Missä vika?

•Olen 19v nainen
•Nätti (omasta ja kavereiden mielestä)
•Ok kroppa (55/168, c, mitään töitä en tee tämän eteen, en urheile ja syön kaikkea paskaa, mutta se ei kerry, luojan kiitos)
•Pukeudun kivasti
•Meikkaan hillitysti silloin kun meikkaan, olen arkena paljon myös ilman
•Hiukset (pitkät, ruskeat) on aina jotenkin järkevästi
•Käyttäydyn itsevarmasti, vaikken sitä ihan syvällä asti olekaan
•Fiksu, hyvä koulussa
•En juo, polta tms ollenkaan, ei kiinnosta
•Käyn seurakunnan nuorten jutuissa kavereiden ja kivan ilmapiirin takia
•Hauska (monesti tosin sarkasmin kautta)
•Puhelias, en pelkää olla esillä (tietysti voi jotkut tilanteet jännittää, mutta en välttele niitä)
•Olen monessa mukana, oppilaskunta yms toimintaa

Siinä esittely (saa esittää tarkentavia kysymyksiä). Kysymys kuuluu; miksen ole koskaan edes pussannut poikaa/miestä? Kukaan ei ole ikinä osoittanut kiinnostusta, sanonut mitään, pyytänyt ulos tms.

Ja ei, en ole itsekään tehnyt mitään aloitteita, koska olen niin untuvikko näissä asioissa, etten oikein uskalla. Enkä muutenkään ole kovin syvästi ollut ihastunut johonkuhun tiettyyn ja ihastukset menee ohi kun ei nää sitä henkilöä hetkeen.

Täällä palstoilla kuitenkin miehet aina mesoaa, että valta on naisilla eikä naisten tarvi eväänsä liikauttaa, vaan miehiä on aina jonoksi asti ja plaaplaaplaa. Missäs mun vaivattomasti "ansaittu" jono on?
38446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

" •Ok kroppa (55/168, c, mitään töitä en tee tämän eteen, en urheile ja syön kaikkea paskaa, mutta se ei kerry, luojan kiitos)"

tuo tulee jossain vaiheessa kostautumaan kun sun aineenvaihdunta normalisoituu tuosta teini-tasosta, eikä sun elintavat parane niin aika hemmetin varmaa, että se alkaa kropassasi näkyä!

kyllä joillakin naisilla on hieman ylimääräistä perseessä ja mahassa, vaikka muuten suht hoikkia olisivatkin, koska heillä ei ole ollenkaan lihaksia! näitten termi on "laiha-läski", joka ei ole kovinkaan hyvännäköistä. toki en tiedä onko kohdallasi näin kun kuvaa sinusta ei ole, mutta ei se kuntoilu ja siitä seuraava paikkojen kiinteytyminen nyt kenellekkään pahaksi ole!

"Missä vika?"

sun vaatimustasot ovat disney tasolla: eli vaadit jotain unelmaprinssiä mitä ei todennäköisesti ole edes olemassa

"Ja ei, en ole itsekään tehnyt mitään aloitteita, koska olen niin untuvikko näissä asioissa, etten oikein uskalla."

miksi miesten pitäisi ottaa sinuun kontaktia kun sinäkään et ota miehiin kontaktia? miksi luulet että se on pojille YHTÄÄN SEN HELPOMPAA?

tuo on ihan puhdasta paskaa ajatella, että miehillä olisi yhtään sen rautaisempi itsetunto kuin naisilla tässä asiassa. helppohan se on tietysti kaikki sysätä vastakkaisen sukupuolen harteille ja odottaa, että kaikki sulle kannetaan suoraan valmiiksi nenän eteen, mutta ei maailma toimi oikeasti niin!

"•En juo, polta tms ollenkaan, ei kiinnosta
•Käyn seurakunnan nuorten jutuissa kavereiden ja kivan ilmapiirin takia"

sä olet joku hihhuli ja sellaisen kanssa juttuun tulemiseen tarvitsee olla toinen hihhuli

" •Olen monessa mukana, oppilaskunta yms toimintaa"

olisiko elämässäsi edes tilaa pojalle? jos touhuat 24/7 omia juttujasi niin eihän siihen edes välttämättä sovi ketään!

Äänestä
  • Tiedän, että elämäntapoja pitäisi parantaa, mutta ei ne ainakaan vielä näy. Hyötyliikuntaa tietty tulee, mutta en urheile. Syön mitä haluan, en välttele hiilareita ja syön jotain herkkua, jos sattuu huvittamaan. Tietysti peruskoti/kouluruokaa syön suurimmaksi osaksi.

    Vaatimustasoja en ole kertonut, eikä sellaista tarvi ollakaan, kun ei ole koskaan kenestäkään tarvinnut miettiä, kelpaisiko vai ei. Mutta ei tosiaankaan ole disneyprinssitasolla. Taviksena haluaisin taviksen.

    Ei miesten PIDÄ ottaa kontaktia, mutta ihmettelenkin sitä, kun täällä nämä "atm:t" jauhaa, että naisten ei tarvi tehdä mitään ja miehet tekee kaiken. Ei se ainakaan täällä mene niin ja jään yksin, jos en tee töitä asian eteen. Eli ei muuta kun kissoja keräilemään...

    En polta, koska siinä ei ole mitään järkeä, pelkkää haittaa. En juo samasta syystä. Käyn seurakunnassa kavereiden takia, enkä ole sellainen ihminen, joka pistää kaverit vaihtoon siksi, että ne on jollain tapaa "noloja". Seurakunnassa on avarakatseista ja suvaitsevaa porukkaa, joka ei tuomitse ja hauku mua siksi, etten örvellä baareissa niinkuin ilmeisesti olisi mielestäsi suotavaa.

    Olen monessa mukana, mutta jutut eivät vie paljon aikaani ja minulla on joka päivä tuntitolkulla aikaa tehdä omia juttuja tai olla tekemättä mitään. Ja jos elämässäni olisi mies, tietysti voisin lopettaa joitain aktiviteettejä, jos tarvitsisin häntä varten enemmän aikaa.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Tiedän, että elämäntapoja pitäisi parantaa, mutta ei ne ainakaan vielä näy. Hyötyliikuntaa tietty tulee, mutta en urheile. Syön mitä haluan, en välttele hiilareita ja syön jotain herkkua, jos sattuu huvittamaan. Tietysti peruskoti/kouluruokaa syön suurimmaksi osaksi.

    Vaatimustasoja en ole kertonut, eikä sellaista tarvi ollakaan, kun ei ole koskaan kenestäkään tarvinnut miettiä, kelpaisiko vai ei. Mutta ei tosiaankaan ole disneyprinssitasolla. Taviksena haluaisin taviksen.

    Ei miesten PIDÄ ottaa kontaktia, mutta ihmettelenkin sitä, kun täällä nämä "atm:t" jauhaa, että naisten ei tarvi tehdä mitään ja miehet tekee kaiken. Ei se ainakaan täällä mene niin ja jään yksin, jos en tee töitä asian eteen. Eli ei muuta kun kissoja keräilemään...

    En polta, koska siinä ei ole mitään järkeä, pelkkää haittaa. En juo samasta syystä. Käyn seurakunnassa kavereiden takia, enkä ole sellainen ihminen, joka pistää kaverit vaihtoon siksi, että ne on jollain tapaa "noloja". Seurakunnassa on avarakatseista ja suvaitsevaa porukkaa, joka ei tuomitse ja hauku mua siksi, etten örvellä baareissa niinkuin ilmeisesti olisi mielestäsi suotavaa.

    Olen monessa mukana, mutta jutut eivät vie paljon aikaani ja minulla on joka päivä tuntitolkulla aikaa tehdä omia juttuja tai olla tekemättä mitään. Ja jos elämässäni olisi mies, tietysti voisin lopettaa joitain aktiviteettejä, jos tarvitsisin häntä varten enemmän aikaa.

    et ole tavis. olet lähempänä raivohullua fanaatikkoa kuin tavista, joten et voi havitella tavallista miestä. koska 99% ihmisistä ei ole minkäänlaista alkoholiongelmaa. sulla on. vaikka et edes juo. mietippä sitä.

    sano nyt vielä että seksi kuuluu avioliittoon niin saadaan se viimeinen niitti tähän hommaan

    "Seurakunnassa on avarakatseista ja suvaitsevaa porukkaa"

    ei taida olla jos siellä on samanlaisia ihmisiä mitä SINÄ olet

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    Ymmärsinkö nyt oikein, Lifemocker?

    Raivohullu fanaatikko: ei halua miestä, joka vetää pään täyteen joka viikonloppu

    Suvaitsematon: ei hae elämäänsä tarkoituksellisesti kumppania, jonka arvot ja elämäntyyli poikkeaa täysin omasta

    Entä miten kuvailisit henkilöä, joka ihmistä tuntematta tuomitsee suvaitsemattomaksi, raivohulluksi fanaatikoksi? Suvaitsevaiseksiko?

    Aloittaja sanoo käyvänsä seurakunnassa kaverien takia. Ei tuo nyt ainakaan minusta kuulosta miltään Jumalaa 24/7 palvovalta nunnalta, joka on naimisissa Jeesuksen kanssa ja jonka mielestä "seksi kuuluu avioliittoon".

    Äänestä

  • hirsi silmässä kirjoitti:

    Haha :D Kyllä, seksi kuuluu avioliittoon... (dramaattista musiikkia, tän-tän-TÄÄ yes I went there O.O) ...kuten myös seurustelusuhteeseen ja kihloissa olemiseen. Olisipa aika tylsä avioliitto, jos ei olisi seksiä.

    Jos "raivohullu fanaatikko" ja "suvaitsematon" määritellään kuten yllä, tunnustan olevani ylpeästi molempia.

    Äänestä

  • hirsi silmässä kirjoitti:

    Ymmärsinkö nyt oikein, Lifemocker?

    Raivohullu fanaatikko: ei halua miestä, joka vetää pään täyteen joka viikonloppu

    Suvaitsematon: ei hae elämäänsä tarkoituksellisesti kumppania, jonka arvot ja elämäntyyli poikkeaa täysin omasta

    Entä miten kuvailisit henkilöä, joka ihmistä tuntematta tuomitsee suvaitsemattomaksi, raivohulluksi fanaatikoksi? Suvaitsevaiseksiko?

    Aloittaja sanoo käyvänsä seurakunnassa kaverien takia. Ei tuo nyt ainakaan minusta kuulosta miltään Jumalaa 24/7 palvovalta nunnalta, joka on naimisissa Jeesuksen kanssa ja jonka mielestä "seksi kuuluu avioliittoon".

    jep ymmärsit. koska se on ihan normaalia elämää, eikä tee kenestäkään yhtään sen huonompaa ihmistä. joten tuohan on vain tekopyhää - mikäs siinä tietenkin jos haluaa hankaloittaa parinmuodostustaan, mutta turha kuvitella, että itse olisi jotenkin parempi ihminen koska ei juo

    " Entä miten kuvailisit henkilöä, joka ihmistä tuntematta tuomitsee suvaitsemattomaksi, raivohulluksi fanaatikoksi? Suvaitsevaiseksiko?"

    todenpuhujaksi

    Äänestä

Sun täytyy itte yrittää hankkia sitä miestä ittelles, eikä odottaa että suhun joku ottaa yhteyttä. Itse olen 16v ja en ole edes yrittänyt hankkia tyttöystävää, koska en omasta mielestä "tarvitse" sellaista.

Äänestä

olla mukana kirkon touhuissa on tehokas tapa karkoittaa suurin osa häissä ja hautajaisissa käyvistä tapauskovista,mihin suuri osa meistä kuuluu ...veikkaisin

Äänestä
  • Niimpä niin.. Tuntuu vaan, että seurakunta on ainut paikka, mistä löytyy kavereita, jotka ei kännää. Tietysti se jeesustelu menee välillä aika pitkälle, mutta on se pienempi paha kuin kännääminen.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Niimpä niin.. Tuntuu vaan, että seurakunta on ainut paikka, mistä löytyy kavereita, jotka ei kännää. Tietysti se jeesustelu menee välillä aika pitkälle, mutta on se pienempi paha kuin kännääminen.

    tässä taas huomaa miten "suvaitsevainen" olet... hohhoijaa

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    tässä taas huomaa miten "suvaitsevainen" olet... hohhoijaa

    Mikä tossa oli suvaitsematonta?

    "Tuntuu vaan..." -> kai ihmisesta saa tuntua joltain? Eri asia olisi, jos aloittaja olisi sanonut "Olen varma että kaikki paitsi uskikset kännää koko ajan".

    Jos vaihtoehdot on baari ja seurakunta ja etsisin ei-juovia, kyllä minäkin etsisin seurakunnasta...

    Äänestä

  • suvaitse keskenäsi kirjoitti:

    Mikä tossa oli suvaitsematonta?

    "Tuntuu vaan..." -> kai ihmisesta saa tuntua joltain? Eri asia olisi, jos aloittaja olisi sanonut "Olen varma että kaikki paitsi uskikset kännää koko ajan".

    Jos vaihtoehdot on baari ja seurakunta ja etsisin ei-juovia, kyllä minäkin etsisin seurakunnasta...

    koska hihhulit LUULEVAT olevansa parempia ihmisiä ja että voivat katsoa alaspäin heitä, ketkä eivät käyttäydy kuten he... ei se mitään suvaitsevaista ole, se on vain tekopyhää

    Äänestä

"Tuntuu vaan, että seurakunta on ainut paikka, mistä löytyy kavereita, jotka ei kännää."
- Oletko sää sitten kovinkin tiukka alkoholin suhteen? Kelpuuttaisitko itsellesi poikaystävän, joka ei ole absolutisti? Tai minkä tyyppisistä miehistä olet ylipäätään kiinnostunut?

Äänestä
  • Absolutisti ei tarvi olla, mutta kännäämistä en kattele (isätraumoja, älä kysy). Pari saunakaljaa, viiniä ruuan kanssa, skumppaa juhlissa jne. tyyli menee. Ja baarissa voi käydä, jos ei tarvi päästä joka viikonloppu ja vetää päätä täyteen. Jos puhe/kävely/ajatus alkaa sammaltaa, menee yli.
    No, mä oon tavisnainen nii oon kiinnostunu tavismiehistä. Ei tarvi olla mitää disneyprinssitasoa, mutta ei nyt mikää ylipainoinen rasvanaamanen ja -hiuksinen lökäpöksy, joka ei tee muuta ku istuu peräkammarissa koneen/TV:n kanssa ja jonka kengännauhat äiskä sitoo, jahka on auttanu ne lökäpöksyt sille jalkaan. Normaali itsenäinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat aivot.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Absolutisti ei tarvi olla, mutta kännäämistä en kattele (isätraumoja, älä kysy). Pari saunakaljaa, viiniä ruuan kanssa, skumppaa juhlissa jne. tyyli menee. Ja baarissa voi käydä, jos ei tarvi päästä joka viikonloppu ja vetää päätä täyteen. Jos puhe/kävely/ajatus alkaa sammaltaa, menee yli.
    No, mä oon tavisnainen nii oon kiinnostunu tavismiehistä. Ei tarvi olla mitää disneyprinssitasoa, mutta ei nyt mikää ylipainoinen rasvanaamanen ja -hiuksinen lökäpöksy, joka ei tee muuta ku istuu peräkammarissa koneen/TV:n kanssa ja jonka kengännauhat äiskä sitoo, jahka on auttanu ne lökäpöksyt sille jalkaan. Normaali itsenäinen ihminen, jolla on oma elämä ja omat aivot.

    et sä voi kaataa omia traumojasi muitten niskaan. sun pitää käsitellä ne pois alta

    äläkä kuseta itseäsi. et todellakaan ole tavis. taviksilla ei ole tuollaisia ongelmia alkoholijn suhteen!

    Äänestä

Lifemocker:" tässä taas huomaa miten "suvaitsevainen" olet... hohhoijaa ..."

Luepas sälli omat postauksesi ensin.

Äänestä
  • etsippäs sälli missä olen moista mainostanut

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    etsippäs sälli missä olen moista mainostanut

    Missä aloittaja mainosti olevansa suvaitsevainen?

    Äänestä

  • curious123 kirjoitti:

    Missä aloittaja mainosti olevansa suvaitsevainen?

    jos oikein pitää mainostaa miten hengaa "suvaitsevaisten" ihmisten kanssa niin eiköhän tällöin LUULE itse myös kuuluvansa heihin

    Äänestä

Huomasin ton sarkasmin, itse harrastan samaa, eikä kaikki miehetkään pidä siitä. Saatat piiloutua sen taakse.
Mutta ällös huoli tyttö nuori, itsekin olin tuon ikäinen, kun ekan kerran seurustelin, ja ehdit aivan hyvin :)
Mieti muuttamista toiseen kaupunkiin opiskelemaan, opiskelijaelämässä kyllä pääset osalliseksi kaikesta ja tapaat samassa veneessä olijoita :D

Äänestä

Oletko ap miettinyt millaista miestä kaipaisit, siis pidemmälle kuin tuo tavismies? Vähän sen mukaan sitten tietty miettiä, että missä sellaista miestä voisi tavata.

Äänestä
  • No, kuten on tullut esille, sellanen joka ei kännää. Hauska, kypsä, luotettava ja muutenkin mukava tavallinen suomalainen mies. Sellanen, jolla on tulevaisuuden tavoitteita, eli kouluttautuu ammattiin ja menee töihin, eikä vaan lymyä äitin nurkissa ja pelaa runee. Kivannäkönen, semmonen miehinen. Ikäeroa korkeitaan 5 vuotta.

    Ja ennen kuin lifemocker repii pelihousunsa, nää on mun omia henkilökohtaisia toiveita. Tää EI oo lista, että millasten ihmisten olemassaolon hyväksyn ja muita vihaan. Multa kysyttiin, mitä haluaisin ja tämmöstä haluaisin. Toiveet ei oo vaatimuksia ja suvaitsen sellaisetkin ihmiset, jotka ei just mun toiveita satu täyttämään.

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    No, kuten on tullut esille, sellanen joka ei kännää. Hauska, kypsä, luotettava ja muutenkin mukava tavallinen suomalainen mies. Sellanen, jolla on tulevaisuuden tavoitteita, eli kouluttautuu ammattiin ja menee töihin, eikä vaan lymyä äitin nurkissa ja pelaa runee. Kivannäkönen, semmonen miehinen. Ikäeroa korkeitaan 5 vuotta.

    Ja ennen kuin lifemocker repii pelihousunsa, nää on mun omia henkilökohtaisia toiveita. Tää EI oo lista, että millasten ihmisten olemassaolon hyväksyn ja muita vihaan. Multa kysyttiin, mitä haluaisin ja tämmöstä haluaisin. Toiveet ei oo vaatimuksia ja suvaitsen sellaisetkin ihmiset, jotka ei just mun toiveita satu täyttämään.

    Kyllä noilla kriteereille miehiä löytyy!

    En itsekään kännää, olen kypsä (varmaan liiankin), luotettava ja mukava, en ehkä ihan tavallinen, mutta suomalainen kylläkin.

    Ja ammatit ja työpaikat on hoidettu aikaa sitten (samoin kuin autoa, talot, jne). Näkö on kohdillaan ja miehekkään itsevarma.

    Mutta, mutta, tuota ikäeroa on paaaljon enemmän kuin 5v ;)

    Mutta älä huoli, jo pelkästään tällä palstalla on miehiä, jotka osuvat noihin kriteereihin vallan hienosti. Että rohkeasti vaan aloitteita niin siitä se lähtee.

    Äänestä

Aika hyvä vedätys eli hyvin keksitty 19v siveydensipuli hahmo. Muutama sana ja lause paljastaa, että et ole henkilö josta kirjoitat...mielenkiinnon sait heräämään meissä miehissä. Kukapa ei tuollaista neitsyttä haluaisi. Eli täyttä paskaa... Muuten kun olet niin hyvä koulussa niin kerroppa mistä kohtaa tästä kirjoituksesta puuttui ; tämä merkki.

Äänestä
  • Repesin ääneen :D Ensin oon suvaitsematon, alkoholiongelmainen ja raivohullu fanaatikko. Nyt en oo enää ees olemassa! :D Voitko ilmottaa sen myös verottajalle? Saanko kuitenkin mielikuvitusmaailmassani olla otettu lauseesta "kukapa ei tuollaista neitsyttä haluaisi"?

    Oikeesti, kuka näkis näin paljon vaivaa leikkiä jotain keksittyä ihmistä ja murehtia sen elämän pieniä ongelmia? Okei, sen tunnustan että täytän 19 vasta muutaman viikon päästä. OMG mikä vedätys!! Soittakaa poliisit, palokunta ja marttakerho heti perään!

    Äänestä

  • "Kukapa ei tuollaista neitsyttä haluaisi"

    minä

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    "Kukapa ei tuollaista neitsyttä haluaisi"

    minä

    Ei hätää, tunne on molemminpuolinen. Ompahan yksi asia, mistä olemme samaa mieltä :)

    Äänestä

Minä lähden kanssasi ulos! Missä päin Suomea asustelet? :D

Äänestä
  • Haha, kiitos! En sitä täällä kerro, lähtevät pian fanaatikonmetsästykseen :D

    Äänestä

Ei tarvitse tarkkaan kertoa :D Mä voisin lähteä metsästämään kirjotusten perusteella mukavan oloista naista :)

Äänestä
  • Lähre vaa, ihme o jos löyrät :D

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Lähre vaa, ihme o jos löyrät :D

    Ettei vaan olisi niin notta ollahan samalta suunnalta :D

    Äänestä

  • Tmph88 kirjoitti:

    Ettei vaan olisi niin notta ollahan samalta suunnalta :D

    Tierä vaikka oltaaski. Eipä se paljua auttaas ku en asu siellä mison sukua. Mutta jos satut täällä päin rassehtimaa, nii tuu ihmees käymää mun työnä trahteeriilla. Mut älä ny turhaa rissaa vaikket löytääskää.

    Äänestä

Hehe. Olipas siinä muutama outo sana :D Itellä noita murresanoja tulee puhuessa huomaamatta (koulussa luokkalaiset, jotka on etelästä, välillä huomauttaa), mutta näin kirjottaessa niitä ei tuu ellei väkisin yritä.

Ei kai sitä auta ku jäädä vaan harmittelemaan ja toivomaan, että täälläkin päin liikuskelit samanlaisia naisia :) Minäkään en juo/polta niin olis mahtavaa löytää samanlainen nainen, mutta niitä on harvassa... Ikävä kyllä

Äänestä
  • Joo, en mäkään yleensä puhu etelä-pohjanmaata (eivät nämä ihmiset täällä ymmärtäisi ollenkaan), mutta jos menen sukulaisia katsomaan, se menee automaattisesti päälle :D Joskus vahingossa tulee sanottua "mennään tupaan" (=mennään sisään) ja kaverit ihmettelee, että eihän koulurakennus mikään tupa ole :D

    Mistäs sun murre on, jossei se rassehtimista, työnä käymistä, trahteeria ja rissaamista tunne? :D

    Äänestä

Hehe. Olipas siinä muutama outo sana :D Itellä noita murresanoja tulee puhuessa huomaamatta (koulussa luokkalaiset, jotka on etelästä, välillä huomauttaa), mutta näin kirjottaessa niitä ei tuu ellei väkisin yritä.

Ei kai sitä auta ku jäädä vaan harmittelemaan ja toivomaan, että täälläkin päin liikuskelit samanlaisia naisia :) Minäkään en juo/polta niin olis mahtavaa löytää samanlainen nainen, mutta niitä on harvassa... Ikävä kyllä

Äänestä
  • "Minäkään en juo/polta niin olis mahtavaa löytää samanlainen nainen, mutta niitä on harvassa... Ikävä kyllä"

    Ei kai meitä nyt nii harvassa oo, täälläki on yks:) No joo, samoinhan mä itse ajattelen teistä miehistä.

    Äänestä

Älä vain tyttö hyvä kerro asuinpaikkaasi internetissä, koskaan ei tiedä kenen kanssa puhuu! Täällä palstoilla liikkuu kaikenlaisia hulluja! Kehtaavatkin kysellä asuinpaikkaasi noin julkeasti!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jasmiina94 kirjoitti:

•Olen 19v nainen
•Nätti (omasta ja kavereiden mielestä)
•Ok kroppa (55/168, c, mitään töitä en tee tämän eteen, en urheile ja syön kaikkea paskaa, mutta se ei kerry, luojan kiitos)
•Pukeudun kivasti
•Meikkaan hillitysti silloin kun meikkaan, olen arkena paljon myös ilman
•Hiukset (pitkät, ruskeat) on aina jotenkin järkevästi
•Käyttäydyn itsevarmasti, vaikken sitä ihan syvällä asti olekaan
•Fiksu, hyvä koulussa
•En juo, polta tms ollenkaan, ei kiinnosta
•Käyn seurakunnan nuorten jutuissa kavereiden ja kivan ilmapiirin takia
•Hauska (monesti tosin sarkasmin kautta)
•Puhelias, en pelkää olla esillä (tietysti voi jotkut tilanteet jännittää, mutta en välttele niitä)
•Olen monessa mukana, oppilaskunta yms toimintaa

Siinä esittely (saa esittää tarkentavia kysymyksiä). Kysymys kuuluu; miksen ole koskaan edes pussannut poikaa/miestä? Kukaan ei ole ikinä osoittanut kiinnostusta, sanonut mitään, pyytänyt ulos tms.

Ja ei, en ole itsekään tehnyt mitään aloitteita, koska olen niin untuvikko näissä asioissa, etten oikein uskalla. Enkä muutenkään ole kovin syvästi ollut ihastunut johonkuhun tiettyyn ja ihastukset menee ohi kun ei nää sitä henkilöä hetkeen.

Täällä palstoilla kuitenkin miehet aina mesoaa, että valta on naisilla eikä naisten tarvi eväänsä liikauttaa, vaan miehiä on aina jonoksi asti ja plaaplaaplaa. Missäs mun vaivattomasti "ansaittu" jono on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu