Tuli mieleen tätä ja eräitä muita netin keskustelupalstoja jo jonkin aikaa luettuani, että olin minäkin ennen asenteeltani ja ajatusmaailmaltani kovasti samankaltainen kuin monet muut tyypit, joista luen tänä päivänä täällä. En siis syntynyt jo valmiiksi ylösnousseena, vaan minäkin olen aikaisemmin kärsinyt todella paljon. Olen murehtinut ja kantanut huolta turhista asioista. Muiden hyväksyntä ja arvostus olivat minullekin joskus ennen tärkeitä. Oli koko ajan kauhea tarve saavuttaa ja todistella jotakin ja lisäksi tietyille asioille piti antaa turhankin suurta merkitystä. Oliko se elämää alkuunkaan?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No kukapa täällä olisi syntynyt valmiiksi ylösnousseena... kaipa itse kullakin on jotain paskaa taustallaan. Mielestäni se osoittaa henkistä varttuneisuutta jos pystyy tietoisesti vaihtamaan asennoitumistaan omaan elämäänsä ja muihin ihmisiin myönteisempään suuntaan. Jos liikaa haikailee muiden ihmisten hyväksynnän perään niin huomaa ennen pitkään kaivavan vain kuoppaa itselleen, koska kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää. Opi ensin rakastamaan itseäsi, niin sinun on myös huomattavasti helpompi rakastaa muita.
Vau. Meillä on siis mahdollisuus nousta sinun tasollesi, jos teemme oikein kovasti töitä.
Tehdä kovasti töitä? Mitä oikein puhut? Tiettyjen asioiden oivaltamiseen ei tarvitse hikistä raatamista ja päänsä seinään hakkaamista.
Olen huomannut myös itsessäni iän ja kokemusten myötä, että mieli on paljon rauhallisempi kuin nuorempana. Osaa ottaa asiat sopivan rennosti nykyään. Ja ikää on lähempänä 4 kuin kolmea kymppiä.