Sipilä salaa ajaa EU-Liittovaltiota taustalla kuitenkin

Keskustan Juha Sipilä viestittää tämän tästä että hän on hyvin kriittinen ja epäileväinen EU:n Liittovaltiokehityksen suhteen. Nyt alkaa paljastua että tosiasiassa Sipilä taustalla ajaa vanhaa keskustalaista linjaa, myöntyväisyyttä EU:n nopealle kehittymiselle liittovaltioksi.

"Keskustan johto, puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla, haluaa
vaaliliitolla valmistaa RKP:n tuen Rehnille EU-parlamentin
liberaaliryhmä ALDE:ssa. Keskustan päättäjiä suututtaa,
että vaaliliittoa RKP:n kanssa on puuhattu kertomatta, että
sen taustalla on Rehnin tukeminen."
"Keskustassa on aika ajoin pohdittu mahdollisuutta jättää
kokonaan vahvan EU-myönteinen ALDE-ryhmä.
Nyt Rehnin mahdollisen ehdokkuuden myötä keskustan johto
on tiiviissä yhteistyössä ALDE:n kanssa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082017388739_uu.shtml

Sanokaa mun sanoneen, että seuraavien Eduskuntavaalien jälkeen meidän nykyisen, mukavan Juha Sipilän mielipiteet ovat tehneet täyden 180-asteen käännöksen. EU-ryhmä Liberaalit on kaikkein vahvimpia EU-Liittovaltion kannattajia, samaan tapaan kuin Olli Rehn tunnetusti itsekin on

Juha Sipilä siis ajaa kuitenkin EU-Liittovaltion vankkureita. Nyt vartoo vaan milloin saa kansalaisten höpläytyksensä tehtyä ja pääsee hallitukseen. Saa siellä Arhimäen tapaan kääntää haluamansa takin vuorin päälle päin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keskusta on huijarisakkii. Valitettavasti epätoivoiset äänestäjät on heti konnuudet unohtamassa kun löytyy joku kansanvillitsijä.

Ensin Katainen nyt Sipilä. Puolue saa tehdä mitä haluaa, näitä julkkarijuippeja äänestetään vaikka valtio on konkassa.

Äänestä

Runsas pari vuotta sitten kansalaiset olivat täysin kyllästyneitä Mari Kiviniemen johtaman Keskustan Jyrki Kataisen Kokoomuksen harjoittamaan EU-politiikkaan.

Kansalaiset antoivat haisevan vastalauseensa tälle. He avasivat jytkylle valtavan tilaisuuden ja aukon edetä koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jos samat kansalaiset ovat unohtaneet Mari Kiviniemen aikaisen Kepun kylmyyden ja kierouden, niin se muisti palaa todella nopeasti kansalaisten mieliin. Vuoden 2015 Eduskuntavaalien jälkeen moni herää horteestansa.

Sipilä kieroilee varmana. Juha Sipilä tulee jatkamaan Matti Vanhasen, Esko Ahon ja Mari Kiviniemen viitoittamalla keskustalaisella EU-politiikan tiellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustajuoni esille kirjoitti:

Keskustan Juha Sipilä viestittää tämän tästä että hän on hyvin kriittinen ja epäileväinen EU:n Liittovaltiokehityksen suhteen. Nyt alkaa paljastua että tosiasiassa Sipilä taustalla ajaa vanhaa keskustalaista linjaa, myöntyväisyyttä EU:n nopealle kehittymiselle liittovaltioksi.

"Keskustan johto, puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla, haluaa
vaaliliitolla valmistaa RKP:n tuen Rehnille EU-parlamentin
liberaaliryhmä ALDE:ssa. Keskustan päättäjiä suututtaa,
että vaaliliittoa RKP:n kanssa on puuhattu kertomatta, että
sen taustalla on Rehnin tukeminen."
"Keskustassa on aika ajoin pohdittu mahdollisuutta jättää
kokonaan vahvan EU-myönteinen ALDE-ryhmä.
Nyt Rehnin mahdollisen ehdokkuuden myötä keskustan johto
on tiiviissä yhteistyössä ALDE:n kanssa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082017388739_uu.shtml

Sanokaa mun sanoneen, että seuraavien Eduskuntavaalien jälkeen meidän nykyisen, mukavan Juha Sipilän mielipiteet ovat tehneet täyden 180-asteen käännöksen. EU-ryhmä Liberaalit on kaikkein vahvimpia EU-Liittovaltion kannattajia, samaan tapaan kuin Olli Rehn tunnetusti itsekin on

Juha Sipilä siis ajaa kuitenkin EU-Liittovaltion vankkureita. Nyt vartoo vaan milloin saa kansalaisten höpläytyksensä tehtyä ja pääsee hallitukseen. Saa siellä Arhimäen tapaan kääntää haluamansa takin vuorin päälle päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu