Maailman meno

Järkyttääkö teitä yhtään maailmalla tapahtuvat kauheudet, vai eikö teitä kiinnosta lainkaan?
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja millähän tavalla tämä liittyy sinkkuiluun?

Sanotaan nyt vaikka näin, että sinänsä joo, mutta kyllä se nyt vain on niin, että ei sitä paljoa jaksa kiinnostaa otsikot tyyliin "10 kuollut pommi-iskussa". Eiköhän kaikki ole noihin jo turtunut tai sitten on jokin tekopyhä kahdeksan hyveen avatar joka kantaa vastuuta kaikista maailman ongelmista.

Äänestä

Semmosta funtsin, että ollaan me länsimaiset ihmiset kauheen piittaamattomia ja huolettomia, vaikka muualla on verisiä sotia ja muuta hätää...

Äänestä

Joskus mietin, että miten moni ihminen tälläkin hetkellä harrastaa seksiä, enkä kestä tuota ajatusta.

Äänestä

Kyllä tämä huolestuttaa. Se oli yksi syy miksi en aikoinaan tehnyt lapsia.
Olisin voinut adoptoida jonkun hylätyn, mutta sekin aika meni ohi.

Myönnän, että tuntisin oloni turvallisemmaksi jos taloudessa olisi toinenkin tienaamassa ja päättämässä. Mutta parisuhde tuo niin paljon muutakin, joten...

Yritän vähentää negatiivisten uutisten lukemista, mutta ei siltä kannata kokonaan suojautua. Toivoisin kansalaisilta medialukutaitoa.

Äänestä

Johan tässä olisi kuollut suruun ja murheeseen jos ottaisi sydämelleen kaiken maailman paskan.

Äänestä

Minua kiinnostaa tasan yksi asia: saanko pillua vai en. En saa ja se vasta on KAUHEAA! Paskat nakkaan mitä jossain hevon vitun Egyptissä ja Syyriassa tapahtuu, ei se pillunsaantiini vaikuta, paitsi että sieltä ehkä tulee tänne lisää pakolaisia naisiamme nussimaan ja pillunsaantimahdollisuuteni heikkenevät entisestään. Se vasta on KAUHEAA!

Äänestä
  • Ääliö.

    Äänestä

Kiinnostaa, muttei järkytä. Johan siinä alkaisi mielenterveys järkkyä, jos järkyttyisi monta kertaa joka päivä uutisia katsoessaan tai lukiessaan.

Äänestä

"Järkyttääkö teitä yhtään maailmalla tapahtuvat kauheudet, vai eikö teitä kiinnosta lainkaan?"

Miksi pitäisi järkyttää? Ei yksin kulkeva vaeltaja pakkaa reppuunsa kiviä.

Äänestä
  • Osa suomalaisista on ällistyttävän tietämättömiä: esim matkustetaan johonkin maahan, jossa on vallankumous käynnissä.

    Äänestä

  • candida kirjoitti:

    Osa suomalaisista on ällistyttävän tietämättömiä: esim matkustetaan johonkin maahan, jossa on vallankumous käynnissä.

    Ihminen on kaikkein eniten elossa, kun hän nakkaa paskat kuolemanpelolle ja muulle. Tämä ei tietenkään tarkoita ollenkaan sitä, että pitäisi tarkoituksellisesti matkustaa keskelle vallankumousta, syöksyä kuolemaan ja ottaa luodit kasvoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-------------------- kirjoitti:

Järkyttääkö teitä yhtään maailmalla tapahtuvat kauheudet, vai eikö teitä kiinnosta lainkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu