Kahden NATO-maan, NATO-maa Ison Britannian ja NATO-maa Espanjan kukkoilu ja sapelien kalistelu Gibraltarin merialueilla ja nyt jo mantereenkin puolella uhmaa koko Euroopan turvallisuutta.
Ison Britannian kolonia Gibraltarilla on lähtenyt sulkemaan meriväyliä Gibaltarin ympäristössä. Espanja puolestaan yrittää pitää väylät auki kalastajilleen rajavartioalustensa avulla kun taas Iso Britannia on ollut valmis vastaamaan kiistaan sota-aluksillaan. Se on tuonut järeämpää sotalaivastoaan asemiin Gibraltarille tukemaan Gibraltarin Britannian laivastoa ja rajavartioaluksia.
Gibraltarilla sijaitseen NATOn tukikohta, missä sekä Britannia että USA huollattavat ydinkäyttöisiä ja ydinasein varustettuja sota-aluksiaan ja sukellusveneitään. Gibraltarin NATOn tukikohdassa on varastoituna myös Britannian ja USA:n ydinpolttoainetta sekä tiettävästi ydinkärkiäkin.
On mieletön tilanne, että NATO ei osaa, ei pysty, ei välitä sovitella kahden NATO-maan kiistoissa, joissa jo uhkaillaan puolin ja toisin aseellisella yhteydenotolla.
Ison Britannian kolonia Gibraltarilla on lähtenyt sulkemaan meriväyliä Gibaltarin ympäristössä. Espanja puolestaan yrittää pitää väylät auki kalastajilleen rajavartioalustensa avulla kun taas Iso Britannia on ollut valmis vastaamaan kiistaan sota-aluksillaan. Se on tuonut järeämpää sotalaivastoaan asemiin Gibraltarille tukemaan Gibraltarin Britannian laivastoa ja rajavartioaluksia.
Gibraltarilla sijaitseen NATOn tukikohta, missä sekä Britannia että USA huollattavat ydinkäyttöisiä ja ydinasein varustettuja sota-aluksiaan ja sukellusveneitään. Gibraltarin NATOn tukikohdassa on varastoituna myös Britannian ja USA:n ydinpolttoainetta sekä tiettävästi ydinkärkiäkin.
On mieletön tilanne, että NATO ei osaa, ei pysty, ei välitä sovitella kahden NATO-maan kiistoissa, joissa jo uhkaillaan puolin ja toisin aseellisella yhteydenotolla.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Natolla on toinenkin ydinpaukku Euroopassa, joka uhkaa Eurooppaa.
USA on varastoinut Nato-sopimuksen nojalla Nato-maihin Saksaan, Belgiaan, Hollantiin, Italiaan, Turkkiin 180 B61 taktista ydinpommia sekä 100 ydinkärkeä, mutta ei ole valmis huoltamaan niitä eikä panostamaan niiden kuntoon, koska se olisi kallista.
Pommit ja ydinkärjet ovat hajoamassa varastoihinsa. Nato-maat Saksa, Belgia, Hollanti, Norja ovat tehneet USA:lle ja Natolle vetoomuksen USA:n ydinaseiden poistamiseksi Euroopasta, mutta Nato vesitti vetoomuksen Naton Lissabonin kokouksessa 2010. Sittemmin vetoomukseen ovat yhtyneet Nato-maa Puola sekä sotilaallisesti liittoutumaton Ruotsi, mutta Nato ei ole tehnyt asialle mitään.
Jeps, ydinpaukku NATOlla on täällä Pohjolassakin.
Suomi liitetään ns. Islannin operaatiossa NATOn pohjoisten ja arktisten alueiden ilmapuolustukseen, missä Suomen Hornetien tehtävänä on mm. ampua risteilyohjuksia, joissa voi olla joko tavanomaisia kärkiä tai USA:n ja NATOn ydinkärkiä sekä köyhää uraania.
NATO on USA:n marionetti. Se ei pysty saamaan USA:n ydinaseita ulos EU:n alueelta, mutta EU ja EU:n puolustus pystyisivät siihen.
Islanti tai tarkemmin Pohjola on yksi Naton heikko lenkki.
Islanti itse haluaisi sanoutua irti Natosta ja liittyä EU:n puolustukseen, koska se ei luota Natoon.
USA ja Nato ovat saaneet presidentti Niinistöstä juoksupojan joka yrittää juosta Pohjolan Natoa kokoon. Saa nähdä onnistuuko.
Euroopassa on runsaasti ydinaseita myös ilman USA:ta. Ja EU:n puolustusta ei ole olemassa.
"Suomi liitetään ns. Islannin operaatiossa NATOn pohjoisten ja arktisten alueiden ilmapuolustukseen"
Ei liitetty. Pari konetta meni vain harjoituksiin.
" missä Suomen Hornetien tehtävänä on mm. ampua risteilyohjuksia, joissa voi olla joko tavanomaisia kärkiä tai USA:n ja NATOn ydinkärkiä sekä köyhää uraania"
Islannin harjoituksessa Hornetit ovat nimenomaan aseistamattomia. Eivät ne ota vieraita aseita vastaan puhumattakaan siitä, että toisivat niitä Suomeen!
"Islanti tai tarkemmin Pohjola on yksi Naton heikko lenkki. "
Islanti ei ole lenkki laisinkaan vaan aseeton painolasti, jota suojellaan.
"Islanti itse haluaisi sanoutua irti Natosta ja liittyä EU:n puolustukseen, koska se ei luota Natoon."
Ja missä Islanti on noin ilmoittanut? Kuulet taas 'ääniä'?
"USA ja Nato ovat saaneet presidentti Niinistöstä juoksupojan joka yrittää juosta Pohjolan Natoa kokoon. Saa nähdä onnistuuko. "
Ja MIKSI Niinistö yrittäisi sellaista? Hän kun ei kannata Natoon liittymistä! Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!
NATO lähtee Euroopasta kuin kuppa Töölööstä, mutta se vaatii vielä aikaa.
Ranskan presidentti Sarkozy neuvotteli 2000-luvun alussa USA:n ja NATOn kanssa EU:n aseteollisuudelle vapaudet ja irroitti EU:n puolustuksen NATOsta.
Nyt syksyllä Ranska alkaa vetämään kehitysohjelmaa, jolla EU:n puolustukselle rakennetaan oma itsenäinen komento ja komentojärjestelmä.
Kun se on valmis, seuraava askel on 1) ajaa USA:n sotavoimat ja ydinaseet Euroopasta ja 2) sen kälkeen ajaa NATO USA:n hoteisiin.
"NATO lähtee Euroopasta kuin kuppa Töölööstä, mutta se vaatii vielä aikaa. "
Vähän heikko vertaus, koska se 'kuppa' lähti nopeasti. Nato taas lähtee VASTA sitten kun sen jäsenmaat katsovat sen tarpeettomaksi.
"Ranskan presidentti Sarkozy neuvotteli 2000-luvun alussa USA:n ja NATOn kanssa EU:n aseteollisuudelle vapaudet ja irroitti EU:n puolustuksen NATOsta."
Eli sama suomeksi: mitään EU-puolustusta ei toistaiseksi ole olemassa!
"Nyt syksyllä Ranska alkaa vetämään kehitysohjelmaa, jolla EU:n puolustukselle rakennetaan oma itsenäinen komento ja komentojärjestelmä."
Mikä on taas ikuisuusprojekti.
"Kun se on valmis, seuraava askel on 1) ajaa USA:n sotavoimat ja ydinaseet Euroopasta ja 2) sen kälkeen ajaa NATO USA:n hoteisiin. "
Nato taas lähtee VASTA sitten kun sen jäsenmaat katsovat sen tarpeettomaksi.
Heh heh, teillä maisteri siellä esikunnassa niin kuin koko intissä tietotaso, osaaminen, ajattelu ja sloganit ovat jymähtäneet sinne 60-luvulle: "Nato lähtee Euroopasta vasta kun Naton jäsenet niin päättävät".
Voi voi Natosotilassetä kun aika on ajanut tuosta sloganista jo ohitse.
EU:n puolustukseen kuuluvat maat, myös EU:n Nato-maat päättävät, että Nato saa lähteä tai olla Euroopassa mutta ilman funktiota. Ei jää kuin Naton EU:n ulkopuoliset maat USA ja Kanada ruikuttamaan, mutta EU ei rakenna puolustustaan niiden pillin mukaan.
EU:n puolustukseen kuuluvat maat, myös EU:n Nato-maat päättävät, että Nato saa lähteä tai olla Euroopassa mutta ilman funktiota. "
Naton jäsenyydestä(än) päättävät juuri jäsenmaat. Muilla ei ole sanavaltaa.
"Ei jää kuin Naton EU:n ulkopuoliset maat USA ja Kanada ruikuttamaan, mutta EU ei rakenna puolustustaan niiden pillin mukaan."
Tottakai sinä saat ennustaa tulevaisuutta. Tai ennustaa EU-puolustuksen syntymistä. Nyt on kuitenkin nyt eikä sitä vielä ole!.
Nato-maa Espanjan ja Nato-maa Ison Britannian kiistely Gibraltarista kiihtyy.
Ministerit vannovat kovia otteita, brittilaivasto siirtää sotalaivojaan alueen läheisyyteen ja nyt kansalaisjärjestöt ja mediakin ovat liittyneet riitelyyn.
Nato ei tee mitään, vaikka Nato-maat liikuttekevat jo sotavoimiaan.
"Nato-maa Espanjan ja Nato-maa Ison Britannian kiistely Gibraltarista kiihtyy."
Ei kiihdy! Tämä sama on nähty jo lukemattomia kertoja vuosikymmenien mittaan!
"Ministerit vannovat kovia otteita, brittilaivasto siirtää sotalaivojaan alueen läheisyyteen ja nyt kansalaisjärjestöt ja mediakin ovat liittyneet riitelyyn."
Samanlaista uhoamista se oli aiemminkin. Laantuu aina hetken päästä.
"Nato ei tee mitään, vaikka Nato-maat liikuttekevat jo sotavoimiaan. "
Ei tietenkään, koska homma kuihtuu itsestään!
NATO-maa Britannia on lähettänyt NATO-maa Espanjan aluevesien tuntumaan ja "vierailemaan" Gibraltariin fregatti Westminsterin, jonka aseistukseen kuuluvat ohjukset, jotka voi ladata myös ydinkärjillä, kemiallisilla kärjillä, köhällä uraanilla.
Hehe. Johan kuulostaakin uhkaavalta! Kokonainen fregatti! Siinä on Espanja polvillaan:-D
Mutta nyt kun näitä laivauutisia kerromme niin oletko kuullut, että Intiassa upposi sukellusvene miehistöineen! Sattumoisin se oli venäläisvalmisteinen? Talebanit taisivat taas hakkeroda? Ja tietäähän ne venäläisromut, eikös? :-D
Espanja on siinä joukossa EU:n NATO-maita Saksan, Ranskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin jne. lisäksi, jotka haluavat panostaa EU:n puolustukseen NATOn sijasta.
Ranskan tarjous alkaa rakentaa EU:n puolustukselle omaa NATOsta irrallista komentojärjestelmää tulee hyvään aikaan.
Kai sinulle on jo levinnyt että tuollainen yhteisen komentojärjestelmän sisältävä EU:n puolustus alistaa eri maiden asevoimat ihan samalla tavalla ylikansalliseen komentoon kuin NATOssakin? Vai ei tullut mieleen?
Tai että ne köyhää uraania sisältävät ammukset eivät muutu ruusuntuoksuisiksi kukkasiksi vain siirtämällä ne EU:n puolustuksen alle? Ei tullut mieleen sekään?
No ehkä kannattaisi ajatella että nimen muuttaminen ei muuta sotilasliittoa muuksi kuin toiseksi sotilasliitoksi joka sisältää ne ihan samat sotilasliiton hyvät ja huonot puolet sekä velvoitteet.
Varusmiehille ja reserviläisllle annettava mahdollisuus kieltäytyä EU-palveluksesta!!!! :)
Voi voi maisteri kun sinulla ei ole kuin sotilaan aivot ja sivistys,
EU:n puolustuksen yhteinen komento ei tee EU:sta ja EU:n puolustuksesta ylikansallista eikä sotilasliittoakaan. Sinulla on kovin lapsellinen ja sotilaskeskeisesti rajoittunut maailmankuva.
EU:n puolustus käyttää tottakait köyhää uraania, jollei se itse rupea ajamaan köyhän uraanin käyttökieltoa vetoamalla koukkotuhoaseeseen. Tuontapaista vetoa EU:ssa on, mutta ei USA:ssa eikä USA:n alistamissa NATO-maissa.
Jos sitten EU tappaa köyhällä uraanilla siviilejää ja omia sotilaitaan kuten NATO tekee, EU:ssa on mekanismit, NATOssa ei, että se touhu lopuu ja vastuulliset tuomitaan.
"EU:n puolustuksen yhteinen komento ei tee EU:sta ja EU:n puolustuksesta ylikansallista eikä sotilasliittoakaan. Sinulla on kovin lapsellinen ja sotilaskeskeisesti rajoittunut maailmankuva."
No mitenkäs se sitten niitä joukkoja komentaa jos ei ylikansallisesti? Kysymällä kauniisti aina joka kerta jokaisen maan eduskunnan lupaa jokaiseen liikkeeseen vai miten?
"EU:n puolustus käyttää tottakait köyhää uraania,"
Niinpä. Ja veikkaan että se ei äkkiä sitten olekaan sinulle nää ongelma?
"Jos sitten EU tappaa köyhällä uraanilla siviilejää ja omia sotilaitaan kuten NATO tekee, EU:ssa on mekanismit, NATOssa ei, että se touhu lopuu ja vastuulliset tuomitaan."
Mitkähän ne "mekanismit" sitten oikein ovat?
"Espanja on siinä joukossa EU:n NATO-maita Saksan, Ranskan, Belgian, Hollannin, Luxemburgin jne. lisäksi, jotka haluavat panostaa EU:n puolustukseen NATOn sijasta."
Ja mistä tämä tieto löytyy? Vain sinun päästäsi?
"Ranskan tarjous alkaa rakentaa EU:n puolustukselle omaa NATOsta irrallista komentojärjestelmää tulee hyvään aikaan. "
Niin? Koska se tulee:-D
Uskaltaako Britannian ja Espanjan välisen sodanuhan takia tänä talvena enää matkustaa aurinkolomalle Malagaan?
Joko ulkoministeriö on varoittanut suomalaisia Espanjaan matkustamisesta?
Kukaan ei ole todennut mitään sodanuhkaa. Gibraltarista on kiistelty niin kauan kuin kukaan muistaa.
Auringossa palaminen ja taskuvarkaat ovat edelleen suurimmat uhat Espanjassa.
Nato-maa Britanniassa media yrittää, että britit eivät matkustaisi Nato-maa Espanjaan.
Tässä media tottelee Britannian puolustusministeriötä ja puolustusvoimia, joilla on suunnitelma tehdä maihinnousu Naton ja EU:n sisällä Espanjan La Lineaan ja ottaa Gibraltarin rajatarkastukset itselleen pois Espanjalta sekä pyrkimys horjuttaa Espanjan ja EU:n turismia sekä taloutta.
"Nato-maa Britanniassa media yrittää, että britit eivät matkustaisi Nato-maa Espanjaan."
Tuskinpa. Benidorm houkuttelee. Katsopa TV:stä:-) Näitä kiistoja tulee sillloin tällöin ja menee sitten ohi.
Voi hullu, ei brittimedia tänne Suomeen ja sinuun yritä vaikuttaa vaan britteihin Britanniassa, että britit eivät menisi Espanjaan.
Suomen centit Espanjassa on mosquiton ininää. Sotilas kun olet, et tiedä, että britit ovat suurin ulkomaalaisturistien ryhmä Espanjassa vuosi vuoden perään.
"ei brittimedia tänne Suomeen ja sinuun yritä vaikuttaa vaan britteihin Britanniassa, että britit eivät menisi Espanjaan."
Toki sen kaikki ymmärtää, mutta millään et pysty 'painostamaan' brittiyleisöä vaan se matkustaa minne haluaa!
"Suomen centit Espanjassa on mosquiton ininää. Sotilas kun olet, et tiedä, että britit ovat suurin ulkomaalaisturistien ryhmä Espanjassa vuosi vuoden perään."
En ole sotilas Ja mjiksen tietäisi kun olen ollut Espanjassa lukemattomia kertoja ja nähnyt ne britit. Eivät britit Espanjaa matkailumaana hylkää eikä tämäselkkaus kauaa kestä!
no mutta mitä se hyödyttää jos täällä Suomessa katsotaan tv:stä Benidormia niin kuin kehotat kun Britanniassa yritetään painostaa, että britit eivät matkustaisi Espanjaan.
Sinä olet ihan taukki.
Nato on haitta EU:lle.
"no mutta mitä se hyödyttää jos täällä Suomessa katsotaan tv:stä Benidormia niin kuin kehotat kun Britanniassa yritetään painostaa, että britit eivät matkustaisi Espanjaan."
Yhtä hyvin voi kysyä, että MITEN brittejä voi painostaa, kun he KUITENKIN ovat vapaita mnatkustamaan minne haluavat!
"Nato on haitta EU:lle. "
Ei millään tavalla. EU on talousjärjestö ja Nato puolustusjärjestö. Ei ne toisiaan sulje pois!
Koita nyt vastata huutoosi:
mitä se hyödyttää jos täällä Suomessa katsotaan tv:stä Benidormia niin kuin kehotat kun Britanniassa yritetään painostaa, että britit eivät matkustaisi Espanjaan.
Vastaan!
HUHUUU!
En ole sotilas!
"Koita nyt vastata huutoosi:"
HUHUUU!
Käviskö, että katsoisin Salatut Elämät sarjaa enkä Benidormia? Vaikuttaisiko se brittien määrään Espanjassa vai miten sinun "ajatuksenjuoksu" kulkee?
Nato ei tee mitään vaikka Natoon kuuluva maa Englanti uhkaa ydinaseilla Espanjaa ja koko EUa.
USA ei välitä vaikka osa EUa tuhoutuisi, USAlta lähtisi vain yksi talous ja sotilaskilpailija pois pelistä,
Englanti ei uhkaa Espanjaa ydinaseilla, pönttö!
Hei hullu Nato Englanti uhkaa ydinaseilla EUa. Se on siirtänyt ydinase suklareitaan Gibraltarin ja Espanjan lähelle.
"Englanti uhkaa ydinaseilla EUa. Se on siirtänyt ydinase suklareitaan Gibraltarin ja Espanjan lähelle. "
Jossainhan niiden pitää olla! Upotako pitäisi? Ei ydinsukellusveneen tarvitse olla 'lähellä' jos se jotain uhkaisi!
Eikä pieni kinastelu edellytä ydinsotaa! Jos muistat niin ydinaseita ei ole käytetty 68 vuoteen!
EU on parantanut meidän turvallisuutta.
EUn puolustus ei sotkenut meitä Syyrian sotaan kun se ei luovuttanut EUn sotilaita NATOlle.
EU alkoi selvittämään Englannin ja Espanjan NATO-sotkua ja tarvittaessa EUn puolustus on valmis lähettämään rauhanturvaajia kahden riitelevän NATO-maan väliin.
Viime viikolla EU ajoi USAn ja NATOn Syyrian sodan terroristivärvärit EUn alueelta.
"EU on parantanut meidän turvallisuutta."
Miten? EU oln talousjärjestö.
"EUn puolustus ei sotkenut meitä Syyrian sotaan kun se ei luovuttanut EUn sotilaita NATOlle."
Ei tietenkään sotkenut, koska sitä ei ole olemassa:-D Nato päätti, ettei sotkeudu Syyriaan, joten EU:n päätöksillä ei ollut merkitystä!
"EU alkoi selvittämään Englannin ja Espanjan NATO-sotkua ja tarvittaessa EUn puolustus on valmis lähettämään rauhanturvaajia kahden riitelevän NATO-maan väliin."
EU ei mitenkään selvittänyt Espanjan ja Englannin kiistaa eikä sillä edes ole omia joukkoja!
"Viime viikolla EU ajoi USAn ja NATOn Syyrian sodan terroristivärvärit EUn alueelta"
Tämä 'uutisesi' oli täysi ankka. Nato ei värvää joukkoja Syyriaan. Miksi niin tekisi?
Suomi alkaa uhmaamaan Euroopan turvallisuutta kun koko Pohjolan Nato tupeaa uhmaamaan Venäjää.
Suomen olisi pitänyt pysytellä vain EUn puolustuksessa eikä lähteä USAn ja Naton vietäväksi.
Ei hätää. Pohjolan Nato ei uhkaa mitään, koska sitä ei ole olemassa muualla kuin sinun päässäsi!
Suomi ei kuulu atoon miltään osin!
Pohjolan NATO on riski EUlle.
USA ja NATOyrittävät saada Pohjolan NATOn valmiiksi iskemään Venäjän energian tuotantolaitoksiin pohjoisessa Pohjolan NATOn omillarahoilla.
EUn ja EUn puolustuksen täytyy estää Pohjolan NATOn iskut.
Ei hätää. Pohjolan Nato ei uhkaa mitään, koska sitä ei ole olemassa muualla kuin sinun päässäsi!
Ja koska sitä ei ole olemassa ei se iske mihinkään eikä sen iskuja tarvitse estää. EU voisi keskittyä etsimään 'EU puolustusta', joka niin ikään on sinun keksintösi vailla todellisuutta!.
Ei uhmaa kun EUei anna sotajoukkoja NATOlle eikä Pohjolan NATOlle.
EU ei todellisuudessa ole minkäänlainen 'joukkojen jakaja'. Se on pelkkä talousjärjestö ja on surkuhupaisaa, että yrität kuvitella siitä jotakin muuta!
Eu pisti jarrua Usa,n ja Naton lähi idän miehittämiselle. Eu ei luovuttanut armeijoitaan Natolle Syyrian tuhoamiseen.
Eu puuttuu jossain vaiheessa Pohjolan Natoonkin kun se alkaa haitata Eu,n ja Venäjän välistä energiayhteistyötä.
"Eu pisti jarrua Usa,n ja Naton lähi idän miehittämiselle. Eu ei luovuttanut armeijoitaan Natolle Syyrian tuhoamiseen."
EU on talousjärjestö eikä sillä ollut minkäänlaista roolia Syyrian kriisissä.
"Eu puuttuu jossain vaiheessa Pohjolan Natoonkin kun se alkaa haitata Eu,n ja Venäjän välistä energiayhteistyötä."
Pohjolan Natoa ei ole olemassa. Se on pelkkä kuvitelmasi.
EU puolustautuu NATOa vastaan.
Se ei antanut sitilaitaan NATOlle Syyriaan ja nyt se on alkanut pidättämään niitä sotilaita ja taistelijoita, jotka on värvätty EUn alueelta USAn ja NATOn tukemiin sotajoukkoihin Syyriaan.
"EU puolustautuu NATOa vastaan."
Hienoa!Onko Nato hyökännytEU:hun? :-D
"Se ei antanut sitilaitaan NATOlle Syyriaan"
Tosin Nato ei ollut edes menossa Syyriaan, joten tyhjän saa tekemättäkin:-)
"ja nyt se on alkanut pidättämään niitä sotilaita ja taistelijoita, jotka on värvätty EUn alueelta USAn ja NATOn tukemiin sotajoukkoihin Syyriaan."
Ja mistä tällaisen asian mahtanee tietää? Useimmat jomatkustaneet ovat lähteneet ilman värväystä ja itse etsiytyneet Syyriaan. EU:ssa ei olematkustuskieltoa, kuten kai tietänet?
Joulukuun EUn puolustusta käsittelevässä kokouksessa EU yrittää minimoida NATOn uhkaa EUlle.
EU ottaa lisää etäisyyttä NATOon. EU hylkää NATOn, alkaa kehittää omaa komentoa ja nimeää NATOn vain EUn puolustuksen kumppaniksi.
Nato ei uhkaa Eurooppaa millään tavalla eikä järjestö ole tällä hetkelläkään sodassa missään.
Melkoinen osa EU:n tärkeistä jäsenmaista on samalla myös Naton jäsenmaita, jota ne pitävät itselleen tärkeänä organisaationa. Sinun kantasi asiaan ei paina mitään!
Huom. EU nimeää Naton tasavertaiseksi kumppaniksi EUn puolustuksen kanssa.
Älä mene asioiden edelle. Ei vielä edes ole olemassa mitään EU puolustusta. Voit 'uutisoida' sitten kun on:-)
USA ja NATO ovat uhka EUlle. USA vakoilee NATOa ja NATOn jäsenmaiden poliitikkoja jotta se voi kiristää NATO-maita.
Hehe. Vakoilkoon rauhassa! Milläpä täällä ketään voi kiristää? Älä hulluja puhu!
Norja teki EUlle palveluksen paljastamalla USAn ja NATOn juonen saada Eurooppaan Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisoperaation avulla maita, jotka ottaisivat varastoon USAn ja NATOn kemiallisia, biologisia aseita, ydinaseita, köyhdytettyä uraania.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että juoni onnistuu vain arabimaille, mutta meidän presidentti Niinistö on arvoitus. Hän tekee koko ajan töitä, että Suomen Keuruun pioneerit pääsisivät tuhoamaan noita aseita Suomen maaperällä.
Norja ei tehnyt mitään muuta kuin ilmoitti että se ei pysty tuhoamaan YK:n vastaanottamia kemiallisia aseita niin nopeasti kuin olisi tarpeen.
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/norja-ei-ota-syyrian-kemiallisia-aseita-tuhottaviksi/645983/
Norjaa olivat pyytäneet työhän YK, USA ja Venäjä.
Juonet ovat siis sinun päässäsi.
Ethän sä tajua yhtään mistä puhut. Osaatko edes kertoa, mitä EU puolustus käytännössä tarkoittaa.
Jos et niin mene takaisin armeijan parakkiin ja kirjoita taululle:
"Olen hyödytön ja tietämätön. Luoja Suomea siunatkoon siltä, ettei kaltaiseni joudu vain puolustamaan Suomea, koska silloin olemme tuhon omat". Kirjoita se 100 kertaa sinne.
EU puolustus on olemassa ja se tarkoittaa sitä että avun koordinoi se maa, joka on hyökkäyksen kohteena.
Tyhmyytesi tässä asiassa on niin suunnatonta, että sinun on pakko olla kapiainen.
Ennen Suomen armeija osasi vielä tehdä jotakin, kun oli tuo sisällissota antamassa vähän reserviläisille kokemusta sodankäynnistä. Vaikka kyllä se armeijan toimintakyky nykyäänkin lepää lähes kokonaan reserviläisten varassa.
"Ethän sä tajua yhtään mistä puhut. Osaatko edes kertoa, mitä EU puolustus käytännössä tarkoittaa. "
Se tarkoittaa vain haavetta pääsi sisällä... ei mitään konkreettista!
Tunnut yhä haikailevan, että kanssakeskustelijasi olisvat 'edes' armeijassa? Mukka kun ei ole! Ei sinua kukaan lue tai ketään juttusi kiinnosta! Meitä on tässä vain pari kahjoa, jotka armostasinulle vastaa....
Ja missähän se EU puolustus on 'olemassa'? Vain pääsi sisällä! Ei edes lehdistö siitä puhu!
"Vaikka kyllä se armeijan toimintakyky nykyäänkin lepää lähes kokonaan reserviläisten varassa. "
Kuten sinun vai? Etkös sinä kehuskellut kieltäytyneesi? Olet yhtä hyödytön kuin viides jalka lampaalle!
Tämä on niin hyvää tekstiä, että se täytyy osoittaa tolle kokrmus-kn taisteluparille niiden esikuntapoteroon:
Ethän sä tajua yhtään mistä puhut. Osaatko edes kertoa, mitä EU puolustus käytännössä tarkoittaa.
Jos et niin mene takaisin armeijan parakkiin ja kirjoita taululle:
"Olen hyödytön ja tietämätön. Luoja Suomea siunatkoon siltä, ettei kaltaiseni joudu vain puolustamaan Suomea, koska silloin olemme tuhon omat". Kirjoita se 100 kertaa sinne.
EU puolustus on olemassa ja se tarkoittaa sitä että avun koordinoi se maa, joka on hyökkäyksen kohteena.
Tyhmyytesi tässä asiassa on niin suunnatonta, että sinun on pakko olla kapiainen.
Ennen Suomen armeija osasi vielä tehdä jotakin, kun oli tuo sisällissota antamassa vähän reserviläisille kokemusta sodankäynnistä. Vaikka kyllä se armeijan toimintakyky nykyäänkin lepää lähes kokonaan reserviläisten varassa.
"EU puolustus on olemassa ja se tarkoittaa sitä että avun koordinoi se maa, joka on hyökkäyksen kohteena."
Kas, kun kukaan muu ei tiedä sen olemassaolosta kuin yksi kylähullu Suomessa?!?
"Vaikka kyllä se armeijan toimintakyky nykyäänkin lepää lähes kokonaan reserviläisten varassa. "
Kuten sinun vai? Etkös sinä kehuskellut kieltäytyneesi? Olet yhtä hyödytön kuin viides jalka lampaalle!
EUn ja EUn puolustuksen pitäisi ryhtyä toimiin, ettei USAn ja NATOn mätänrmisprosessi vakoilusekoiluineen pääse turmelemaan EUta.
EU voisi ottaa tehtäväkseen EUn NATO-maiden vapauttamisen USAn vakoilusta.
EU puolustus ei ainakaan mätäne, koska sitä ei ole edes olemassa!
Nato-maat osaavat toki itse sanoa ja päättää, jos ne kaipaavat kolmannen osapuolen vapauttamisia:-D
USA pääsee vakoilee EUta ja EUn puolustusta vakoilemalla omia NATO-liittolaisiaan, jotka kuuluvat EUn puolustukseen.
Niin USA:n NSA pääsee. Mitään EU puolustusta se tosin ei vakoile, koskasellaista ei ole edes olemassa!
On aika huvittavaa, että sinä yrität uskotella sen olevan olemassaoleva asia?
Esim. jos googlella haet tuota sanaparia niin ei löydy yhtikäs mitään!
Jos EUn puolustus ei saa NATOa alueellaan kontrolliin, USA kostaa tukemalla Al-Qaidaa Euroopassa.
Ja höpö höpö. Etkö parempaa keksi? Mielestäni he voisivat tukea tsetseenejä Venäjällä:-)
NATO ei ole saanut aikaiseksi mitään. Eilen taas NATO-maa Espanjan ja NATO-maa Englannin Gibraltarin rannikkolaivat ottivat yhteen ja ajoivat toistensa päälle Gibraltarin edustalla.
NATO ei pystynyt sovittelemaan NATO-maa Turkin ja NATO-maa Kreikankaan välisessä sodassa Kyproksesta.
Eikä NATO pysty mihinkään nyt Ukrainan kriusissä.
Espanjan ja Englannin kiistat Gibraltarista ovat peruskauraa Euroopassa eivätkä ne johda mihinkään! Natolla ei ole pienintäkään syytä puuttua asiaan!
Kreikan ja Turkin kiistat ovat niin ikään vuosisatoja vanhoja eivätkä ne äidy tuon kummemmiksi. Eivät maat sovittelua kaipaa.
Kylähullu jaksaa vain uhota, mutta hän ei osaa sanallakaan selittää, että MILLÄ PERUSTEELLA Naton olisi pitänyt puuttua Ukrainan kriisiin? Kerropa?
NATO on riski Euroopalle kun se lähtee aina haneen varsinkin kun vastassa on kunnon vastustaja kuten esim. Georgiassa ja Ukrainassa.
Nato lähtee ruokasotaan Euroopassa sulkemalla amerikkalaisia hampurilaisketjuja Krimillä.
Nato ei sulje mitään!
Jos hampurilaisketju vähentää sijoituksiaan Krimillä niin kyseessä ei ole mikään 'ruokasota' vaan pääoman veto pois kiistanalaiselta alueelta!
http://www.muskleforum.com/showthread.php?9527-Nato
hyvää nato keskustelua
http://www.muskleforum.com/showthread.php?9527-Nato
No eri ole kovin kummoista! Mutta täysin sinun tasoistasi! Pysy ihmeessä sillä foorumnilla:-D
NATO ei saa NATO-maiden Ison Britannian ja Espanjan aseellista riitelyä Gibraltarista kuriin.
Espanjan ja Ison Britannian sotalaivasto uhittelevat toisilleen niin, että siviililaivaliikenne alueella vaarantuu.
Iso-Britannialla ja Espanjalla EI OLE aseellista riitelyä Gibraltarista. Sananvaihtoa on harjoitettu jo 200 vuotta eikä se vaaranna ketään.
Asia ei kuulu Natolle!
Nato taas tumput suorina kun Espanja ja Englanti riitelevät taas Gibraltarista.
Brexit: Britannia uhittelee Espanjalle Gibraltarilla kun EU-NATO-Espanja on saanut tehtäväksi kiusata Brexit-Britanniaa Gibraltarilla.