Seurustelua on takana nyt noin neljä kuukautta ja jo nyt poikaystäväni on ehdottanut yhteen muuttoa, että se tulisi niin edullisemmaksi. Itseä tämä mietityttää mutta miten sanon asian hänelle? Mitä mieltä te olette tuosta?
Hän on eronnut vasta hiljattain monen vuoden parisuhteesta jota kesti noin kolme vuotta. He asuivat yhdessä. He erosivat maaliskuun aikana tänä vuonna joten mies hyppäsi heti minun kanssa suhteeseen. Nopeetahan tämä on. Sitten ikäeroakin on reippaamman puoleisesti hän on vanhempi minua ja itse olen 18 vuotta. Moni on sanonut minulle, että hän käyttää minua vain tai olen tavallaan varasija kun hän ei entisenkään kanssa voi olla, että kunhan hän on jonkun kanssa, ettei tarvitse olla yksin kun hän sellainen ihminen joka ei oikeen osaa olla yksin. Sitäkö tämä on?
Alussa ei toiminut edes seksi.
Hän on eronnut vasta hiljattain monen vuoden parisuhteesta jota kesti noin kolme vuotta. He asuivat yhdessä. He erosivat maaliskuun aikana tänä vuonna joten mies hyppäsi heti minun kanssa suhteeseen. Nopeetahan tämä on. Sitten ikäeroakin on reippaamman puoleisesti hän on vanhempi minua ja itse olen 18 vuotta. Moni on sanonut minulle, että hän käyttää minua vain tai olen tavallaan varasija kun hän ei entisenkään kanssa voi olla, että kunhan hän on jonkun kanssa, ettei tarvitse olla yksin kun hän sellainen ihminen joka ei oikeen osaa olla yksin. Sitäkö tämä on?
Alussa ei toiminut edes seksi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei kannata rahan takia muuttaa että poikaystävä säästäisi rahaa. Sinä maksat lopulta hänen säästönsä omasta hanuristasi joutumalla sietämään paskaa jota ei ilmaiseksi siedä edes alan ammattilaiset.
Todennäköisesti hänellä on joku piilevä ongelma ja se selviää vasta kun olette muuttaneet. esim alkoholiongelmainen voi kevyesti muutamankuukauden näytellä selvää, mutta sitten hän alkaa jo edistämään suhdetta että saisi sen vakaalle pohjalle ennen uutta sekoamistaan.
Lisäksi hän haluaa jonkun joka hänestä "pitää huolen" koska ei osaa huolehtia itsestään.
Ei kannata ikinä muuttaa yhteen, mikäli aloite lähtee miehen puolelta.
Normaali mies nimittäin karttelee yhteenmuuttoa viimeiseen asti, hänet pitää suurin piirtein hampaat irvessä pakottaa parinvuodenkin jälkeen yhteen, ja se on akkojen hömpötystä. Normaali mies ei halua naisia sotkemaan kuvioitaan ja sisustustyyliään.
Mutta henkilö jolla ei ole mitään menetettävää, ottaa himaansa naisen kyselemättä liikoja, jopa suostuttelee naisen siihen joka muuten ei suostu, ja jolla on tarpeeksi järkeä olla suostumatta.
Yhdyn edellisiin: EI YHTEENMUUTTOA.
Sinä olet aivan liian nuori alkamaan leikkiä kotia tuon puskevan vanhan miehen kanssa. Te tuskin tunnette vielä toisianne! Nämä vuodet pitäisi olla parasta aikaa elämässäsi: parantaa maailmaa ystäviesi kanssa, matkustella, mennä toihin ulkomaille vuodeksi (vähintään), kouluttaa itseäsi, kehitellä orastavia taitojasi, oppia lisää, avartaa ympyroitäsi.
Liimautumalla tuohon mieheen ja laskemalla hänet kotiisi asumaan (tai sinä hänen kotiinsa) olisi valtava virhe. Ympyräsi pienentyisivät vielä nykyisestään, sinusta tulisi täysi nolla ja miehestä riippuvainen. Vaikka saisitkin jonkun vaatimattoman tyopaikan, ajattele miten valtavasti menettäisit hautautuessasi tuon miehen kanssa rotanloukkuun. Sieltä on vaikea kiivetä ylos, ethän edes tiedä miten muu maailma pyorii!
Ulkomaailma on täynnä kauniita, mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita . Niin poliittisesti kuin taiteellisestikin. Lähde kokemaan ja oppimaan äläkä edes haaveile tuon miehen kanssa yhteenmuuttoa!
No ei tosiaan kannata. Et edes tunne sitä miestä vielä. Ties mikä narsisti juoppo naisten hakkaaja se on. 2 vuotta kannattaa seukata ennen kun muuttaa yhteen.
tutustut siihen ensin kunnolla ja sen luonteeseen. Etsi sen exä ja kysyt siltä että minkälainen mies se o. Just tollaset huonot miehet pyytää muuttaa yhteen heti ja sitten alkaa vaikeudet
Sanot hänelle niin kuin asia on: on aivan liian aikaista tehdä niin isoa päätöstä. Haluat tutustua häneen paremmin ja _nauttia_ seurusteluajasta. Kyllä sitä yhteistä arkea ehtii elää ihan tarpeeksi, vaikka ensin vuoden-pari olisikin seurusteleva pari.
nainen on pelkkä laastari miehelle. tuskin mies itsekkään vielä tietää mitä tekee ja haluaa kun koko elämä on eron jälkeen aika sekaisin
lifemocker sä olet Kuopion pahin luuseri..tollanen teiniangstinörttiolmi.
Yllä oli hyviä ajatuksia suhteenne tilasta. Lisäisin vielä että mikäli mies alkaa painostamaan yhteenmuuttoon niin voit olla varma ettei kaikki ole kunnossa. Mikäli hän rakastaa sinua pyyteettä niin hän jaksaa kyllä odottaa. Painostuksen, kiristämisen tai peräti erouhkailun pitäisi saada hälytyskellot kilisemään täysillä. Joten tarkkailehan miehen puheita.
"Moni on sanonut minulle, että hän käyttää minua vain tai olen tavallaan varasija kun hän ei entisenkään kanssa voi olla, että kunhan hän on jonkun kanssa, ettei tarvitse olla yksin kun hän sellainen ihminen joka ei oikeen osaa olla yksin. Sitäkö tämä on?"
sitä se juurikin on. sä olet laastari tässä, että tuo teidän suhde ei kyllä pitkään tule kestämään muutenkaan
Äkkiä vaan muutat yhteen niin saat nopeemmin tietää mikä kus.ipää se mies on.
Mies tahtoo näyttää exälleen, kuinka haluttu ja kysytty kaveri hän on!
Hänestä on makiaa, kun exälle menee tieto, että uusi avopuoliso on huomattavasti häntä nuorempi. Mikä mainio koston nautinnon häivähdys exää kohtaan.
Toisekseen sinun seurasi lohduttaa hänen haavoittunutta mieltään ja helpottaa erotuskaa.
Kolmanneksi tulee taloudellinen etu, kun maksat puokkiin asumiset ja ruoat.
Neljänneksi tulee seksuaaliset tarpeet tyydytetyksi.
Viidenneksi hänen ei tarvitse tuntea henkistä yksinäisyyttä.
Se että aluksi ei toiminut edes seksi, ei todista muuta kuin hänen haavoittunutta itsetuntoaan, jota oletkin saanut kohotettua.
Joten tässä kaikki. Tee itse johtopäätökset.
Aika hyvin päätelty hei!
Syy siihen kun seksi ei toiminut oli se, että minä olen kuulemma liian hoikka. Naisessa tulisi olla enemmän lihaa ympärillä.
Mutta entä nämä muut väitteet, että hän on minun kanssani vain siksi kun entistä ei saa ja jotta ei tarvitse olla yksin? Niistä en tiedä mikä on totta.
Eihän sitä voi tietää miten tosissaan hän on. On kyllä heitäkin, joilla pitää koko ajan olla joku ja mielellään heti yhteen asumaan. Yhdessä ehtii asua myöhemminkin. Halvemmaksihan se tulee, mutta voi olla hyvä hänellekin asua vähän aikaa yksin.
Miehellä on ollut uusi kodinhoitaja ja seksiautomaatti hakusessa vissiin. Edellinen kun kyllästyi.
Lisäksi mainitsen semmoisen seikan joka häiritsee minua vaikka on pienni asia ja ehkä turhakin mutta hän on edelleen facebookissa sinkku vaikka suunnittelee muuttavansa minun kanssa yheen? Tuntuu, kuin hän ottaisi vain ystävän asumaan kanssaan.
Herää jo.
Mies joka seurustelee vakavasti ja suunnittelee yhteenmuuttoa vakavissaan laittaa fb satukseen ihan reilusti asian. Eli en usko, että vakavissaan on sinun suhteen. Käytös on jo sen kertonut, mutta sinä et halua uskoa sitä, koska haluat tietenkin uskoa hyvää ja kaunsita. Sitä se on kun on rakastunut. Ota ne ruusunpunaiset silmälasit pois päästä.
Mieti asiaa siten. että olisit joku toinen ja hän kertoisi sinulle, kuinka häntä kohdellaan parisuhteessa mitä sinulle tulisi mieleen ja haluaisitko, että parasta ystävääsi kohdeltaisiin tuollain. Siinä on vastaus, kun mietit mitä vastaisin hänelle.