hei vhhlaiset

Eikö tätä vähähiilihydraattista ruokavaliota voisi toteuttaa terveellisellä tavalla? Minulla oikeasti tekee pahaa katsoa, kun jotkut tutut karppaajat vetelevät naamaansa kamalat määrät punaista lihaa ja eläinrasvaa päivittäin. Ja vielä kertovat kuinka teveellistä se heidän mielestään on. Jonkun pitäisi oikeasti valistaa näitä ihmispoloja tuon ruokavalion vaaroista, itselläni ei ole pokkaa sanoa päin naamaa. En kiellä etteikö karppauksella voisi laihtua, mutta terveysriskit on kamalat. Milloinkohan tämä buumi alkaa näkyä syöpätilastoissa?

Siis kaikki se kaikki mitä on ennen syöty hiilihydraattien muodossa korvataan lihalla ja rasvalla. Jos välttämättä haluaa karpata niin eikö olisi järkevämpää korvata hiilarit kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla ja syödä normaali määrä lihaa ja rasvatuotteita?
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat
  • Syövän kehittymiseen voi mennä jopa 10-20 vuotta. Punainen liha on todettu suolistosyöpää aiheuttavaksi kasinogeeniksi. Tämä on fakta, eikä siitä miksikään muutu! Punaisen lihan syöntiin on olemassa suositukset, kuinka paljon voi syödä viikossa, etteivät riskit kasva.

    Tottakai kolesteroli laskee, jos laihtuu 20 kiloa. Mutta tarkoittaako se sitä, että tätä dieettiä kannattaa harjoittaa vuosikausia, ei! Mieheni karppasi jonkin aikaa tuossa aikaisemmin, tavoitteenaan laihtua muutama kilo. Ylipainoinen hän ei koskaan ollut. Muutama kilo lähti, mutta kas kummaa, kun testeihin pääsi niin kolesteroli oli noussut hälyttävästi. Ja kyse tosiaan oli ihan lyhyestä aijasta, 1-2kk. Siihen loppui hänen karppaamisensa.

    Lisäksi haluaisin lisätä tähän vielä, että lihansyönti on myöskin tämän lisäksi äärimmäisen epäekologista. Jos tuntuu, että sitä rasvaa on saatava, että nälkä lähtee, niin miksei lorauttaa öljyä kasvisten päälle? Vai on kyseessä sittenkin vaan se, että se liha nyt vaan maistuu suussanne paremmalle?

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    Syövän kehittymiseen voi mennä jopa 10-20 vuotta. Punainen liha on todettu suolistosyöpää aiheuttavaksi kasinogeeniksi. Tämä on fakta, eikä siitä miksikään muutu! Punaisen lihan syöntiin on olemassa suositukset, kuinka paljon voi syödä viikossa, etteivät riskit kasva.

    Tottakai kolesteroli laskee, jos laihtuu 20 kiloa. Mutta tarkoittaako se sitä, että tätä dieettiä kannattaa harjoittaa vuosikausia, ei! Mieheni karppasi jonkin aikaa tuossa aikaisemmin, tavoitteenaan laihtua muutama kilo. Ylipainoinen hän ei koskaan ollut. Muutama kilo lähti, mutta kas kummaa, kun testeihin pääsi niin kolesteroli oli noussut hälyttävästi. Ja kyse tosiaan oli ihan lyhyestä aijasta, 1-2kk. Siihen loppui hänen karppaamisensa.

    Lisäksi haluaisin lisätä tähän vielä, että lihansyönti on myöskin tämän lisäksi äärimmäisen epäekologista. Jos tuntuu, että sitä rasvaa on saatava, että nälkä lähtee, niin miksei lorauttaa öljyä kasvisten päälle? Vai on kyseessä sittenkin vaan se, että se liha nyt vaan maistuu suussanne paremmalle?

    Joitain vuosia sitten tuli vastaani tutkimus, jonka mukaan tyttöjen murrosikä on aikaistunut paljon lähelle 9-ikävuotta. Syynä pidettiin lisääntynyttä lihankulutusta. Ja aikaisin alkanut murrosikä altistaa rintasyövälle. Juttu näin pääpiirteissä mieleen jäänyt.

    Äänestä

Tuo sianrasvakarppaus nyt vaan sattuu sopimaan joillekin tylsää elämää täydentämään. Onhan se jännää kuvitella, miten yhteiskunta on liittoutuntut pientä ihmistä vastaan kaikenmaailman kieroiluilla. Paranoidistahan tuo, mutta suodaan heille se oman erinomaisuuden ja tärkeyden tunne, minkä he tuosta uskonnostaan saavat. Paikkansa kaikilla ;-)

Eiköhän jokainen järkevä ihminen löydä asiallista tietoa miten syödä ja elää terveellisesti. Kun elämäntapana on reipas liikunta, ne ravintoasiat lutviutuvat pakostakin oikein. Jos elämäntapana on vain laihdutus, lähtökohdatkin ovat jo väärät.

Äänestä

Turhaan olet huolestunut. Ei punaiseen lihaan eikä eläirasvaa kuole. Keinotekoiset rasvoihin sairastuu, se on aivan varma.
Minä olen syönyt margariinia 68 vuotaaseen asti. Sitten alko tulla kaikenlaisia pieniä ongelmia, kuten verenpainetta jne. Kolmevuotta sitten lopetin margariinin ja siiryin voin käyttäjäksi, niin verenpaine katosi, eikä ole tarvinut lääkärillä poiketa koko tänä aikana. Onhan se selvää ettei tästä tykätä, muuten lääkärit jäävät työttömiksi ja kuinka käy lääketehtaiden?

Äänestä
  • On luonnollista että laihtuessa terveydentila paranee - väliaikaisesti? Haluan korostaa että olet vasta 3 vuotta noudattanut tuota rasvausdieettiä. Et voi tietää mitä tapahtuu 5 vuoden päästä, sydänkohtaus kenties? Haluatko ottaa riskejä? Katso nyt tuota Kari Mattila kuvaa miltä mies näyttää 8 v rasvauksen jälkeen - naama punottaa, pisket roikkuvat, hiukset harvenevat, yleisolemus kaikkea muuta iuin terve. Vai onko rasvalla mässäily tärkeämpää kuon terveys?

    Terv Veijo

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    On luonnollista että laihtuessa terveydentila paranee - väliaikaisesti? Haluan korostaa että olet vasta 3 vuotta noudattanut tuota rasvausdieettiä. Et voi tietää mitä tapahtuu 5 vuoden päästä, sydänkohtaus kenties? Haluatko ottaa riskejä? Katso nyt tuota Kari Mattila kuvaa miltä mies näyttää 8 v rasvauksen jälkeen - naama punottaa, pisket roikkuvat, hiukset harvenevat, yleisolemus kaikkea muuta iuin terve. Vai onko rasvalla mässäily tärkeämpää kuon terveys?

    Terv Veijo

    Minä en palvo kuvia, kuten jotkut tyypit.
    Minulle terveys on erinomainen vielä seuraavasti 10 vuotta. Samaa toivon sinulle myös

    Äänestä

  • UPDATE_9948058 kirjoitti:

    Minä en palvo kuvia, kuten jotkut tyypit.
    Minulle terveys on erinomainen vielä seuraavasti 10 vuotta. Samaa toivon sinulle myös

    Sitähän sinä et tiedä vaikka saisit vuoden päästä sydänkohtauksen kun rasvaa mässäilet.

    PS. Näyttääkö mielestäsi Mattila tuossa kuvassa terveeltä?

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Sitähän sinä et tiedä vaikka saisit vuoden päästä sydänkohtauksen kun rasvaa mässäilet.

    PS. Näyttääkö mielestäsi Mattila tuossa kuvassa terveeltä?

    Kuules! Minä en ala arvuuttelemaan kenenkään terveyttä jonkun Hesarin kuvan mukaan.
    Se on idionismiä. Kuvia saadaan lehteen sen mukaan kenenkä asiaa ajaa, sen pitäisi jokaisen ymmärtää, mutta ei.
    Sitä ei kukaan tiedä milloin kuolee, että tälläinen arvioiti on myös idionismiä. Sitä voi käydä kuten eräälle japanilaiselle turistille Torontossa, jossa helikopteri putosi hänen päähän, henki meni. Jätä tälläiset puheet, ne eivät vaikuta oikein järkeviltä

    Äänestä

"Eikö tätä vähähiilihydraattista ruokavaliota voisi toteuttaa terveellisellä tavalla? "

Toki kasvikset ovat terveellisisä, mutta vaatimattoman ravintoenergiamäärän ja nopean imeytymisen takia eivät jaksa pitää nälkää poissa. Niinpä olen yhdistänyt nämä kaksi asiaa, jolloin ravinnon vitamiini / mineraali ja energia jutut ovat kohdallaan.

Puskasta katsottuna tilanne voi näyttää tuolta, mutta tosin turhaa kauhistelet rasvojen syöntiä, mm. pohjoiskarjala tutkimus osoitti eläin rasvat terveelliseksi, vaikka se uutisoitiin väärin ja tulos väärennettiin osoittamaan toista mitä tutkimus todellisuudessa osositti.

Itse kävin testaamassa veriarvot ennen ja karppauksen aikana, hyvä hdl kolestroli nousi ldl pysyi samana, verenrasvat puolittu, paino laksi lähes 10 kg. Eli kanamunat, voi pekoni, olivat yllättäen paljon terveellisempiä kuin THL:n vähärasvainen ja runsas hiilarinen ruokalautasmalli.

Äänestä

Tekee todella pahaa kun lukee vhh-lchf ruokaterroristien kitudieetti tuputuksista ja AINOASTA oikeasta tavasta elää ja syödä !

HuH--HuH !

Vhh.lchf terroristi vielä pilkkaa ja ivaa normaali tavoin syövää kuten täälläkin on monesti todettu.

Ruotsista asti viitsii joku eläkeläis menninkäinen häiriköidä jopa vuosikausia tätäkin sivustoa haukkumalla sitä jopa KAATOPAIKAKSI !

Hyi helvetå

Äänestä

Ihmisen alennustila ! vhh-lchf .

Äänestä

Näin kirjoitti näköjään itse "asennevammainen" joka ei tiedä ruokavalioista yhtään mitään. Luuletko että hiilihydraateilla itsensä lihottava ja näännyttävä ihminen on sitten joku terves tapaus. Eikö sinullakaan ole muuta tekemistä kun kuvitella toisten syömätapoja ja kirjoittaa sitten tuota soopaa sivustolla.

Laita nyt välilää makkaranpätkä suuhusi, ettei tule yksinkertaiseksi.

Äänestä
  • No itse en syö ollenkaan viljaa, koska saan siitä vatsa oireita. Korvaan tuon aukon ruokavaliossani kasviksilla, perunalla ja riisillä. Syön myös lihaa, makkaraakin silloin tällöin. En pidä itseään lihottavaa ihmistä terveenä. Omassa painonhallinnassa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. Tuntuu vaan, että nykyään ihmiset haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin ajattematta yhtään pitkäaikaisseurauksia.
    No onneksi tämä karppausbuumi on hieman laantumassa, mutta olen siltikin sitä mieltä näitä ihmisiä jotka vielä jatkaa sokeana tuota ruokavaliota tulisi valistaa vaaroista. Ja mitä todella toivon, on että karppaajat eivät siirtäisi jälkikasvulleen ruokailutottumuksiaan.

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    No itse en syö ollenkaan viljaa, koska saan siitä vatsa oireita. Korvaan tuon aukon ruokavaliossani kasviksilla, perunalla ja riisillä. Syön myös lihaa, makkaraakin silloin tällöin. En pidä itseään lihottavaa ihmistä terveenä. Omassa painonhallinnassa ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. Tuntuu vaan, että nykyään ihmiset haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin ajattematta yhtään pitkäaikaisseurauksia.
    No onneksi tämä karppausbuumi on hieman laantumassa, mutta olen siltikin sitä mieltä näitä ihmisiä jotka vielä jatkaa sokeana tuota ruokavaliota tulisi valistaa vaaroista. Ja mitä todella toivon, on että karppaajat eivät siirtäisi jälkikasvulleen ruokailutottumuksiaan.

    Minäkään en syö viljoja vatsaoireiden vuoksi. Korvaan myös riisin kasviksilla. Lautasella lisääntyi kasvisten määrä, lihan määrä pysyi samana kun hiilarilisäke jäi pois. Jossain määrin rasvan käyttö on lisääntynyt, sillä lisään oliiviöljyä kasvisten päälle ja kookosöljyä esimerkiksi smoothieen. Pakkohan sitä energiaa on jostain saada.

    Maitotuotteita käytän hyvin vähän, sillä olen huomannut niiden aiheuttavan minulle ylähengitystieoireita. Jos en söisi rasvaa, mitä sitten söisin? Lihaa?

    Jos olisit tutustunut vähähiilariseen ruokavalioon myös muista lähteistä kuin tältä palstalta, olisit ymmärtänyt, että on erilaisia tapoja noudattaa vhh:ta, myös tiukkaa hiilarirajoitteista versiota.

    Äänestä

  • 2+7 kirjoitti:

    En ole tutustunut vhh ruokavalioon tällä palstalla. Tiedän mitä se terveellisesti toteutettuna voi olla. Kirjoitan sen pohjalta, mitä olen nähnyt ja kuullut ihmisten puhuvan tosielämässä.

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    En ole tutustunut vhh ruokavalioon tällä palstalla. Tiedän mitä se terveellisesti toteutettuna voi olla. Kirjoitan sen pohjalta, mitä olen nähnyt ja kuullut ihmisten puhuvan tosielämässä.

    Siinäpä tuota asiaa onkin. Itselläni vaivaa tuo D2 ja ylipainoakin tuppaa helposti muodostumaan. En silti syö "rasvat suusta roiskuen" kuten täällä markkinoidaan.
    Oikealla ruokavaliolla olen kuitenkin pudottanut painoani 8 kg alta 5 kk ja paino alkaa olemaan oikeissa lukemissa. Leipä tai muut hiilarit vain heilauttaa sokeriarvot ylälukemiin, eli siitä itse tiedän mitä vaikuttaa.

    Olen myös lukenut muutaman asiaa koskevan kirjan ja seurannut uutisia maailmallta, niin kyllä terveysvaikutteiset ruuat on tulossa lujaa takaisin, voi mukaanlukien ja niihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Kemikaalit joita löytyy 100.000 sorttia on erityisen seurannan kohteena.

    Jos sitten luulee Suomi24 sivulta jotakin järkeä löytävänsä, niin täällä kullä noita "paviaaneja" löytyy jotka laittavat kaikki ylösalaisin ja siinä sivussa osaavat kyllä loukata ja herjata muita kirjoittajia, että kyllä siinä ajattelu vähenee nopeasti.
    Olen monta kertaa sanonut, että 20 % väestöstä osaa syödä oikein ja "seuraavat johtajaa".

    Äänestä

Lutuunen se vain ei suostu uskomaan, että VHH:lla syödään yhtä paljon lihaa eli proteiinia kuin virallisterveellisellä vähärasvaisella lautasmallilla.

Rasvaa vain syödään enemmän, parempilaatuista kuin margariini. Ja kasviksia syödään runsaasti enemmän. Siinä voi miettiä kuinka terveellistä se pastan syöminen pestolla onkaan... Sen sijaan että söisi kukkakaalia pestolla...

Ei sinulla, Lutuunen, ole mitään tuttuja karppaajia!

On se vaan ihme juttu, että jaksat tehtailla näitä aloituksia.

Äänestä
  • Anteeksi nyt vain mutta en tiedä kenelle kirjoitat. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan koko palstalle. Taidat olla harhainen, mutta hyvä jos syöt punaista lihaa suositusten mukaan ja runsaasti kasviksia!

    Tiedoksi kuitenkin sinulle, että liha ei ole yhtäkuin proteiini.

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain mutta en tiedä kenelle kirjoitat. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan koko palstalle. Taidat olla harhainen, mutta hyvä jos syöt punaista lihaa suositusten mukaan ja runsaasti kasviksia!

    Tiedoksi kuitenkin sinulle, että liha ei ole yhtäkuin proteiini.

    Tuo harhaisuus ja aggressiivisuus ovat tyypillistä kovilla rasvoilla karppajille.

    Kuten huomaat, jos luet näitä keskusteluita.

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain mutta en tiedä kenelle kirjoitat. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan koko palstalle. Taidat olla harhainen, mutta hyvä jos syöt punaista lihaa suositusten mukaan ja runsaasti kasviksia!

    Tiedoksi kuitenkin sinulle, että liha ei ole yhtäkuin proteiini.

    Suomalaiset syövät punaista lihaa muutenkin tosi paljon, ei pelkästään karppaajat. Tuosta syödystä lihasta iso osa on vielä pitkälle prosessoitua, kuten makkarat ja leikkeleet.

    Omien kokemusten perusteella taas vhh:n aloittaneet ihmiset ovat nimenomaan lisänneet kasvisten osuutta ruokavaliosta ja vähentäneet etenkin lihajalosteiden käyttöä ruoanlaitossa.

    Äänestä

  • huolestunut6 kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain mutta en tiedä kenelle kirjoitat. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan koko palstalle. Taidat olla harhainen, mutta hyvä jos syöt punaista lihaa suositusten mukaan ja runsaasti kasviksia!

    Tiedoksi kuitenkin sinulle, että liha ei ole yhtäkuin proteiini.

    "Tiedoksi kuitenkin sinulle, että liha ei ole yhtäkuin proteiini. "

    Yhtä kuin kirjoitetaan erikseen.

    Et sitten viitsinyt kirjoittaa asiasta, vaan asian vierestä. Sinua ei siis kiinnosta se seikka lainkaan, että vhh:lla ei syödä lihaa sen enempää kuin virallisterveellisellä eikä kaiken proteiinin tarvitse olla lihaa. Itse puhuit lihasta.
    Vhh:lla syödään erittäin paljon pähkinöitä ja varsinkin juustoja, joten proteiinia saadaan muualtakin kuin lihasta. Kalaa suositaan, kanaa, kalkkunaa, lammasta, nautaa, hirveä ja possua... Sekä kananmunia. Niitähän menee lähes kaikilla karppaajilla reilusti, joten paljonko jää enää lihan osuudeksi?

    Luulo ei ole tiedon väärti.

    PS. Äläkä viitsi valehdella.

    Äänestä

  • On se kumma kirjoitti:

    "Vhh:lla syödään erittäin paljon pähkinöitä ja varsinkin juustoja"
    "Sekä kananmunia. Niitähän menee lähes kaikilla karppaajilla reilusti"

    Juusto, liha, kala, kana, kalkkuna, lammas, nauta, hirvi, possu ja kananmunat ovat kaikki todella proteiinipitoisia. Miksi syöt niin paljon proteiinia kun ylimäärä muuttuu kuitenkin glukoosiksi? Voisit aivan hyvin syödä vähemmän proteiinia ja vähän enemmän hiilihydraatteja, sama lopputulos paitsi olisi halvempaa ja ekologisempaa myös.

    Äläkä väitä että lihaksesi tarvitsevat proteiinia noin paljon, tuskin olet Jari Mentula.

    Äänestä

Lisäyksenä vielä, että syöpäjärjestojen väestötason tavoitteena on, että ihminen söisi maksimissaan 300 g punaista lihaa viikossa. Hyvä jos pysyt näissä rajoissa!

Äänestä
  • Tuo "syöpäjärjestojen väestötaso" on niitä hienoja sanontoja mitä ei meinaa ymmärtää ollenkaan, mutta selaisenaan sopii keskusteluun. Lihassa tuo 300 g määrä takoittaa paria pihviä viikossa joka sopii kohtuu ihmisen ruokavalioon.

    Syöpäpotilaille lääkärit suosittelevat myös voita ehdottomana ravinto-aineena joka sekin sopii yhtälöön. Sitten noita hiilihydraatteja, eli sokeria pidetään syövän erityisenä ravinto-eineena, jonka vähentäminen poistaa myös kasvumahdollisuutta.

    Kun sitten mennään taas Sydänliiton puolelle, niin siellä vallitsee tuo "hiilihyraatti, ja margariini hysteria" joissa riskit sairastua senkun kasvat entisestään, puhumattakaan diabetesjärjestöä joka tarjoaa noita lautasmalleja ja leipää runsain mitoin, jäsenistäkin vahingoksi.

    Näitä voisi verrata lähinnä "realitotuuteen" ja "mielikuvitelmaan" joissa sitten kaksi asiayhteyttä saadaan täysin eri lopputulemaan, voisiko suomentaa "oikeaan ja väärään".

    Äänestä

Missä on nimimerkilläni kirjoittava häirikkösika?

Terv Veijo

Äänestä

Olen syömisvammainen

Äänestä
  • Sano vaan "vammanen" niin heitetään pois jo turhat tituleeraukset.

    Äänestä

Olen maidonvalkuais allerginen, huomasin myös naudanlihan lisäävän oireita. Syön lääkärin reseptillä Calcichwe D3 Forte 2 kpl / päivä 0,22 €/ vrk.
Possunlihan haju etoaa, en kykene syömään sitä.

Ruokakaupassa siis ohitan maitotuotteiden hyllyt täysin.

Lihatiskissä koluan sen siipikarja puolen ja kalaa etupäässä tarjous Lohi.

Nyt on elokuu; tänä vuonna on kulunut 2 rasiaa å) 400g levitettä n. 3 dl ruokaöljyä.
Sokeria kuluu n. 1,5 kg vuosittain.
Kaikki kotimainen vilja tekee ilmaa, joka on TODELLA pahan hajuista.
Syön päivittäin 1/2 kg pakastekasviksia (helppoja halpoja ei hukkaa)

Maidon tilalla juon tomaattimehua, jonka teen itse paseeratusta tomaatista.
En syö makeita leivonnaisia, edes kerran kuussa, se vilja-allergia.
Karkkia syön n. 200g kuukaudessa ylensä irtomyynnistä..

Kolesteroli on 3,6, hyvä 2.0, huono 1.6.
Hemoglobiini on 142 - 168 luovutan säänöllisesti verta SPR.

Olen vyötärö lihava.
Reiden ympärys on 50% vyötärön ympätysmitasta.

Joudun pitämään pitkäthousut vyötäröllä kiinityshihnalla, mikään ei niin ihoita kuin vilahtelevat pehfaviivat ja muniaan kyhnyttävät suomalaiset miehen.
Tuo kiinityshihna vyönä, on tämän kesä oivallus, niitä saa 2kpl 5 € ja toimii hyvin. Otin niin pitkän (75 cm 120 cm 175 cm) etten vedä pois soljesta, kun avaan housut wc asioinnissa.

Kyllä kierrän kaapeja ja haen iltaisin jotain.
Yritän varata hedelmiä tomaatti ja kurkkua.
Suolaisen nälkään suola- etikkakurkkuja.

Äänestä

Ompas täällä paljon vihamielisiä ihmisiä. Tämä taitaa olla aika arka aihe monelle ihmiselle jostain syystä. Kuitenkin voin sanoa rehellisesti, että olen täällä kirjoittamassa siksi, että olen aidosti huolissaan ihmisistä, jotka eivät välttämättä ymmärrä tämän dieetin vaaroja. Enkä halua nyt yleistää, sillä on varmasti olemassa niitä, jotka harjoittaa karppausta terveellisesti. Olen kuitenkin nähnyt tutttavapiirissä sellaisia karppaajia, että hirvittää. Mutta hyvä jos te syötte terveellisesti!

Äänestä
  • Minä puolestani olen huolestunut niistä "hiilihydraattiongelmaisista" jotka lihavuusepidemian, diabeteksen, sydän-ja verisuoniongelmien ym vaivojen puitteissa ovat sairastuneet ja sairastumassa väärin syömiseen.

    Näitä sitten THL Pekka Puska myötäpuolisineen ja terveydenhuoltohenkilöstö kannustavat hiilihydraattien lisäsyömisellä ennenaikaiseen hautaan, noin suoraan sanottuna.

    Minulla itselläni "jonkinlainen" Lchf kuuri meneillään ja painoa pois 8 kg alta puolen vuoden, veriarvot lähes kohdallaan ja opettelu jatkuu. Turhat kolesterolilääkkeet heitin hevonkuuseen kun arvot olivat muutoinkin kohdallaan.

    En nyt vain oikein ymmärrä mitä alustajana tarkoitat "tämän dietin vaaroista" ? Olenko minä sitten ymmärtänyt jotakin väärin ja missä menee pieleen.

    Äänestä

  • Sinun blogissa kaikki on epätervettä.

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Sinun blogissa kaikki on epätervettä.

    Se nyt ainakin tiedetään, että "nimimerkkivarkaalla" on vika korvien välissä. Se on "maailman lyhin pururata" joka sillä reistailee.

    Veijo Puustisella on kyllä "pururata" kunnossa ja blogit sen mukaan, kannattaa tutustua.

    Äänestä

  • old_profile_37830 kirjoitti:

    Se nyt ainakin tiedetään, että "nimimerkkivarkaalla" on vika korvien välissä. Se on "maailman lyhin pururata" joka sillä reistailee.

    Veijo Puustisella on kyllä "pururata" kunnossa ja blogit sen mukaan, kannattaa tutustua.

    Kiitos, myönnän toki että käännökseni ovat usein virheellisiä enkä oikein osaa kirjoittaa suomeakaan (lintsasin äidinkielen tunneilta).

    Terv Veijo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestunut6 kirjoitti:

Eikö tätä vähähiilihydraattista ruokavaliota voisi toteuttaa terveellisellä tavalla? Minulla oikeasti tekee pahaa katsoa, kun jotkut tutut karppaajat vetelevät naamaansa kamalat määrät punaista lihaa ja eläinrasvaa päivittäin. Ja vielä kertovat kuinka teveellistä se heidän mielestään on. Jonkun pitäisi oikeasti valistaa näitä ihmispoloja tuon ruokavalion vaaroista, itselläni ei ole pokkaa sanoa päin naamaa. En kiellä etteikö karppauksella voisi laihtua, mutta terveysriskit on kamalat. Milloinkohan tämä buumi alkaa näkyä syöpätilastoissa?

Siis kaikki se kaikki mitä on ennen syöty hiilihydraattien muodossa korvataan lihalla ja rasvalla. Jos välttämättä haluaa karpata niin eikö olisi järkevämpää korvata hiilarit kasviksilla, hedelmillä ja marjoilla ja syödä normaali määrä lihaa ja rasvatuotteita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu