En tiedä mihin tämän kirjoittaisin mutta kirjoitan sen tänne koska onhan tämäkin tavallaan osa ihmisten kanssa käymistä.
Tosiaan viimeisimmän vuoden aikana olen muuttunut ehkä hiukan ylimieliseksi ja pinnalliseksi mitä en koskaan haluaisi olla olen aina inhonnut pinnallisia ihmisiä joille materiaali on liian tärkeää ja minulle se on nykyään kaikki pitää olla viimeisen päälle kodissa ja vaatetuksessa kaikki kodissani on viimeisen päälle ostettu ja vaatteita ostan joka kuukausi monen sadan euron edestä rahaa minulla kyllä on kun olen työ elämässä joten en aja itsenäni vararikkoon. Ihmisiä kohtelen välillä kylmästi ja ylimielisesti tänään huomasin sen kun puhuin puhelimessa josta jälkeenpäin tunnen häpeää mutta osaan kyllä olla ystävällinenkin kun minulle ollaan kuten töissä asiakkaille ehkä jopa liian ystävällinen imelä voisi olla se sana mutta se ystävällisyys tulee kyllä ihan sydämmestä.
Viime vuoden asuin Tampereelle ja siellä muutuin pinnalliseksi sen huomasin ja sen huomaa etenkin nyt kun olen muuttanut sieltä pois takaisin synnyinseudulle. Täällä saatan katsoa entisiä kavereitani vartta pitkin mikä on todella väärin ja sitä en halua. Tunnen välillä että he ovat liian lapsellisia. En tiedä mutta haluan, että tämä muutos minussa hiukan rauhoittuisi en usko, että nämä piirteet lähtee minusta kokonaan koska kasvoin henkisesti todella paljon Tampereella minun oli pakko. Myös se, että siellä opin arvostamaan itseäni koska ennen en sitä tehnyt. Mieheni petti minua ja silloin mun täytyi kasvaa koska hän ajoi minut ihan henkisesti loppuun. Tarvitsin voimia, että jaksoin lähteä tuosta suhteesta. Eron jälkeen opin arvostamaan itseä. Että tavallaan se asia on ollut elämässäni sellainen käännekohta jolloin mun oli pakko muuttua siitä sinisilmäisestä tytöstä aikuiseksi naiseksi jota ei petetä tai tönitä. Mietinkin nyt, että onko tämä kaikki muutos jotain sellaista, etttä olen oppinut arvostamaan itseäni ja tiedän oman arvoni?
Voi olla todella sekavan kuuloista soperrusta.
Tosiaan viimeisimmän vuoden aikana olen muuttunut ehkä hiukan ylimieliseksi ja pinnalliseksi mitä en koskaan haluaisi olla olen aina inhonnut pinnallisia ihmisiä joille materiaali on liian tärkeää ja minulle se on nykyään kaikki pitää olla viimeisen päälle kodissa ja vaatetuksessa kaikki kodissani on viimeisen päälle ostettu ja vaatteita ostan joka kuukausi monen sadan euron edestä rahaa minulla kyllä on kun olen työ elämässä joten en aja itsenäni vararikkoon. Ihmisiä kohtelen välillä kylmästi ja ylimielisesti tänään huomasin sen kun puhuin puhelimessa josta jälkeenpäin tunnen häpeää mutta osaan kyllä olla ystävällinenkin kun minulle ollaan kuten töissä asiakkaille ehkä jopa liian ystävällinen imelä voisi olla se sana mutta se ystävällisyys tulee kyllä ihan sydämmestä.
Viime vuoden asuin Tampereelle ja siellä muutuin pinnalliseksi sen huomasin ja sen huomaa etenkin nyt kun olen muuttanut sieltä pois takaisin synnyinseudulle. Täällä saatan katsoa entisiä kavereitani vartta pitkin mikä on todella väärin ja sitä en halua. Tunnen välillä että he ovat liian lapsellisia. En tiedä mutta haluan, että tämä muutos minussa hiukan rauhoittuisi en usko, että nämä piirteet lähtee minusta kokonaan koska kasvoin henkisesti todella paljon Tampereella minun oli pakko. Myös se, että siellä opin arvostamaan itseäni koska ennen en sitä tehnyt. Mieheni petti minua ja silloin mun täytyi kasvaa koska hän ajoi minut ihan henkisesti loppuun. Tarvitsin voimia, että jaksoin lähteä tuosta suhteesta. Eron jälkeen opin arvostamaan itseä. Että tavallaan se asia on ollut elämässäni sellainen käännekohta jolloin mun oli pakko muuttua siitä sinisilmäisestä tytöstä aikuiseksi naiseksi jota ei petetä tai tönitä. Mietinkin nyt, että onko tämä kaikki muutos jotain sellaista, etttä olen oppinut arvostamaan itseäni ja tiedän oman arvoni?
Voi olla todella sekavan kuuloista soperrusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On aika lapsellista syyttää kaupunkia tai pettäjä miestä omasta huonosta käytöksestään. Katso peiliin syyllinen löytyy sieltä.
Voit kuvitella että olet nyt vahva nainen, mutta todellinen vahva nainen kestää kritiikin ja elämän kolhut. Vaikka epäonnea on ollut omassakin elämässä ja olen muuttanut ns "suuremmille kalavesille" en ole muuttunut mitenkään itseriittoiseksi tai kyyniseksi. Siitä huomaa todellisen vahvuutensa kun ei anna vastoinkäymisten muuttaa itseään huonoon suuntaan. Tuskin tämä asenne, joka sinulla nyt on elämään on mitenkään hyvä.
Sinustako ihminen ei koskaan muutu elämässä? Jos näin väität niin sittenhän se tarkoittaa mm. että ihminen on aina se sama lapsenmielinen joka oli joskus 20 vuotta sitten? Ja tämä on pelkkä vertauskuva. Kyllä ihminen muuttuu väkisinkin elämän aikana tuo oli nyt hiukan naurettavaa. Ilmeisesti et ole sitten tarpeeksi elämässä kokenut mikä olisi kasvattanut sinua.
Enkä ole sitä väittänyt missään vaiheessa, että en kestäisi kritiikkiä kyllä kuule sitä olen kestänyt. Peruskoulu aikoina jouduin kestään sitä 9 vuotta kun muut oppilaat haukkui minua joka päivä. Että kyllä olen kestänyt. Kestin myös sen kun mieheni pett yritin antaa anteeksi mutta en voinut. Ylpeys ei riittänyt eikä minun tarvinnut. Elämässä kun ei ole mikään pakko. Ero oli ainoa vaihtoehto jota en ole katunut. Elämän kolhut olen kyllä myös kestänyt koska jos en olisi kestänyt olisin jo kuollut.
Ehkä sinä muutuit nyt liian koppavaksi näyttääksesi exälles ja nyt sinulla on paha olo ja haluat hieman takapakkia tuossa muutoksessasi.
Se on mahdollista mutta ei helppoa, koska egosi pistää kampoihin. "Olethan sinä jo jotain siis miksikö olisit "vähemmän""
Vain todella tahtomalla sitä muutosta ja tutustumalla sisimpääsi opit tuntemaan itsesi. Se matka on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
PhD. Freudille sivuhuomautuksena, että Freud oli lääkäri ja tarkemmin neurologi. Ei filosofian tohtori.