Jengiytyminen

Jengiytyminen ja erilaiset kuppikunnat lisäävät työpaikakiusaamisen riskiä. Kiusattua kartetaan. Syntipukiksi erotettu erotetaan yhteisistä kahvihetkistäkin, saatikka että tultaisiin yhteiseen taukotupaan ns.elpymistauolle. Hänet totaalisesti erotetaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hänelle ei puhuta mitään , murahdellaan vain , ei tervehditä, sanotaan että kun lähdet pois että meillä olisi parempi olla. Mutta herää kysymys, onko todella näin? Kenellä on ollut hyvä olla kun yksi saatiin pois kiusaamalla? Kuka tallaisesta käytöksestä nauttii? Ainoastaan sadistiset sairaat yksilöt.
3810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nykyisellä työpaikallani tervehdin ensin reippaasti ihmisiä ja olisin ollut valmis juttelemaan eri aiheista mutta eipä kaikki tervehdi edes yhtä kertaa. Olenkin jättänyt näiden ihmisten olemassaolon minun kannaltani välineelliseksi, ts. jos on pakko kysyä jotain niin kysyn mutta muuten vältän kontaktia heidän kanssaan ja juttelen ystävällisten kanssa.

Jos näkisin jotain tuollaista tapahtuvan, ottaisin sen pian puheeksi.

Äänestä

Valitettavan usein työpaikalla on samanlainen tunnelma kuin aikanaan koulujen välitunnilla. Joillekin näyttävät jäävän loppuelämäksi voimaan murrosikäisinä hankitut asenteet ja käyttäytymistavat.

Äänestä
  • Ennemmin sairaita lauman turvin raatelevia elukoita ja saatananmoisia pelkureita, jos vähän pistää niitä turpaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nähnyt ja kokenut kirjoitti:

Jengiytyminen ja erilaiset kuppikunnat lisäävät työpaikakiusaamisen riskiä. Kiusattua kartetaan. Syntipukiksi erotettu erotetaan yhteisistä kahvihetkistäkin, saatikka että tultaisiin yhteiseen taukotupaan ns.elpymistauolle. Hänet totaalisesti erotetaan sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hänelle ei puhuta mitään , murahdellaan vain , ei tervehditä, sanotaan että kun lähdet pois että meillä olisi parempi olla. Mutta herää kysymys, onko todella näin? Kenellä on ollut hyvä olla kun yksi saatiin pois kiusaamalla? Kuka tallaisesta käytöksestä nauttii? Ainoastaan sadistiset sairaat yksilöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu