulassa, jos poliisille menee valittamaan, niin nauretaan päin naamaa.
Eipä yllätä.
Ulkomaalainen ei ole Japanilainen, koska
vain Japanilainen on Japanilainen.
Aivan oma harakiri-kansa aivan omine lapsipornojuttuineen.
Pornoa sen olla pitää.
Ei vaparit turhaan jakaneet kampanjansa aikana ilmaisia pornolehtiä. Tarkoitus oli lisätä omalla pienellä panoksella pornon käyttöä.
Maasta se pienikin ponnistaa, ajattelivat vaparit.
joko tuli housuun?
Ystävällisesti suosittelisin teitä, hyvä aloittaja, ottamaan pari suomen kielen kertauskurssia. En valitettavasti saanut aloituksestanne selkoa.
Aloittajan kannattaisi rauhoittua.
Aloitus on tehty arvatenkin suuressa ja sekavassa mielentilassa.
Mitään juonta siinä ei todellakaan ole.
Aloittaja kylläkin mahtaa unohtaa mm. Raamatun maailman missä naiset todellakin olivat seksiorjia...ja sama homma jatkuu raamatulliselle tasolle juuttuneissa muslimimaissa.
Kristinuskon yksi perusidea on lasten alisteisuus vanhemmilleen, naisen alisteisuus aviomiehelleen, miehen alisteisuus pappisvallan alla ja pappien alisteisuus jumalalle.
Kohtalaisen alistava systeemi.
Sitähän se kaikki on.
Aloitus on ihan looginen mutta sen ymmärtäminen vaatii hivenen kykyä ajatella abstraktist.
Luonnollisesti eläillä puuttuu abstraktin taju samoin kuin jumaltaju. Ehkä ateisteilla on samaa vikaa.
Tuossa aloituksessa on vain tällainen vika:
>>Miksi ateismi ei ole saanut kuriin seksualisen alueen mustaa kenttää, jossa naiset pakotetaan seksiorjiksi ja perheelliset miehet ruokkivat taloudellisesti tuota kanavaa, sekä myös huumausaineitten orjuuttavaa sivubisnestä.
Porno ei ole nykyään oikeastaan millään tavoin ainakaan naisia alistavaa. Jos on viime aikoina katsonut 80-luvun jälkeen tehtyjä pornoleffoja, niin ei niissä naiset ole vain esiinnellistettyjä tai seksiorjia, yhä enemmän tuotetaan pornoa jossa vaikka nainen alistaa miestä ja käyttää tätä orjanaan. Asetelma on muuttunut, kaikenmaailman vintage-pornofilmejä tuijottavat papat eivät sitä ehkä ole huomanneet. Lisäksi naisten määrä pornoleffojen ohjaajina on lisääntynyt. Lisäksi on avoimen feministisiä pornotähtiä, kuten vaikka jo 80-luvulta lähtien bisneksessä mukana ollut Nina Hartley (jokainen MILF-pätkiä katsellut tietää!). Porno ei ole ongelma, vaan se on aiemminkin kanava joka on mahdollistanut terveen seksuaalisuuden vapautumisen.
Porno ei siis ole sovinistista. Sen sijaan uskovien arvomaailma on. Juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin käsityksen mukaan nainen ei ole tasa-arvoinen miehen kanssa, vaan Jumala on luonut naisen vain miehen himojen tyydyttäjäksi ja iloksi. Siis uskovalle nainen on vain olento jota miehellä on oikeus hyväksikäyttää kuten haluaa. Tosin kaikenmaailman höpöliberaaliuskovat koittavat peitellä asiaa ja lukevat Raamattua valikoiden.
Uskonnoille seksi tuntuu aina olevan jonkinasteinen pakkomielle. Usein uskovat tekevät kaikkenssa peitelläkseen seksuaalisuutta, jonka he näkevät vain pahana ja "syntisenä" asiana. Tämä aiheuttaa ihmisille seksuaalisia patoutumia, mitkä saattavat purkautua vaikka lasten raiskaamisena. Ja on hyvä myös muistaa että Muhammedilla oli lapsimorsian, jota hän todennäköisesti raiskasi. Abrahamilaiset uskonnot vaikuttavat oikeastaan hyväksyvän pedofilian. Mutta homoseksuaalisuus tai esiaviollinen seksi on samaan aikaan kuolemansynti josta Vanhan Testamentin mukaan seuraa kuolemantuomio. Terve ihminen tajuaa toki heti tämän opin sairauden ja suoranaisen seksuaalisadismin.
Jos ihminen saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vapaasti, niin hän voi hyvin. Ja eikä oikeastaan kukaan ihminen tiettävästi synny pedofiiiliksi tai seksuaalisadistiksi, vaan kasvaa siihen, usein syynä on seksuaalisuutta demonisoiva ja kieltävä ympäristö sekä lapsena koettu seksuaalinen väkivalta. Ja sellaisia olosuhteita uskonnollisista yhteisöistä löytyy!
Näiden uskisten päähänpinttymä on ääripäässä se, että nainen antaa ja alistuu, mies ottaa ja hallitsee. Ilmeisesti naisen nautinto seksistä on heidän mielestään myös syntiä.
Jotkut ihmiset ovat seksuaalisesti iloluonteisempia kuin toiset. Se että uskovainen itse kokee seksuaalisuudesta ahdistusta ei tarkoita sitä että kaikki ottaisivat asian yhtä vakavasti. Kyseessä on kuitenkijn vain koskitysherkkien ruumiinosien hierominen toisiinsa tai limakalvoihin, vain uskovat ajattelevat seksuaalisuutta elämää suurempana asiana jossa on yliluonnollista mystistä voimaa.
Itseäni ahdistaa seksuaalisessa lähinnä se etten yläaste-lukio ikäisenä päässyt panemaan, ahdistaa siis katsella itseäni nuorempia joilla on aihealueelta enemmän kokemusta kuin itselläni.