Onko se ulkonäöstä kiinni että naiset ei miehestä kiinnostu? Minulle ei naiset ainakaan edes juttele vaikka yritin tehdä alotteita. Tiedän että en ole mikään komea mutta olen asiallinen ja ystävällinen. Mielestäni naiset on tylyjä jos mies ei ole naisen unelmien mies.
Onko naiset nirsoja?
tavis.
33415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Noh.. on se vähän.
X- ja Y-sukupolvi ei enää osaa haaveilla. Moni nainen voisi elää löytää mukavan parisuhtene missä on läheisyyttä, rakkautta, parisuhdetta jne, jos edes kerran pysähtyisivät kysymään, voisiko tuosta taviksesta olla mulle? Näin ei kuitenkaan tapahdu, he haluavat elää toisten valmiita haavekuvia.
Naistenlehdet ja massamedia on aivopessy liian monet naiset ajattelemaan, että he tulevat pariutumaan näyttelijän naamalla ja karismalla varustetun ihmisen kanssa. Ei tavallisella työtätekevällä ole aikaa "kehittää persoonaansa" samalla tavalla kuin teatterikoulun lavoilla harjoitelleen. Naamallekkaan ei voi mitään.
Lisäksi ryhmäpaine estää hyväksymästä yhtään "vähempiarvoista" miestä. Muut kanssa-sisarethan katsoisivat nenänvarttapitkin, "mitä sukulaiset ajattelisivat", "tähänkö joudun tyytymään".. Arvohan tulee yhtälöstä
mies = titteli vaurauden symbolit (ei väliä onko velalla) naama pukeutuminen
nainen = mies * 1.4
Onpas tuore aihe. Tästä ei ole vielä tällä palstalla keskusteltu. Onneksi teit avauksen tähän aiheeseen. Oma mielipiteeni on, että eivät ole nirsoja. Eivät.
Minä en ainakaan ole ollut. Ois kannattanut.
On. Rahaa pitää olla kuin roope ankalla ja ulkonäköä pitää olla kuin prätti pitillä.
Naisille ei kelpaa hyvä mies. Pitää olla komea ja jännä ja tehdä kaikenlaisia temppuja ja tehdä ja sanoa kaikki juuri niin kuin nainen haluaa.
Kaikki balleriina sinkkunaiset ovat hinnoitelleet itsensä ulos markkinoilta. Miehille taas paukuteltu naisten ja median suunnasta signaalia, että ette ole minkään arvoisia. Toistuva lannistaminen ja jatkuva torjunta vie mielenkiinnon edes yrittää rakentaa mitään tulevaisuutta.
siitähän se, ulkonäkö merkitsee eniten ja raha, jos molempia löytyy aika sama, vaikka mitään muuta ei olisikaan
tottakai pitää olla ok näköinen, omata samanlaiset arvot mitä toinenkin ja olla persoonallinen että henkilö X sinusta kiinnostuu
Todellisuudessa ainoa asia minkä mies tarvitsee on työ jossa on keskimääräinen tai sitä parempi palkka.Mitä parempi palkka niin sitä suurempi mahdollisuus on löytää samanlaiset arvot omaava kumppani.
Ei sillä palkalla ole merkitystä, vaan sillä että ostaa hienoja esineitä. Naisille riittää että vihjailee että on hyvät tulot, vippivelkaiset menee. Jos on oikeasti hyvät tulot, mutta ei signaloi sitä erityisemmin, on roskaa.
Palkka ei auta jos mies on pihi. Pihi mies on pahempi kun köyhä. Siinä sitä sitten vaan makuutetaan niitä rahoja pankkitilillä tai sijoituksissa, ja asutaan vaatimattomasti ja ajellaan vanhalla autolla.
No oivoi. On se kamalaa jos mies on säästeliäs, eikä pistä kaikkia rahojaan naisen viihdyttämiseen ja statussymbolien ostamiseen. Mitä väliä sillä on jos mies asuu vaatimattomasti eikä ostele uusia autoja, jos se miehelle itselleen riittää? Miesten rahojen perässäkö sinä sitten olet?
No voi voi. Älä sitten itke kun olet yksin.
Haha =D päinvastoin. Elämä on helppoa kun ei tarvitse tuhlata rahoja naiseen, parisuhteeseen ja kaiken maailman hömpötykseen.
Napa kymppi. Nyt olen samaa mieltä. Ja samasta syystä kuin sinäkin elän yksin. En voisi kuvitellakaan ottavani miestä joka ei pystyisi tienaamaan vähintään saman kuin minä. Paljon vaadittu mutta tiedän senkin. Miksi pitäisi tyytyä vähempään?
luin että phil, niin kuin Doktort phil
palkalla vaan ei ole MITÄÄN tekemistä parinmuodostuksen kanssa
aikuiselle ja fiksulle naisella jolla on normaali itsetunto ei tarvitse ostaa yhtään mitään
normaalit naiset eivät ole mitään huoria jotka sinun täytyy ostaa viettämään aikaa kanssasi. kannattaisi joskus kokeilla
paskapuhetta nämä. ei ole koskaan tarvinnut naiselle mitn ostella (joulu- ja synttärilahjoja lukuunottamatta) ja parisuhteessa miltei koko aikuisikäni olen viettänyt
Ei se nyt ihan noin mene, kyllä nainen ilahtuu kun annat vaikka edes ruusun. Ei tarvitse olla timanttiranneketju (joka toki on naisen paras ystävä).
Mies saa ihan rauhassa asua vaatimattomasti. Minä en.
Aivan. Jos täällä joku väittää että kaikki naiset niin paskapuhettahan se on. Minä puhuinkin vain omasta puolestani.
Ei se nyt ihan noin mene, jos nainen ei ostele miehelle yllätyksiä - miehenkään ei tarvitse ostaa tälle yllätyksiä
miksi pitää koittaa muuttaa toista? etsi sitten joku helvetin pankinjohtaja, muttä älä odota, että kukaan sinun edessäsi pokkuroimaan
Nykyaikaisina tasa-arvoisina aikoina on normaalia, että kukin kustantaa menonsa itse. Mutta on se kuitenkin mukavaa, kun mies tarjoaa vaikkapa vain kupposen espressoa. Vastaavasti jos satun olemaan rakastunut, laitan ruokaa ja katan kauniisti (Hyacinth Bucket, candlelight supper) enkä esitä miehelle laskua. Tietysti mies tuo viinin tuliaisina.
Tästä asiasta on suomessa tutkimustietoa olemassa.pienimpään palkkaluokkaan kuuluvista miehistä vain noin 50% on parisuhteessa ja siitä kuukausitulon noustessa myös pariutumisprosentti nousee miehillä aina tuonne 90 prosenttiin niillä joilla on suuret tulot.
Naisilla alhainen palkka ei estä pariutumista.
Kyllä sillä vaan on. Tietoisesti, tai tiedostamatta naiset mieltää kalliimman pukeutumisen esimerkiksi viehättävämmäksi. Lisäksi, jos hakusessa on mahdollisesti kumppani jonka kanssa on tarkoitus tehdä mukuloita ajatellaan tietysti, että on vara niitä lapsia hyysätä ja auto löytyy millä kuljetella perhettä milloin mihinkin ja ihan köyhimmiltä minimituloisilta miehiltä ei välttämättä tätä voi odottaa. Voin sanoa autottomana miehenä ja pieni tuloisena, että ihan rehellisestikin tullut rukkasia naisilta nimen omaan syistä, että "pitää tienata vähintään saman verran kuin he", tai ettei ole autoa, siis sanottu ihan rehellisesti tuo syyksi. Tietysti sitten yleisesti halutaan mieltää, että ei rahalla ole mitään merkitystä olevinaan, paskapuhetta.
Juu ja kuten sanoin palkkaluokalla ei ole väliä jos sitä ei kaduilla huutele.
Kyllä varmasti on nirsoja naisia, tylyjä naisia ja naisia joilla on paljon vaatimuksia ja odotuksia mieheltä. Yhtälailla vastaavia miehiä löytyy. Samoin kun löytyy aivan erilaisiakin. Itse en koe olevani nirso, mutta ehkä varovainen. Takana on kuitenkin kaksi pitenpää ja pieleen mennyttä suhdetta. Ja oma elämä on muutoin ihan tasapainoista ja tyydyttävää, joten ei ole mikään kiire aloittaa suhdetta ensimmäisen mukavan miehen kanssa. Olen treffaillut juurikin asiallisia, ystävällisiä ja tavallisia miehiä. Ei vain ole tullut kohdalle se joka sytyttäisi tarpeeksi, tai että tunne olisi vahva molemminpuolin.
Kyllä työ on mielestäni tärkeä, palkka ei. Työ kuuluu aika oleellisena osana aikuisten elämään, elämän hallintaan ja toimeentulemiseen. Toivoisin, että miehellä on työ jossa hän viihtyy olipa se sitten miltä alalta hyvänsä ja olipa palkka mikä hyvänsä. Jos suhteen molemmat osapuolet käyvät töissä, on tilanne paljon tasapuolisempi. Ikinä en ole kysynyt miehen tuloja treffaillessa ja jos taas mies alkaa mainostaa varakkuuttaan, on se minusta lähinnä jotain ärsyttävän ja huvittavan välimaastosta. Minua ei tarvi eikä voi ostaa, eikä lahjontakaan ole tarpeen.
Ja auto...se on vaan kulkuväline joita toiset tarvii ja toiset pärjää ilmankin.
Helppoa on kun ei yritä miellyttää nirsoja naisia
Uskoisin, että tavis-naiset ovat ihan yhtä ystävällisiä kuin tavis-miehetkin.
Olisiko nyt kuitenkin niin, että tavis on yrittänyt vikitellä keskenkasvuista trendityttöstä?
Heistä löytyy sellaisia yksinkertaisen oloisia, itsestään ja omasta ulkonäöstään liikaa luulevia, ja todella huonokäytöksisiä naikkosen alkuja.
Olen sitä huonoa käytöstä joskus ääneenkin ystävällisessä mielessä ihmetellyt, ja lähellä oli ettei pissa-liisa käynyt fyysisesti käsiksi..tyytyi vain solvaamaan sitten minua vanhaksi kurpaksi...heh, vanha saatan olla, mutta minäpä olen ollut OIKEASTI nuorena kaunotar :D ...kuittasin siis hänelle (mikä ei kuulu tapoihini) mutta kun pisti niin vihaksi moinen käytös. Eihän minun ikäni kuulu keskusteluun, jos yritän ystävällisesti huomauttaa rumasta kielenkäytöstä poikaystävää kohtaan.. ja kaiken lisäksi tuo tyttö oli isonenäinen rotannaama, h&m-kuteet ja paljon pakkelia. Eli oksettavan suuret luulot itsestään.
Näissä nuorissa naisenaluissa, joita mitä ilmeisimmin jotkut miehet haluaisivat lähestyä, on kaksi perustavanlaatuista vikaa: ilkeys ja tyhmyys.
Ne valitettavasti kulkevat mukana useimmiten vanhuuteen saakka.
Sellaiset piirteet eivät kaunista ketään ulkonäkö rapistuu kaikilla(jos sitä edes todellisuudessa on). Miksi siis turhaan surra, jos ei moiseen naiseen haksahda?
"Tiedän että en ole mikään komea mutta olen asiallinen ja ystävällinen."
Suurin osa kavereistani, naapureistani ja työkavereistani on asiallisia ja ystävällisiä. Ei se silti tarkoita että haluaisin automaattisesti seurustella heidän kanssaan.