Introvertit miehet

ovat aikalailla best!

Eikä tarvi olla mikään valkokaulustyyppi. Pelkkä kirjaoppineisuus ja sillä snobeilu ei omalla kohdalleni pitkälle johda. Se on se perusolemus, asenne! :)


Introvertit ovat parhaita, koska:

- Osaavat keskustella asioista mitä erikoisempien teorioiden kautta
- Ovat yleensä paljon tunteellisempia kuin väestön enemmistö, tunteellisuus on miehessä viehättävä jutska
- Eivät niin ennalta arvattavia, aina jotain uutta
- Osaavat ajatella itse eivätkä lampaile muiden lampaiden joukossa, mää mää määäh

Toki introverteissäkin alalajeja jotka eivät innosta ollenkaan. Esimerkiksi roolipelinörtit, hevarinörtit ja vastaavat introvertit, jotka pesusienen lailla ovat imeneet nykyajan trendikkäitä luomuksia itseensä.
Arkaainen mietiskelijä, siinä se!

Minkä takia miesten maailma koostuu pääasiassa sali/trendivaateyksilöistä? Kiinnostais semmonen sielunkumppani enemmän, jonkun mielestä varmaan kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta en ole koskaan saanut minkäänlaista täyttymystä pelkästä kuorisuhteesta. Bodattu ruho ei ole minkään arvoinen, jos sen aivot ovat olemassa vain välttämättömimpiä elintoimintoja varten.
1207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Minkä takia miesten maailma koostuu pääasiassa sali/trendivaateyksilöistä? Kiinnostais semmonen sielunkumppani enemmän, jonkun mielestä varmaan kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta en ole koskaan saanut minkäänlaista täyttymystä pelkästä kuorisuhteesta. Bodattu ruho ei ole minkään arvoinen, jos sen aivot ovat olemassa vain välttämättömimpiä elintoimintoja varten. "

Öö...? Siis sinähän juuri olet sellainen joka tuijottaa kuorta eikä mitään muuta jos "bodattu ruho" tekee mielestäsi idootin.
Se minkä arvoinen se nyt (mitä vit-tua tuokin meinaa :D) on ihan henkilökohtaista kehon omaavalle ihmiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elän kai kaukana kirjoitti:

ovat aikalailla best!

Eikä tarvi olla mikään valkokaulustyyppi. Pelkkä kirjaoppineisuus ja sillä snobeilu ei omalla kohdalleni pitkälle johda. Se on se perusolemus, asenne! :)


Introvertit ovat parhaita, koska:

- Osaavat keskustella asioista mitä erikoisempien teorioiden kautta
- Ovat yleensä paljon tunteellisempia kuin väestön enemmistö, tunteellisuus on miehessä viehättävä jutska
- Eivät niin ennalta arvattavia, aina jotain uutta
- Osaavat ajatella itse eivätkä lampaile muiden lampaiden joukossa, mää mää määäh

Toki introverteissäkin alalajeja jotka eivät innosta ollenkaan. Esimerkiksi roolipelinörtit, hevarinörtit ja vastaavat introvertit, jotka pesusienen lailla ovat imeneet nykyajan trendikkäitä luomuksia itseensä.
Arkaainen mietiskelijä, siinä se!

Minkä takia miesten maailma koostuu pääasiassa sali/trendivaateyksilöistä? Kiinnostais semmonen sielunkumppani enemmän, jonkun mielestä varmaan kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta en ole koskaan saanut minkäänlaista täyttymystä pelkästä kuorisuhteesta. Bodattu ruho ei ole minkään arvoinen, jos sen aivot ovat olemassa vain välttämättömimpiä elintoimintoja varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu