Miksi näin?

Olen rakastunut.. Mies on myös näyttänyt kiinnostuksen merkkejä, soitellut, olemme nähneet jne. Kaverini varoittelivat minua miehestä, koska kännissä hän saattaa olla hieman tökerö käytöksinen. No olemme olleet kaksi kertaa samaan aikaan viihteellä ja mies on käyttäytynyt ihanasti kummallakin kerralla. Eilen sitten tapahtui se pahin, olimme sopineet näkevämme jossain vaiheessa iltaa ja soittelimmekin toisillemme. Meillä on paljon yhteisiä kavereita. No illan kuluessa emme sitten tavanneet, törmäsimme toisiimme aivan sattumalta ja mies oli kuin ei kunnolla tuntisikaan, nauroi paskasesti kaverinsa kanssa. Miten selvinpäin niin ihana mies voi muuttua kännissä niin täysin. Olen korviani myöten rakastunut, mitähän pitäs tehdä? Tuskin ainakaan yhteyttä kannattaa enää häneen pitää, vaikka sydän sanoo toisin..?
1527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mun mies on myös usein todella erilainen kännissä. Olemme kuitenkin seurustelleet vuoden enkä jätä häntä tämän takia. Hän suuttuu kännissä TODELLA helposti ja tulee hyvin hyvin mustasukkaiseksi. Emme mene usein yhdessä baariin, ja erikseenkin käymme harvoin :)

Mutta alkoholi on huumausainetta, muistetaan se. SE vaikuttaa ihmisiin todella eri tavoin.
Tutustu hänee vielä paremmin kun olette kumpikin selvinpäin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dippi kirjoitti:

Olen rakastunut.. Mies on myös näyttänyt kiinnostuksen merkkejä, soitellut, olemme nähneet jne. Kaverini varoittelivat minua miehestä, koska kännissä hän saattaa olla hieman tökerö käytöksinen. No olemme olleet kaksi kertaa samaan aikaan viihteellä ja mies on käyttäytynyt ihanasti kummallakin kerralla. Eilen sitten tapahtui se pahin, olimme sopineet näkevämme jossain vaiheessa iltaa ja soittelimmekin toisillemme. Meillä on paljon yhteisiä kavereita. No illan kuluessa emme sitten tavanneet, törmäsimme toisiimme aivan sattumalta ja mies oli kuin ei kunnolla tuntisikaan, nauroi paskasesti kaverinsa kanssa. Miten selvinpäin niin ihana mies voi muuttua kännissä niin täysin. Olen korviani myöten rakastunut, mitähän pitäs tehdä? Tuskin ainakaan yhteyttä kannattaa enää häneen pitää, vaikka sydän sanoo toisin..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu