Raskaus ja lääkkeet

Lääkitys pitää muuttaa jo raskautta suunnitellessa, ei noita lääkkeitä raskausaikana, ei ainakaan kaikkia, osaa ei missään tapauksessa.

Eikö ole parempi puhua asioista avoimesti, saa sitä apuakin. Ja kannattaako lasta suunnitella tilanteessa jossa ahdistus on kova??

Olen ymmärtänyt, että pitäisi olla noin vuosi ilman mitään näitä lääkkeitä ennen kuin voi hankkiutua turvallisesti raskaaksi. Syömällä näitä aineita vaarantaa lapsen terveyden varmuudella. Itse asiassa jo pelkkä vieroittautuminen noista aineista voi kestää noin vuoden (tai pidempääkin, jos ollaan rehellisiä) ja siihen päälle sitten vasta tämä lääkkeetön jakso. Annostuksesi vaikuttavat omaan silmääni myös aika suurilta, vaikka en sinua tunnekaan. Huomaathan muuten, että mitkään aineet eivät käsittele traumojasi tai hoida pahaa oloasi. Itse asiassa mielialalääkitys pahentaa aina alkuperäistä ongelmaa pitkällä aikavälillä. Tilanne on kyllä varmasti ikävä. :(

Itsellä sos.tilanteiden pelko&paniikkihäiriö sen mukana, oon 22 vuotias ja huoli on itselläkin siitä miten joskus voin perheen perustaa, jos en parannu, tai jos lääkkeitä pitää koko loppuelämä syödä, kun kuitenkin lapsia haluaisin.

En lähtis raskautta yrittämään jos pitäisi olla lääkitys päällä. Oon lukenu että jos raskauden aikana käyttää ssri lääkkeitä niin saattaa johtaa jopa lapsen kuolemaan kun se on syntyny, viekkarithan se saa aivan varmasti. En myöskään haluaisi rasittaa pienen ihmisen aivoja näillä lääkkeillä, tiedä vaikka ne edesauttais psyykkisten sairauksien syntymistä kun lapsi on vanhempi. Ite oon kerran vierottautunu sepramista, oli kamalaa ja ajatella että vauva joutuisi käymään läpi saman tai saisi vaikka aivovaurion.

Et myöskään voi kovin lyhyellä aikavälillä tietää sitä miten ilman lääkkeitä pärjäisit jos tulisit raskaaksi ja joutuisit lopettamaan lääkityksen, ja kun lapsi syntyy niin kykenisitkö olemaan äiti? En missään nimessä sano että olisit jotenkin huolimaton etkä kävisi äidiksi mutta lääkkeiden lopettaminen saattaa aiheuttaa yllärit. Ja tosiaan mietin miksi haluaisit lapsen ahdistavaan elämäntilanteeseen? Näitä tarinoita on liian monia joissa on haluttu lapsi korjaamaan jotakin itsessään ja tuomaan p*****n elämään sisältöä, ja ongelmat kuormittuvat loppujen lopuksi lapsen harteille. Tätäkö perheellesi haluaisit?

En tiedä syötkö lääkkeitä masennukseen, ahdistuneisuuteen, paniikkiin, fobioihin vai mihin tarkalleen, mutta oon itse miettinyt sitäkin että äidilläni on paniikkihäiriö ja sos.tilojen pelko (en lapsena tätä tiennyt kuitenkaan eli en ole osannut ruveta sitä pelkäämään) ja minullekkin tuli se, ja tämmöiset on periytyvää sorttia. Toki syövät ja sydänsairaudetkin on mutta en tiedä kestäisinkö katsoa minulle maailman rakkaimman asian kärsimistä kovasti, joten olen vielä kahden vaiheilla siinäkin haluanko omia panikoijan geenejä siirtää eteenpäin.

Muiden kun citalopramin syömistä ei voi raskauden aikana edes harkita vähääkään, tosin tuosta topiramatista en tiedä niin hyvin.

Melkein kyllä toivoisin että tämä on provo..

Minulla on jo entuudestaan yksi lapsi joka on nyt isällään. Ja tämä isä aiheutti ne traumat minulle, ainakin osittain. Nuorena minut raiskattiin ja pahoinpideltiin ja en hakenut apua. Kun tapasin lapseni isän myöhemmin ilmeni hänenkin väkivaltaisuus ja seksiin pakottaminen. Olin jo tullut raskaaksi enkä pystynyt kertomaan asiasta. Pahoinpitelyt kestivät koko raskauden läpi ja akutassa jouduin valehtelemaan kun eksä oli vahtimassa vierellä mitä puhuin. Raskauden aikana mielenterveyteni alkoi järkkyä muutenkin, masennuin.

Lapsen syntymän jälkeen eksäni yritti tappaa minut ja kaikki laitettiin minun syyksi että yritin tappaa itteni ynm. Ja sitten kerran yritinkin. Ja lastensuojelu antoi sitten lapseni eksälleni.

Lapseni ei ole hyvässä kunnossa isällään ja olen siitä eniten ahdistunut. Kun näin viimeks lapseni hänellä oli 10 cm liian lyhyt unipussi päällä, lastensuojelu ei tehnyt asialle mitään kun ilmotin asiasta...

En voi käydä katsomassa lastani hänen isänsä takia kun tiedän että lapseni kärsii eikä lastensuojelu tee asialle mitään. Syyttää vaan minua. Haluan toisen lapsen että saisin aloitettua alusta uudella perheella. Uusi puolisoni on parempi, tukee minua eikä käytä yhtään väkivaltaa, ekä pakota seksiin.

Unohda lapsihaaveet ainakin siihen saakka että olet kunnossa.

Miksi olet hylännyt lapsesi, et käy katsomassa, vaikkakin isä on lähivanhempi? Syytön lapsi siihen on.


" Haluan toisen lapsen että saisin aloitettua alusta uudella perheella. ".
Tosiaan, koeta saada itsesi ensin kuntoon.....

Lasta ei pidä käyttää hoitona omiin ongelmiin. Lastensuojelu on täynnä näitä rakkauslapsia.

Miksi tehdä lapsia, jos ei ole terve?

Ei sairas ihminen voi kasvattaa tervettä lasta.

Vaikka susta kuinka tuntuu että haluaisit lapsen niin älä missään nimessä tee sitä. Pahimmassa tapauksessa voit siirtää omia psyykkisiä sairauksiasi lapseen tai hän joutuu elämään sijaisperheissä ja lastenkodeissa.

Aseta itsellesi tavoitteita, ja toteuta niitä niin kuin ihmiset yleensä tekevät perheen perustamisessa.

Mitään nyrkkisääntöä esim. naimisissaolostahan ei ole mut ehkä sen takia nykyajan lapset ja nuoret voivatkin huonommin. Tätä varmasti kritisoi monet, ja toisethan onnistuvat kasvattamaan avioliitosta huolimatta tasapainoisia lapsia.

Mut lasten teollekkin on OIKEA tapa, kun tapaat miehen niin olette yhdessä. Alkuhuuma kestää yleensä parikin vuotta, pitäisi odottaa että se menee ohi ja katsoa että kestääkö suhde sitten arjen tuomat paineet ja sen kun toiseen on tottunut ja hänet tuntee lähes läpikotaisin. Mm. itse ainakin asuisin jonkun kanssa yhdessä ainakin parisen vuotta että näkisi mitä se arki on, ennenkuin sitten menisin naimisiin. Senkin jälkeen odottaisin kyllä vielä vähän aikaa ennenkuin tekisin lapsen jos talous, terveys ja parisuhde on kunnossa.

Jos sulla on jo vauvaikäinen lapsi nii tuskinpa kovin pitkään olette tämän uuden miekkosen kanssa olleet yhdessä, ja jopa veikkailen että tämä on provo :)

Jos ei oo niin minusta ajaus että teet nyt lapsen on itse asiassa melko karmaiseva. Tulee mieleen yksi tuttu, joka oli mm. päihderiippuvainen ja mielenterveysongelmainen. Vaihtoi miehiä (ja meni useiden kanssa naimisiinkin, parin minuutin siviilivihkimisessä aina silloin kun siltä tuntui) kuin sukkia. Kaksi lasta oli huostaanotettu, kun kolmannen kerran tuli raskaaksi niin taisi saada pitää penskansa, en tosin tiedä mikä tilanne on nyt.

Miltähän sunkin tästä ensimmäisestä penskasta mahtaisi isona tuntua, kun "äiti" on heti perään tehnyt mukulan jonka on pitänyt itsellään (jos sitä ei otettaisi huostaan,) ja itse on joutunut pois. En ota kantaa mm. homojen adoptointiin mutta kyllä varsinkin tosi pieni vauva/lapsi äitiä tarvitsee. Evoluutiokin on vähän niinkuin vihjaissut tästä kun on meille antanut kyvyn tuottaa maitoa ravinnoksi mutta miehille ei....