Kaikkien aikojen soppa

Yritän kertoa suth selkeesti. Joudut lukeen tän muutamaan kertaa että tajuaa.

Mun piti aloittaa työt työllistämistuella 2.9. Olivat tehneet tukipäätöksen mutta sitten huomasivat ettei olisi 500 täynnä ja peruivat tukipäätöksen.

Mulla ollu karenssi 21.1.-22.4.2013 joka annettu 6.3. Nostin karenssin loputtua 2 päivää liiton rahoja 23 ja 24.4. ja tuli 500 täyteen. Liitto laitto lapun jossa luki että 500 tullu täyteen.


20.5. sain jatkuvan karenssin 21.2. alkaen. Olin ollut lehtimyyneissä ja lähtenyt vetämään kun ei tullut kauppaa tarpeeksi.

Virallisesti olen saanut 500 päivää rahaa, mutta päätös josta tuli takautuva karenssi on annettu sen jälkeen kun olin saanut ne 2 päivää joista tuli se 500 täyteen. Oletteko vielä mukana?

Laki sanoo että päivärahaa 500 päivää saanut on oikeutettu korotettuun työllistämistukeen. Ja korjaavaa päätöstä ei ole vielä tehty. Lain kannalta olen saanut ja minusta se pitäisi riittää.

Eli nyt joutuis oleen 3kk työvalmennuksessa ja sitten 2 päivää työttömänä liiton rahoilla uudestaan ja sitten pääsen takaisin samaan paikkaan mutta palkattuna.


Onko mulla 500 päivää kasassa vai ei?
6160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No töihinhän olen menossa, etkö lukenut

Äänestä
  • Ja se tukityön palkka on vaan 10 euroa pienempi päivässä mitä sain liitosta. Ei mulla niin isoa intoa töitä tehdä että tekemisen ilosta tekisin mitä vaan.
    Mul on muutakin tekemistä kuin olla ilmaiseina orjana jollein.

    Äänestä

Mitä tarkoittaa "jatkuva karenssi"? Olen yrittänyt kysellä tätä keskustelipalstoilla, mutta aina minulle vain v-----aan. Siis jos kieltäytyy jostakin työvoimatoimiston osoittamasta työstä tai koulutuksesta niin saa 1-3 kk mittaisen karenssin. Sen minä ymmärrän, mutta "jatkuva" karenssi...?

Äänestä
  • Juurihan joku kertoi saaneensa pysyvän karenssin keitettyään kahvia ystävänsä uuden kirpparin avajaisissa, ilmaiseksi. Tee siis vapaaehtoistyötä, niin työkkäri pudottaa sinut käsistään kuin mädän potun. Tai rekisteröi toiminimi. Tai ala opiskella, vaikka iltakurssilla. Siis melkein mikä vaan järkevä toiminta saa tukesi katkeamaan. Sellaisessa Suomessa me vielä toistaiseksi elämme.

    Äänestä

  • dfgdhfghfd kirjoitti:

    Juurihan joku kertoi saaneensa pysyvän karenssin keitettyään kahvia ystävänsä uuden kirpparin avajaisissa, ilmaiseksi. Tee siis vapaaehtoistyötä, niin työkkäri pudottaa sinut käsistään kuin mädän potun. Tai rekisteröi toiminimi. Tai ala opiskella, vaikka iltakurssilla. Siis melkein mikä vaan järkevä toiminta saa tukesi katkeamaan. Sellaisessa Suomessa me vielä toistaiseksi elämme.

    Okei, kiitos. tuli vaan mieleen että asun omien ikääntyneiden vanhempieni viereisellä tontilla. Saankohan ajaa enää nurtsin (olen tehnyt sen ilmaiseksi tai korkeintaan kahvipakettia tai yhtä ateriaa vastaan) vanhempieni tontilta etten saa jatkuvaa karenssia?

    Äänestä

Toistuvasta kikkailusta, eroaminen töistä, kieltäytyminen. Karenssi voimassa kunnes ollut 3kk töissä, koulutuksessa, harjoittelussa yms. Tai kunnes mennyt 5 vuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Makekoo2013 kirjoitti:

Yritän kertoa suth selkeesti. Joudut lukeen tän muutamaan kertaa että tajuaa.

Mun piti aloittaa työt työllistämistuella 2.9. Olivat tehneet tukipäätöksen mutta sitten huomasivat ettei olisi 500 täynnä ja peruivat tukipäätöksen.

Mulla ollu karenssi 21.1.-22.4.2013 joka annettu 6.3. Nostin karenssin loputtua 2 päivää liiton rahoja 23 ja 24.4. ja tuli 500 täyteen. Liitto laitto lapun jossa luki että 500 tullu täyteen.


20.5. sain jatkuvan karenssin 21.2. alkaen. Olin ollut lehtimyyneissä ja lähtenyt vetämään kun ei tullut kauppaa tarpeeksi.

Virallisesti olen saanut 500 päivää rahaa, mutta päätös josta tuli takautuva karenssi on annettu sen jälkeen kun olin saanut ne 2 päivää joista tuli se 500 täyteen. Oletteko vielä mukana?

Laki sanoo että päivärahaa 500 päivää saanut on oikeutettu korotettuun työllistämistukeen. Ja korjaavaa päätöstä ei ole vielä tehty. Lain kannalta olen saanut ja minusta se pitäisi riittää.

Eli nyt joutuis oleen 3kk työvalmennuksessa ja sitten 2 päivää työttömänä liiton rahoilla uudestaan ja sitten pääsen takaisin samaan paikkaan mutta palkattuna.


Onko mulla 500 päivää kasassa vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu