Esimiehiä vai harmaita hiippareita?

Hei !

Jossakin on saattanut liikkua "harmaita esimiehiä" kun ihmiset luulotelevat minulle esimiestä aina jossakin.

Pyydän ystävällisesti ymmärtämään muutaman asian;

1. Esimiestehtävät kuuluvat vain palkkahenkilöstöille. Ensin pitää löytyä työsopimukset ja tilinauhat lompsasta. Tämän jälkeen pitää olla tiedossa
organisaation/ ryhmän sekä yksilön perustehtävä, eli mistä maksetaan palkkaa. Näissä sitten sopimuksellisuus, sopimukset, informaalisuus, vastavuoroisuus ja vuorovaikutus.

Ei pidä luulla että eläkeläisillä ja vuokran maksajilla taikka asunnon haltijoilla suomessa olisi "esimies."

Seurakunnissa ei ole ainokaistakaan esimiehen tehtävää kenelläkään. Olen elämäni aikana lukenut muutamia yliopistokursseja liittyen johtamiseen ja esimiestaitoihin. Olen toiminut joskus hallinnosta, myynnistä ja ostoista vastaavana johtajana. Olen ollut alaistaitoja vaativissa tehtävissä, sekä jo 18 vuotiaasta kansainvälisen ison yhtiön koulutuksessa oman prustehtävieni ja yhteistyötaitojenkin suhteen.

Kerron tässä lyhyesti esimiehen tehtävät joita minulla ulkomuistista tulee yhtäkkiä; Tarkista siitä ja em. kuulutko esimiesten joukkoon taikka vaaditaanko Sinulta alaistaitoja jossakin;

Esimiesten tehtäviin kuuluu mm; Budjettien teko ja talouden tunnusluvut, tuloslaskelman asiat, erilaisten raporttien laatiminen ja seuraaminen, tavoitteiden asettaminen ryhmässä ja yksilöille, visiot, tavoitteet, ydinprosessin- -osaamisen ja toiminta-ajatuksen suunnasta vastaaminen ryhmässä ja yksilönä perustehtävissä, informaation säätely ryhmien leikkauspisteissä ja rajapinnoilla, sidosryhmien huomioiminen/ informaalisuus/ >makro- ja mikrotason ryhmät, tukifunktiot, kehityskeskustelut, talouden vastuut, proaktiivisuus, työhyvinvointi, työntekijöiden alaistaitojen kehitys, ammattiosaamisen asiat, henkilöstön ja johdon vertaistuki/ itsensä kehittämisen asiat, muutoksien johtaminen, etiikan moraalin mukaiset johtamistavat, laillisuus, tasa-arvoisuus, avoin informaalisuus, vaihtoehtojen laskenta ja valinnat, seuranta ja oppiminen, ryhmätöiden ja tiimien työt, kokoukset, ympäristön havainnointi, työyhteisön työilmapiiri, arvot ja arvomaailmasta vastaaminen käytännössä, työn palkitsevuus, keskeiset asiakkaat/ sales promotion, palautteen vastaanottaminen, asiakasssuhteiden hoito, hallinnollisia asioita mm. rekrytointi, palkkaneuvottelut, menterointi, suoritteiden myynti- ja -myynnistä vastaaminen, ostot, tuotantolinjan toimivuuden asiat, työntekijöiden ja ryhmien perustehtävät ja niiden suuntaaminen organisaation perustehtävän suuntaan tavoitteiden mukaan,/ strategisen johtamisen asioiden evaluointi, organisaation sisäisen rakenteen toimivuus/ yhteistyö, työhön perehdyttäminen, työturvallisuus- yms. ko. asiat mm.
> - Kannattaa miettiä hiukan em. asioita ennenkuin pitää- luulee, tai nimittää itseään jollekin esimiesasemaan. - -

Organisaatioissa on aina organisaatiorakenne joita voi olla tusina erilaisia. Siten esim. kirkossa esimiestehtävät liittyvät palkkahenkilöstöille että kirkon esimies on esimies/ eli työnjohtotehtävissä kirkon palkkehenkilöstöille: pastoreille ja kerrosvahtimestareille, esim, -kaikille joilla on tilinauhat lompsassa ja työsopimus kassakaapissa tai mapissa hyllyssä.
Erilaisilla yksiköillä on sitten työjohdosta vastaava esimies palkkahenkilöstölle. Organisaatiorakenne voi olla tusinalla tavalla erilainen.

Luottamustehtävissä on sitten kysymyksissä tasa-arvoisten ihmisten
demokratia jossa äänestyslapuilla mennään yhdistksen toimielimiin yhdistyksien sääntöjen mukaan., Ryhmässä on kyse tasa-arvoisten ihmisten ryhmän päätöksenteosta. Itsenäistä valtaa on mielipide- aloite- ja äänestyslappu ryhmän päätöksenteossa.
Näin erilaisissa toimielimissä.
Sama pätee myös organisaatioiden hallntoelimiin joissa on kyse hallituksesta, johtokunnasta, taikka lautakunnasta, esim. tavallisesti.
Näissä ei ole esimiestä kellään, ne ovat henkilökohtaisen vastuun paikkoja ryhmän toiminnan kaikessa vaikuttavuudessa suhteen.
Ei esimiesasemaa kellään, mutta ryhmä yhdessä on toimitusjohtajan "esimies" ja toimitusjohtaja on esimies palkkahenkilöstöille.
Näissä on korkea henkilökohtainen vastuu- tiedollisuuden vaatimuksia ei ole, intuitio riittää, mutta ääniä pitää saada.
Jos organisaatio menee konkurssiin tämän ryhmän jäsenet ovat oikeudessa vastaamassa henkilökohtaisesti kukin myös.
Muutakin vastuuta on kuin talous- kokonaisvaltainen vastuu.
- Allekirjoittanut on toiminut tällaisten ryhmien jäsenenä tusinassa luottamustehtävässä aikoinaan. Näitä tehtäviä oli kunnallisessa hallinnossa pari, asumisen luottamustehtäviä 7 toistan 7 kpl, ja kirkollisia maallikkotehtäviä loput. Kannoin näissä määräaikapesteissä vastuuni 100% ja jätin kirkolliset maallikkovastuuni kesäkuussa 2006 ja kunnalliset syksyllä 2008. Asumisessa/ asukasdemokratia on aina jotakin ollut.


Jatuu alla.............
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
Aloittaja

Jatkoa edelliseen...............

Ryhmän ja yksilön perustehtävä täytyy olla tiedossa molemmilla ja sovittu sekä tavoitteet ryhmän- ja yksilön aina sovittu ja tiedossa ollakseen esimiespaikasta kyse sen lisäksi mitä edellä sanoin
vastavuoroisuudesta, vuorovaikutuksesta, informaalisuudesta ja tilivelvollisuudesta.

Virkamiespaikka on sitten taas tiedollisuuden vaatimuksien pohjalta.
Ns. "pätevyysvaatimukset" Niinpä suomessa ei voi mennä yksityiselle lääkäriklinikalle jossa ei ainokaistakaan työntekijää jolla olisi lääketieteen tutkinto. Niinpä ei voi mennä asianajajalle taikka lakimiehelle jolla ei ole oikeustieteen tutkintoa. Niinpä ei pastorille /papille jolla ei teologian A taikka B tutkintoa.
Virkamiespaikoissa on ´virkasopimuksessa kerrottu itsenäinen toimivalta ja tilivelvollisuus.

Tämä pitäisi oppia armaassa Suomen maassa nyt, sen osalta ainakin mikä liityy minuun. Ettei kukaan ole aina luulemassa minulle esimiestä jossakin. Tällaiset harmaat hiipparit mahdolliset eivät ole minuun koskaan mitään yhteyttä pitäneet eikä harmaata hajua mahdollisista persoonallisuuksista.
Olen 10 vuotta sanonut että haluan viettää eläkepäiviäni rauhassa harrastuksien parissa,ja demokratian erilaiset tehtävätkin olivat niitä. Eivät ole työsuhteita, vaan henkilökohtaisen vastuun paikkoja.
Ei esimiehiäkään siksi, eikä itsekään kukaan em. tehtävän haltija ole esimiesasemassa suhteessa toiseen ihmiseen.

Ihmisten kanssa kun ollaan tekemisissä on muistettava aina seuraavat asiat;

1. Sopimuksellisuus
2. Sopimukset
3. Informaatio
4. Vastavuoruus/ vuorovaikutus
5. Tilivelvollisuus
6. Ryhmän ja henk. koht. perustehtävä ja ryhmän ydinprosessin sekä yksilön tavoitteet. - Arvot ja missiot.

Ihmiset solmivat sopimuksia. Niistä löytyy aina ketä sopimus koskee, sopijaosapuolet, ja niihin liittyy aina oikeuksia ja vastuuta. Sama pätee aina maksettuihin kuitteihin.

Toivon että tämä valottaa ja selvittää, ettei kukaan ole luulemassa itseään minulle esimiesasemaan. esim.
Ei ole kukaan minuun yhteydessä ollut eikä minun kanssani halunnut töitä tehdä lähimpään 15 vuoteen ainakaan.

Yhdistyksillä on aina säännöt, joissa on selvitetty toimielinten tehtävät ja oikeudet. Niissä on säädetty jos esim. puheenjohtajaa käytetään esim. edustamiseen. Muutoin istuvan puheenjohtajan
tehtäviin kuuluu puheen johtaminen, kokoaa kokouksien asiakirjoja,
ja hänellä on yhtä suuri itsenäinen valta kuin ryhmän muillakin jäsenillä. On kuitenkin joskus tilanteita että voi olla säädetty että pj:n ääni ratkaisee jossakin tilanteessa jos äänet menevät tasan.
Yhdistyksiä ei saa suomessa rekisteröityä jos ei ole alkupääomaa taikka yhdistyksen sääntöjä.

jatkoa heti alla............


J

Äänestä
  • Aloittaja

    atkoa edelliseen.............



    Talohtiöt myyvät vain asumisoikeuksia, ja taloyhtiö omistaa aina rakennukset riippumatta millä tavalla vastikkeita maksetaan.
    Huoneistot ovat yksityisessä käytössä ja itsenäisessä hallinnassa. Asumisoikeuksia puretaan samoin perustein riippumatta miten vastikkeita maksetaan.
    1. Vastikeasioissa jos vastikkeita ei kuulu ei näy taloyhtiöön
    2. Painavat ja vakavat järjestysasiat, pitää kohdistua lähinaapuriin, eli naapurin pitää kärsiä, ja olla painavaa joka ei pyynnöistä huolimatta lopu
    3. Taloyhtiön omaisuuden tahallinen huonosti kohtelu/ ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöminen
    4. Asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen
    - Näissä asioissa puretaan asumisoikeuksia laillisesti.
    Vuokralla olevissa huoneistoissa voi lisäksi purkaa asumisoikeuden laillisesti jos talo menee sellaiseen remonttiin ettei siinä voi asua taikka huoneisto tarvitaan osakkeen asumisoikeuden omistajan perheen käyttöön taikka myydään.

    Työsopimuksissa lukee niin ikään mistä on sovitu. Lähiön asuntoihin ei ole mitään asiaa. Ovikellot keksitty aivan sitä verten että aikuisilla ihmisillä yksityisiä asoioita.

    Ns. vuokralaisen puhevaltaoikeus koskee vstikeasioita, yhteisien tilojen käyttöä ja uusimista, remontteja/ korjauksia, kiinteistöremontteja, järjestyssääntöjä ja asukastoimintaa.
    Nämä ovat kerrostalojen yhteisiä asioita, ei yksityiset, eikä uskonnolliset asiat.
    Naapurilleen ei pääse esimieheksi, asukkaat joilla sopimukset, on kahden sopijaosapuolen väliset, ja yksityisessä käytössä huneistot ja kerrostalossa kaikki tasa-arvoisia jotka kohtaavat talon yhteisissä asioissa määräajoin asukaskokouksissa niissä asioissa jotka kuuluvat mainitsemaani ns. vuokralaisen puhevaltaoikeuden piiriin ja pariin taikka sitten yhtiökokoukseen. Vuokranmaksajille on tuo vuokralaisen puhevaltaoikeus olemassa yhtiökokouksissa ja niihin pitää kutsua määrätyllä tavalla vuokranmaksajat.
    Rahalla saa ja hevoosella pääsöö.

    Arvonimiä jos joku itselleen tai toiselle ostaa, niin niitä saa isolla rahalla, mutta ne eivät koskaan valtuuta ketään jokamiesoikeuksia kummempaan. Ovat tunnustus jostakin suoritetusta.
    Jos kymmenen vuotta onnistuu keikkumaan kunnalliselämässä voi alkaa kyselemään löytyykö valtionkonttorista arvonimeä ja millä hinnalla. Mitään oikeuksia niille ei voida tietenkään myöntää.
    Erlaisia "neuvoksen" arvonimiä on olemassa ja niitä saa jos joku haluaa ajaa sellaisia jollekin jolla näkisi olevan perusteltua ansiota.
    Niillä kartutetaan valtion keskuskassaa ja maksavat paljon.

    Oppikaa nämä asiat nyt, ken tarvitsee., Olen näitä vuodesta 1993 opettanut, ja nyt minulla on muuta tekemistä.

    Toivon että neuvontani on valkaissut asioita.

    Minä en ole ketään syyttänyt, enkä suunnannut kenellekään.

    En ole puhunut kenenkään yksityis- intiimi- perheasioita mihinkään. Minun nuoruuden temppuni rumatkin ovat kaikki mahdolliset 25 vuoden takana, ja ei siksi keskusteltavissa missään 20 vuoteen.
    Ihmisten käytöshäiriöt vanhenevat kyllä 5 vuodessa. Nuoret temppuilevat monenlaista harkitsematonta.
    Ei kestäviä elämäntapoja.

    Minä en ole puhunut seurakuntalaisten taikka kirkkolaisten kenestäkään koskaan missään mitään,
    en naapurustostanikaan. Työnantajistani ja asiakkaistani olen puhunut elämässäni vain aina työhön liittyvää.

    Kirjeenvaihtoni vuosien varrella sovin aina vastaanottajien kanssa.
    Ei yhteen-ynnättävissä missään keskitetysti. Pitää olla yhteydessä ihmisiin joilla jotakin asiaa. On kaikkein alkeellisin ja ensimmäinen asia aina siellä missä ihmisiä.

    Kaupungissa on naitettu hienoja tyttäriä. Äijät haukkuu minua homoksi kun joidenkin naimaspekulaatiot eivät ole toteutuneet.
    Minä en ole keskustellut kenenkään perheissä onnellisten päivien merkeissä naimisesta. Ei sellaisia päiviä yli 20 vuoteen. Minä olen aina trakastunut naisiin, eikä minua kiinnosta kenenkään peräpuoli. En saa kestävää erektiokykyä sellaiseen paikkaan ja omassa neitsyys tallella. Kaikki saa naida vapaasti, en seiso kenenkään onnen tiellä, mutta en ole käynyt neuvotteluja kenenkään tyttäristä missään.

    Jumalan siunausta
    Jari Laurila

    Äänestä

  • Ei ole kukaan minuun yhteydessä ollut eikä minun kanssani halunnut töitä tehdä lähimpään 15 vuoteen ainakaan.

    Miksi ei?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_78555 kirjoitti:

Hei !

Jossakin on saattanut liikkua "harmaita esimiehiä" kun ihmiset luulotelevat minulle esimiestä aina jossakin.

Pyydän ystävällisesti ymmärtämään muutaman asian;

1. Esimiestehtävät kuuluvat vain palkkahenkilöstöille. Ensin pitää löytyä työsopimukset ja tilinauhat lompsasta. Tämän jälkeen pitää olla tiedossa
organisaation/ ryhmän sekä yksilön perustehtävä, eli mistä maksetaan palkkaa. Näissä sitten sopimuksellisuus, sopimukset, informaalisuus, vastavuoroisuus ja vuorovaikutus.

Ei pidä luulla että eläkeläisillä ja vuokran maksajilla taikka asunnon haltijoilla suomessa olisi "esimies."

Seurakunnissa ei ole ainokaistakaan esimiehen tehtävää kenelläkään. Olen elämäni aikana lukenut muutamia yliopistokursseja liittyen johtamiseen ja esimiestaitoihin. Olen toiminut joskus hallinnosta, myynnistä ja ostoista vastaavana johtajana. Olen ollut alaistaitoja vaativissa tehtävissä, sekä jo 18 vuotiaasta kansainvälisen ison yhtiön koulutuksessa oman prustehtävieni ja yhteistyötaitojenkin suhteen.

Kerron tässä lyhyesti esimiehen tehtävät joita minulla ulkomuistista tulee yhtäkkiä; Tarkista siitä ja em. kuulutko esimiesten joukkoon taikka vaaditaanko Sinulta alaistaitoja jossakin;

Esimiesten tehtäviin kuuluu mm; Budjettien teko ja talouden tunnusluvut, tuloslaskelman asiat, erilaisten raporttien laatiminen ja seuraaminen, tavoitteiden asettaminen ryhmässä ja yksilöille, visiot, tavoitteet, ydinprosessin- -osaamisen ja toiminta-ajatuksen suunnasta vastaaminen ryhmässä ja yksilönä perustehtävissä, informaation säätely ryhmien leikkauspisteissä ja rajapinnoilla, sidosryhmien huomioiminen/ informaalisuus/ >makro- ja mikrotason ryhmät, tukifunktiot, kehityskeskustelut, talouden vastuut, proaktiivisuus, työhyvinvointi, työntekijöiden alaistaitojen kehitys, ammattiosaamisen asiat, henkilöstön ja johdon vertaistuki/ itsensä kehittämisen asiat, muutoksien johtaminen, etiikan moraalin mukaiset johtamistavat, laillisuus, tasa-arvoisuus, avoin informaalisuus, vaihtoehtojen laskenta ja valinnat, seuranta ja oppiminen, ryhmätöiden ja tiimien työt, kokoukset, ympäristön havainnointi, työyhteisön työilmapiiri, arvot ja arvomaailmasta vastaaminen käytännössä, työn palkitsevuus, keskeiset asiakkaat/ sales promotion, palautteen vastaanottaminen, asiakasssuhteiden hoito, hallinnollisia asioita mm. rekrytointi, palkkaneuvottelut, menterointi, suoritteiden myynti- ja -myynnistä vastaaminen, ostot, tuotantolinjan toimivuuden asiat, työntekijöiden ja ryhmien perustehtävät ja niiden suuntaaminen organisaation perustehtävän suuntaan tavoitteiden mukaan,/ strategisen johtamisen asioiden evaluointi, organisaation sisäisen rakenteen toimivuus/ yhteistyö, työhön perehdyttäminen, työturvallisuus- yms. ko. asiat mm.
> - Kannattaa miettiä hiukan em. asioita ennenkuin pitää- luulee, tai nimittää itseään jollekin esimiesasemaan. - -

Organisaatioissa on aina organisaatiorakenne joita voi olla tusina erilaisia. Siten esim. kirkossa esimiestehtävät liittyvät palkkahenkilöstöille että kirkon esimies on esimies/ eli työnjohtotehtävissä kirkon palkkehenkilöstöille: pastoreille ja kerrosvahtimestareille, esim, -kaikille joilla on tilinauhat lompsassa ja työsopimus kassakaapissa tai mapissa hyllyssä.
Erilaisilla yksiköillä on sitten työjohdosta vastaava esimies palkkahenkilöstölle. Organisaatiorakenne voi olla tusinalla tavalla erilainen.

Luottamustehtävissä on sitten kysymyksissä tasa-arvoisten ihmisten
demokratia jossa äänestyslapuilla mennään yhdistksen toimielimiin yhdistyksien sääntöjen mukaan., Ryhmässä on kyse tasa-arvoisten ihmisten ryhmän päätöksenteosta. Itsenäistä valtaa on mielipide- aloite- ja äänestyslappu ryhmän päätöksenteossa.
Näin erilaisissa toimielimissä.
Sama pätee myös organisaatioiden hallntoelimiin joissa on kyse hallituksesta, johtokunnasta, taikka lautakunnasta, esim. tavallisesti.
Näissä ei ole esimiestä kellään, ne ovat henkilökohtaisen vastuun paikkoja ryhmän toiminnan kaikessa vaikuttavuudessa suhteen.
Ei esimiesasemaa kellään, mutta ryhmä yhdessä on toimitusjohtajan "esimies" ja toimitusjohtaja on esimies palkkahenkilöstöille.
Näissä on korkea henkilökohtainen vastuu- tiedollisuuden vaatimuksia ei ole, intuitio riittää, mutta ääniä pitää saada.
Jos organisaatio menee konkurssiin tämän ryhmän jäsenet ovat oikeudessa vastaamassa henkilökohtaisesti kukin myös.
Muutakin vastuuta on kuin talous- kokonaisvaltainen vastuu.
- Allekirjoittanut on toiminut tällaisten ryhmien jäsenenä tusinassa luottamustehtävässä aikoinaan. Näitä tehtäviä oli kunnallisessa hallinnossa pari, asumisen luottamustehtäviä 7 toistan 7 kpl, ja kirkollisia maallikkotehtäviä loput. Kannoin näissä määräaikapesteissä vastuuni 100% ja jätin kirkolliset maallikkovastuuni kesäkuussa 2006 ja kunnalliset syksyllä 2008. Asumisessa/ asukasdemokratia on aina jotakin ollut.


Jatuu alla.............

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu