Täällä monet tuntuvat ajattelevan että sinkkuus on hanurista ja parisuhde tekisi automaattisesti onnelliseksi mutta onkohan se ihan noinkaan. Kumpi kykenee olemaan onnellisempi myös siinä parisuhteessa, sellainen joka osaa olla suhteellisen tyytyväinen jo sinkkuna vai sellainen jolle kaikki on perseestä sinkkuna elellessä? Itse veikkaan että ensimmäisellä on edellytykset löytää ne hyvät asiat myös parisuhteessa mutta jälkimmäisellä sama kitinä jatkuu vain hieman eri muodossa ensihuuman mentyä ohitse.
Parisuhteesta onnelliseksi?
Ikisinkku M
581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnellisimmillaan ihminen on, kun hän saa olla tekemässä jotain mikä häntä kiinnostaa, mielenkiintoisen työn tai harrastuksensa parissa. Suhdetta toiseen ihmiseen tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on keinoja löytää itselleen mielekästä toimintaa.
Veikkaan, että ihminen ei edes tarvitse toista ihmistä muuhun kuin paritteluun, suvunjatkamisviettinsä tyydyttämiseen ja seksiin samoin kuin eläimillä. Monet eläimet silti elävät muun ajan yksin. Kun ihmisellä on muuta tekemistä, niin ei hän siihen välttämättä ketään tarvitse itseään häiritsemään.
Jos ajatellaan rakastumista ja ensihuumaa- mitä se on?-, niin pelkkää evoluution juoni saada meidät lisääntymään ja tekemään osamme, että ihmisen elämä maapallolla jatkuisi.
Ihminen saisi kuolla sukupuuttoon, niin turha hän tälle maapallolle ja toiselle ihmiselle on..Kuinka ihminen ylipäätään voisi olla onnellinen..ehkä koko ihmiskunnan synty on ollut kuin suuri rakkausnäytelmä, joka ensihuuman jälkeen mentyä ohitse on tätä samaa uuden onnenhuuman jatkuvaa etsimistä.---löytämistä,----kadottamista,.---ja taas etsimistä-----siis
jatkuvaa onnen etsimisen kiertokulkua.
No näinpä, täyttä asiaa tällä kertaa lottamamarilta mutta aloitukseen liittyen vielä lisäisin tuohon sen että sopeutuvainen yksilö voinee myös parisuhteessa löytää ainakin jonkinlaisen kestävän onnen tunteen.
Sitten vielä lisään että yhteiskunnan tasa-arvoistuminen lienee aika paljon vaikuttanut tuohon että länsimaissa yhä vain enemmän sinkkuja, ensin naiset huomasi sen ja nykyään jo yhä useampi mieskin oppinut itse hoitamaan pakolliset taloustyöt kun naiset eivät niitä automaattisesti ala tekemään, miehetkin siis pärjää jo omillaan. Ehkä perinteinen avioliitto yhdessä hautaan asti ajatuksella alkaa olla jo vanhentunut ja palataan luonnon malliin, naaras kiimaan tultuaan hakee uroksen jonka päästää parittelemaan ja uros jatkaa matkaa, seuraavan kiiman tullen koukutetaan uusi uros. Enpä tiedä onko ihan hyvä malli tuokaan mutta siihen se näyttäisi kovasti olevan menossa.
En tiedä muista mutta minä kieltäydyn olemasta eläin. Kyllä minä ainakin haluaisin toisen ihmisen vierelleni joka tuntisi minut paremmin kuin kukaan muu ja sama toisinpäin. Ei siinä ole kyse pelkästä parittelusta eikä edes ihastumisesta vaan ihan tietoisesta halusta elää ja vanheta ihmisen kanssa jonka kokee läheiseksi ja rakkaaksi.
Onkohan joku nyt varastanut lottamarin nimimerkin? Kommentti on nimittäin niin järkevä ettei uskoisi oikean lottamarin päästä sellaisen syntyneen. Ei mitään lisättävää.Samaa mieltä kaikesta.
Parisuhde ei ole onnen edellytys, mutta aina on hyvä vähän jotain viritystä olla menossa tai tulossa. Optiot pitää olla. Jos nyt sitten parisuhteeseen ryhtyy ei ole täysin unohtanut toisen sukupuolen lainalaisuuksia. Niitä on nimittäin nähty, että on oltu kymmenen vuotta täysin vailla suhteita ja sitten järkipäätöksellä lähdetään ikuista parisuhdetta perustamaan. Se on sitten sen toisen syy kun se ei tajua miten hyvä ja kunnollinen tässä olisi ollut. Lähetellään kukkapuskaa ja häirikköviestejä kun omat suunnitelmat meni pieleen ja sitä ei voi ihminen kestää.