Arvosteleva mies

Hieman vajaan kuukauden verran olen tapaillut miestä, joka vaikutti alkuun ihan liian hyvältä ollakseen totta. Alusta asti mies on kylläkin kehunut itseään ja on ollut tarve todistella olevansa parempi, kuin mitä yleensä miehet ovat ja miten rakastava ja hyvä isä hän on lapsilleen ja miten huomioi naistaan ja tekee kaiken toisen eteen. Viimeiset pari viikkoa on alkanut arvostella minua naisena, kumppanina ja äitinä, ihan kaikessa. Miten en huomioi häntä tarpeeksi, en anna ensin läheisyyttä, suukkoja ihan mitä tahansa mikä liittyy suhteeseen. Itse ei myöskään sitä tee, koska on aiemmissa suhteissa ollut se, joka antaa eikä ole saanut itse..Myös siitä olen saanut kuulla miten en huomioi hänen lapsiaan mitenkään (mikä ei pidä paikkaansa) vaikka hän on huomioinut minun lapsiani. Ihan kaikesta mahdollisesta olen saanut kuulla, siitäkin, kun tällä hetkellä opiskelen ja hänellä on vakituinen työ ja paremmat ansiot. Olen liian hidas tekemään asioita, kun hän on kaikessa niin nopea ja tehokas. Hän antaa lapsilleen niin paljon ja tekee niiden kanssa kaikenlaista, syyllistäen samalla hieman, että itse en niin tee vaikka ei tiedä meidän elämästä vielä tuskin mitään.Nämä asiat ilmaisee niin loukkavaalla tavalla. En ymmärrä yhtään enää koko ihmistä, alussa olin niin täydellinen nainen ja ihana, rakastettava..Eikä siitäkään oo, kuin pari viikkoa aikaa. Nyt olen kaikkea muuta. Mies miettii nyt jatkaako suhdetta vai ei. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.?
21400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Pitäisi ajatella, että eiköhän se ollut siinä, ja jatkaa matkaa. Kyllä se kunnonmies sinullekin vastaan osuu,kunhan et ole liian kranttu. Yh-äideillä ei kovin hehkeät markkinat ole...

Äänestä
  • sinun mielestäsi nyt KUKAAN MUU mies ei ole hyvä paitsi tietenkin sinä itse...hohhoijaa

    Äänestä

Hän antaa paljon niin haluaa tietysti myös saada paljon. Ehkä teillä liian erilaiset elämänmallit. Kun antaa paljon, on tosissaan ja se on ikävää jos toinen ei ole.

Äänestä
  • Hän ei antanut itse sen enempää vaan koko ajan odotti, että minä annan enemmän. Kyllä itse annoin ja olin tosissani, mutta ei sekään hänelle riittänyt.

    Äänestä

Kantapäät vastakkain.

Äänestä

Otin yhteyttä tämän mieheni ex.ään ja samaa mitä itsekkin aavistelin niin sanoi heti, että mies on narsisti. Itteään täynnä ja toisessa vain pelkkää vikaa. Itse sanon todellakin goodbye tälle miehelle. Sain pitkän haukkumakirjeen häneltä missä haukkui minut täysin lyttyyn ja samanlaisen oli saanut tämä hänen ex.kin.

Äänestä

JUOKSE NAINEN JA JUOKSE KOVAA!!! Kuulen jo hälytyssireenien soivan!

Äänestä

Asutko sä sen luona jo vai? kuulostaa narsistilta vahvasti. Eiköhän tuo suhde ollut tossa tai ihan oma elämäsi se on mutta jos noin alussa haukkuu sua jo ei se ala kehua sua myöhemminkään.

Äänestä

Juu narsistin piirteiltä tuo vaikuttaa, että alussa on ihan täydellistä ja vasta pikkuhiljaa alkaa paljastua todellinen luonto. Kannattaa tutustua ihmiseen rauhassa. Jos joku mies vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, niin yleensä tosiaan on niin, että jutussa on koira haudattuna.

Äänestä

Ei asuttu yhdessä onneksi eikä tapailtu , kuin lähinnä viikonloppuisin sen verran oli kuitenkin välimatkaa ja molemmilla lapsia. Aavistin kyllä koko ajan, että jotain tässä täytyy olla vialla, kun alkuun vaikutti ihan liian hyvältä ollakseen totta ja sitten alkoi arvostelut ja haukkumiset. Nyt on erottu eikä tulla pitämään toisiimme enää yhteyttä. Ei kestänyt itse minkäänlaista kritiikkiä eikä negaa itsestään. Olen onnellinen, että selvisi näinkin pian millainen ihminen oli oikeasti kyseessä.

Äänestä

Onneksi olkoon erosta. Oot fiksu nainen.

Äänestä
  • Kiitos. Ei tosiaankaan kehunut, ihan pelkkää haukkumista oli koko kirje täynnä ja lopuksi vielä maininta, että en kirjoita sinusta tähän mitään positiivista, koska nämä on ne minun ajatukset sinusta. Ei oo ikinä ennen tullut vastaavaa miestä elämässäni kohdalle, että muutaman viikon suhteen tai tapailun jälkeen jo haukkuu lyttyyn eikä mitään positiivista sanomista enää edes ole..

    Äänestä

Voi tuon mihen lapsiparat..nMiten isä heitä vielä haukkuu ja vähättelee elämäntien varrella..

Äänestä

Ensi kerralla ei ehkä ihan noin nopeasti kannata tutustuttaa myös lapsia uuteen mieheen...

Äänestä
  • No ei kyllä. Meillä vain olisi ollut aika mahdotonta nähdä toisiamme ilman lapsia tietyistä syistä.

    Äänestä

  • lindasi1 kirjoitti:

    No ei kyllä. Meillä vain olisi ollut aika mahdotonta nähdä toisiamme ilman lapsia tietyistä syistä.

    Ap moi!Ei sun muksut kauan mieti tuollaista nuijaa,oli vain hetken pölähdys teidän elämässä.Mutta kuinkas ukon perhe pärjää natsi-isin saappaan alla?Karmeaa!Nyt vaan uutta matoa koukkuun ja tästä jutusta oppi taskuun.Kyllä se oikea vastaan tulee ; )

    Äänestä

  • Ex yh-mama kirjoitti:

    Moi Ex yh-mama :) Ei mun muksut tuu muistamaan koko miestä kauan, niin vähän ehtivät onneksi nähdä häntä. Sitä en tiedä miten omien lasten kanssa toimii yleensä, ainakin armeija kuria tuntui lapsilleen pitävän, mutta en nähnyt mitään pahempaa kertaakaan..Kiitos, sitä oikeaa ootellessa ;) kyllä tämä hyvä oppi oli ..

    Äänestä

Onnea sulle !!! Teit oikean ratkaisun, oneksi tuo mies oli sen verran pöljä, ettei pimitellyt huonoja ominaisuuksiaan kauempaa.
Aattele jos tuo miehenkuvake ois jaksanut esittää kauemmin ihania puoliaan, olisit saattanut ihastumisen jälkeen rakastua ja sitoutua häneen lujemminkin, huh, huh, mitäs sitten ??
Tapauksesi on malliesimerkki siitä, että tutustumisen ja muuttoon saman katon alle tarvitaan jonkinlainen karenssiaika, jotta todelliset ominaisuudet tulevat henkilöistä julki,
Sinä olet fiksu tyttönen, kun osasit laittaa asiat tärkeysjärjestykseen >> onnea ja menestystä tulevaisuuteen, ei kaikki miehet kummiskaan em. kaltaisia tapauksia oo

Äänestä

Kiitos :) Kyllä olin jo pikku hiljaa rakastumassa, mutta onneksi en ehtinyt rakastua kunnolla enkä sitoutua häneen, muuten olisi erokin ollut varmasti vaikeampaa .. Suosittelen kyllä tutustumaan ihmiseen ihan kunnolla ennekuin muuttaa saman katon alle, me ehdittiin suunnitella jo yhteistä tulevaisuuttakin vaikka vähän aikaa vasta tapailtiin. Miehen kanssa alku olikin, kuin ihanaa unta, mistä heräsin todellisuuteen hyvin pian. Onneksi näin..

Äänestä

jos se on jo nyt alossa tuollaista,niin mieti onko se ihan sitä oikeaa rakkautta.
kyl varmasti hyvä äiti ja nainen löytää ja ansaitsee parempaa,joku joka kehuu ja arvostaa ja se kuuluukin olla molemminpuolista. ja omasta kokemuksesta ne miehet jotka aina kehuu liiaksi itteään, on niitä lapamatoja!
mies vaihtoon nainen ja eteenpäin tulla hulmuten! elämä on liian lyhyt olla jonkun alennettavana!

Äänestä

Hei, etkö lukenut aiempia viestejä.. :) Ollaan jo erottu, kyllä en jäänyt kattelemaan arvosteluja ja haukkumisia..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lindasi1 kirjoitti:

Hieman vajaan kuukauden verran olen tapaillut miestä, joka vaikutti alkuun ihan liian hyvältä ollakseen totta. Alusta asti mies on kylläkin kehunut itseään ja on ollut tarve todistella olevansa parempi, kuin mitä yleensä miehet ovat ja miten rakastava ja hyvä isä hän on lapsilleen ja miten huomioi naistaan ja tekee kaiken toisen eteen. Viimeiset pari viikkoa on alkanut arvostella minua naisena, kumppanina ja äitinä, ihan kaikessa. Miten en huomioi häntä tarpeeksi, en anna ensin läheisyyttä, suukkoja ihan mitä tahansa mikä liittyy suhteeseen. Itse ei myöskään sitä tee, koska on aiemmissa suhteissa ollut se, joka antaa eikä ole saanut itse..Myös siitä olen saanut kuulla miten en huomioi hänen lapsiaan mitenkään (mikä ei pidä paikkaansa) vaikka hän on huomioinut minun lapsiani. Ihan kaikesta mahdollisesta olen saanut kuulla, siitäkin, kun tällä hetkellä opiskelen ja hänellä on vakituinen työ ja paremmat ansiot. Olen liian hidas tekemään asioita, kun hän on kaikessa niin nopea ja tehokas. Hän antaa lapsilleen niin paljon ja tekee niiden kanssa kaikenlaista, syyllistäen samalla hieman, että itse en niin tee vaikka ei tiedä meidän elämästä vielä tuskin mitään.Nämä asiat ilmaisee niin loukkavaalla tavalla. En ymmärrä yhtään enää koko ihmistä, alussa olin niin täydellinen nainen ja ihana, rakastettava..Eikä siitäkään oo, kuin pari viikkoa aikaa. Nyt olen kaikkea muuta. Mies miettii nyt jatkaako suhdetta vai ei. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu