Eron jälkipuinti

Haluaisin saada selvitettyä menneisyyden varjostavat asiat ex- mieheni kanssa. Moni asia jäänyt vaivaamaan, koska erolle ei oikeastaan ollut mitään kovin järkevää syytä. Hän ei vaan jaksanut. Miehen mielestä ihan kaikki minussa oli huonoa?? Teimme kuitenkin yhdessä lapsenkin, mutta eipä tuo oikein siitäkään ole ollut kiinnostunut. Sekin kun on niin hankala, kai samanlainen kuin äitinsäkin.

Pyörittelen asioita vieläkin päässäni enkä pääse eteenpäin. Miten toisille on niin helppoa aina vaan ottaa uusi kumppani ja taas jättää miettimättä eilistä lainkaan. Kerta toisensa jälkeen sama kuvio toistuu, tälle miehelle ei kukaan ole riittävän hyvä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään" löydöstä", vaan ihan tavallinen keski-ikäinen taatelintallaaja tuo on itsekehuineen. Vai olisiko peräti herra auervaara. Jotenkin niin vaikeaa päästä sinuiksi itsensä kanssa kun toinen ei halua asiasta puhua... blaah!
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kirjoita ja pura ajatuksesi paperille.

Opettele läsnäolon taitoa esim. kirjoista tai netistä lukemalla aiheesta.

Nämä auttoivat ainakin minua..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt äiti kirjoitti:

Haluaisin saada selvitettyä menneisyyden varjostavat asiat ex- mieheni kanssa. Moni asia jäänyt vaivaamaan, koska erolle ei oikeastaan ollut mitään kovin järkevää syytä. Hän ei vaan jaksanut. Miehen mielestä ihan kaikki minussa oli huonoa?? Teimme kuitenkin yhdessä lapsenkin, mutta eipä tuo oikein siitäkään ole ollut kiinnostunut. Sekin kun on niin hankala, kai samanlainen kuin äitinsäkin.

Pyörittelen asioita vieläkin päässäni enkä pääse eteenpäin. Miten toisille on niin helppoa aina vaan ottaa uusi kumppani ja taas jättää miettimättä eilistä lainkaan. Kerta toisensa jälkeen sama kuvio toistuu, tälle miehelle ei kukaan ole riittävän hyvä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään" löydöstä", vaan ihan tavallinen keski-ikäinen taatelintallaaja tuo on itsekehuineen. Vai olisiko peräti herra auervaara. Jotenkin niin vaikeaa päästä sinuiksi itsensä kanssa kun toinen ei halua asiasta puhua... blaah!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu