Tää tuntuu niin kuheelta. Vanhempani ovat olleet naimisissa yli kymmenen vuotta. 7 vuotta sitten kun pikkuveljeni syntyi, on kaikki ollut suurinpiirtein alamäkeä. He huutavat paljon toisilleen, kinastelevat lasten harrastusmenoista ja äitimme on mukamas aina syypää kaikkeen. Se satuttaa, sillä äitini on minulle äärettömän rakas. On ollut myös parempia aikoja jolloin he käyvät yhdessä syömässä ja nauravat iloisesti. Silloin olen mitä onnellisin. Tällä hetkellä isäni mököttää äidille.Hän kieltäytyy ottamasta meitä mukaan rantasaunalle, jolloin istun koko päivän kotona, sillä kaverit asuvat muualla. Isäni kieltäytyi myös juuri kuskaamasta minua mihinkään harrastuksiin riidan jälkeen. Hän siis tavallaan rankaisee meitä lapsia tästä. Minulla alkaa kohta kahdeksannes luokka mutta menee varmaan ihan puihin kun päässä pyörii vaan ajatukset vamhempien erosta. Auttakaa mua, tuntuu että en kohta jaksa enää...
Hajoon kohta
Teini_
5155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen erittäin pahoillani teidän kotiasioidenne vuoksi. Kuulostaa siltä, että vanhempasi eivät osaa kommunikoida keskenään ja on tyhmää että isäsi rankaisee teitä lapsia siitä. Voisitko ottaa asian puheeksi äitisi kanssa vaikka kahden kesken? Sanoa hänelle, että olet surullinen koska he riitelevät usein? Itse tuollaisen tilanteen keskellä olleena ymmärrän mistä puhut. Vanhempien riitely tuntuu lapsista aina kamalalta. Sinun vanhempiesi tehtävä on suojella sinua kaikelta, joka "satuttaa" sinua.
Olen itsekin riitelevästä perheestä. Ehkä minussa on jotain pahasti pielessä, mutten koskaan kokenut vanhempieni välisiä riitoja mitenkään uhkaavana eivätkä ne satuttaneet minua. Ilmeisesti vanhempani osasivat riidellä hyvin. Ääntä käytettiin, muttei koskaan isketty toista ns vyön alle tai loukattu. Hirveää melua hiukan aikaa, sitten rauhoittui. Yleensä ilmapiiri puhdistui, vaikkei kumpikaan ikinä pyytänyt anteeksi.
Myös itse riitelin aikoinani äitini ja sisareni kanssa varsin hurjasti. Äitini on edelleen minulle läheinen, samoin sisareni. Jo aikoinaan ystäväni ihmetteli miten läheiset välit minulla oli äitiini ja sisareeni, vaikka riitelimme usein. Myöhemmin riitelin äitini kanssa lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Oikeastaan ei ollut yhtään ihmeellistä, että riitaa syntyi, koska aiheet olivat laajoja ja koskettavia. Emmekä myöskään unohtaneet kiistellä makuasioista :D.
Minä rukoilen sinun perheen puolesta.
Yhden neuvon osaan antaa: ota etäisyyttä vanhempiisi. Jos he riitelevät, siirry muualle vaikka kuuntelemaan musiikkia, laita korvat lukkoon. Vanhempasi riitelevät, et pysty sitä estämään, muttei sinun tarvitse kuunnella riitelyä. Entä pikkuveljesi? Miten hän suhtautuu riitoihin?
Etkö voi sanoa isällesi suoraan, ettei rankaisi sinua riidoista äitisi kanssa? Kerro, että voitte ihan vapaasti riidellä keskenänne, mutta sovitut asiat pitää siitä huolimatta hoitaa. Olisi mielenkiintoista tietää mitä isäsi vastaa....
Kiit kaikille. :')