Mietin itsekseni eron mahdollisuutta ja myös liiton jatkumisen mahdollisuuksia. Mieheni ei edes ymmärrä/halua ymmärtää miksi olen tyytymätön. Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Mieheni on niin vähän kotona etten edes tiedä mitä hän mistäkin asiasta ajattelee ja tuntee. Tämä ei hänen ajanpuute kotona ei hänen mielestään ole ongelmien ydin vaan se ettei hän imuroi... En ole edes puhunut hänelle imuroimisesta kuukausiin ja kotitöiden tekemättömyys ei ole ydin vaan se etten voi suunnitella tekemisiä hänen kanssaan tai perheen kera koska eivät koskaan sovi hänen aikatauluihinsa. Teen lähes kaiken yksin tai lasten kanssa. Käyn retkillä, lenkillä, autoilen, katselen huonekaluja ( joita en osta kuitenkaan koska hän ei tule mukaan eikä maksa ainakaan euroakaan, eikä järjestä niitä meille kotiin ) suunnittelen remontteja ( heitän suunnitelmat sitten roskiin koska joko hän ei perehdy niihin ollenkaan tai sitten sanoo että ihan paskat.. Ei suunnittele kuitenkaan parempaa). Elämäni junnaa paikallaan. Odotan ikään kuin häntä tähän elämään johon hän ei laskeudu. Vain rahan tekeminen kiinnostaa. Perhearvot hänelle tärkeitä mutta vain sanoina, eivät näy tekoina tai käytöksenä.
Kysynkin että onko kokemuksia, minkälaisista soista on noussu parisuhde uuteen lentoon ja miten se on tehty?!
Kysynkin että onko kokemuksia, minkälaisista soista on noussu parisuhde uuteen lentoon ja miten se on tehty?!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eroamalla.
Eroamalla. Miehet, jotka eivät näe vaivaa perheensä eteen (vietä aikaa heidän kanssaan) = ei välitä perheestään.
Tämän tiedän jo. OLisin halunnut kuulla toisenlaisen tarina. Eikö kukaan tänä päivänä taistele perheensä eteen!?!
Taistelee toki, mutta ei sellaisten ihmisten vuoksi, jotka eivät muutu koskaan. Samaa rikkinäistä levyä soitetaan vuodesta toiseen. Tyhjiä lupauksia. Niin kuin ex-miehenikin. Henkilökohtaisesti, elämä on niin arvokasta minulle, että en jää vuosikausiksi märehtimään samoja asioita. Kun sitä pysyvää muutosta ei koskaan tule.
Toki taistelee, mutta se yleensä edellyttää sitä että molemmat osapuolet myöntävät ongelman ja ovat valmiit sen korjaamiseksi töitä tekemään.
Aloittajan tapauksessa näkisin ongelmaksi sen että mies kieltää koko ongelman olemassa olon.
Jos miestäsi kiinnostaa vain rahan tekeminen, niin mihin hän sen rahan laittaa? Sijoittaako hän sen teidän kotiinne? Jos näin on, voisi tuon töiden määrän ymmärtää. Mutta jos ei ole, niin miksi olla yhdessä. Olethan nytkin jo enemmän tai vähemmän yksinhuoltaja. Jos eroatte, niin mies joutuisi ainakin toisinaan huolehtimaan lapsista.
Vastaus kysymykseen: varmaan huoriin.
(siis rahaa tulee kasapäin mutta sen paremmin miestä kuin rahojakaan ei koskaan näy kotona. Todennäköisyyslaskentaa.)
Mitäpä sitten jos on tilanne, että mies paiskii pitkää päivää, mutta tienaa huonosti? Voiko toista vaatia etsimään toisen työpaikan vai mitä? Töitä ei nykyään ole helppo saada.
Ymmärrän, että jos mies tienaa paljon ja rahat käytetään koko perheen, myös vaimon hyväksi niin vaimo voi tehdä vähän enemmän kotona. Mutta jos nainen ei hyödy rahoista mitenkään niin ei voi lohduttautua silläkään...
Laittaako mies rahat säästöön johkin tai onko hänellä jotain velkoja mistä et tiedä?
Kai miehellä joskus on vapaapäivä? Mitä silloin tekee?
Paikoittain kuulostaa kuin omalta elämältäni. Tuo paikallaan junnaaminen on sama tilanne mihin päädyin. Nyt olen kuin varjo entisestä elinvoimaisesta itsestäni. En jaksa edes reagoida naiviin toiveisiisi muutoksesta. Kysyt siitä keskustelupalstalaisilta, koska miehesi ei reagoi toiveisiisi yhteisestä elämästä. Itse jaksoin olla toiveikas aika monta vuotta, ja tämä toivo paremmasta ja muutoksesta kantoi minua eteenpäin.
Vastaavassa tilanteessa jokaiselle tulee jossain vaiheessa käännekohta: lakkaat uskomasta omiin fantasioihisi, joita puolisosi tyhjät ( mutta täysin uskottavasti annetut) lupaukset tukivat. Muutosta ei tapahdu, sama jatkuu, ja sinun elinvoimasi alkaa hiipua, sinusta tulee varjo entisestäsi. Kuka tahansa näkee tämän, miehesikin, mutta hän käyttäytyy aivan kuin kaikki olisi kerrassaan hyvin.
Tämä on käännekohta. Et enää tunnista itseäsi, et jaksa enää uskoa, koska tekoja ei tapahdu, sinun elämäsi on umpikujassa. Alat nähdä parisuhteesi sellaisena kuin se oikeasti on. Alat tajuta miehesi kusetusmeiningin.
Yksi hyvä merkki järkiintymisestä on, ettet enää reagoi, suutu, kun miehesi ei tee mitään yhteisten tavoitteiden eteen, yhteisen tulevaisuuden eteen. Mitä selkeämmin näet, mitä oikeasti tapahtuu, sitä vähemmän reagoit siihen. - Tästä alkaa muutos.
Aikuinen ihminen ottaa vastuuta omasta elämästään. Jos odotat muutosta miehesi käytöksessä vuosien jälkeen, sinua odottaa kurja 'tulevaisuus'. Samaa kuin aikaisemminkin. Tajuat, että muutos tapahtuu vain, jos sinä teet tekoja (avioero), ja otat itse vastuun elämäsi muuttamisesta.
Tiedän takuulla mistä puhut. Ymmärrän tuon 'avioliittosi puolesta taistelemisesi'. Vasta sitten heräät, kun olet täysin uupunut, ja tajuat, että toden totta:
MIEHESI OLISI VOINUT TEHDÄ MUUTOKSIA YHDESSÄ KANSSASI MILLOIN TAHANSA, JOPA VUOSIA SITTEN,
JOS HÄN OLISI HALUNNUT.
Vastaus on yksinkertainen. Fantasioissasi teet todellisuudestanne monimutkaisen.
Eroa sitten kun olet aivan lopussa. Niin minäkin tein. Vireillä, ja kuule, nyt tiedän että tämä oli oikea ratkaisu. Hyväksyn senkin, että tyhmänä uskoin parempaan huomiseen ja fantasioihini.
Selkeys alkaa siitä, kun on hiljaa ja seuraa sitä, mitä oikeasti tapahtuu. Siinä ovat vastaukset.
Voitko antaa esimerkkejä, millä tapaa olet yrittänyt tätä krisiiä ratkoa??
Pelastushelikopteri tarjoaa avioeroa elämäsi pelastajana siksi ja vain siksi, että se on hänen ratkaisunsa ja sitä pitää puolustaa.
Odottamalla tai täällä valittamalla asia ei ratkea. Kotona sättimälläkään se ei muutu. Miehesi kun pitää sinua ja perhettäsi itsestäänselvyytenä, joka jotenkin säilyy ja selviytyy hänen rinnallaan ilman, että hän tekee mitään sen eteen. Parisuhdetaidot on nolla.
Jos oikeasti haluat taistella liittonne ja perheesi puolesta, on sinun pakko laittaa mies seinää vasten ja totaalisesti. Ei se oikeasti ymmärrä, että kaikki hänelle tärkeä kärsii ja hajoaa jos nykymeno jatkuu. Useimmiten mies tarvitsee paljon, paljon rankempaa kommunikointia kuin minkä nainen luulee riittävän.
Karrikoiden ajatusleikkinä: Jos muutat lasten kanssa pois ja vielä parempi, muutat pois ILMAN LAPSIA, niin eiköhän muutu meininki?
Perheenisä kirjoittaa viisaasti. Hän on oikeassa siinä, että pelastushelikopteri kertoo omasta kokemuksestaan (minä olen Pelastushelikopteri -nimmarin takana). Perheenisä ehdottaa deja vuelle aivan oikeita ratkaisukeinoja: "Jos oikeasti haluat taistella liittonne ja perheesi puolesta, on sinun pakko laittaa mies seinää vasten ja totaalisesti". Sinun on hyvä kokeilla omakohtaisesti kaikki keinot, koska vain sinä tiedät, mitä elämässäsi tapahtuu. Eikä sinun miehesi ole Pelastushelikopterin (minun, tämän viestin kirjoittajan) mies. Me kukaan emme tiedä miten sinun miehesi reagoi. Et edes sinä ennen kuin teet tekoja käytännön tasolla. Tietysti toivon, että perheesi pysyisi yhdessä ja kaikki kääntyisi hyväksi. Tietysti jokainen toivoo näin, ja se on aina mahdollista, jos toisella asianosaisella on tahtoa ja kykyä toimia yhteisen hyvän eteen.
Omasta kokemuksestani sen verran, että kokeilin kaikki keinot, myös tuon seinää vasten asettamisen. tein kaikkeni ja liikaakin avioliittoni eteen. Yksi asumuserokin takana. Mies osoitti hetkellisesti muuttuvansa, mutta hyvin nopeasti kaikki palasi ennalleen. Tätä uutta vaihetta jaksoin kolme vuotta. Silloinkin yritin kaikkeni.
En suosittele kenellekään samaa tietä, koska mielestäni olen ollut tyhmä, mutta toimin kuten osasin toimia.
Luin hyvästä kirjasta, että yleensä kun ihminen on umpikujassa, kannattaa miettiä:
1) Onko tämä sellainen ongelma, jonka voin korjata, sietää, tai josta minun pitäisi vain kävellä pois?
2) Onko ketään, joka on ratkaissut tämän saman ongelman mielestään onnistuneesti, ja miten pääsen keskustelemaan ongelmastani tämän henkilön kanssa? (Tarkoitetaan siis vertaistukea; mahdollisimman selväjärkistä ja kuitenkin monia eri näkökulmia kattavaa keskustelua. Vain asianosainen itse tietää, mitä hänen pitää tehdä.)
3) Miten voin päästä selkeyteen itsessäni, niin ettei tunnemyrsky sumuta päätöksentekoani? Ja näin saisin vastauksia itsestäni omaan ongelmaani.
Aloittajaa voin rohkaista seuraavasti, että kannattaa hakeutua keskustelemaan tilanteestasi ulkopuolisen kanssa. perhekeskuksesta saata varmasti apua. Sitä paitsi, jos tilanne jatkuu tuollaisena, eikä muutosta tapahdu, jossain vaiheessa tuntuu siltä, että vastassasi on seinä etkä yksinkertaisesti kykene enää jatkamaan. Omalla kohdallani tapahtui näin. Minulle sanottiin tätä samaa seinä -ilmiötä kolme vuotta sitten. Sitten se vain tapahtui; mitta täyttyi, seinä tuli eteen.
Toivon sinulle tietysti kaikkea hyvää. Toisilla ei ole vastauksia sinulle, muuta kuin kokemusten jakamista. Ymmärrän hnyvin, että sinun täytyy kylkea omaa tietäsi, ja vain sinä tiedät mitä tehdä. Sinulla on oikeus omiin kokemuksiisi, hyviin ja vaikeisiinkin, ja näiden kokemusten kautta kasvat ihmisenä, ja selviydyt kyllä aina.
Korostan siis, että minä ymmärrän että sinä et voi tehdä toisten neuvojen mukaan. Mutta sinun on tehtävä tekoja, jotta pääset selvyyteen. Siksi tuo perheenisän neuvo miehesi seinää vasten laittamisesta on hyvä. Jos jatkat samaa mallia, sama jatkuu.
PS Idiootin tunnusmerkki on se, että hän kokeilee aina vain uudelleen samaa ratkaisua, vaikka tulos on joka kerta osoittautunut huonoksi.
Hyvä hyvä!!!
Olin AP:n miehen kaltaisessa umpikujassa, itse asiassa vähän kuin henkisessä haudassa odottamassa että joku sieltä maanpinnalta kurkkaa ja ojentaa käden.
No, ei ojentanut ja näin siis käytin melkein puoli vuotta ammattilaisen kanssa saadakseni käsiteltyä ongelmani ja päästäkseni irti masennuksesta.
Masennus piilevänä eli siis ilman niitä pahimpia passiivisuuden piirteitä voi olla ihan kauhea tila. Mikään ei tunnu miltään, mikään ei onnistu, kaikki tuntuu lyijynraskaalta, kaikki on muiden ihmisten syytä eikä tunneälyä ole edes olemassakaan. Tunnepuoli ja luovuus lamaantuu ensimmäisinä, luonne kuin muuttuu, sitä passivoituu ja eristäytyy muista.
Pahinta tuossa on se, että kun viitekehyksesi menee vinksalleen, niin edes Risto Reippaan luokkaa oleva irti yrittäminen ei auta, sillä mitä enemmän yrität sitä, niin sen syvemmälle siihen soppaan vajoat sillä toimit väärän viitekehyksen puitteissa. Tajusin asioiden laidan, yritin oikein hemmetin kovaa ja ihmettelin aikani, että olenko tosiaan muuttunut luonteeltani tällaiseksi... no, onneksi en ollut.
Tämän siis kirjoittaa menestyvä aikuinen kahden lapsen isä joka oli psyko-puolen ammattilaisista aina sitä mieltä, että se on silkkaa huuhaata...
Väitän siis kiven kovaan, että todella parisuhde menee metsään tuontapaisten asioiden vuoksi. Alkoholi vain lisää masennusta - jokainen ilo tuova naukku tänään verottaa pääkoppaasi kahden naukun edestä huomenna. Ahdistus ja masennus lievänäkin vie seksihalut aikas tehokkaasti ja siitä mennään...
keskustelupalstojen hyvä puoli on juuri tuossa, että omia kokemuksiaan jakamalla voi hyvässä lykyssä saada erilaisia näkökulmia. Hyvä, että perheenisä kertoi kokemuksestaan, koska todellakaan ulkopuolinen ei voi tietää, mikä on tilanne kussakin parisuhteessa. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ihka omien kokemustensa perusteella. - Omassa, yksilöllisessä aikataulussaan. Parisuhde on kuin vuodenajat, asioita ei voi pakottaa.
On hyvä, ja osoittaa selkärankaa, että perheenisä avautui kokemuksestaan. Jokainen on oman avioliittonsa paras asiantuntija.
Tsemppiä vain kaikille!
Mikä ihme näitä naisia vaivaa?
Sanokaa rehellisesti kaikki. Kyllä mies kestää, mutta siis kun sanotte asioita niin älkää uhatko erolla. Miehelle ero tulee aina shokkina, vaikka mies pettäisi, koska sitä jotenkin luulee, että nainen haluaa itse olla "yksiavioinen" yhden miehen nainen...mutta eihän se niin ole...
mutta jos hylkää toisen ja siis lopettaa kiintymyssuhteen...niin ei siinä voita hevon vittujakaan...rakkauden huuma kaikkoaa joka suhteesta ja jos oikeasti haluaa nähdä vaivaa rakkauden eteen niin sitten voi...elämässä on haasteita, ja suurin haaste on onnellinen parisuhde, vaikkakin sen saaminen taitaa olla suomessa lottovoitto