Bimbot kaverit

hchcjch bc

Olen 36-vuotias nainen. Olen eronnut 1,5 vuotta sitten yli yhdentoistavuoden avoliitosta. Tutustuin parhaan ystäväni kautta hänen kahteen siskoonsa. Olen tuntunut nyt nämä uudet kaverini noin vuoden ajan, käymme yhdessä lähinnä baareissa, meitä yhdistävä tekijä on meidän kaikkien tuoreet erot. Nämä uudet kaverini ovat itseäni jonkun verran nuorempia siinä kolmenkympin hujakoilla. Ongelmana on se, että heillä on päällimmäisenä mielessä, kun mennään baariin niin kauhea bilettäminen ja miesten iskeminen. Kun itse tykkään pitämään baarissa hauskaa ilman miehiä ja ilmanalkoholiakin. En osaa olla myöskään tyrkky, en ole koskaan ollut sellainen. No nämä kaverini eivät kyllä jätä mitään arvailujen varaan.. No, tämä kaikki vielä menisi muuten, mutta toinen näistä kavereistani kyselee multa koko ajan mikä meno ja yrittää naittaa minua. Saattaa sanoa jopa suoraan, että mene ihmeessä kierrokselle ja muista hymyillä. En minä osaa teennäisesti vetää mitään hymyä naamalla, se tulee, jos on tullakseen... Minulla on yleensä käynyt flaksi ihan hyvin ei tietenkään joka reissulla, mutta ei se ole mikään ongelma. Mitä teen kavereitteni kanssa, olemme melko erityylisiä ainakin tässä asiassa.. Menenkö jatkossa yksin baariin sillä kavereitteni takia menen sitten lukkoon ja iskee kamalat suorituspaineet miesten suhteen....

3

136

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joko menet yksin baariin tästä lähin tai sit puhut suoraan kavereillesi asiasta. Voimia sinulle ja onnea elämääsi! =) T. 37v mies

    • 14+9

      Parasta tietysti on vaihtaa kaveripiiriä, mikäli nykyisen kanssa on erilaiset intressit.

      Tosin tätä ihmettelin: "Kun itse tykkään pitämään baarissa hauskaa ilman miehiä ja ilmanalkoholiakin." Haetko esimerkiksi sellaisia kavereita, joiden kanssa istuttaisiin pöydässä jutellen? Ehkä sellaiseen kahvilat tai kivat ruokaravintolat ovat baareja parempi tapaamispaikka. Ainakin baareissa usempikin on juoma kädessä ja monilla baarissa käymiseen liittyy nimenomaan vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen.

    • ucj ck vk

      Kyllä minulla on tällaisia kahvilakavereitakin. Pointtina tässä on se, että kyllä minäkin haluan tutustua miehiin, mutta en ole ikinä ollut mikään tyrkky.. Eli minulla ei ole tapana mennä miesten eteen keimailemaan ja tekemään itseäni tykö.. Musta sellanen on halpaa. Silti olen useimmiten löytänyt miesseuraa olemalla ihan vaan luonnnollisesti oma itseni.. Aika vaikeaa olla sellanen, ku nämä kaverit kehottavat olemaan sitä ja tätä... Ja alkoholi ei usein kuulu kuvioihin ihan järkisyistä, koska olen pitkän matkan vuoksi usein liikkeellä omalla autolla, esim. taksi tulee liian kalliiksi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3258
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1043
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      41
      938
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      825
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      72
      686
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      651
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      48
      638
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      555
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      44
      538
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      534
    Aihe