Jos vuoden ollut yhdessä ja on asioita joista vaan riitaa tuppaa tulemaan niin mennäkkö terapiaan vaikka vasta vuodenpäivät oltu ja asuttu yhdessä?
Kysymykselläni mietin että onkohan ihmiset normaalisti vuosia yhdessä ennen kuin hakevat ongelmiin apua muualta.
Kysymykselläni mietin että onkohan ihmiset normaalisti vuosia yhdessä ennen kuin hakevat ongelmiin apua muualta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos on varaa niin mikä estää menemästä. Mutta jos niistä riidan aiheista ei pysty puhumaan kotona niin ei kannata odottaa, että se terapeutti saa sen puheen jommasta kummasta ulos.
Julkisen sektorin rahoittamaan terapiaan tuskin on mahdollisuuksia.
Terapia? No ei sekään välttämättä mikään kaiken ratkaiseva keino ole.
Tietysti siinä voi kartoittaa, mikä ongelmana voi olla... mutta sen jälkeen on kummankin käveltävä peilin eteen, jos sieltä löytyisi korjattavaa.
Terapiaan menoon pitää olla molempien motiivi.
Nimimerkistä päätelleen "uusioperhe" voisi olla tähdellistä mennä hakemaan apua. Jotain vanhaa käytöskaaviota ilmeisesti toistetaan uudessa suhteessa. Lisäksi tulevat lasten sopeutuminen uuteen tilanteeseen.
Ei tarvitse olla vuosia yhdessä, jos apua hakee.
Ethän sinä fyysiseen sairauteenkaan odota vuotta, että olisi normaalia mennä lääkärille.
Joten kipin kapin apua hakemaan!
Voihan sitä apua hakea mutta jos jo vuoden jälkeen tulee jatkuvaa riitaa niin minusta tuntuu että ette ihan sovi toisillenne. Loppupeleissä ne riidat ratkotaan nokikkain pöydän ääressä vaikkakin terapiassa voi saada uutta näkökulmaa ongelmiin ulkopuolisen ohjaamana.
Tätä mieltä oli myös exäni koko 10 vuotta mutta ei suostunut parisuhdeterapiaan ja on juurikin siksi myös exä koska se pöydän ääressä puhuminenkaan ei luonnistunut häneltä, ei kuulemma ollut mitään sanottavaa :P Heeh!!
Veikkei meillä itseasiassa edes juurikaan riitoja ollut, toki jotain pientä nahistelua joskus mutta ääntä korotettiin koko 10 vuoden aikana ehkäpä 3-4 kertaa.
Meillä ei ole mitään jatkuvaa riitaa, mutta molemmilla on sen verran elämää ja parisuhteita takana, että vanhat kuviot meinaavat tulla aina jokaisen erimielisyyden yhteydessä esille (miehen taholta). Yhdessä ollaan oltu vasta 2,5 vuotta, molemmilla lapsi aikaisemmasta suhteesta. Yhden ison riidan jälkeen oli pakko todeta, ettei tästä tule mitään, jos aina palataan vanhojen kaiveluun (ei siis liity mitenkään nykyhetkeen, eikä edes yhteiseen taipaleeseen). Tuon riidan jälkeen sanoin, että käymme yhdellä parikäynnillä heittämässä asiat pöydälle, ja sitten katsotaan, ollaanko edes samalla linjalla tärkeissä asioissa. Suhdetta hiertävistä asioista ollaan toki pystytty puhumaan kahdestaankin, mutta keskustelut jäävät aina hyvin lyhyiksi, ja "kesken", koska mies menee heti jotenkin lukkoon ja puolustuskannalle. Mies ei ole tottunut puhumaan vaikeista asioista, ja minä taas työskentelen sairaanhoitajana psyk. polilla (puhun vaikeista asioista 8 tuntia päivässä...). Ei siis ihme, jos mies kokee keskustelemisen vaikeaksi. Nyt meillä oli puolitoista tuntia aikaa puhua samoista asioista vieraassa paikassa vieraan ihmisen läsnäollessa. Hintaa käynnille tuli 150 euroa matkat (toiselle paikkakunnalle). Käynti oli hintansa väärtti. Suosittelen. Mitään poppakonsteja ei tällaisella yhdellä käynnillä löydy, eli se varsinainen työ asioiden muuttamiseksi jää kotitehtäväksi.
Meilläkin oli uusioperhe jossa useita lapsia eikä meilläkään mitään erityisiä riitoja ollut mutta palavereita keittiön pöydän ääressä jouduttiin pitämään aika ajoin ja sopimaan perheen pelisäännöistä. Joskus tehtiin oikein listakin siitä mitä pitäis huomioida arkipäivässä ja se oli jääkaapin ovessa että pysy silmissä ja mielessä. Silti vaan vuosien myötä asiat meni tietyllä tavalla enemmän ja enemmän solmuun ja kinasteluissa nousi esiin vanhoja juttuja vaikka sovittiin yhdessä että annetaan niiden olla. Kun ihminen kiihtyy niin jotkut säännöt eivät enää välttämättä päde. olen yhtä syyllinen kuin exäkin, en siis puolustele itseäni.
Tuo on huono uutinen jos mies lukittuu eikä kykene puhumaan :( Itse voisin pälpättää vaikka sen toiset 8 tuntia ihan mistä tahansa aiheesta syntymän ja kuoleman väliltä. Jaa mutta mun remontti ei etene jos istun täällä häsläämässä että sorry vaan poistun takavasemmalle.
Tärkeää työtä teet, toivotan että asianne ratkeaa kaikille osapuolille hyvänlaatuisesti. Päivänjatkot.
mennä terapiaan, vaikka olis vasta vuoden ollut yhdessä. Mitä väliä sillä on missä vaiheessa muut terapiaan hakeutuvat. Teidän suhteestannehan siinä vain on kysymys. Tiedän jopa kaksikin pariskuntaa, jotka ovat käyneet parisuhdeterapiassa vuoden/parin seurustelun jälkeen. Tuon miettiminen kuitenkin viittaa siihen, rakastatte toisianne ja että olette ihan tosissanne suhteessa ja haluatte korjata ja saada suhteen säilymään. Hyvä merkki sitoutumisen kannalta terapian miettiminen. Itsekin olen samaa miettinyt parin vuoden seurustelun jälkeen, mutta saa nyt nähdä. Kirkko tarjoaa parisuhdeterapiaa kirkkoon kuulumattomillekin, mutta asuinpaikasta riippuen niihin voi olla pitkät jonot. Yksityinen maksaa, mutta toisaalta, ongelmista riippuen muutamakin kerta saattaa riittää, jos samanaikaisesti työskentelette suhteenne eteen terapian ulkopuolella. Joissain parisuhdeterapioissa terapeutti voi antaa myös kotitehtäviä, jotka tehostavat terapiaa terapian ulkopuolellakin. Ja toisaalta, vaikka siitä jonkin verran joutuisi maksamaankin, niin pieni hinta se kuitenkin on, jos vertaa siihen, että mahdollisesti jopa elinikäisen suhteen rakkaansa kanssa siten saa korjattua. Ero voi noin loppupeleissä tulla kalliimmaksi, enkä nyt puhu rahasta.
No ei saatana sentään, vasta vuoden yhdessä ja täyttä riitaa? Vaiheessa jossa pitäisi olla umpirakastunut vielä ja kuherrella täyttä häkää. Älä nyt jaksa oikeasti paskaa jauhaa, tuosta liitosta ei tule mitään, ei se terapeutti mikään hyvä haltija ole joka korjaa kaiken taikasauvallaan.
Huomaan että olet joku uskis joka ei ymmärrä elämästä oikeasti yhtään mitään :( En yleensä halua lytistää ketään mutta kun uskonto nostetaan kartalle niin alan nähdä punaista, valitettavasti näin.
"jopa elinikäisen suhteen rakkaansa kanssa siten saa korjattua"
Se on kuule kardaaniakseli poikki tässä suhteessa eikä terapeutti sitä kykene hitsaamaan. Parempi olisi molemmille etsiä SE OIKEA ihminen rinnalleen. Silti ei tarvi olla vihamiehiä, ystävänä voi pysyä jos kypsyys riittää siihen. Ero on joskus todellakin ilmapiiriä puhdistava elementti. Ja minä sentään tiedän mistä puhun enkä haikale olemattomia. Anteeksi karkea kielenkäyttöni.
ole mikään uskis. Alkoi oikein huvittaa tuo väitteesi. Mainitsin kirkon sen takia, että heidän antama parisuhdeneuvonta on käsittääkseni ilmaista toisin kuin yksityisten palvelut. Eivätkä he niissä palveluissaan mitään kirkon oppeja tuputa. Tiedän tämän siitä, että toinen mainitsemistani pariskunnista kävi kirkon parisuhdeneuvonnassa ja kokivat saavansa siitä apua ja menivät sittemmin jopa naimisiin ja vaikuttavat nykyään hyvin onnellisilta. Ja tiedän elämästä suht paljon ja monia suhteita takana ja juuri siksi minusta ei kannata aina vain erota kun vähän ongelmia tulee, koska ne samat ongelmat toistuvat usein seuraavissa suhteissa, jos ihan tietoisesti niitä ei yritetä korjata. Ei se että löytää sen "oikean" myöskään sen kummemmin auta, samat ongelmat siihenkin suhteeseen seuraa, jos toistaa vain suhteesta toiseen samoja kuvioita. Se johtaa vain siihen, että on aina vuoden, parin suhteita, jotka aina kaatuvat samoihin juttuihin, eli siihen, ettei itse osata ratkaista niitä ongelmia, vaikka kumppani olisi kuinka oikea.
Ap:han sanoo, että on asioita, joista tulee riitaa, ei siis sanonut että koko suhde olis jotain täyttä riitaa. Siinä mielessä noita ongelmia, jotka ovat usein vain kommunikaatio-ongelmia, kannattaa mahdollisimman aikaisin yrittää korjata, koska ilman mitään tietoista pyrkimystä korjata niitä ne useimmiten vain pahenevat ajan myötä. Ja tuo ap-pariskuntahan saattaa hyvinkin olla umpirakastunut ja kuherrella täyttä häkää, mutta samanaikaisesti voi olla jotain riitaa-aiheuttavia asioita, joita yrityksistä huolimatta ei osata kahdestaan selvittää. Siinä ammatti-ihminen juuri voi auttaa.
Turha noita terapeuteja on rikastuttaa, jos ei pystytä keskustelemaan asioista ja elämä on riitaista, lienee parempi laittaa kantapäät vastakkain.
Kirjoitan kokemuksesta, asioita ei saatu kuntoon, rakastamme toisiamme vieläkin, tapaillaankin joskus, ainoastaan selvinpäin, ei tarvi enää riidellä eikä puhua vaikeista asioista, vaikka kaipuukin on kova.
En suosi yhdenyön suhteita, ei hänkään kuulema enää, mutta minä en harrasta säälipanojakaan, joten mennään päivä, viikko ja vuosi kerrallaan, kohta oon sen ikänen etten kaipaa naisesta enää seksiäkään -- kun korkeintaan jostain muusta läheisemmästä, jos kohdalle osuu ja onhan noita osunutkin.
Ehkä nuo kallonkutistajat voi joitain auttaakin, mutta huomattavasti on halvempaa on ottaa järki käteen ja todeta, - - - jos ei homma käy, niin parisuhdettakaan ei näy.
Aikalisä suhteessa auttaa huomattavasti, siinä sitä yksinollessa miettii, voinko hyväksyä tai joustaa asioissa, joista ei pääsyt yhteisymmärrykseen puolison kanssa.
Jos taas tarvii aikalisän aikana käydä tuulettumassa ja sexstailees muualla, on ehkä selvempää ottaakin jo suunta eteenpäin, turhaa palata vatvoon vaikeuksia.
Helpompaa on mennä riiteleen seuraavan kanssa, koska vika on myös itsessä, eihän ehkä saa asioita ratkastuks varmaan tulevaisuudessakaan.
Tokkopa se terapeuttikaan muuta saa, kuin hetkellisen ensiavun muutamaks toviks ja elämä palaa uomiinsa, riitely jatkuu ja taas pitäs mennä terapeutille.
Nuorena sitä uskoo että on löytänyt sen ainoon ja oikeen, sillon vielä riidelään ja koitetaan väkisin pitää huonoakin suhdetta koossa, mutta kun ikää karttuu alkaa olla aika ottaa järki mukaan kuvioihin, kun saa riittävän hyvän puolison kaverikseen menestys on taattu.
Sillon ei oo enää ulkonäkö ja tajunnan vievä seksi pääasia, rittää kun saa henkistä hyvää ja fyysiset nautinnot kuntoon, ei siinä enää terapeutteja työllistetä