Miehet kertokaa!

Elikkä nyt unohdetaan ne tärkeimmät luonne, sydän, yms koska ajattelin nyt tehdä kyselyn pelkästään ei niin tärkeästä, mutta kiinnostavasta pinnallisuudesta. Toivon että kaikki ymmärtää että kyse on siis vaan millainen ulkonäkö vastakkaisessa sukupuolessa viehättää, ei niistä tärkeimmistä ominaisuuksista kumppanissa. Joten kirjoitelkaapa vapaasti sytyttääkö teitä pitkähiuksiset, sinisilmäiset, vaaleat vai tummat naiset? Meikanneet vaiko luonnolliset misut?
8317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itseäni viehättää niinsanotusti luonnonkauniit naiset.
En ihannoi saati halaja julkimoita miljoonan dollarin hymyineen. Liika meikki pois.
Minusta naisia on kauneudeltaan niin monen sorttista. En ihastu kiltin näköisiin tavallisen kauniisiin eli vaikka pidänkin monia tällaisia ihmisiä kauniina, en tunne kuitenkaan vetoa niin paljon kuin naisiin joissa on särmää. En oikein osaa kuvailla mutta jotain pientä spesiaalia pitää olla. Tähän ei tietenkään nainen itse pysty vaikuttamaan. On vain niin että jotakuta miellyttää tietyt kasvonpiirteet ja toisia taas toisenlaiset.

Minusta normaalivartaloiset ja terveennäköiset hoikahkotkin ovat niitä ihanteita. Liikunnallisuus.

Hiusten pituus ja etenkin väri ovat minulle merkityksettömiä. En osaa sanoa niiden osalta mikä tyyli miellyttää, kunhan ovat naiselle sopivat.

Liian laitettu asustus viehättää; mutta myös ajaa pois. Perusduunarina tuntuu vaikealta lähestyä naista joka näyttää rikkaan suvun maisterimissiltä...ei mitään mahiksia.

Hymy on kova sana. Se syntyy positiivisesta asenteesta ja ilosta.

Äänestä

riippuu täysin siitä minkä tyylinen nainen on ja mitä hänen päänsä sisällään pyörii.

parisuhteeseen tarvitaan sitä henkistäkin yhteensopivuutta

Äänestä

Aivan sama hiusten väri tai silmien väri tai ulkonäkö. Luonne pitää olla kiva ja suvaitsevainen, muuten naisella ei tee mitään

Äänestä

Tässä unelmamieheni:
-Pitkä, 185-195cm
-Tummat ja lyhyet hiukset
-Lihaksikkaat käsivarret, ei kuitenkaan bodarikädet. Hyviä käsivarsia on esim. uimareilla ja tenniksen pelaajilla
-muodokas peppu
-Jykevä leuka, komeat kasvot
-Iso penis!!!!
-Siistityt kainalokarvat
-Ajeltu alapää

Äänestä

Ok, jos puhutaan pelkästä ulkonäöstä, niin tässäpä listaa:

- tumma mieluummin kuin vaalea
- mieluummin pitkä kuin lyhyt, joku 175cm ideaali
- lihaksikas vartalo, pikkasen pulleakin on parempi kuin laiha
- hiusten pituudella tai silmien värillä ei ole väliä
- keskikokoset pyöreät rinnat
- hartiat leveämmät kuin takapuoli

Äänestä

Hiukset joko tummat tai punaiset, saavat myöskin olla värikkäät vaikka ihan tulenpunaiset. Yleensä mieluiten pitkät, mutta riippuen kasvoista.

Meikkiä vähän tai kohtuudella, saa tosin joskus olla "rajustikin" korostetut silmät muttei kauheata pakkelikerrosta naamassa.

Mieluummin lyhyt ja muodokas, kuitenkin ryhdikäs eli ei siis mikään siideriläski.

Saa olla lävistyksiä, tai kuvia muttei rinnassa tai naamassa. Ja jostain syystä en tykkää symmetrisistä kuvista, tyyliin sama molemmissa olkapäissä

Äänestä

Ruskeat kauniit silmät on viehättävämmät kuin jääkylmät siniset vieläpä blondilla. Blondistakin tulee mielenkiintoisempi jos on ruskeat silmät mutta tummatukkaiset on parhaita. Hiusten tulee olla tuuheat, suorat ja ulottua n. lapaluiden korkeudelle että hiukset asettuu sievästi olkapäiden molemmin puolin. Ei otsatukkaa, otsa pitää olla paljaana. Itseäni viehättää sellaiset hiukset jotka kaartuu pään päältä sivulle ja laskeutuu sitten kasvojen sivuja myötäillen alas.
http://globezhair.com/wp-content/uploads/HLIC/4883a789720bbcf29da1ecbe09ce20c2.jpg

http://4.bp.blogspot.com/--5PDJLX0pDU/Te4rAEhplWI/AAAAAAAAJSM/TOObj8376_Y/s640/Most-Beautiful-'Brunette -Hairstyles-2011-Fashion (13).jpg

http://us.123rf.com/400wm/400/400/gelpi/gelpi1210/gelpi121000046/15635553-pensive-brunette-woman-with-long-hair-isolated-on-white-background.jpg

http://woohair.com/large/Brunette_Long_Hairstyle_17.jpg

http://3.bp.blogspot.com/-BBNoTaJSK_s/TnMF7KOVFUI/AAAAAAAAhGY/CebdeMcv-L4/s1600/Leighton-Meester-Long-Brunette-Hair.jpg

Kauniit kasvonpiirteet, kiltin "enkulan" näköinen :P

Missään nimessä ei saa olla tatuointeja eikä lävistyksiä, inhoan niitä. Tupakointiakaan en siedä, ei saa olla hirveä juoppokaan, alkoholia korkeintaan kohtuudella, perskännäilyä en siedä.

Kovin lyhyet ei kiinnosta eikä liian pitkätkään, ehkä 175-180cm on aika sopiva.

Kroppa hoikahko muttei ihan langanlaihakaan. Terhakat rintavarustukset, ei liian isot mutta sopivan kokoiset. Sama koskee takapuolta, ei mikään hehtaaritakamus mutta kuitenkin että erottaa naiseksi.

Jos pitää meikata niin siten että näyttää ettei mitään meikkiä olekaan. Huulipunaa saa laittaa jos haluaa, esim. tällainen tyyli on oikein hyvä:
http://www.egeve.com/en/images/stories/1099.jpg

Kynsilakoista en välitä, ainakaan värikkäistä.

Naisellinen hajuvesi on hyvä olla.

Hempeän heleä naisellinen ääni, tupakka- ja viinabasso on vastenmielistä kuunneltavaa.

Äänestä

Blondi, fiksusti meikattu, muodikas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kittye4 kirjoitti:

Elikkä nyt unohdetaan ne tärkeimmät luonne, sydän, yms koska ajattelin nyt tehdä kyselyn pelkästään ei niin tärkeästä, mutta kiinnostavasta pinnallisuudesta. Toivon että kaikki ymmärtää että kyse on siis vaan millainen ulkonäkö vastakkaisessa sukupuolessa viehättää, ei niistä tärkeimmistä ominaisuuksista kumppanissa. Joten kirjoitelkaapa vapaasti sytyttääkö teitä pitkähiuksiset, sinisilmäiset, vaaleat vai tummat naiset? Meikanneet vaiko luonnolliset misut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu