Olipa kerran lahjakas jalkapalloilijapoika. Hän latoi maaleja Länsi-Suomen juniorisarjassa nappikset vinkuen ja nautti lajista.
Poika pelasi ikäkausijoukkueessa, ja mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä suuremmiksi paisuivat kausimaksut. Vähävaraisen äidin mieleen hiipi vähitellen pelko. Mistä ihmeestä hän nyhtäisi joka kuukausi 170 euroa harrastuksen kustantamiseen?
Köyhä nuori voi juosta, voimistella tai uida. Näitä kalliimmat harrastukset, kuten jääkiekko tai jalkapallo, kannattaa unohtaa.
Tampereen kaupunki myöntää vähävaraisille perheille harkinnanvaraista rahallista tukea harrastuksiin.
– Näillä rahoilla ei kuitenkaan kilpaurheilla, toteaa toimeentuloturvan päällikkö Timo Ruohola.
Apua ei irtoa myöskään Kelasta: se ei myönnä erityistä harrastustukea. Vähävaraista vanhempaa neuvotaan sen sijaan kustantamaan harrastukset lapsilisällä. Kiva idea, mutta esimerkiksi juniorijääkiekon kuukausittainen hinta saattaa olla jopa kolminkertainen lapsilisään verrattuna.
Mitä nuorten harrastuksiin tulee, viranomaisten rahapussien nyörit ovat tiukalla. Täytyy siis kääntyä urheiluseurojen puoleen.
Tamperelaisilla urheiluseuroilla, kuten Tapparalla ja Tampereen Pallo-Veikoilla, on omia tukijärjestelmiä, joista jaetaan rahallista apua seuran junioreille.
Tapparan tukirahasto kulkee kiekkolegenda Ville Niemisen nimellä. Nieminen on ajanut vähävaraisten urheilijanuorten asiaa jo vuodesta 1997.
Rahaston tuki avittaa valitettavasti vain kaikkein nuorimpia pelaajia. Vanhemmissa ikäluokissa kauden hinta kohoaa jo niin korkeaksi, että muutama satanen on pikkurahaa.
Totisesti. C-juniorin kiekkovuosi voi maksaa liki 3 500 euroa. Siihen vielä varusteet päälle. Summalla saisi kelvollisen auton tai maksaisi monen kuukauden vuokran. Vähävaraisessa perheessä vuokranmaksu menee väistämättä harrastuksen edelle.
Ilveksen jääurheilujaoston puheenjohtajan Jarmo Huhtalan mielestä kaupungin pitäisi tulla vastaan liikuntatilojen käyttömaksuissa. Turussa tämä on oivallettu Tamperetta paremmin. Eri lajien sali- ja hallivuorot ovat junioreille suurilta osin ilmaisia. Tämä puolestaan laskee urheiluharrastusten hintaa. Tampereella kuljetaan hullunkurisesti päinvastaiseen suuntaan: jalkapallokentät olivat vielä muutama vuosi sitten ilmaisia, mutta nykyään seurojen täytyy maksaa niistä vuokraa. Turnausten ja pelien aikaan kentistä peritään tuplahinta.
Kaupunki nettoaa liikuntatilojen vuokrista vuosittain 1,5–2 miljoonaa euroa. Jos tilat muutettaisiin ilmaisiksi alle 18-vuotiaille, liikuntatoimen budjettiin lohkeaisi aikamoinen lovi.
Kaupungin pitäisi keksiä keino, jolla vuokraeurot saataisiin korvattua. Silloin liikuntapaikat voisivat olla maksuttomia lapsille ja nuorille.
Liikuntatoimen päällikön Pekka P. Paavolan mukaan uusien keinojen keksiminen ja liikuntatoimen rahoitus riippuu lopulta kaupungin avustuspolitiikasta.
Vähävaraisten lasten ja nuorten asemaa voitaisiin parantaa maksuttomien tilojen lisäksi niin, että kaupunki ohjaisi nykyistä enemmän tukieuroja seuroille, jotka sitoutuisivat avustamaan vähävaraisia urheilijoita.
Tilaajapäällikkö Lauri Savisaaren mukaan päättäjillä ei kuitenkaan ole tapana jakaa urheiluseurojen avustuksia sosiaalisin perustein, niin kaistapäiseltä kuin se kuulostaakin. Eikö nyt olisi korkea aika tehdä niin?
Pelastakaa lapset ry:n mukaan vähävaraisissa perheissä elää Suomessa yli 130 000 lasta. Eniten köyhiä lapsia asuu yksinhuoltajaperheissä, joita kaikista lapsiperheistä on jo yli viidennes.
Suuri osa näiden perheiden lapsista jää harrastusten ulkopuolelle, jos apuja ei tule liiemmin kunnalta eikä Kelalta. No, ainahan voi tietysti juosta, kuten Tampereen toimeentuloturvasta ehdotettiin.
Miten jalkapalloilijapojan sitten kävi? Äiti ei voinut taikoa harrastuksen vaatimia rahoja tyhjästä, joten jalkapallo sai jäädä. Sinne saattoi kadota tulevaisuuden Teemu Pukki. Suomalainen urheilu ei todellakaan ole niin hyvissä voimissa, että lahjakkuuksia on varaa haaskata.

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194831573467/artikkeli/puheenaihe juokse koyha se on ilmaista .html
Artikkeli on siis siirto.
Mutta toivottavasti innostaa puhumaan muusta kun keräilystä kalastamisesta ja parvekeviljelystä.
perkeleen köyhät!!! lopettakaa se nussiminen ja lisääntyminen. saatte vaan aikaseks onnettomia lapsia, jotka turhautuu kun eivät voi purkaa potentiaaliaan urheiluun. kyllä tollane lapsi kiroaa vanhempansa alimpaan helvettiin. ja 170e kuussa kyllä irtois kun vanhemmat lopettais tupakoinnin ja kaljan kittaamisen