Balkanilaiset miehet

Mitä eroavaisuuksia suomalaisilla ja balkanilaisilla miehillä on mielestänne? Mielestäni Balkanilta tulevat ovat olemukseltaan usein miehekkäämpiä.
603052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

90-luvulla syntyneillä tuskin paljoakaan. Mitä tuohon miehekkyyteen tulee, niin entiset jugoslaavit ja Hoxhan kasvattamat albaanit ovat kyllä myös keskimäärin ruotsalaisia miehiä päätä pitempiä. Siellä asuu hollantilaisten jälkeen pisimmät. Mikäli luet kreikkalaiset tuohon sakkiin, niin ne ei missään tapauksessa ole "miehekkäämpiä". Etelässä ja Kyproksessa ovat oikeastaan aitoa saamelaistakin lyhyempiä.

Äänestä

Olemukseltaan? Eli siis lyhyen eliniän omaavia sovinisteja jotka hakkaa eukkonsa verille. 90-luvulla syntyneillä ei tosin ole eroa. Täytyy muistaa, että tietääkseni serbeja ja bosnialaisia on enemmän mitä suomalaisia. Kroateja on noin neljä miljoonaa.

Äänestä

Balkanin pojilla on ainakin isot bisnekset naapurimaassamme Ruotsissa.

Äänestä
  • Zlatanin lisäksi taida olla kukaan laillisissa hommissa. Zlatanilla on fyrkkaa tikata huippumissejä ja silti valitsi yksitoista vuotta vanhemman Helenan. Toivon todella "pohjolan Beckhamin" pettävän Helenaa monen tavallisen malmöläisen hoitsun tai open kanssa, vaikka sultaanilla tai ilman.

    Äänestä

Suomalaiset nuoret miehet naismaisia tai skeittari lökäpöksyjä, vanhemmat miehet sovinisteja, itsekkäitä ja leuhkia, monet huonosti käyttäytyviä. Suomalainen mies juo myös liikaa. Balkanilaiset miehet miehekkäitä ja komeita.

Äänestä
  • Projisoida sitä omaa juomistasi muihin. Nooh tuohon on slaaveilla yleinen tapa. Älä välitä.

    Äänestä

  • Onko suomalaiset naiset sitten naisellisia, siveitä ja kauniita? Kuolevat geenit kirjoittaa.

    Se että Suomessa kasvatettiin miehistä ja naisista miehiä näkyy näissä keskusteluissa.

    Äänestä

Muista Balkanialaisista itsellä ei ole kokemuksia, kuin Kreikkalaisista ja Albanialaisista. Ovat hyvin ylpeitä itsestään, saavutuksistaan ja kansalaisuudestaan. Haluavat olla perheessä elättäjän roolissa ja usein toivovat naistensa olevan enemmänkin kodinhengettäriä kuin uraohjuksia. Suhteessa ovat huomiinottavia, perhekeskeisiä, avoimia ja epäitsekkäitä. Perhe on iso ja suhteet kaukaisiinkin sukulaisiin on usein lämpimät.

Äänestä
  • Ja valehtelu on urheilulaji heille.

    Äänestä

  • unohdit lisätä kirjoitti:

    Ja valehtelu on urheilulaji heille.

    Minulla on päinvastaisia kokemuksia, sanovat asiat päin naamaa ja siten ovat suomalaisiakin rehellisempiä. Esimerkiksi läskeille heitetään päin naamaa vitsejä heidän isosta koostaan, samoin kiinalaisille heidän vinoista silmistään. Jos ovat pettäneet puolisoaan niin kertovat sen hyvin suoraan. Näin ainakin kun olen seurannut kreikkalaisen kaveripariskuntani suhdetta.

    Äänestä

  • Nilkol kirjoitti:

    Kreikkalaisissa voi olla hitusen rehellisyyttä jäljellä. Näissä muissa etelä hetelmissä ei ole pätkän vertaan. Enkä puhu mitenkään katkerana. En deittaile tummasta lihasta tykkääviä ämmiä, eikä minua taatusti kukaan karvanaama ole edes Kanarialla uskaltanut vetää höplästä.

    Äänestä

  • no ehkä ne kirjoitti:

    No eivät nuo etelän miehet nyt varsinaisesti kovin tummaa lihaa ole tuolla Balkanilla päin.

    Äänestä

  • peppanderi kirjoitti:

    No eivät nuo etelän miehet nyt varsinaisesti kovin tummaa lihaa ole tuolla Balkanilla päin.

    Iho on kun mulatilla. Vaaleimmat on yleensä niitä joilla on joko saksalainen tai pohjoismaalainen äiti. Etniset alueen saksalaiset Titon roskajoukko murhasi ja karkotti.

    Äänestä

En tiedä muista naisista mut mun serbialaisella exällä oli järjettömän iso ja paksu.

Äänestä

"Mitä eroavaisuuksia suomalaisilla ja balkanilaisilla miehillä on mielestänne? Mielestäni Balkanilta tulevat ovat olemukseltaan usein miehekkäämpiä."

No se vähän riippuu mikä on miehekästä kenenkin mielestä. Kyllä balkanilaisilla ja suomalaisilla miehillä on monia eroja. Pitäisikö alkaa vertailemaan noita ominaisuuksia keskenään? Balkanilaisilla miehillä siellä balkanillakin on eroavaisuuksia kansallisuuksista, ja uskonnosta, sekä miltä alueilta on kotoisin. Myös maalaisilla ja kaupunkilaisilla on monesti eroa siellä päin.

Mikä on sinusta miehekästä? Tuo sama voisi toimia myös toisinpäin eli mielestäni balkanin naiset ovat naisellisempia kuin suomalaiset.

Suomalaiset naiset joutuu kyllä aika paljon kilpailemaan balkanin naisten kanssa niistä miehistä. Ja yleensä ne naiset siellä korjaavat potin koska ne sopivat paremmin niille miehille siellä kuin suomalaiset naiset monista eri syistä. Tietysti poikkeuksia löytyy, ja joskus syynä voi olla se oleskelulupakin. Yleisesti Suomi ei taida olla monienkaan ykköskohde koska täällä on aika vähän heidän maalaisiaan esim. serbejä joku muutama sata korkeintaan ja bosnialaisia ehkä tuhat jotakuinkin. Kosovon albaaneja on enemmän. Yleensä ex-jugot ainakin suunnistavat saksaan, itävaltaan, sveitsiin ja ruotsiin mielummin kuin esim. suomeen. Että sellaista.

Äänestä
  • Suomalainen nainen ei serbialaisen idiootin tavoin halua Goranilta luuvitosta joka toinen ilta.

    Äänestä

  • tokkiisa kirjoitti:

    Suomalainen nainen ei serbialaisen idiootin tavoin halua Goranilta luuvitosta joka toinen ilta.

    No onhan noitakin naisia olemassa. Suomalaiset naiset nyt menevät vähän kaikkien kanssa jos et ole huomannut. Eikä ne Goranit ja Draganit kaikki väkivaltaisia ole. Eikä ne serbitkään kaikki idiootteja ole, niinkuin ei kaikki suomalaisetkaan ole. Sitäpaitsi monet suomalaiset miehetkin mätkii akkojaan kännipäissään ehkä jopa päivittäin.

    Äänestä

  • Balkanilaiset kirjoitti:

    Kyllä nämä Balkanin sankarit hakkaa suomalaiset miehet vaimojen kurittamisessa kymmenen nolla. Hartaat munkit toki ovat rauhallisia, mutta ne ei koskaan siellä ole muodostaneet enemmistöä. Kreikkalaiset ja serbialaiset ortodoksit on ihan mukavaa porukkaa.

    Äänestä

"Hartaat munkit toki ovat rauhallisia, mutta ne ei koskaan siellä ole muodostaneet enemmistöä"

Eivät ne munkit nyt niin rauhallisia ole, siunasivat puolisotilaallisia joukkoja ja heidän aseitaan kuten esim. skorpioneja kun olivat menossa tappamaan muslimisiviilejä.

Äänestä
  • Köyhässä Balkanissa vaativat ahneuksissaan kymmenykset köyhintä mummoa myöten. Palkaksi saa joku karvainen pummi soppaa. Eivät kuulosta kovin mukavilta.

    Äänestä

Te Suomalaiset olette niin negatiivisa ja pahoja suusta kuin ihminen voi olla. Kunpa voisitte nähdä itsenne minkälaisi te olette.. (tietysti en kaikista puhu, ei voi koko kansa laitaa samaan säkiin kuin te just täällä palstalla teette (ja joka paikalla,radio,tv ,työpaikka). Katelisia, itsekäittä ,pelkaatte naisia, siis miehikyys mikä se teillä termiini on??Selkäänpuukotaija jne,jne...

Äänestä
  • Sairas itäeurooppalainen KELAN elättikö se siinä mesoaa. Helvetin typerä loiseläjä!

    Äänestä

"Te Suomalaiset olette niin negatiivisa ja pahoja suusta kuin ihminen voi olla", "Katelisia, itsekäittä ,pelkaatte naisia, siis miehikyys mikä se teillä termiini on??Selkäänpuukotaija jne,jne..."

Ihan suomalaisena miehenä olen huomannut samaa esim. työelämässä eri työyhteisöissä ym. tilanteissa.

Äänestä
  • KELASSA käyminen ei ole työtä.

    Äänestä

Olen pahoillani jos olen loukannut joitakin huonolla käytökselläni. Minulla todettiin vakava sairaus, ja olen tälläkin hetkellä vahvan lääkityksen alaisena. Pyydän teiltä hieman myötätuntoa minua kohtaan.

Äänestä

Niin, mielenteryveysongelmat ovat yksi vakava ongelma Suomessa, erityisesti miehillä.

Äänestä
  • Muistatko mitä olemme puhuneet siitä projisoimisesta. Luulet kaiken lisäksi olevasi vielä hirveän fiksu ja filmaattinen, mikä on lähinnä säälittävää.

    Äänestä

  • Ja teillä Itä-Euroopan ja Balkanin jätekasoilla ongelmana on juoppous, tyhmyys, taipumus väkivaltaan, päihteet, epärehellisyys, perheväkivalta ja eläimiin sekaantuminen. Onneksi teitä on täällä vain hyvin vähän riesana.

    Äänestä

  • he he he kirjoitti:

    Ja teillä Itä-Euroopan ja Balkanin jätekasoilla ongelmana on juoppous, tyhmyys, taipumus väkivaltaan, päihteet, epärehellisyys, perheväkivalta ja eläimiin sekaantuminen. Onneksi teitä on täällä vain hyvin vähän riesana.

    Ja varmaan itsekin oot sieltä kotoisin koska sulla on juuri kaikki na syndroomat,hehehe..

    Äänestä

Anteeksi taas en tiedä mitä juuri sanoin. APUA! Voitte vapaasti poistaa kaikki aiemmat postini. Lääkitykseni rupesi juuri toimimaan.

Äänestä

"Ja teillä Itä-Euroopan ja Balkanin jätekasoilla ongelmana on juoppous, tyhmyys, taipumus väkivaltaan, päihteet, epärehellisyys, perheväkivalta ja eläimiin sekaantuminen. "

No en menisi suomalaisena paljon laukomaan tuollaista. Suomessa on tuota kaikkea paljon enemmän kuin Balkanilla. Et varmaan ole edes koskaan käynyt missään päin Balkania? Tarkista poika Suomen tilastot ensin, varsinkin päihteiden kohdalta. Hehehehe.

Äänestä
  • Jokainen sinun tänne kirjoittama viesti saa sinut näyttämään entistä tyhmemmältä.

    Äänestä

Jos otat albanialaisen miehen, joudut kestämään kusitippoja renkaalla ja jopa vessan lattialla! Joka päivä!

Äänestä
  • Onneksi mun mies osaa siivota jälkensä. Ai niin, ei olekaan albanialainen.

    Äänestä

  • "Jos otat albanialaisen miehen, joudut kestämään kusitippoja renkaalla ja jopa vessan lattialla! Joka päivä!"

    Onko kokemusta monestakin albaanimiehestä? Suomalaiset miehet ei taida kusta noille lauteille, sitten vielä ravistavat vikat tipat lattialle, eivätkä koskaan pyyhi paperilla, tai pese värkkiään.

    Äänestä

Suomalaiset ovat sivistyneempiä ja koulutetumpia. Ja hyväuskoisia hölmöjä.

Äänestä

Balkanilaiset on helvetin miehekkäitä olemukseltaan. Kutsuvat itseään "kunnian miehiksi", mutta sen tarkoituksesta en ole päässyt selville. Oma mafiaperhe on kaikki kaikessa (niitä kutsutaan veljiksi tai serkuiksi). Vaimoa pidetään nyrkin (eikä nyrkkiä säästellä) ja hellan välissä ja otetaan kerran pari vuodessa näyttelyesineeksi (parasta pitää linjansa kunnossa!).

Kotitöihin eivät osallistu ja varokin vilkuilemasta muita miehiä! Sama ei tietenkään päde toisin päin, vaan heillä on oikeus seurassasikin viheltää minihameelle. Pettäminen on toinen luonto ja miehen oikeus. Valehtelu ei ole valehtulua, koska naisen ei kuulukaan tietää miehen asioita, jotta opettele pitämään suusi kiinni, jos sinulta ei kysytä.

Ruokana pitää olla lihaa, lihaa ja lihaa. Viina maistuu kuin venäläisille ja pahimmat (lähinnä muslimit, joita on siis muuallakin kuin kosovossa) eivät edes istu naisen kanssa samaan pöytään, vaan ensin syövät miehet ja sitten vasta muut.

Naimisissa ei ole koskaan näiden kanssa ollut, (enkä muuttaisi edes yhteen) mutta rakastajina rajuja ja kieltämättä hyviä.

Äänestä
  • No kreikkalaisten kohdalla tuo nyt ei ainakaan paikkaansa pidä.

    Äänestä

Pätee erittäin hyvin ex-jugoihin.

Äänestä
  • Serbejäkö tarkoitit. No niillä on kyllä varsin isot. Sinulla on kokemusta heistä.

    Äänestä

  • juuh niihin kyllä kirjoitti:

    Serbejäkö tarkoitit. No niillä on kyllä varsin isot. Sinulla on kokemusta heistä.

    Sipatti,

    Hehehe, aika hyvin yleistit kaikki samaan nippuun. Ei ne siellä Balkanilla ryyppää niinkuin Suomessa, tai Venäjällä. En ole koskaan edes nähnyt ketään kännissä siellä, tai peräti edes kävelevän kalja yms. pullon kanssa kadulla. Ehkä jossain kylä kafanoissa ryypätään kunnolla, mutta ei se ainakaan isoissa kaupungeissa näy katukuvassa, toisin kuin Suomessa.

    Siellä on enemmänkin sellainen kahvila/ravintola kulttuuri, ja kahvilla, sekä syömässä näkee paljon ihmisiä esim. perheitä jopa öisin, varsinkin kesäaikaan.

    Ja muutenkin nuo monet mainostamasi yleistykset eivät kyllä päde juurikaan ainakaan Serbiassa. Tietysti tuollaisiakin tyyppejä varmaan löytyy, mutta ei ne kyllä edusta mitään enemmistöä, tai jotakin yleistä standardia. Sitä paitsi balkanilaiset syövät monipuolista ruokaa, eivätkä pelkästään lihaa.

    Meinaatko että kaikki balkanilaiset kuuluvat mafiaan, tai johonkin mafia perheeseen? Onko sinulla kenties jotain sisäpiirin tietoa kyseisistä asioista kun täällä levittelet niitä faktoina? Mistä tiedät rikollispiirien asioita?

    Ei pettäminen siellä ole mikään miehen oikeus, mutta kyllähän sellaista tapahtuu joidenkin ihmisten keskuudessa, aivan niinkuin Suomessakin. Naiset siellä ovat aika temperamenttisiä, ja mustasukkaisia, eivätkä kyllä pidä suutaan kiinni jos heillä on jotain sanottavaa.

    Naisten ja miesten erillään syöminen on kulttuurillinen juttu eikä päde kaikkiin balkanilaisiin, se on enemmänkin muslimikulttuuriin kuuluva juttu kuin balkanin kristittyjen. Monesti naiset ja miehet syövät myös samaan aikaan, mutta eri huoneissa, naiset naisten kanssa, ja miehet miesten kanssa, ja kuten mainitsin tämä kuuluu enemmänkin muslimikulttuuriin. Minun mielestäni se on ihan hyvä asia että miehet ja naiset syövät erillään, ei monetkaan naiset ole siellä kiinnostuneita miesten jutuista. Miehet puhuvat yleensä aina politiikasta, ja urheilusta, ja naiset taas muista asioista.

    Ei naiset ole siellä yleensä mitään äijämäisiä jotka väittelevät miesten kanssa noista asioista ja yrittävät päteä jotenkin jollain feministi hömpällä. Kyllä naiset voivat kotonaan keskustella kaikista asioista mutta harvemmin tulevat miesporukkaan kinastelemaan/miehistelemään.

    Se on totta että miehet eivät pahemmin tee kotitöitä siellä, mutta nykyään sekin on kuitenkin aika paljon muuttunut varsinkin kaupungeissa, mutta maaseudulla se on edelleen noin. Siellä on sellainen perinteinen roolijako vallassa, aivan niinkuin Suomessa joskus aikoinaan.

    Äänestä

  • Suomalainen mies kirjoitti:

    Näkyy taas "tietämys" tällä palstalla. Balkanilaiset polttaa ku savupiippu monta askia päivässä röökiä. Ja kyllähän kreikkalaiseen ouzoa mahtuu. Slaavit ei siellä aina juo, koska ouzo, vodka ja muut iloliemet ei perinteisesti ole kuuluneet niiden kulttuuriin.

    Äänestä

Serbit, bosniakit, kosovarit ja albaanit ainakin menevät tohon kategoriaan. Uskoisin makedonialaisten ja montenegrolaistenkin mahtuvan ja melko monen kroaatin.

Äänestä
  • Kenestä sinulla on kokemusta ja olivatko hyviä.

    Äänestä

Hehe. En kerro, oli sen verran sekasikiö, mutta missä mielessä tarkoitat hyviä? Rakastajina OK, mutta pitää heti tehdä selväksi, ettei hän omista sinua. Ovat vaarallisuuteen saakka mustiksia.

Edes avoliittoon en moisia huolisi, lasten isäksi vielä vähemmän.

Riittääkö?

Äänestä
  • Oliko rakastajallasi iso SE ja huusitko paljon.

    Äänestä

Kaikki Kroatian koripallojoukkueen miehet on yli kaksimetrisiä. Kertonee kaiken tarvittavan. Onhan meilläkin toki Nikkilää, Möttölää, Muurista ja Kottia.

Äänestä
  • Oli siellä muutama alle. Lyhyin mies oli Roope Ahosen kokoinen 185 senttiä.

    Äänestä

Sinulla Sipatti oli aika huono seura siellä, siis pohja aivan..olisitpa vähän paremmin tutustunut erilaista porukkaa kuin ne joiden kanssa sä olit,. Tutustuisit vähän maiden historiaa. sama juttu kuin mä olisin jossain Helsingin baarissa juoppojen kanssa ja sanoisin voi miten Suomalaiset haisee, sossu ei riitä viinaan ...ei sulla ole kovin paljon tietoja mistään..27

Äänestä
  • Mitähän tekemistä joillain köyhillä kreikkalaisilla tai serbeillä on Balkanin muinaisten asukkien kanssa. Tuolla typerällä logiikalla nykyiset egyptiläiset ovat maailman parhain kansa.

    Äänestä

Olkoon nyt mistä vaan mies,mutta aina se suomi miehen voittaa

Äänestä
  • Et vieläkään näköjään osaa käyttää välilyöntiä.

    Äänestä

  • olet idiootti kirjoitti:

    Et vieläkään näköjään osaa käyttää välilyöntiä.

    Saati yhdyssanoja.

    Äänestä

Kun pohditte näiden balkanialaismiesten tasoa, niin kysykääpäs itseltänne miksi nämä balkanialaismivätvätehet ovat täällä, sensijaan, että pysyisivät omassa maassaan.
Kun olette päätynyt lopputulokseen pohdinnoissanne, tiedätte kyllä minkälaisista tyypeistä on kysymys.

Äänestä
  • Otahan ne lääkkeesi. Alkaa taas pikaisen luisua sinne hulluuden puolelle.

    Äänestä

Kreikkalaiset lyhyitä. Kreikkalaisen karvaturrin keskipituus on se 173 senttiä, mutta muna toki voi olla iso. Slaavit siellä pitkiä ja ison kalun omaavia, vaikka kyllä juovat ja polttavat aika paljon.

Äänestä
  • Aika horo olet, täytyy sanoa. Ei sinua kukaan kunniallinen mies edes ottaisi.

    Äänestä

  • Vai ihan oma kokemus kirjoitti:

    Aika horo olet, täytyy sanoa. Ei sinua kukaan kunniallinen mies edes ottaisi.

    Sinäkö kunniallinen? No älä nyt viitsi naurattaa!

    Äänestä

  • he he he kirjoitti:

    Sinäkö kunniallinen? No älä nyt viitsi naurattaa!

    Mita sinä kirjoitta,minä olla huva mies.

    Äänestä

  • Tuota, kreikassa on paljon yllättävän pitkiäkin miehiä, enemmän siellä melkein kaksi metrisiin törmää kuin täällä suomessa. Mutta tästähän ei saa puhua hys hys;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tuutti2 kirjoitti:

Mitä eroavaisuuksia suomalaisilla ja balkanilaisilla miehillä on mielestänne? Mielestäni Balkanilta tulevat ovat olemukseltaan usein miehekkäämpiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu