Heips,
Haluaisin kysellä hieman yleistä mielipidettä:
Olen 20-vuotias ja muuttamassa piakkoin Helsinkiin opiskelemaan. Haluaisin harrastaa pianonsoittoa (klassista siis) muutenkin kuin itsekseni, hyvän opettajan ohjauksella.
Olen harrastanut musiikkia musiikkiopistolla 10 vuotta (9-vuotiaasta lähtien), klarinettia soitellen. Vasta myöhemmin, ollessani 14-vuotias, kiinnostuin pianosta. Kävin yksityistunneilla kaksi vuotta, jonka jälkeen olen harrastanut pianon soittamista aktiivisesti aina tähän päivään saakka. Kun tapasin viimeksi (n. 2 vuotta sitten) yksityisopettajani kotipaikkakunnallani, hän sanoi minun kehittyneen huomattavasti edellisestä tunnista. Hänen mukaan soittotasoni olisi 2/3 tutkintoluokkaa, ja soittotekniikassa ei ollut suurempia ongelmia.
Haluaisin siis tiedustella mielipidettä, kuinka hyvät tulevaisuudennäkymät tällä pianoharrastuksellani on (tiedän, ehkä typerää kysellä tällaista, mutta toivoisin että joku pianisti tai muusikko lukisi tämän viestin)? Haluaisin nimittäin edetä pianonsoitossa niin pitkälle kuin mahdollista!
Haaveeni ovat todella suuria pianon suhteen, mutta en uskalla 'heittäytyä'. Olen kuullut niin paljon puheita siitä, että hyväksi muusikoksi voi tulla vain jos aloittaa harjoittelun todella pienenä (ellet ole ihmelapsi). Itse aloitin kyllä mus.harrastuksen pienenä, mutten juuri pianon soittoa.
Takana on siis mus.opistotason säveltapailu ja teoria (I), 10v. klaran soittoa, perustekniikat suunnilleen kunnossa pianon soittamisessa. Ja kauhea motivaation määrä soittaa pianoa. Olen huomannut, että pianoa soitan yksinkertaisesti vain enemmän ja ennen kaikkea soittamisen ilosta, toisin kuin klarinettia. Ja viime pianotunneilla pari vuotta sitten olin ihan innoissani harjoittelemassa "kotiläksyjä".
Toivottavasti joku muusikko nyt huomaa tämän viestin ja ahdinkoni. Nimittäin asia vaivaa minua suunnattomasti, ja koko ajan mielessäni on ajatus "se juna menee ohi" mitä enemmän aikaa kuluu... Ja jos joku tietää hyviä yks.opettajia tai opistoja Helsingissä, suositelkaa! Olen hakenut tähän mennessä vain metropoliaan harjoitusoppilaaksi.
Pianotunnit aikuisiällä Helsingissä
5
440
Vastaukset
- AnniKakadu
Tottakai sinun kannattaa jatkaa soittamista! :) Itse opiskelen musiikkia ammatikseni ja minulla on monta ikätoveria, jotka eivät aikoinaan jatkaneet ammattiopiskeluun, mutta harrastavat soittoa innokkaasti edelleen. Ja jos opiskelet esim. yliopistossa niin Helsingistähän löytyy vaikka mitä opisklijakuoroja ja -orkestereita myös, niihin kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä jos olet kiinnostunut! :)
Jos kaipaat pianonsoiton opetusta niin voisin suositella hakeutumaan esimerkiksi Sibelius-akatemian ylioppilaskunnalle kysymmään apua. Siellä on laaja opettajapankki jossa siis Siban opiskelijat tarjoavat yleensä aika edullisia soittotunteja monissa eri soittimissa. Tsekkaa siis tämä: http://taideylioppilaskunta.wordpress.com/esiintyjapankki/etsitko-opettajaa/
Mutta siis, jatka IHMEESSÄ soittoharrastusta, siitä saa ihan vaan harrastuksenakin toooosipaljon irti! :)- Wlen48
Kiitos vinkistä todella paljon! Yritän hakeutua tuonne Sibelius-akatemian ylioppilaskunnalle apua kyselemään : D
- hmmm...
Mielestäni on täyttä roskaa väittää ettei aikuinen oppisi. Jos oikeasti kiinnostaa ja on motivaatiota niin ei mikään estä jos kädet toimii.
- the pianist
Pianonsoiton ammattilaiseksi ja virtuoosiksi voi tulla vaikka aloittaisi pianon soittamisen vasta myöhäänkin aikuisiällä. Esimerkiksi viulussa ei näin tietääkseni voi käydä.. (Älkää suuttuko jos olen väärässä tuon viulujutun suhteen) Mutta siis pianisti kun olet, sinun kaikki unelmasi ovat mahdollisia!!
- soittaja2
Helsingin pianostudio tarjoaa opetusta kaikille aikuisille. Ryhmä- ja yksilöopetusta eri tyylilajeissa. www.helsinginpianostudio.net
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302229- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510