Eläkeikien nostamsten todelliset syyt!

Suomen eläkerahastot ovat erilaisia, kuin muissa eu-maissa. Muissa eu-maissa eläkevaroilla paikataan valtion budjetteja. Suomessa eläkerahastot ovat erillisiä toimijoita. Suomen ay-liike lahjottiin eu-jäsenyyteen eläkevarojen ja ns. puskurirahastojen luomisella. Tietysti nuo varat haluaa ryöstää suomen EK ja sitten yhteisvaluutta euro.
Suomen eläkeikiennostokiristys on juuri tuota. Eu- vaatii kaikki manit.
Elän kiusallanikin ikivanhaksi, vaikka eläke 45-n vuoden työstä ei ole montaa sataa korkeampi, kuin kepun ajama takuueläke niillekkin, jotka eivät ole tehneet mitään.
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet pihalla, eläkerahastot liitettiin EU-liittymisen aikana valtion taseeseen.

"Ei kukaan varoittanut Suomestakan, vaikka Suomikin huijasi itsensä euroon Kreikan tavoin, edes suomalaisille ei kerrottu. Apuna käytettiin eläkerahastoja ja ARA-rahastoja jotka pyörittelivät omaa showtaan Irlannissa.

"Kriisiin ajautunut Kreikka ei ole ainoa euromaa, joka on keplotellut velkalukujaan kauniimmiksi. Euroon pyrkiessään myös Suomi turvautui kepulikonsteihin"

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/02/19/suomikin-keplotteli-itsensa-euroon/20102541/12

Äänestä

Suomessa ei ole eläkekattoa, se on ainoa oikea syy miksi eläkeikää pitää nostaa. Muutamien harvojen ökyeläkkeiden kattamiseksi.

Äänestä

Syy miksi on vajetta näin paljon on suomalaisten päättäjien asenteissa.90-luvun lamasta kun lähdettiin,tiedettiin,että uusia lamoja tulee,ja niihin pitäisi varautua puskurirahastoilla ja pitämällä valtion velka pienenä.Mutta suuryhtiöiden johtajat viis veisasivat tavallisesta kansasta ja valtion taloudesta.Siinä syy,miksi ei ole rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työn orja. kirjoitti:

Suomen eläkerahastot ovat erilaisia, kuin muissa eu-maissa. Muissa eu-maissa eläkevaroilla paikataan valtion budjetteja. Suomessa eläkerahastot ovat erillisiä toimijoita. Suomen ay-liike lahjottiin eu-jäsenyyteen eläkevarojen ja ns. puskurirahastojen luomisella. Tietysti nuo varat haluaa ryöstää suomen EK ja sitten yhteisvaluutta euro.
Suomen eläkeikiennostokiristys on juuri tuota. Eu- vaatii kaikki manit.
Elän kiusallanikin ikivanhaksi, vaikka eläke 45-n vuoden työstä ei ole montaa sataa korkeampi, kuin kepun ajama takuueläke niillekkin, jotka eivät ole tehneet mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu