Kuinka lyhyt työpesti kannattaa ottaa vastaan?

Elikkä mitä mieltä olette, kuinka lyhyt työpesti kannattaa ottaa vastaan? Kuukausi voisi olla semmonen, että jäisi pari sataa enemmän? On tämä byrokratia sitten perseestä, kun työtön ei saa tehdä edes viikkoa töitä, että menisi tuet sekaisin.
203316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onko homma sellainen että vaikka sitä tekisi "vähän tappiolla" niin myöhemmin voisi päästä paremmin töihin käsiksi?

Aikaa kuluu tietysti itse työn lisäksi kaikkien papereiden lähettämiseen ja lomakkeiden täyttämiseen jotta saa soviteltua, tukien saanti myös viivästyy olennaisesti joten kannattaisi olla sopiva "puskuri" varoja käytössä jotta selviää lyhyen työnteon "rangaistuksista".

Ihan olematonta matalapalkkaista silpputyötä ei ehkä kannata ottaa parin päivän tai viikon takia. Toisaalta jos on kohtuupalkkaisesta ammattityöstä kyse niin siitä voi juuri ja juuri olla hyötyä, sekä saa itseään esille asiakkaiden/työnantajien silmissä.

Äänestä

Ota ihimeessä mitä tulee. Itse otin keikan aikanaan, nyt ollut samalla ta:lla yli 2 v. ja- duunii on tuntitöinä ajoittain runsaasti, joitain hiljaisempia kk vuoteen sopii. En osaa sanoo, mikä siinä on, et toiset kopataan äkkiä... ehkä "kemia", ehkä työntekijä itse, ehkä jokin mystinen sattuima. Minulla alun paperisodan jälkeen sai kaiken hollilleen, asumistukikin laskettiin viimev. ansion mukaan, aika oikein...
Joinakin kk haen soviteltua, nyt ei ole tarinnut, liksal just pärjää eikä sais mitään.

Äänestä
  • Onnistuuko kuukauden väliinjättäminen nykyään sovitellun osalta.? Itseltä ei onnistunut vaan piti selvittää väliinjääneen kuukauden tunnit ja siitä tuli kielteinen päätös ja rahaa sitt taas seuraavalta kuukaudelta.

    Äänestä

  • Byro B kirjoitti:

    Onnistuuko kuukauden väliinjättäminen nykyään sovitellun osalta.? Itseltä ei onnistunut vaan piti selvittää väliinjääneen kuukauden tunnit ja siitä tuli kielteinen päätös ja rahaa sitt taas seuraavalta kuukaudelta.

    enpä ole nyt kokkeillut hakua, kun tililaskelmat selvästi kertoo, etten sais tuota kyseistä soviteltua. Ei minulta kulu päivätkään näin, ettei siksikään tartte... Jos saa soviteltua, kuluvat myös päivät suhteessa...

    Ehdin selvitellä asiaa kun syksyryysis on mennyt.

    Äänestä

Pituudella ei ole mitään merkitystä, vaikka työssä menisi vain yksi tunti niin se otetaan vastaan ja sillä sipuli!

Äänestä
  • Ja sitt ollaan syömättä pari viikkoa, kun tuet viivästyy?
    Itse toimistotyöntekijänä osaan pyörittää paperit ja keski-ikäisenä on jo puskurirahaakin. Ymmärrän niitä, jotka tykkää syödä joka päivä eikä siksi ota mitä hyvänsä. Itse tein joskus yhden päivän "keikan".

    Äänestä

  • Et näköjään tiedä tai ymmärrä mitään kannustinloukuista.
    Jos ottaa tunnin työkeikan on täysin varmaa että tappiolle jää ja maksuaikatauluista johtuen on talous sekaisin useita kuukausia.

    Kysymys on siitä kuinka lyhyt työpesti KANNATTAA ottaa vastaan. Tuo kannattaminen tarkoittaa sitä että siitä on taloudellsta hyötyä tekijälleen enemmän kun haittaa. Ymmärsitkö?

    Äänestä

  • 167-176 kirjoitti:

    Et näköjään tiedä tai ymmärrä mitään kannustinloukuista.
    Jos ottaa tunnin työkeikan on täysin varmaa että tappiolle jää ja maksuaikatauluista johtuen on talous sekaisin useita kuukausia.

    Kysymys on siitä kuinka lyhyt työpesti KANNATTAA ottaa vastaan. Tuo kannattaminen tarkoittaa sitä että siitä on taloudellsta hyötyä tekijälleen enemmän kun haittaa. Ymmärsitkö?

    Oikeasti, moni pulju hakee tekijöitä seuraavasti. Ois keikka... (Jotain raadollista tavallista hommaa.) Myöhemmin: Voisitko tulla töihin taas, sopisiko sinulle työsopimus vaikka määräajaksi?
    Myöhemmin--- Uuteen jatkesoppariin tuleekin jaksotunnit, ehkä nimellinen tarvittaessa.
    Ainakin pienyrittäjät käyttää tätä menetelmää.

    Ottakaa niitä keikkoja! Ja jos ottaa esim. tarpeeksi monta keikkaa, on täystyöllistetty.
    Mikään ei estä ottamasta keikkoja niin monesta puljusta kuin saa, kunhan hoitaakin.
    Työelämän muututtua hiukan, tuottamattomasta ajasta ei makseta. Mutta siinähän on työläisellekkin vapautta valintoihin. Ei tartte sitoutua eläkepäiviinsä asti puurtamaan, huoh sentään, aina yhtäjasamaa, samassa paikassa jonka nimike voisi olla työpaikka. Minun työkohteeni ovat osin vakioita, osa keikoista elää sesongeittain, ja tarvehierarkian mukaan, mutta sitä en ole ymmärtänyt vieläkään, millä kemioilla asiakas ostaa palveluja. Kertakeikka poikii uutta...

    Äänestä

  • Tyhmästä päästä kirjoitti:

    Oikeasti, moni pulju hakee tekijöitä seuraavasti. Ois keikka... (Jotain raadollista tavallista hommaa.) Myöhemmin: Voisitko tulla töihin taas, sopisiko sinulle työsopimus vaikka määräajaksi?
    Myöhemmin--- Uuteen jatkesoppariin tuleekin jaksotunnit, ehkä nimellinen tarvittaessa.
    Ainakin pienyrittäjät käyttää tätä menetelmää.

    Ottakaa niitä keikkoja! Ja jos ottaa esim. tarpeeksi monta keikkaa, on täystyöllistetty.
    Mikään ei estä ottamasta keikkoja niin monesta puljusta kuin saa, kunhan hoitaakin.
    Työelämän muututtua hiukan, tuottamattomasta ajasta ei makseta. Mutta siinähän on työläisellekkin vapautta valintoihin. Ei tartte sitoutua eläkepäiviinsä asti puurtamaan, huoh sentään, aina yhtäjasamaa, samassa paikassa jonka nimike voisi olla työpaikka. Minun työkohteeni ovat osin vakioita, osa keikoista elää sesongeittain, ja tarvehierarkian mukaan, mutta sitä en ole ymmärtänyt vieläkään, millä kemioilla asiakas ostaa palveluja. Kertakeikka poikii uutta...

    Kannattaisko alkaa yrittäjäksi?

    Äänestä

  • happo-tv kirjoitti:

    Kannattaisko alkaa yrittäjäksi?

    ...Kannattaa, kun saa jollain y-tunnuksen hankituksi. Siihen asti yrittäjäriskillä työskennellen vieraalle, kuten ammatinharjoittaja konsanaan. Voin kertoa, et työ-ja elinkeinotoimistos virkailijoita tilanteeni hämmentää tavattomasti. Kun muka eivät tunne siellä muuta kuin viikkotunnit, ja niitähän ei ole, kun on vakiot, ja muuta mitä työpuhelimeen tulee. Soppari nolla- tietyt jaksotunnitkaan ei meinaa kelvata, määräaikainen vielä...
    Ymmärrän pomoa hyvin, toimisin itse samoilla perusteilla, eli palkka vastaa tehtyjä työtunteja, olleita keikkoja, ja lomat pitää tietysti maksella. Vasta eilen soitti työ-ja elinkeinot... virkailija, tiukkasi niitä viikkotunteja.Pitääkin pomolle nauraa kun näemme, että nyt yli 2 v jälkeen ne kysyy siellä viikkotunteja...
    Olen huolissani tuosta työnestomeinigistä työ-ja... puolesta, koska kyllä minä hoitaisin sitä paperihommaakin ym. mieluummin vain työasioista, sekin kun on...

    Kannattaa alkaa yrittäjäksi muuten vasta sitten kun on asiakaskunta varmaa, muuten voi joutua pyörittämään peukkuja ennen kuin pukkaa keikkoja, ja laskin että vähintään 6 h vrk pitää olla hommaa että tointaa. Pienempi paikkakunta, on hyvä olla tunnetulla pienyrittäjällä, työtä on vaihdellen, mutta on.

    Natisijoille: etsikää keino elää tekemättä. Ne keinot vaan on vähissä kohta, kun lama syvenee, ja Urpilainenhan varoitteli jo... Suurin osa töistä on raadollisia, ei niin hyvin palkattuja, mutta jos rahkeita on niihin hommiin, siivusta eli kakusta tulee ajan oloon kyllä ihan makoisa. Riittää johkin, ja ei eri instanssit pitäis perään huudella, mutta minulta nyt se yks tsto kyselee viikkotunteja, joita ei ole virallisesti kiinteinä olemassa.
    Pitää pomon kans jutella, jos ongelmia tulee, miten kiireasiat hoituu, jos kiinteet vko tunnit. Hälyrahoja ei tahdo maksaa, ei ylitöistä, jne. ja tähän asti minun puolesta hyvä näin, että työt elää, ja on jokin omakin pää vaikka kertoa ettei nyt listassa ole loppuviikolle mitään rakosta mihin...

    Äänestä

No sehän riippuu palkasta jos tulot on 50 000 tunti niin kanattaa ottaa jo ihan tunninkin työ vastaan, jos taas puhutaan jostain 50 € tuntipalkasta niin 1-3 kk kanattaa ottaa vaastaan. Ja jos 25 € niin no jaa... Ja jos alle niin ei paljon kannata,kun paperi sodassa menee aikaa ja jotain konkreettisesti pitää saada kuten rahaa säästöön.

Äänestä

Jos olet perheellinen ja aviopuolisosi tienaa hyvin, niin sitten on sinullekin mahdollista tehdä lyhyttä keikkatyötä - eli voit odotella työttömyyskorvausta työkeikan jälkleen 1-2 kk vallan hyvin kun aviopuolisosi elättää perheen.

Muuten lyhyen työkeikan tekeminen ei kannata ellei halua ihan väkisin päästä näkemään nälkää kun korvaukset eivät tulekaan kun työstä saadut rahat loppuvat. Ja saako työstäkään ansaittuja rahoja heti tililleen kun työt päättyvät.

Äänestä

Eihän sitä satunnaista työtä tehdessä ilman rahaa tarvitse olla. Minä teen n. kolme päivää viikossa töitä ja palkka siitä tulee joka toinen maanantai. Koko palkka tietystikin. Sitten kuukauden lopussa anon soviteltua päivärahaa ja kun olen tilinauhan saanut ja kassaan lähettänyt tulee maksu nopeasti. Minulla huomenna 14.8. tälläkertaa.
Joku aina kirjoittaa että työpäivistä ei saisi soviteltua päivärahaa. Se riippuu paljonko tunteja tekee ja palkkaa saa. Minä esim. saan puolet päiväpalkasta n. 60€ ja lisäksi päivärahan 70€. Kyllä mielestäni sillä töissä kannattaa käydä?

Äänestä

Kyllä järjestelmä on sellaiseksi luotu ettei muuta kuin vakinaista työtä kannata ottaa vastaan varsinkin jos omia säästöjä ei ole. Jos pätkä työtä arvostettaisin tai haluttaisiin tukea valtiovallan taholta niin lappujen maksuun laiton voisi henkilö itse päättää ja turhabyrokratia olisi poistettu jo aikoja sitten työn tieltä. Nyky yhteiskuntajärjestelmä pyörii oikeastaan näillä työttömillä siksi heitä pidetään reservissä, työttömyyden varjolla nämä ns.tukitoimet mahdollistetaan ja veronmaksajien varoja päästään kuppaamaan urakalla. Markkinataloudessa kysyntä ohjaisi työt ilman vääristäviä tukimuotoja oikeisiin uomiin ja loisi terveet työmarkkinat. Samoin joustava perusturva olisi markkinoita tervehdyttävä ja juuri siksi esim.kansalaispalkka kokee vastarintaa, koska se aiheuttaisi pahimmillaan sen että työstä joutuisi maksamaan palkkaa. Tuo joustavuus perusturvassa voisi nykysysteemilläkin toteuttaa jos todellisuudessa haluttaisiin sallia kaikki tyo ja sitä pidettäisiin arvokkaana.

Äänestä

TÄRKEÄ POINTTI TÄHÄN !!

Jos vielä elatusmaksut pamahtaa pätkätöistä päälle,kuten mulla,niin silloin pätkätyöt EI TODELLA KANNATA !

Nyt työttömänä saan vapautuksen elareista,se on 290e/kk säästöä!

Yhdessä kaikkien tukien kaa ja elarivapautuksineen saan 1500e/kk NETTOA.

Pätkätöitä kandee tehdä jos saa 3000e/kk nettoa muutaman kuukauden ajan.

Sellasia töitä on olemassa jos on sisua,kuntoa ja kovuutta sekä kestää kylmää. 4 tonniakaan ei mahdotonta.

mistä? vihjesanat: norja,meri,kalanhaju,palelu,kova fysiikka..

ite joitakin kausia tehny kun ei valkokaulustyöt aukee vaikka koulutusta on. reissujen jälkeen maistuu kummasti lomailu "työttömänä" kuten kela mut määrittää 7-8kk vuodessa...

etsivä löytää, ne keikat ei sit ole heikoille velliperse kaalepeille jotka haukkuu meitä eliittiTyöttömiä joilla on potentiaalia ihan mihin vaan...kuhan palkkaa maksetaan..

seuraavat työttömien haukkujat voisivat kertoa oman kurssimenestyksensä auk:ssa tai ruk:ssa. ite olin keskitasoa ja fyysinen kunto kova.

Äänestä

Kesäkuussa, vielä työttömänä ollessani tein kaksi viikkoa yhtä sijaisuutta ja sain siitä palkkaa n. 100€. Olipa kiva odotella kaksi kuukautta, että sai penniäkään rahaa liitolta. Käsittely kesti ihan järjettömän kauan ja loppumetreillä asia seisoi, kun halusivat että kirjaan vielä viikonlopun rastilla työttömäksi. Jos ei olisi ollut miestä jolla on työ ja säännöllinen palkka olisi pitänyt hakea sossusta ruokarahaa, ei tuolla satasella olisi kahta kuukautta pärjännyt . Eli jos saat pätkätyöstä tosi pienen korvauksen, en suosittele ainakaan oman kokemukseni pohjalta ottamaan työtä vastaan :(

Äänestä

Itsekki jouduin joskus sossun luukulle menee kun rahat loppui kun menin töitä tekee. Ei ole mukava tunne kun ajattelin osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen, niin tuntuu että siitä rangaistaan. Sossusta sainki aika pian rahaa, kiitos heille kun homma toimii. Jotenkaa ei kyllä yhtään kannusta tämä nykyjärjestelmä työntekoon. Täytyy tehdä joko paljon töitä tai ei yhtään. Olen viisastunut niin paljon etten enää vaivaudu töihin rangaistettavaksi.

Äänestä

Työnteko kannattaa aina, riippumatta siitä mitä tekee, missä tekee, milloin tekee tai kuinka kauan tekee. Vain työtä tekemällä vältetään aukkojen syntyminen Curriculum Vitae:hen, ja mikään ei ole pahempi asia nykypäivän työmarkkinoilla kuin nämä aukot. Jopa pitkä rikosrekisteri on suotavampi asia työnantajalle kuin viikonkin aukko CV:ssä. On siis ehdottoman tärkeää tehdä kaikkensa, että näiden aukkojen syntyminen vältetään keinolla millä tahansa. Kun yksi aukko on päässyt syntymään, se paisuu hetkessä kuin musta aukko kuukausien ja vuosien kokoiseksi, jonka jälkeen CV on täysin arvoton työnantajien silmissä. Kun tarmokkaasti ja rohkeasti tarttuu mihin tahansa työtilaisuuteen, oli kyse miten pitkästä työrupeamasta tahansa, niin estetään katastrofin syntyminen. Siksi ei saa olla liian nirso vaan pitää tarttua työtilaisuuteen A-I-N-A.

Äänestä
  • Siinä taitaa kirjoitella jokin työnarkomaani, jolla ei ole muuta elämää kuin työ tai joka näkee ihmisen pelkkänä markkina tavarana, numerona ruudulla ja antaa arvon ihmiselle hänen markkina statuksensa mukaan. Elämäsi olisi varmasti paljon antoisampaa, jos näkisit ihmiset ihmisinä, etkä pistäisi heitä paremmuus järjestykseen. T. Työtön markkina arvoton nolla

    Äänestä

  • joo,tuuksä antaa työarvoasi mun kotiin ? Tuu tamppaa matot ja pesee lattiat. Tartu tähän tilaisuuteen JOS mitään muuta ei ole tarjolla. Maksan 1,70 euroa palkkaa tunnilta, mutta asuntoni pitää kiiltää puhtaudesta.

    Pyydä vaimoasi tai tyttöystävääsi töihin myös. Hän voisi ottaa suihin, maksan hänelle jopa 4 euroa tunti....

    MUISTAKAA, mistään tilaisuudsta ei kannata kieltäytyä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtön ajattelija kirjoitti:

Elikkä mitä mieltä olette, kuinka lyhyt työpesti kannattaa ottaa vastaan? Kuukausi voisi olla semmonen, että jäisi pari sataa enemmän? On tämä byrokratia sitten perseestä, kun työtön ei saa tehdä edes viikkoa töitä, että menisi tuet sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu