Miten yksinäiset olette selviytyneet lukion penkkareista?

Jätin suosiolla väliin.

Eikä kukaan kyselly että aionko osallistua..

Toiset piti sitä hirmu tärkeenä, mutta en tänäkään päivänä kadu sitä etten menny niihin.. vanhojen tanssit jäi niin ikään välistä. Kumpikaan juttu ei herättäny mielenkiintoani.

Juu, minäkin jätin väliin niin penkkarit kuin tanssitkin. Tanssien jääminen harmitti enemmän sillä tuntui kurjalta ettei kukaan "kelpuuttanut" parikseen ihan normipainoista ja ok-näköistä tyttöä. No, tietysti sekään ei olisi ollut mukavaa jos joku olisi "pakotettu" parikseni.

Mutta tee ihan niin kuin itse tahdot. Minä en ole mikään neuvomaan muita sillä oma lukio-aika oli muutenkin sellaista taistelua. Nyt voin vaan todeta, että ohi on ja saikin jo olla. Ei kyllä mitään elämän parasta aikaa :( No, ei silti mitään suurempia traumoja jäänyt. Lähinnä sellainen fiilis, että tässäkö se nyt oli? Odotukset oli kyllä vähän korkeammalla.

Stemppiä sulle abi-vuoteen!

itsellänikin vähän samanlaista, nuorempana odotin että lukioaika tulisi olemaan ikimuistoista ja mukavaa, totuus onkin nyt sitten hieman toinen... Joten nuo penkkaritkin harmittaa toisaalta jos jättää väliin kun ennen lukioa pidin sitä parhaana asiana lukiossa ja odotin sitä että pääsee jonain päivänä itsekin riehumaan rekkalavalle.

Siitä on jo niin kauan kun olin lukiossa: !970-luvun lopulla. Silloin oli kyllä penkkarit ja ennen penkkareita vielä koluun jäävät järjestivät penkkariaattoiltana potkijaiset. Ei ollut mitään vanhempaintansseja niin kuin nykyään. Kyllä kai jokin naamiaisasu oli, mutta en osallistunut illlan jatkoille.
Aika vähän tuli kuljettua kavereiden kanssa, ja iltaisin ja viikonloppuisin vietin aikaa poikaysäväni kanssa, joka oli jo seitsemän vuotta vanhempi ja työelämässä.
Ei huvittanut bailaamiset ja enkä pääsyt oikein porukoihin mukaan. En kai kyllä halunnutkaan.

Minä osallistuin, tosin mitään kokouksia ei ollut enkä kertonut kenellekkään ennalta miksi pukeutuisin. Keksin asun ihan omasta päästäni, se ainoa mikä sattui tulemaan mieleen ja mikä oli mahdollista toteuttaa. Minulla tosin oli pari kolme kaveria lukioaikana joiden kanssa joskus tuli oltua koulun tapahtumissa, usein tosin olin yksin, kuten ryhmätyöt- ja esitelmät. Ne tein aina yksin ja onnekseni niistä kuitenkin selvisin hyvin. Namia toki pääsin myös rekkalavalta heittämään mutta en muista penkkareita mitenkään erityiseksi päiväksi. Pukeudu asuun joka ei herätä liikaa huomiota ja ota ihan rauhallisesti vain. Tuskinpa kukaan mitään erityistä tulee kyselemään jos olet vain "mukana" tapahtumassa. Ei siis mitään ihmeellisempää.

lisää kokemuksia ja neuvoja?

Jätin myös väliin. Eikä kukaan kysellyt mitään asiaan liittyen. Eipä niissä itselleni mitään tekemistä olisi löytynyt. Ei harmita. Ehkä jossain toisessa elämässä olen sosiaalisempi, jolloin on jotain tekemistä siellä.

Eikö penkkareihin ole vielä puoli vuotta? Miksi murehtia nyt jo jotain, mikä on ajankohtaista vasta sitten ja mihin mennessä ehtii tapahtua vaikka mitä?!

Itse en mennyt penkkareihin, vanhojentansseihin menin ja siellä oli ihan kivaa kun pääsi tanssimaan välillä nättien tyttöjen kanssa ja sai 1 kurssin.

Osallistuin penkkariajeluun eli heittelin rekan lavalta karkkeja kaduntallaajille. Olin ainoa, joka ei ollut pukeutunut miksikään, oli pelkkä valkoinen haalari päällä. En osannut valmistautua, mutta halusin silti kokea sen karkkiheittelyjutun. Nyt tiedän, etten olisi jäänyt mistään paitsi, jos olisin jättänyt osallistumatta. Mutta ei siinä paljoa elämästä menetä, jos siihen ajeluun osallistuu! Jotta se voisi mennä pieleen, niin se voi johtua joko ihan itsestä (oksennat ihmisten päälle tai jotain) tai sitten muista (kiusaajista). Penkkaripäivänä olin yksin, söin puuron ruokalassa aamiaiseksi, minkä jälkeen tuli ajelu. Ajelun jälkeen abit lähtivät omille teilleen valmistautumaan illan risteilyä varten... Minä lähdin kotiin. Silloin tuntui pahalta, koska kuvittelin, että jään paljosta paitsi. Voisinpa mennä menneisyyteen ja sanoa itselleni, että helvetti soikoon mistään jäänyt.

Hieman ohi tämän topicin... Mielestäni on hienoa, että lukiossa järjestetään vanhat tanssit, penkkarit, yms. jutut, mutta ei jumalauta sitä "mediapaisuttelun" määrää. Siinä EI MENETÄ YHTÄÄN MITÄÄN, jos jättää vanhat ja penkkarit väliin. Kun jätin vanhat väliin, niin luokkalaiseni sanoi minua kylmästi tylsäksi ihmiseksi.

P.S.
En tiedä, tuli vain yhtäkkiä ajatus mieleen:
Jos joku täällä olisi halunnut osallistua penkkariajeluun, eikä osallistunut, niin mikä estää nyt? Pukeudu tunnistamattomaksi ja kuoki vanhan lukiosi tai jonkun muun lukion rekkakyytiin.

Osallistuin. Maalailin bannereita, Ja pukeuduin, helpompi mennä joukon mukana ja tavallaan suhtautuminen on erilaista kun on vähän jonkun roolin takana. Kuuluukin ängetä kun tavallaan on porukkaa. Ja sit jos se rooli on vaikka gorilla, niin ei sitä oletetakaan että puhuisi, Tosin, eipä mulle kerrottu enkä kehdannut kyselläkään mitä itse päivän ajelujen ja karkinheittojen jälkeen tapahtui, kai niillä toisilla oli jotain sen jälkeen mut itse lähdin koulun jälkeen kotiin.

Penkkaripäivä on oikeestaan aika kiireinen. Aamulla mentiin ensin kaikki abit katsomaan meidän abivideo ja sitten olikin aika asettua valkokankaan taakse odottamaan että pikkuset tulivat katsomaan abishowta. Sitten oli hetki aikaa hiippailla ympäri koulua ja juosta luokkiin paiskomaan karkkia. Tässä voi lyöttäytyä mihin tahansa porukkaan, sinä päivänä ketään ei kiinnosta, kuka olet, kiinnostaa vain, että olet abi. Se riittää.

Mulla toki on joitakin kavereita, mutta oon silti vähän perusoutsider. Riehuminen ei oikeen oo mun juttu tai mitään. Kyl siinä muiden mukana menin rekkaan ja huusin kuten asiaan kuuluu. Kivaa oli :)

Edellisenä päivänä koristeltiin koulu, mutta se ei ollut mitenkään pakollista kaikille kun kyllin moni kuitenkin haluaa osallistua. Penkkarijatkot olisi ollut, mutta ite lähdin penkkareista suoraan lentokentälle. Olisi ollut myös abiristeilyä, mutta sen paikat täytettiin sisäpiiriläisten kesken eli listat olivat jo täynnä ilmestyessään käytävälle.

Vanhoihin osallistuin, oltiin tyttöparina kun en mä ketään poikia tajunnut / uskaltanut kysyä ennenkuin ne oli kaikki jo varattu. Parini taas oli niin pelottava, etteivät pojat uskaltaneet (lue: punkkari). Nasutukseen en mennyt, eikä siinä ainakaan menetä mitään hyvää. Jokusta mustelmaa ja märkiä vaatteita jää vaille, en koe minään menetyksenä.

alkais olla pikkuhiljaa ajankohtanen... stressaanja panikoin tätä kun en tiedä mitä teen.

No, minä en osallistunut vanhojen tansseihin enkä penkkareihin. En koe menettäneeni mitään.

Minä jättäydyin pois tansseista vaikka oisin parin saanut. Olen niin ujo ja kömpelö. Pukuloisto on hienoa mutta mulle ei ollut välttämätöntä. Vähäsen nolotti kun jäin pois mutta ei sitä kukaan muistellut. Penkkareihin osallistuin koska siellä oli pari kaveria mukana.

Jätin väliin. Enkä oikeastaan kadu sitä. Miksi katuisin? Jos olisin mennyt, olisin saanut olla likaisen rekan lavalla ihmisten kanssa joista en pitänyt, pukeutuneena johonkin typerään asuun. Sen jälkeen olisin vetänyt kännit (mistä en oikeastaan edes pidä). En katso menettäneeni mitään kovin suurta ja hienoa.

Tuntuihan se silloin vähän paskalta, mutta kasvettuani muutaman vuoden olen tajunnut että se lukioajan yrittäminen kuulua johonkin porukkaan ja pintaliitäjien jengiin on suurta typeryyttä. Pelkkää idioottimaista lauma-ajattelua. En pitänyt oikeastaan kenestäkään ihmisestä lukiossani, joten miksi oikeastaan olisin edes halunnut kuulua heidän joukkoonsa. Jälkeenpäin ajateltuna ne lukion suosituimmat tyypit olivat vain itseään täynnä olevia mulkkuja. Ja onko hienoa että on "yhteisiä" kokemuksia mulkkujen kanssa? Ei ole. Ja onko jotenkin pakko yrittää tehdä vaikutus mulkkuihin tyyppeihin? Ei ole. Parempi on olla oma itsensä ja haistattaa paskat muille. Ihan tosi.

Joten aloittajaa suosittelisin miettimään että haluaako edes oikeasti osallistua penkkareihin?

no kun haluaisin sinne rekka-ajelulle osallistua, ei muakaan kiinnosta niiden meidän lukiolaisten kanssa riehua missä koulun käytävillä yhdessä, mutta en tiedä pystyykö tekemään niin että pelkkään ajeluun osallistuu? kun ainakin meillä on ensin koululla jotain "hauskanpitoa" ennen sitä.

Eikä kiinnosta lähteä sen jälkeen ryyppäämään enkä pidä sitä minään ongelmana, haluaisin vaan tuohon karkkien heittelyyn päästä koska aina lapsena ajattelin että joku päivä mäkin saan olla tuolla... niin se tuntuu jotenkinhenk.koht. tärkeältä, ei siksi että haluaisin kuulua johonkin idioottien porukkaan joista en edes pidä.

Ja jos olisikin niin helppoa jäädä pois, mutta mietin mitä perheeni ajattelee, kun he eivät edes tiedä ettei mulla ole koulussa kavereita vaan oon feikannu kokoajan että on. Joten hankalaa.

Jos vaan mahdollista niin jätän väliin. Vanhojen tansseihin meinasin "joutua", mutta kyseinen tyttö löysi onnekseen jonkun paremman tyypin tanssimaan.

Niin samanlaista. Jokainen viesti niin kuin olisin itse kirjoittanut.Olen jo päässyt eroon lukiosta ja nyt täytyy vielä tehdä se päätös, etten enää niitä aikoja mieti. En tuhlaa aikaa mihinkään p*skan muisteluun.

..

Jätin väliin. Syömässä kävin penkkaripäivänä, kun oli joku hyvä ruoka.
Autolla vaan kotiin ja kirjoittamaan typeriä viestejä tänne palstalle.

Älä kyllästy elämään, nimimerkki yllä! :)

Sanonpa vaan tässä useamman aikuisen lapsen äitinä sulle, että elämässäsi on isompiakin asioita kuin jotkut penkkariajelut! Et välttämättä mitään kyllä menettänyt. Jotkut nyt tykkää riehua ja kiljua, yli puolet ei varmaankaan, ovat vaan hassuissa (tai miten haluavat) tällingeissään mukana, huvittaahan se meitä sivullisia tietenkin. Jokainen tyylillään, sanotaan näin, on rohkeata sekin että haluaa olla oman tien kulkija, se riippuu vähän persoonallisuuspiirteistä. Mutta iloitaan siitä että olemme kaikki yksilöitä, eikö? Meidän lapsista osa on perinyt äidiltään sellaista rauhallista, eleettömyyttä, tutkimista ja ajattelua, ujouttakin. Sitten osa isältään villiä heittäytymistä mihin tahansa hassuun, ne kehittää pippalot "vaikka sateella vesisaavin ympärille"-tyyliin... Kaikkien ympärillä ei tapahdu niin raisusti, ja eipä sitä pitkään jaksaisikaan.

Meillä yksi lapsista vaan meni vanhojentansseihinkaan, muut olivat jotain järjestelemässä, pukeutuivat vaan vähän siistimpiin vaatteisiin, eikä siitä mitään ihmetelty, ovat olleet aina sellaisia "omintakeisia" -ole sinäkin ihan vapaasti! :)

Hieno juttu, että olet ajanut kortin, ja oma auto. Kuule, kaupunkipaikoissa harvat käyvät edes autokoulua, kun "dösä vie", niin eipä ole samaa vapautta lähteä milloin vaan mihin tahansa reissuun vaikka puoliväliin Lappia tai Karjalaa, patikoimaan reppujen kanssa jonkun porukan kanssa : kamerakerhoa- sienestystä- kanoottien kanssa ...whatsoever, niinku te nuoremmat sanotte! =) Meidän nuoret ovat löytäneet ENINOSAN parhaista kavereistaan NIMENOMAAN menemällä johonkin juttuun, ja seurakuntien toimintojen kautta. Taisivat kokea yksinäisyyttään viimeksi kouluaikoina!

Tietysti heillä on jokaisella kipeitä asioita, ja muistoja, kiusaamistakin, mutta se on vähän sillä lailla tämä ihmisen elo, että elämä antaa joskus kuule myöhemmin matkalla sitten triplaten hyvää, verrattuna siihen että joskus koki jossain asiassa osattomuutta. Olen jutellut näistä omien nuorteni kanssa, ja kyllä se niin on.
Yrittämällä antaa anteeksi ja unohtaa, olemalla ITSE hyvän tekijä jollekin vaikka aivan uudelle ihmiselle, voi seuraava viikko näyttää tihrustelevan pilvenkin takaa vähän yllättävää valonkajastusta. Hyvät asiat synnyttävät metkoja juttuja, ja avoimina hyvän suuntaan voi löytää oikeita "aarteita" elämälleen, tarkoitan ihmissuhteissa, ystävyyksissä.
Ja ei kannata joskus "vanhoja kaivella myöskään", helpompaa on löystää niistä irti ja antaa mennä, koska enimmäkseen ne jarruttavat meitä ottamasta vastaan sitä uutta ja mielenkiintoista mikä olisi tulossa JOS olisi tilaa puseron alla. Se on sama vähän, kuin vaeltaessa luonnossa seuraa kannonjuuria ja kivenmuhkuroita, ettei lentäisi niihin nokalleen, ja jääkin huikaiseva maisema näkemättä, jollei ihan sitten pysähdy ja anna silmien nousta ylemmäksi saappaista. Ja OHOH sentään!

Eikä ollut typerä sinun viestisi, ja saipahan se minutkin tähän alas oikein pähkäämään, ja ota näistä "onkeesi" jos jotain hyvää näet, joohan?

Jätin suosiolla sekä vanhat että penkkarit väliin. Mulla ei ollut kavereita lukiossa, mutta en ollut yksinäinen. Olin (ja olen edelleen) addiktoitunut mun kuulokkeisiin, jonka vuoksi 99% ajasta en halunnut jutella kenenkään kanssa koska musiikki oli parempaa. Multa tultiin vain kerran kysymään, halusinko penkkareihin eikä mun kieltävää vastausta kommentoitu mitenkään. Vanhat jätin väliin, koska vihaan tanssimista eikä kiinnostanut kommunikoida poikien tai ylipäätään kenenkään kanssa. Suhtauduin tosi aggressiivisesti ja välinpitämättömästi poikiin, jonka vuoksi ajatus sellasen kaa tanssimisesta aiheutti, noh, aika vihamielisiä tunteita :D En tunne menettäneeni mitään, pidin hauskaa omalla tavalla kotona, joka oli 100 kertaa parempaa kuin seisoa paniikissa jossain abijoukossa miettien, milloin saa lähteä kotiin. Lisäksi vielä se, että oon diabeetikko ja verensokeri usein laskee tosi alas stressaavissa tilanteissa eli parhaimmillaan olisin saanu vielä hypoglykemian siihen ahdistuksen päälle :D