Minulla on esitettavana kysymys kaikille ulkosuomalaisille, varsinkin naisille, jotka ovat palanneet kotimaahansa Suomeen mukanaan ulkomaalainen mies lapset.
Mina ja mieheni, seka 2 lasta, olemme muuttamassa Suomeen 2005 kesalla. Olemme asunneet viimoiset 8 vuotta yhdessa ulkomailla ja kaukana Suomesta, eli Kanadassa. Olemme vierailleet Suomessa n. kerran vuodessa, mutta koti-ikava on alkanut painaa ja haluan muuttaa kotimaahani takaisin.
Mies on syntyperaltaan Aasialainen.
Nyt olisinkin kysynnyt, etta miten Suomalainen yhteiskunta ihmiset yleensakin ovat ottaneet teidat vastaan. Onko ollut ongelmia vai oletteko selvnneet arjesta ilman vastoinkaymisia. Olisin mielellani kuullut mita kaikkea on kohdallenne osunnut.
Miten Suomessa yleensa suhtaudutaan pariskuntaan, jossa suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies ? Olemme siis olleet lomailemassa suomessa, mutta se onkin jaannyt aina muutaman viikkoon ja sekin on mennyt kesapaikoissa, ja silloin ei ainakaan vastaan ole tullut juurikaan ongelmia, mutta ihmiset kylla mieluusti tuijottavat esim: metrossa, bussissa ja kaupoissa.
Tuntuu hassulta koska Kanadassa olemme kuin keta tahansa perhe.
Olen onnellinen tulevasta muutosta, mutta mieltani on alkanut ahdistamaan taman jalk. kun olen lukenut tata palstaa ja ihmisten " aika " rasistisia kirjoituksia. Mieheni on Kanadan kansalainen ja ainakaan taalla han ei ole tormannyt rasismiin, ja olisikin kamalaa jos han Suomessa joutuisi naiden tiettyjen ihmisten haukuttavaksi. Se ei olisi enaan ihmisarvoista elamaa.
Lapset ovat 2v ja 3v, joten he sopeutuvat ongelmitta uskoisin. Lapsille on myos hoitopaikka luvassa tuttavaperheen luota, koska ajattelin sen olevan parempi ratkaisu ihan varhaisessa vaiheessa. Myohemmin tietenkin paivakoti.
Itsellani on jo tietoa, missa aloitan tyot, mutta mieheni aloittaa Suomessa olon suomen kielen opiskelulla.
Kertokaa kokemuksistanne ja yleensakin siita minkalaisiin ongelmiin olette tormanneet ja miten yhteiskunta on vastaanottanut teidat. Kiitos.
Mina ja mieheni, seka 2 lasta, olemme muuttamassa Suomeen 2005 kesalla. Olemme asunneet viimoiset 8 vuotta yhdessa ulkomailla ja kaukana Suomesta, eli Kanadassa. Olemme vierailleet Suomessa n. kerran vuodessa, mutta koti-ikava on alkanut painaa ja haluan muuttaa kotimaahani takaisin.
Mies on syntyperaltaan Aasialainen.
Nyt olisinkin kysynnyt, etta miten Suomalainen yhteiskunta ihmiset yleensakin ovat ottaneet teidat vastaan. Onko ollut ongelmia vai oletteko selvnneet arjesta ilman vastoinkaymisia. Olisin mielellani kuullut mita kaikkea on kohdallenne osunnut.
Miten Suomessa yleensa suhtaudutaan pariskuntaan, jossa suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies ? Olemme siis olleet lomailemassa suomessa, mutta se onkin jaannyt aina muutaman viikkoon ja sekin on mennyt kesapaikoissa, ja silloin ei ainakaan vastaan ole tullut juurikaan ongelmia, mutta ihmiset kylla mieluusti tuijottavat esim: metrossa, bussissa ja kaupoissa.
Tuntuu hassulta koska Kanadassa olemme kuin keta tahansa perhe.
Olen onnellinen tulevasta muutosta, mutta mieltani on alkanut ahdistamaan taman jalk. kun olen lukenut tata palstaa ja ihmisten " aika " rasistisia kirjoituksia. Mieheni on Kanadan kansalainen ja ainakaan taalla han ei ole tormannyt rasismiin, ja olisikin kamalaa jos han Suomessa joutuisi naiden tiettyjen ihmisten haukuttavaksi. Se ei olisi enaan ihmisarvoista elamaa.
Lapset ovat 2v ja 3v, joten he sopeutuvat ongelmitta uskoisin. Lapsille on myos hoitopaikka luvassa tuttavaperheen luota, koska ajattelin sen olevan parempi ratkaisu ihan varhaisessa vaiheessa. Myohemmin tietenkin paivakoti.
Itsellani on jo tietoa, missa aloitan tyot, mutta mieheni aloittaa Suomessa olon suomen kielen opiskelulla.
Kertokaa kokemuksistanne ja yleensakin siita minkalaisiin ongelmiin olette tormanneet ja miten yhteiskunta on vastaanottanut teidat. Kiitos.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Palasin mieheni(kiinalainen)kanssa Kiinasta, jossa asuin muutaman vuoden, Suomeen reilu vuosi sitten. Itse olen töissä, mieheni opiskelee suomenkieltä. Lapsia meillä ei vielä ole. Emme asu pääkaupunkiseudulla, mutta suurkaupungissa kyllä(suomalaisen mittapuun mukaan).
Emme ole törmänneet täällä Suomessa minkaanlaisiin ongelmiin, jotka johtuisivat mieheni ulkomaalaisuudesta. Melkein voisin sanoa, että mieheni (näin sivusta seuranneena) saa esim. virastoissa parempaa palvelua kuin minä. Monet virkailijat ovat positiivisella tavalla kiinnostuneita hänen kulttuuritaustastaan.
Rasistisia kommentteja emme ole kuulleet kertaakaan, edes kadulla liikkuessamme. Mieheni on luonteeltaan todella kohtelias ja auttavainen (vieraitakin ihmisiäkin kohtaan), minkä uskon kyllä hälventävän ja poistavan ennakkoluululoja (jos jollakulla niitä vielä on).
Toivottavasti vastaukseni auttoivat edes hieman...
Kiinalaiset mielletäänkin yleensä hyväkäytöksisiksi ja ahkeriksi työntekijöiksi! Se on vähän eri asia kun puhutaan afrikkalaisista ja arabeista!
Se on plussaa, että miehesi on aasialainen eikä afrikkalainen tai arabi, koska täällä ne saavat huonoa ja välinpitämätöntä kohtelua, ei siis aasialaiset NAISET kuten ei miehetkään tiettävästi niin paljon. Mutta ainahan voi muuttaa takaisin Kanadaan, jos olo käy sietämättömäksi.
Osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia tummapintaisia kohtaan.
Asustelin Polynesiassa ja tapasin siellä nykyisen aviomieheni. Muutimme Suomeen keväällä 2003 ennen tyttäremme syntymää. Kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin, mieheni ei ole kohdannut ainakaan näkyvää rasismia täällä pikkukaupungissa johtuen varmaankin iloisesta ja ystävällisestä habituksestaan. Hän opiskelee aktiivisesti kieltä, käy urheiluharrastuksissaan ja hoitaa tällä hetkellä tytärtämme kotona minun ollessani töissä. Hänkin suuntaa työelämään heti, kun suomen kieli sujuu riittävällä varmuudella.
Meillä ei ole ollut ongelmia virastojen tai yleensä suomalaisten kanssa, jotka suurimmalta osaltaan ovat suvaitsevaista ja ymmärtäväistä kansaa. Tälle palstalle nyt vaan sattuu etsiytymään näitä, joille on annettu elämässä sen verran vähemmän ja jotka yrittävät nostaa omaa arvoaan polkemalla muita. Sellaisia vänrikki Nappuloita. Antaa heidän kitistä, onhan heilläkin oikeus mielipiteeseensä ja takaahan se näin lounastunnilla hilpeitä hetkiä.
vuosi sitten takaisin Suomeen mieheni (arabi) kanssa. Mieheni sai vihdoin kunnon työn Suomesta.
Helpotti kun hän puhuu täydellistä suomea, mutta silti tuntui ettei töitä meinaa millään löytyä.
Ulkomailla oleskelun jälkeen tuntui, ettei suomessa tunneta muita kulttuureja ollenkaan. Täällä tuskastellaan kun ulkomaalaisia on niin paljon ja ne vievät suomalaisilta työt. Siis mitkä ulkomaalaiset, eihän täällä asu kuin kourallinen ulkomaalaisia. Suomalaiset ovat hirmu hiljaisia, ollaan vain omissa piireissä, töistä kotiin, kodista töihin.. mutta onneksi olemme sopeutuneet suht hyvin. Mieheni tosin kyllä kaipaa ulkomaille, täällä on niin hiljaista ja tekemistä/tapahtumia on vähän. Onneksi työnteko piristää. Virastoissa meihin on suhtauduttu oikein positiivisesti, (mieheni on hyvin puhelias ja kertoo mielellään kun kysytään). Tuntemattomien ihmisten mahdollisista tuijotuksista ei kannata välittää vaan olla iki- onnellinen että on itse saanut niin rikkaan elämän! Suomalaiset ketkä eivät ole ikinä edes jutelleet ulkomaalaisen kanssa saati asuneet ulkomailla eivät voi kuvitellakkaan mikä rikkaus se meille kokeneille on.
Voin sanoa että muutos tulee olemaan rankka, mutta jos sydämmestänne olette valmiit näihin pieniin suomen piireihin, niin tervetuloa ja onnea tulevaisuuteen.
Olipa suuri ilo lukea kirjoituksia, koska suurinpiirtein jokaisen kohdalla asiat ovat sujunneet hyvin. Ymmarran, etta mutkia tulee matkaan, mutta se on normaalia, sita en ymmarra, jos muut ihmiset " tuntemattomat " alkavat terrorisoimaan meita. Olemme muuttamassa Helsingin keskustan tuntumaan, eli siinakin mielessa kaikki kunnossa.
Mieheni on syntyjaan Bangladeshialainen ja " muslimi " muttei han harjoita uskontoaan mitenkaan. Eli meilla vietetaan joulua jne juhlapyhia aivan normaalisti.
Joku taalla kirjoittikin viisaasti, olisiko ollut "mimmi", etta uskonto voi olla vain paperille kirjoitettu, kuten mieheni kohdalla. Itse olen ev.lut. enka myoskaan ole uskovainen tai noudata ev.lut kirkon saadoksia.
Moni on myos ihmetellyt, etta haluaa muuttaa taalta suuresta maailmasta pois, missa kulttuurit kohtaavat. No onhan se ikavaa, kun on asunnut taalla jo 8v, mutta oma koti on oma koti ja sinne on ikava. Ja omia lahisukulaisiakin on ikava.
Mutta, jos ei viihdyta, niin ei muuta kuin takaisin Kanadaan tai jonnekkin muualle ...
Kun kesalomilla ollaan oltu suomessa, niin yleensa kaikki on mennyt hyvin. Ainoastaan ratikassa, metrossa, ..jne kaupoissa on joku innostunut tuijottamaan, mutta se osoittaa vain kiinnostusta. Mutta miehelleni, sekin on ollut yllatys, koska olemme me sitten Kanadassa, tai Ruotsissa, tai missa tahansa muualla, kuin suomessa, niin saamma olla rauhassa.
Mieheni kysyi, " onko meissa jotakin omituista kun ihmiset tuijottavat "
sanoin on, olemme eriparia :) Onneksi mies on huumorintajuinen !!!!
Kirjoittakaa lisaa kokemuksistanne luen innolla !!!
Kyllä käsite "mixed couple" on ihan yhtä tunnettu Kanadassa ja USAssa. Kokemusta on. Ettet vaan katselisi näitä maita vähän ruusunpunaisten silmälasien takaa...
...ja takaan, että jos käytte miehesi kotimaassa Bangladeshissa niin sitten niitä katseita vasta tuleekin.
En lähtisi arvuuttelemaan tuota ääliöjuttua tuon perusteella. Kysymys oli tuijottamisesta ja aiemmassa viestissäsi mainitsemissasi länsimaissa erivärisiä ihmisiä on niin paljon, ettei heitä juuri tuijoteta (riippumatta siitä suhtaudutaanko heihin myönteisesti, kielteisesti tai neutraalisti)
En katsele maailmaa ruusunpunaisten silmalasien takaa. Ala unohda, etta olen perheellinen nainen, vaimo, seka aiti kahdelle lapselle. Kylla siina maailmankuvan on pakko muuttua realistiseksi. Puhuin omasta kokemuksesta taalla Kanadassa, eli meihin on suhtauduttu kaikkialla asiallisesti. Koskaan ei ole huudeltu tai muutenkaan kommentoitu. Mieheni tullut Kanadaan, kun oli alle kouluikainen, ja asunnut taalla melkein 30v, joten aivan varmasti hankaan ei ole aalio. Kyllahan taalla tunnetaan mixed couple, mutta ihmisia, kun tuppaa olemaan enemman, kuin suomessa, niin naihin eripari pariskuntiin ei juurikaan kiinniteta huomiota, vai onko sinulla erilaista kokemusta ???
Taman kerran vaivaudun kommentoimaan sinulle. Eli olemme kaynneet mieheni kotimaassa. Ja miksi emme olisi ? Kylla tallaiset kirjoitukset kertovat jotakin Suomalaisesta ahdasmielisyydesta. Suosittelen sinulle matkaa kauas Suomesta, vaikkapa Bangladeshiin, siella voisit sinakin oppia elamasta jotakin.