Näin kävi Suomessakin valkoisten toimesta

Aivan kuten linkin kertomassa Afrikan maassa.

http://yle.fi/uutiset/yk_keski-afrikan_tasavalta_romahtamassa_taysin/6771118

Laki ja järjestys romahdutettiin täysin, kuka tahansa sai tappaa köyhiä ihmisiä aivan vapaasti, rangaistusta pelkäämättä. Liekö Euroopan historiassa nähty koskaan toista samanlaista tilannetta.

Tokihan punaiset ja natsit tappoivat miljoonittain ihmisiä mutta nekin pitivät tappamisen jollain lailla tolkussaan ja valvonnassa. Tappaa saivat vain valtion (laillliset) organisaatiot, ei kuka tahansa siviili jolla vain oli pitelemätön halu tappamiseen. Ei juutalaisia naapureitaan saanut kuka tahansa natsikaan mennä tappamaan eikä kommarikaan saanut tappaa lähintä kulakkia vain sen takia että ei tykännyt sen naamasta tai oli jotain muuta yksityistä kostoa mielessään.
3209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän se meno oli aika villiä. Lakeuden pojat elivät henkisesti Nuijasodan tasolla ja silloinhan sai tunnetusti lyödä päät poikki kaikilta kuninkaan vastustajilta. Tosin 1918 ei ollut enää miekkoja mutta ampuminen heti rintamalla hoiti saman asian.

Äänestä
  • Taistelujen jälkeen surmattiin vankeja mm. Tampereella ja Viipurissa. Lisäksi toimeenpantiin puhdistus Etelä-Suomessa.

    Pääosa kapinallisista kuitenkin armahdettiin, mikä tuntuu olevan punikeille ylivoimaisen vaikea myöntää.

    Äänestä

Ei se touhu Venäjällä tai Espanjassa sisällissodan aikaan käsissä pysynyt. Sisällissodat vaan on usein sellaisia, ettei lakeja ole tai ei ole ketään valvomassa niiden noudattamista.

Muuttuihan Venäjälläkin meno kun kommunistit saivat aikanaan koko maan haltuunsa ja rauhoitettua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten meillä noin? kirjoitti:

Aivan kuten linkin kertomassa Afrikan maassa.

http://yle.fi/uutiset/yk_keski-afrikan_tasavalta_romahtamassa_taysin/6771118

Laki ja järjestys romahdutettiin täysin, kuka tahansa sai tappaa köyhiä ihmisiä aivan vapaasti, rangaistusta pelkäämättä. Liekö Euroopan historiassa nähty koskaan toista samanlaista tilannetta.

Tokihan punaiset ja natsit tappoivat miljoonittain ihmisiä mutta nekin pitivät tappamisen jollain lailla tolkussaan ja valvonnassa. Tappaa saivat vain valtion (laillliset) organisaatiot, ei kuka tahansa siviili jolla vain oli pitelemätön halu tappamiseen. Ei juutalaisia naapureitaan saanut kuka tahansa natsikaan mennä tappamaan eikä kommarikaan saanut tappaa lähintä kulakkia vain sen takia että ei tykännyt sen naamasta tai oli jotain muuta yksityistä kostoa mielessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu