kunniamurha???

seurustelen irakin kurdin kanssa ja asutaan yhdessä vuokra asunnossa.meillä on ollut aika vaikeaa lähi aikoina ja tilanne jopa mennyt pahemmaksi.tullut mukaan myös todellisen fyysisen väkivallan uhka.mies uhkailee erillaisilla satuttamiskeinoilla jos jostain asiasta tulee riitaa ja hänen mielestään aina minä aloitan riidat.jos nyt oikeasti puhun tuo väkivallan uhan raja ylittyi eilen kun mies heitti mua riidan päätteeksi mukilla mahaan.jäi punainen jälki vaan eikä paljon sattunut mut pisti silti ajattelemaan että onko väkivallalle tulossa jatkoa tai pahenemista myös sillä saralla.haluaisin ehkä jopa erota tästä kyseisestä miehestä tässä joskus mutta pelkään aika paljon että en selviä hengissä erosta.kun kuitenkin tällä miehellä on aika paljon menetettävää mun mukana jos jätän hänet ja pienimpänä ei varmaan oleskelulupa asia jota hän todennäköisesti haluaa yrittää saada minun kauttani.on hänellä varmaan ihan tunteitakin minua kohtaan mutta uskon että tärkein syy olla kanssani on toi oleskelulupa ja sitten että hän voi asua minun kodissani.ei tarvi kavereitten luona majailla tai vastaanottokeskuksessa.mulla on oikeasti aika hätä tämän asian ja ihmisen kanssa,enkä tiedä mitä oikeasti kannattas tehdä ja miten.rakastan häntä mutta en taida jaksa enää hänen kanssaan.voisko saada jotain vertaistukea tai vinkkejä ero asiassa etenemiseen ilman että mun oma henki vaarantuis samalla.asiallisia mutta rehellisiä vastauksia kaipailisin oman kokemuksen kautta asiaan perehtyneiltä ihmisiltä.kiitos paljon jo etukäteen!
30872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

aloittaja:ja niin toi kunniamurha tuli vaa siitä mieleen että eikö noi irakin kurdit varsinki tee vielä nykyäänkin noita oman ja perheen maineen vuoksi tms?en tiä onko toi kunniamurha nyt ihan tässä tapauksessa oikea termi mutta pelkään että jos jätän mieheni hän haluaa tappaa minut koska ilman minua hän jää asunnotta ja ehkä jopa ilman oleskelupaa ja onhan se hänen kavereidensa silmissä ainakin aika hävettävä ja huvittava asia että mies ei saavuttanutkaan sitä elämää ym mitä halus ja lähti hakemaan suomesta.ja tämä mun viesti ei ole sit feikki provo.ihan oikeasti tarvisin vähä apua ja neuvoja täs asias...

Äänestä
  • Sun on ilman muuta lähdettävä tommosesta suhteesta, se on selvä. Tarvitset siinä tukea. Onko sinulla läheisiä, joihin voisit tukeutua?

    Ja ensi alkuun vinkkejä löytyy vaikka tuolta: https://www.turvakoti.net/site/?lan=1

    Äänestä

  • Itselläni on lapsi Irakin kurdin kanssa ja tunnen hänen sukunsa ja tapansa oikein hyvin. Kunniamurha ei ole normaali käytäntö siellä. Fanaattiset uskonedustajat voivat kokea esim Turkin kurdistanissa kunniamurhan vielä todelliseksi, mutta Irakin kurdeilla asia ei mene noin. Siellä on uusmuslimeja ja pakko vain sanoa, että nyt olet saanut vain väkivaltaisen miehen eteesi. Kyllä heille kotona kasvatetaan, että nainen kuuluu kotiin ja hoitaa lapset, mutta ei se meilläkään niin mennyt. Se täytyy vain miehen nähdä ja kuulla tarpeeksi motkotusta miten suomessa asiat hoidetaan. Aivan ihania ihmisiä ovat. Muista että väkivaltaisia ihmisiä löytyy kaikista kansoista, myös suomalaisista. Ennusteet kuulostavat pahoilta koska käyttäytyy juuri kuten väkivaltainen ihminen. Tuo on vasta alkua ja pahenee varmasti. Hän ei arvosta sinua ihmisenä, se näkyy jo toiminnastaan. Suosittelen, että otat asian vakavasti puheeksi oman perheesi kanssa. Miehesi tarvitsee sinulta lupaa (ja näillä ihmisillä helposti ylittyy raja kun menetyksen pelko lupien suhteen on liian suuri). Puhu perheesi kanssa. Keskitä ajatuksesi siihen, että pääset miehestä eroon. Myönnä perheellesi tilanne ja viimeistään poliisi tulee tekemään pesäeron teidän väliin. Huomaathan itsekkin, että epäilen hänen oikeita motiivejaan sinuun. Kaikkiin ulkomaalaisiin ei voi luottaa, se vain on niin. Tämä on vakava asia tällä hetkellä ja uhka on tosi. Muista että sinua autetaan ja kun olet päässyt vapaaksi hänestä, ota vertaistuki myös jatkoa varten! Voimia sinulle!

    Äänestä

  • UPDATE_8483322 kirjoitti:

    Itselläni on lapsi Irakin kurdin kanssa ja tunnen hänen sukunsa ja tapansa oikein hyvin. Kunniamurha ei ole normaali käytäntö siellä. Fanaattiset uskonedustajat voivat kokea esim Turkin kurdistanissa kunniamurhan vielä todelliseksi, mutta Irakin kurdeilla asia ei mene noin. Siellä on uusmuslimeja ja pakko vain sanoa, että nyt olet saanut vain väkivaltaisen miehen eteesi. Kyllä heille kotona kasvatetaan, että nainen kuuluu kotiin ja hoitaa lapset, mutta ei se meilläkään niin mennyt. Se täytyy vain miehen nähdä ja kuulla tarpeeksi motkotusta miten suomessa asiat hoidetaan. Aivan ihania ihmisiä ovat. Muista että väkivaltaisia ihmisiä löytyy kaikista kansoista, myös suomalaisista. Ennusteet kuulostavat pahoilta koska käyttäytyy juuri kuten väkivaltainen ihminen. Tuo on vasta alkua ja pahenee varmasti. Hän ei arvosta sinua ihmisenä, se näkyy jo toiminnastaan. Suosittelen, että otat asian vakavasti puheeksi oman perheesi kanssa. Miehesi tarvitsee sinulta lupaa (ja näillä ihmisillä helposti ylittyy raja kun menetyksen pelko lupien suhteen on liian suuri). Puhu perheesi kanssa. Keskitä ajatuksesi siihen, että pääset miehestä eroon. Myönnä perheellesi tilanne ja viimeistään poliisi tulee tekemään pesäeron teidän väliin. Huomaathan itsekkin, että epäilen hänen oikeita motiivejaan sinuun. Kaikkiin ulkomaalaisiin ei voi luottaa, se vain on niin. Tämä on vakava asia tällä hetkellä ja uhka on tosi. Muista että sinua autetaan ja kun olet päässyt vapaaksi hänestä, ota vertaistuki myös jatkoa varten! Voimia sinulle!

    Piti sanoa, että huomaathan itsekkin että epäilet hänen motiivejaan eikä niin, että minä eipäilen :).

    Huvittaa kun nämä Irakilaisten ja iranilaisten sekä afgaanien vaimokkeet aina uskottelee että Irak, Iran ja Afganistan ovat erittäin edistyneitä ja moderneja maita verrattuna Turkkiin.
    Hieman nuo tarinat ontuu. Onko mies kovinkin uskotellut olevansa kovin modernista maasta jossa on "uusmuslimeja"?? :D

    Hah hah :D)))

    Tällä tiedollahan voitaisiin samantien liittää Irak EU:hun.

    Kannattaisi muutenkin vierailla Turkissa, ennenkuin puhuu puuta heinää.

    Äänestä

  • UPDATE_8483322 kirjoitti:

    Itselläni on lapsi Irakin kurdin kanssa ja tunnen hänen sukunsa ja tapansa oikein hyvin. Kunniamurha ei ole normaali käytäntö siellä. Fanaattiset uskonedustajat voivat kokea esim Turkin kurdistanissa kunniamurhan vielä todelliseksi, mutta Irakin kurdeilla asia ei mene noin. Siellä on uusmuslimeja ja pakko vain sanoa, että nyt olet saanut vain väkivaltaisen miehen eteesi. Kyllä heille kotona kasvatetaan, että nainen kuuluu kotiin ja hoitaa lapset, mutta ei se meilläkään niin mennyt. Se täytyy vain miehen nähdä ja kuulla tarpeeksi motkotusta miten suomessa asiat hoidetaan. Aivan ihania ihmisiä ovat. Muista että väkivaltaisia ihmisiä löytyy kaikista kansoista, myös suomalaisista. Ennusteet kuulostavat pahoilta koska käyttäytyy juuri kuten väkivaltainen ihminen. Tuo on vasta alkua ja pahenee varmasti. Hän ei arvosta sinua ihmisenä, se näkyy jo toiminnastaan. Suosittelen, että otat asian vakavasti puheeksi oman perheesi kanssa. Miehesi tarvitsee sinulta lupaa (ja näillä ihmisillä helposti ylittyy raja kun menetyksen pelko lupien suhteen on liian suuri). Puhu perheesi kanssa. Keskitä ajatuksesi siihen, että pääset miehestä eroon. Myönnä perheellesi tilanne ja viimeistään poliisi tulee tekemään pesäeron teidän väliin. Huomaathan itsekkin, että epäilen hänen oikeita motiivejaan sinuun. Kaikkiin ulkomaalaisiin ei voi luottaa, se vain on niin. Tämä on vakava asia tällä hetkellä ja uhka on tosi. Muista että sinua autetaan ja kun olet päässyt vapaaksi hänestä, ota vertaistuki myös jatkoa varten! Voimia sinulle!

    Tiedoksesi: Irakin Kurdistan nimenomaan on niitä alueita maailmassa, joissa kunniamurhat ovat viime vuosina lisääntyneet.

    En tiedä noista, mutta naapurin ilmeisesti muslimirouvaa vetää joka yö isot tunnin itkut.

    Äänestä

Toivottavasti et jää suhteeseen. Mies ei muutu, kokemuksesta, se vain pahenee, siis fyysinen ja psyykkinen pahoinpitely. Olin kolme vuotta kurdin kanssa ja hän pahoinpiteli jatkuvasti, uhkaili ja kiristi. Kun hain avioeroa, hän raivostui, pääsin turvakotiin ja sitä kautta sain asunnon, salainen osoite, muuten mies vainoaisi mua jatkuvasti. Jos susta nyt jo tuntuu ettet jaksa, älä jatka, mieti asiaa monelta kannalta...älä pilaa elämääsi. Se on hänen ongelma jos ei saa oleskelulupaa tai asuntoa, hän käyttäytyy väärin sinua kohtaan, joten hän ansaitsee myös tulla kohdelluksi väärin.

Äänestä
  • " joten hän ansaitsee myös tulla kohdelluksi väärin. "

    Eihän se ole mitään väärin kohtelua jos tollanen väkivaltainen väärinperustein oleskelulupaa hakeva käännytetäänkin ja oleskelulupa evätään.

    Parempi vaan ettei saa mitään maleskelulupaa vaan passitetaan takaisin sinne mistä tulikin.. eipähän jää vainoamaan aloittajaa, eikä muitakaan täkäläisiä naisia.

    Äänestä

Olettekoketies naimisissaSilloin hieman vaikeampi ehkä vain lähteä ja kuinka kauan olette olleet yhdessä?

Äänestä

No hitto, ei se susta ole kiinnostunut, ei siis tee sinulle mitään kunniamurhaa. Kyllä sitä ottaa vaan päähän jos menettää oleskeluluvat, siitä näreissään. Jos luvat olis kunnossa, niin ei se sinusta mitään enempää haluaisi, lentäisit kuin nalli kalliolle. Olisi vain tyytyväinen päästessään sinusta eroon.

Äänestä

Olen kysynyt tätä ennen ja kysyn vieläkin. Mikä pakottaa naiset toistamaan samaa virhettä yhä uudelleen ja uudelleen?

Äänestä
  • Se on naisen luonto.

    Äänestä

  • 3+6 kirjoitti:

    Se on naisen luonto.

    Niin, nehän menee naimisiin jopa suomalaisten miesten kanssa.

    Äänestä

  • oon kuullu kirjoitti:

    Niin, nehän menee naimisiin jopa suomalaisten miesten kanssa.

    Mut oletko kuullut sen surullisen tarinan, kun Suomalainen mies meni naimisiin suomalais naisen kanssa.

    Äänestä

Älä pilaa elämääsi tämän miehen kanssa. Laita mies taipaleelle - huomaat kyllä, että ratkaisu oli oikea. Puhu läheistesi kanssa asiassa, kyllä he sinua auttavat ja tukevat. Tsemppiä

Äänestä
  • Ei se aina onnistu. Miten se nyt kävikään Leppävaaran Prismassa.

    Äänestä

Mjoo, Lähi-idän kurdeja ja arabeja tunteneena sanoisin tilanteesi pahenevan entisestään. Ainoa toimiva vaihtoehto on se, että jätät poikaystäväsi. Sun tulee tehdä se pian ja päättäväisesti. Älä sääli, älä anna armoa, älä usko "habibi, ma rakastan sua" -aneluja.

Eron jälkeen vaihdat numerosi (luonnollisesti pyydät operaattorilta salaista numeroa) ja mahdollisesti etsit uuden asunnon. Mies on vaarallinen - muki vaihtuu kohta tikariin, jos et lähde suhteesta.

Voimia - ja hyviä päätöksiä!

Äänestä

Aloitus lienee provo mutta en vaan tajua keskiaikaista asennetta mikä tässä taustalla piilee. Itselle on ihan sama kenen kanssa sisko hässii :) Ei parane isänäkään kysellä tyttären petipuuhista. Suvaitsevuutta on paperilla ei muuten.

Äänestä

Jos suhteessa alkaa tollasia piirteitä olemaan, niin tunteet sivuun ja järki käteen!
Varmasti tilanne tulee pahenemaan!!
Ihan sama onko se suomalainen vai ulkkis...
Sulla ap. On päätettävänä, kidutko pitkään, vai kirpaseeko yhen kerran...

Äänestä

hei!kiitos kaikille vastauksista.paljon sain ajattelemisen aihetta ja nyt tiedän selvemmin miten tulee tulevaisuudessa toimia.väkivalta sai jatkoa ja kohdistui jopa hyvään naispuoliseen kaveriini.onneksi pahimmat vammat ja kolhut jäi saamatta kuitenkin.lähden heti tästä suhteesta jos rupee kunnolla nyrkki heilumaan ja tulemaan iha näkyviäkin merkkejä väkivallasta.sitä en ajatellut ruveta sietämään ja siihen alistumaan.mieheni kyllä varmaan rakastaa minua mutta vihanhallinnan kanssa kyllä pahoja ongelmia.ja hän tuskin niitä valmis esim terapiassa käymään läpi koska ei tunnista itsessään ongelman vakavuutta.ja tiedoksi olen ihan nuori,kaunis ja muodokas naisen alku joten tuskin aiva pelkästää oleskeluluvan saannista kysymys tässä minun suhteessa vaikka tos alussa sitä vähä epäilinkin.enhän tietenkään teidä mitä mieheni päässä liikkuu mutta miksi valita kaunista,nuorta ja mukavaa naista pelkäksi oleskelulupa vaimoksi??ja tämä mun tarina ei ollu valitettavasti provo mitä joku tossa jo epäili iha tosi elämästä kertoo kyllä.

Äänestä
  • Oletko tosissasi? Meinaat vielä jäädä??? Aivan hullua, mutta itsepä kärsit nahoissasi. Voin vain toivoa että selviät hengissä ja järjissäsi tuosta päätöksestä.

    " sain ajattelemisen aihetta ja nyt tiedän selvemmin miten tulee tulevaisuudessa toimia."

    Sait paljon ajattelemisen aihetta, mutta vaikuttaa siltä, että selväpäinen ajattelu ei nyt tällä hetkellä ole vahvimpia puoliasi. Tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi. Et selvästikään näe tilannettasi sellaisena kuin se on. Puhut tulevaisuudessa toimimisesta, kun sinun pitäisi toimia nyt!

    Äänestä

  • Pitäisikö sun käydä lääkärillä, äläkä mene "kunnalliseen".
    Mielisairashan sinä olet.

    Äänestä

No hei sillä ei oo miten väliä jos olet nuori ja kaunis. Sinisilmäisyydellä on väliä katos uskot kaiken ja hyväksyt kaltoinkohtelun eli olet helppo kohde kurdiille. Et varmaankaan hyväksyisi samanlaista kohtelua jos miehesi olisi suomalainen.. Väkivalta on väkivaltaa!

Äänestä

Pelkkä seurustelu tuskin vaikuttaa oleskelulupaan. Miehestä on varmaan kiva majailla sun luonasi, mutta hyvä nainen, ajattele nyt, mitä itse suhteesta saat. Vaikka kuinka tuntisi rakastavansa ja ehkä saavansakin rakkautta, parisuhteessa ei pitäisi pelätä! Älä kuvittele, että sä tai rakkautesi pystyisi ratkomaan miehen ongelmia. Ajatus on kaunis, mutta todellisuudessa on mahdotonta auttaa tai muuttaa ihmistä, joka ei itse näe ongelmiaan.

Pistä peli poikki nyt, muuten vain venytät rajojasi. Pikku hiljaa sulle hämärtyy, mikä on normaalia ja hyväksyttävää ja alat nähdä syyn miehen toimintaan itsessäsi. Mies on jo uhkaillut ja käynyt käsiksi - mikä on seuraava raja? Suunnittele etukäteen, miten toimit. Selvitä turvakodin yhteystiedot, laita tärkeät puhelinnumerot muistiin jne. Ala toimia!

Äänestä

muuta sanoa, kuin että sitä saa mitä tilaa.

Ja hyvä niin.

Äänestä

Onhan tuossa sivun laidassa näköjään linkki perheväkivalta-palstalle, mistä voi hakea vertaistukea. Kuvailtu tilanne ei poikkea juuri mitenkään kotimaisesta ongelmatilanteesta.

Sen verran kyllä voi tehdä, että passittaa seurustelukumppani kavereilleen asumaan. Ei kenelläkään ole velvollisuus majoittaa poikaystävää. Nainen voi aina sanoa syyksi, että suhde etenee liian nopeasti. Ei kai tuon tarinan miehenkään kulttuurissa ole tapana asua avoliitossa tyttöystävän kanssa.

Kunniamurha on mielestäni täysin väärä sana, sillä mitäs ihmeen kunniaa mies nyt sitten tuossa tapauksessanne puolustaisi? Täysin epäkunniallinen koko tilanne alusta loppuun. Traagisia mustasukkaisuusdraamoja sen sijaan tapahtuu Suomessa ja ulkomailla joka päivä. Kyllä niistä voi ottaa selvää, jos omassa suhteessa oireilee agressiivisuutta.

Äänestä

Eroa heti tuo vaan pahenee.. Usko mua!

Äänestä
  • Ei hän eroa. Joillain ihmisillä on vahva itsetuhovietti, eikä siihen mikään järkipuhe auta. Hänen täytyy päästä tuhoamaan elämänsä. Surkea juttu, mutta niin se menee.

    Äänestä

Itsekin olen ollut Irakin kurdin kanssa jo neljättä vuotta. Mies tosin ei ole pätkääkään väkivaltainen tai kiivas, ja muutenkin on poikkeuksellisen rauhallinen ja kiltti. Kuitenkin tunnistin omastakin miehestäni tuon piirteen, että riidat ovat aina minun syytäni, silloinkin kun hän on riidan aloittanut.... :D

On kuitenkin paljon sinun miehesi kaltaisia tulisieluja, jotka eivät siedä edes ajatusta siitä, että nainen jättäisi heidät. Se olisi nöyryyttävää ja noloa, ja vaikkei mies nyt sentään tappaisi, niin oman kunniantuntonsa tähden ei ainakaan tekisi eroa ja eronjälkeistä elämää mitenkään helpoksi. Onhan näitä, jotka eron jälkeen seurailevat ja vainoavat kaikin tavoin, ja vaikkei heidän puoleltaan kyse ole rakkaudesta tai muista lämpimistä tunteista, niin se kunniakulttuuri on niin syvällä, että eihän jättäjänaisen voi antaa jatkaa elämäänsä rauhassa.

Älä jää odottelemaan että väkivalta pahenee. Mene turvakotiin tai vanhempiesi tai jonkun kaverin luokse, ja järjestä vaikka sieltä käsin itsellesi uusi asunto, tai mies ulos kämpästänne. Tai tee niin kuin minä aikoinaan suomalaisen väkivaltaisen exäni kanssa, että ala säästämään pikkuhiljaa "pakorahaa", eli pistä sivuun rahaa uuden asunnon vakuuksia ja vuokria varten ja hommaa oma asunto miehen selän takana. Se on yllättävän helppoa. Itse ilmoitin exälle pari viikkoa ennen muuttoa että soromnoo, minä lähden, ja aloin pakata. Mies oli raivoissaan, muttei ihme kyllä käynyt kertaakaan päälle. Kunhan terrorisoi sen viimeiset pari viikkoa ryyppäämällä ja mökäämällä kaikki yöt. Olisi pitänyt sanoa siitä lähtemisestä vasta edellisenä päivänä.... Tosin en olisi mitenkään saanut pakattua kaikkia kamojani päivässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sasu9191 kirjoitti:

seurustelen irakin kurdin kanssa ja asutaan yhdessä vuokra asunnossa.meillä on ollut aika vaikeaa lähi aikoina ja tilanne jopa mennyt pahemmaksi.tullut mukaan myös todellisen fyysisen väkivallan uhka.mies uhkailee erillaisilla satuttamiskeinoilla jos jostain asiasta tulee riitaa ja hänen mielestään aina minä aloitan riidat.jos nyt oikeasti puhun tuo väkivallan uhan raja ylittyi eilen kun mies heitti mua riidan päätteeksi mukilla mahaan.jäi punainen jälki vaan eikä paljon sattunut mut pisti silti ajattelemaan että onko väkivallalle tulossa jatkoa tai pahenemista myös sillä saralla.haluaisin ehkä jopa erota tästä kyseisestä miehestä tässä joskus mutta pelkään aika paljon että en selviä hengissä erosta.kun kuitenkin tällä miehellä on aika paljon menetettävää mun mukana jos jätän hänet ja pienimpänä ei varmaan oleskelulupa asia jota hän todennäköisesti haluaa yrittää saada minun kauttani.on hänellä varmaan ihan tunteitakin minua kohtaan mutta uskon että tärkein syy olla kanssani on toi oleskelulupa ja sitten että hän voi asua minun kodissani.ei tarvi kavereitten luona majailla tai vastaanottokeskuksessa.mulla on oikeasti aika hätä tämän asian ja ihmisen kanssa,enkä tiedä mitä oikeasti kannattas tehdä ja miten.rakastan häntä mutta en taida jaksa enää hänen kanssaan.voisko saada jotain vertaistukea tai vinkkejä ero asiassa etenemiseen ilman että mun oma henki vaarantuis samalla.asiallisia mutta rehellisiä vastauksia kaipailisin oman kokemuksen kautta asiaan perehtyneiltä ihmisiltä.kiitos paljon jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu