Erot vuokratyöntekijän ja oman välillä

F -r??

Itse olen ollut isossa Turkulaisessa kuljetuliikkeesä töissä sekä suoraan firmalle, että vuokrafirman kautta...

Usein kerrotaan miten vuokratyö on niin hankalaa ja vaikeaa, ja työntekijöitä ei kohdella hyvin jne...

No pannaas pieni vertaus vuokratyön ja firman kautta tehtävän välillä

- Molemmat maksaa palkan TES:N mukaan, lauantailta tuplaa, pyhälisää, yölisää, ylitöitä jne. palkkakausi päättyy molemmissa jokatoinen sunnuntai ja maksupäivä sitä seuraavana perjantaina

- Molemmilla firmoilla käytössä identtinen palkkakuitti, toisessa lukee työnantajan nimi, toisessa vuokrafirman nimi... molemat lähettävät palkkakuitit sähköpostilla PDF-tiedostoina

- Tuntilaput ovat hieman erinäköiset, mutta molemmat palautetaan omalle esimihelle, joka hoitaa ne joko tilitoimistoon (omat työntekijät) tai vuokrafirmalle (vuokratyöntekijä)

- Mikäli palkassa on epäsevää, omat työntekijät kertoo sen esimiehelle, vuokratyötnekijät vuokrafirmalle

- Sairausomat (omassa tapauksessa) kerrotaan suoraan oman firman pomolle, tuntilappuun sitten vain kirjoitettiin "sairas" päivältä jona ei ollut töissä

Eipä siis mitään "Mullistavaa" eroa löydy, joten jatkossakin olen almis työskentelemään vuokrafirman kautta

5

1759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuukrapylly

      Niin ja jos jotain työsuhdeasiaa on, se hoidetaan vuokrafirman kanssa ja muut hoitaa oman työnantajan kanssa.
      Sairaspäivät vuokratyöntekijöillä maksaa vuokrafirma, muilla se oma työnantaja

      Minä olen vuokra ahteri ja semmoisena ajattelin pysyäkin niinkauan, kun minua nykyisessä firmassa pidetään. Hommat hoituu ihan lupsakasti

    • Pomotin

      Hyvä esimerkki siitä, miten asiallinen ja hommansa osaava vuokrafirma hoitaa tehtävänsä.
      Valitettavasti toisenlaisia esimerkkejäkin on. Myös niistä, jotak käyttävät vuokramiehiä.

      Ongelma on se, että kuka tahansa voi perustaa vuokrafirman ja niitä voi käyttää kuka tahansa huijariasiakasyritys.

    • Jos välttämättä haluaa hakea erovaisuuksia vuokratyön ja vakkari työn välillä, niin löytyyhän niitä.

      - Vakkari saa joulupyhärahat, vuokratyömies potkitaan pihalle.
      - Vakkarilla on lomia. Vuokratyöntekijällä ei...Ajoittaisia työttömyyskausia, joita teoriassa voi sanoa lomiksi, koska lomakorvaukset on maksettu ennakkoon... Tosin en tiedä onko kovin mielekästä viettää tammikuussa "lomaa".
      - Koska ei ole lomaa, niin ei myöskään "lomaltapaluu rahaa".
      - Vakkari saa vuosibonuksia, vuokratyömies ei.
      - Vuokramies saa pelätä joka viikko työnsä puolesta. Vakkarilla on irtisanomis aika.
      - Vuokratyöntekijä voi lähteä pois silloin kuin huvittaa, jos löytyy jotain mielekkäämpää tekemistä. Tietysti sitä vakkarityön toivossa ei uskalla lähteä, koska sitten ne ei ainakaan palkkaisi vakkariksi.

      Mielelläni olisin vakkarina. Ois se vaan mukavampaa. Tosin näinä aikoina saa olla tyytyväinen, että töitä yleensä on. Joten turha tätä enempää marisemaan.

      • Älä höpötä...

        Itse olen ollut myös jo nelisen vuotta vuokrafirman kautta töissä, ja kumoan väitteitäsi ainakin omalta kohdaltani:

        - Vakkari saa joulupyhärahat, vuokratyömies potkitaan pihalle.
        Samat edut ja "lahjat" kuin vakinaisellakin

        - Vakkarilla on lomia. Vuokratyöntekijällä ei...Ajoittaisia työttömyyskausia, joita teoriassa voi sanoa lomiksi, koska lomakorvaukset on maksettu ennakkoon... Tosin en tiedä onko kovin mielekästä viettää tammikuussa "lomaa".
        Täysin samat lomaoikeudet kuin vainaisellakin. Olen vuokrafirmassa vakinaisena työntekijänä, en siis määräaikaisella sopimuksella. Lomarahat maksetaan kuten firman omillakin työntekijällä.

        - Koska ei ole lomaa, niin ei myöskään "lomaltapaluu rahaa".
        On molemmat.

        - Vakkari saa vuosibonuksia, vuokratyömies ei.
        Bonukset maksetaan aivan samoin. Meillä jopa ylimääräisiä bonuksia verrattuna firman omiin työntekijöihin.

        - Vuokramies saa pelätä joka viikko työnsä puolesta. Vakkarilla on irtisanomis aika.
        Niin on vuokratyöntekiälläkin. aivan sama irtisanomissuoja.

        - Vuokratyöntekijä voi lähteä pois silloin kuin huvittaa, jos löytyy jotain mielekkäämpää tekemistä. Tietysti sitä vakkarityön toivossa ei uskalla lähteä, koska sitten ne ei ainakaan palkkaisi vakkariksi.
        Ei voi, koska täysin samat irtisanomisajat puolin ja toisin. Ja en ainakaan itse edes harkitse lähtöä.

        Joten keksi jotain muita argumentteja. Myönnän sen, että jollakin nollasopimushemmolla ei asiat ole hyvin. Ja jos vielä on jonkin epämääräisen vuokrafirman hommissa, niin niissä asioita ei hoideta oikein. Senpä takia niihin ei kannata mennäkään.
        Isot ja tunnetut vuokrafirmat hoitavat pääsääntöisesti asiansa hyvin.

      • Älä höpötä... kirjoitti:

        "Olen vuokrafirmassa vakinaisena työntekijänä"

        Sinä oletkin vakkari. Ikävä kyllä suurin osa vuokratyöntekijöistä on töissä niin sanoituilla 0 sopimuksilla tai sitä vastaavilla sopimuksilla, koska tämmöisiä sopimuksia voi tehdä.
        Tekemäni postaus on ainakin totta minun kohdallani ja monen muun tuntemani kohdalla. Viimeiset puoli vuotta olen ollut viikkosopimuksilla. Nyt olen työtön, mutta menen taas töihin 7 päivä tammikuuta, kun tehdas avataan.

        Ei hoideta oikein? Jos se on laillista, eikö se silloin ole oikein?

        Seuraavan kerran kun pyydät olemasta höpöttämästä, toivoisin sinun tiedostavan, että suurin osa vuokratyöntekijöistä ei ole vakituisessa työsuhteessa ja edut suhteessa vakinaisesti työssä olevaan on huimat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 477
      7030
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2541
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      221
      2513
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      149
      1814
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1718
    6. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1128
    7. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      1123
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1115
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      1042
    10. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      1
      1037
    Aihe