Olen luonteeltani aivan hemmetin herkkä ja hyväuskoinen, vaikka ikää on jo neljännesvuosisata. Samaan pakettiin tuuluu myös takertuminen kaikkeen tuttuun ja turvalliseen. Herkkyys näkyy mm. siinä, että pillitän kuin lapsi joka asiasta. Heti kun olo muuttuu vähänkin "surullisemmaksi", alkaa vesi virrata ja huuli väpättää. Olen yrittänyt päästä eroon tavastani, mutta kai se on vaan niin syvälle dna:han kirjoitettu, että olen tälläinen.
Sen enempää selittämättä, melkein koko aikuisikäni kestänyt suhde alkaa käymään vähiin. Minä en tietenkään halua lopettaa, mutta kun mies haluaa jotain uutta. Ajattelen nyttenkin, että "kyllä se suhde jatkuu", mutta mitä jos se ei jatkukaan? Saan "paniikkikohtauksen" pikku asioistakin, niin mitä sitten, kun tajuaa, että kaikki pitää pistää uusiksi, ei enää yhteistä asuntoa tai yhteisiä harrastuksia eikä mitään.
Kaverini ja läheiseni eivät ymmärrä minua, he ovat kaikki rempseitä ihmisiä, jotka eivät jää pitkäksi aikaa paikalleen kitumaan. Olen varmaan semmoinen nainen, joka eläisi jopa väkivaltaisessa suhteessa, ja ajattelisi kaiken olevan hänen syytään ja odottelisi aina parempaa päivää. Miten saisin itseeni vähän itsevarmuutta ja semmoista, että "löydän jokun toisen joknka kanssa aloittaa ihan alusta". Jotenkin tunuu, että tästä erosta ei tulisi helppoa, minulle.
En tiedä saako täältä mitään järkevää palautetta, mutta ois kiva kuulla jos ois samanlaisia yliherkkiä ihmisiä, ja miten he ovat pärjänneet...
Sen enempää selittämättä, melkein koko aikuisikäni kestänyt suhde alkaa käymään vähiin. Minä en tietenkään halua lopettaa, mutta kun mies haluaa jotain uutta. Ajattelen nyttenkin, että "kyllä se suhde jatkuu", mutta mitä jos se ei jatkukaan? Saan "paniikkikohtauksen" pikku asioistakin, niin mitä sitten, kun tajuaa, että kaikki pitää pistää uusiksi, ei enää yhteistä asuntoa tai yhteisiä harrastuksia eikä mitään.
Kaverini ja läheiseni eivät ymmärrä minua, he ovat kaikki rempseitä ihmisiä, jotka eivät jää pitkäksi aikaa paikalleen kitumaan. Olen varmaan semmoinen nainen, joka eläisi jopa väkivaltaisessa suhteessa, ja ajattelisi kaiken olevan hänen syytään ja odottelisi aina parempaa päivää. Miten saisin itseeni vähän itsevarmuutta ja semmoista, että "löydän jokun toisen joknka kanssa aloittaa ihan alusta". Jotenkin tunuu, että tästä erosta ei tulisi helppoa, minulle.
En tiedä saako täältä mitään järkevää palautetta, mutta ois kiva kuulla jos ois samanlaisia yliherkkiä ihmisiä, ja miten he ovat pärjänneet...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oh you.. olin (ja tietyllä tavalla olen vieläkin ) nuorempana ihan samanlainen. Mielestäni et ole mitenkään yliherkkä, herkkä tosin eikä se mikään vika ole. Päinvastoin. Ole ylpeä että sulla on ainakin tunteita, laaja skaala ajatuksia jne. Jos sulla on sellainen olo, että suhde vetää viimeisiään, niin sille ei sitten voi mitään. Saat kyllä itsevarmuutta, kunhan vähän aikaa kuluu ja huomaat ettet kuollutkaan. Olet vaan surullinen, mikä on ihan normaalia. Sun pitää hankkia asunto ja sehän on ihanaa, saat laittaa sen mieleiseksi ja voit tehdä mitä haluat. Ystäviä sulla on ja vaikka olisitte erilaisia luonteita, he kyllä varmasti tulevat sua siitä huolimatta. Itket siellä uudessa kodissa iltaisin ikävääsi, mutta ainakin pystyt itkemään. Eikä ole niin sanottua, etteivät ne rempseät ystävätkin niin tee... ne ei vaan kerro sitä :) Sun ei ollenkaan pidä olla sitä mieltä, että löydät heti jonkun uuden, koska se ei ole tarpeen. Jatkat elämääsi siitä huolimatta. Joskus varmaan löydät jonkun ihanan, mutta sitähän ei voi kukaan luvata eikä se voi olla elämän perusedellytys. Mua on joskus helpottanut se, että mietin asioita tarkkaan, mitä tekisin jos kävisi niin tai kävisi näin. Jos jotain vähemmän kivaa tapahtuu, mulla on aina ollut joku suunnitelma valmiina, ja olen voinut ihan vaan itkeskellä rauhassa. Kyllä sä pärjäät!
Itselläni vähän sama vika, olen kiltti ja sen lisäksi herkkä, jolloin sitten helposti joutuu hyväksi käytetyksi, ihan vaikka jo kaverisuhteissakin. Sun täytyy vaan kasvattaa pakolla itseäsi niin että rakastat ja kunnioitat itsesi niin paljon, että opit sanomaan ei. Mutta herkkyys on toisaalta hienoa asia ja koet varmasti monia juttuja joita joku kylmäpäisempi ei ymmärrä alkuunkaan. Tsemiä!
Olen melkein 5-kymppinen mutta tunnistin itseni kirjoituksestasi. Olen aina ollut herkkä, sanomalehden luku ja telkkari saattavat laukaista kyyneleet milloin vain. Kuitenkin olen "rempseä" mutta tunteellinen. Avomies jätti minut jokunen vuosi sitten ja se oli sellainen koettelemus, josta vaivoin olen toipunut. Koko ajan olen töissä käynyt ja elänyt ihan "asiallisesti", mutta mikään ei huvita ja olen vapaa-aikana enimmäkseen yksin. Ja märehdin. Toivoisin minäkin että olisin erilainen. Mitään neuvoja en osaa antaa.
yliherkkä225
Sinäolet oikea nainen älä koskaan muutu..kanssasi on ihana elää
sahapukkien kanssa ei ole mikään elämää
Sinunlaisen naisen haluaisin...