olen ollut yhdessä poikaystäväni kanssa liki vuoden ja sitä ennen tunsimme liki kolme vuotta (joista olimme parhaat ystävät kuutisen kuukautta).rakastan kundiani todella,mutta tunne ei ole molemminpuoleinen.hän sanoo,ettei vika ole minussa,olen kuulemma paras hänen tuntemansa nainen,eikä hän tule koskaan löytämään ketään minunlaistani.on myös sanonut,että näkee minussa paljon ominaisuuksia,joita haluaisi tulevassa vaimossaan olevan.Olen 18,ja kundini 20.Poikaystäväni on rakastunut minuun,muttei rakasta,hän ei ole kuulemma koskaan rakastanut ketään,ei edes tiedä mitä rakkaus oikeastaan on.Hän haluaisi rakastaa minua,muttei osaa.Kundini ei ole seurustellut aikaisemmin,minä olen 2 kertaa vakavasti.Olen luopunut itsesyytöksistä(että minussa ei ole mitään arvostettavaa/rakastettavaa,että olisin kauhea ja vastenmielinen.kundi pitää niin persoonallisuudestanikin kuin ulkonäöstänikin)ja olemme puhuneet asiasta,keskustelleet koko jutun tyyliin puhki.Kyse ei ole siitä,ettemme tuntisi toisiamme,sillä olemme viettäneet niin tiiviisti aikaa toistemme kanssa kuin olleet erossakin.Vaikka tekisin mitä (kaikkea miellyttämisestä omana itsenäni olemiseen olen kokeillut),ei tunnu auttavan.mikä neuvoksi?molemmat haluamme jatkaa seurustelua ja välitämme toisistamme enemmän kuin mistään muusta.molemmat olemme myös tyytyväisiä seksiin,vaikkakin minä olen viime aikoina alkanut nauttia siitä vähemmän kuin ennen.mielestäni seksi kuuluu rakkauteen,ja sen puuttuessa seksi satuttaa.seksi tuntuu hyväksikäytöltä,vaikka kundi on aina huomaavainen,ei koskaan vonkaa jos minua ei haluta,eikä hän satuta tai pakota mihinkään.kundi myös ajattelee minun mielihyvääni (jopa enemmän kuin omaansa).Mutta en edes muista koska olisin viimeksi saanut orgasmin(joskus kesän alussa...),kun rakkauden puute vaivaa minua niin pahasti,etten pysty nauttimaan seksistä täysillä.kundini ehdotti kokonaan seksistä pidättäytymistä,jos en nauti siitä enää,mutta hylkäsin ajatuksen.kärsin rakkauden puutteesta hyvin paljon,enkä tiedä kuinka kauan jaksan vain odottaa ja odotaa.Tulen rikkinäisestä avioero perheestä(äiti työtön, skitsofreenikko&alkoholisti),minua on hyväksikäytetty seksuaalisesti 11-vuotiaana ja koulukiusattu yläasteella. vain isäni sekä parhaat ystäväni ovat osoittaneet rakkautta minua kohtaan.en riipu kundissani epätoivoisesti,sillä tiedän kyllä mitä oikea rakkaus on(elämä opettaa).tuntuu niin pahalta kun seksi aina kelpaa,mutta rakkaudesta ei tietoakaan.opiskelen psykologiaa ja tietojeni pohjalta luulen kundillani olevan persoonallisuushäiriö,joka kapeuttaa hänen tunteitaan(en ole laillistettu psykologi,ei siis vedenpitävä diagnoosi)ja hän on itsekin myöntänyt,että niin saattaa olla.mitä teen, pää hajoo!
rakkaus&seksi
kitkat
7907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikesta saa sen kokonaiskuvan, ettei mikään ole vinossa.
Käytännössä kaikki toimii,mikään ei ole kapulana rattaissa.
-Paitsi kundisi LAUSE, "En ole koskaan rakastanut ketään".
Siis miksi te olisitte yhdessä, miksi hän ajattelisi sinua, ja hyvinvointiasi (seksissä, ja muutenkin) jos ei välittäisi, rakastaisi ?
Miksi sanasta RAKKAUS pitää tehdä numero ?
Jos kaikki kertomasi pitää paikkansa, uskon että hän "rakastaa" sinua.
Se, miten rakkaus määritellään, on jokaisen oma tehtävä, mutta eikö teillä ole kaikki hyvin ?
Millä tavalla tämä väittämäsi "rakkauden puute" näkyy käytännössä ?
Hän sanoo niin, ja näyttää sen miten ?
Minusta olet upeassa suhteessa, mutta uskon itsetuntosi (historiasikin takia) tarvitsevan pönkitystä, SANOJA, ja vakuuttelua rakkaudesta,
että jaksaisit paremmin päivästä toiseen.
Eikö kannattaisi nauttia täysillä elämästä, myös seksistä ?
en tiedä...
Itse kuulun samaan, tai ainakin uskon poikaystäväsikin kuuluvan tähän samaan ryhmään kanssani. Rakkaudesat ei puhuta.
Oman kuoren suojaamista kai sekin.
En itsekään tiedä rakastanko aviomiestäni (muka?)
eikä "rakastan sinua"-lausetta viljellä.
Ei vaan tunnu luontevalta.
Kiintymystä on, mutta kuka kertoo sen, milloin se on rakkautta.
Nauti, ja lopeta miettiminen.
Niin miehenikin teki, ja kaikki on taas helpompaa...
suhteemme on ollut melko myrskyisä alkuvaiheessa,koska olemme kundini kanssa hyvin erilaisia persoonia:itse olen hyvin vlkas,puhelias ja sosiaalinen,kundini on estynyt,ujo ja rauhallinen.taustamme ovat myös erilaiset.kundini on kasvanut ulkoisesti perheonnelassa sisarusparven esikoisena,mutta tiukka uskonnollinen kasvatus,psyykkisesti heikon isän poissaolo ja kilpailu sisarten kanssa on tehnyt hänestä varautuneen.
suhteen aikana koko raadollinen todellisuus oli shokki minulle.Usein kundini toimi hyvin kylmästi,itsekkäästi ja minua vähääkään ajattelematta,eikä myöntänyt tehneensä mitään väärää.hän myöskin valehteli rakastavansa minua,kun pelkäsi minun jättävän hänet,jossei tunne olisi molemminpuoleinen.olemme sopineet jo asian,mutta tapaus puhunee puolestaan.
nykyään tilanne on jo parempi:kundikin myöntää tekevänsä virheitä,ja on alkanut nähdä asioita minunkin silmin.hän myös on oppinut pyytämään anteeksi ja sopimaan riitoja sekä hillitsemään suuttumustaan.olemme myös molemmat opetelleet avoimuutta ja asioiden jakamista.
rakkauden puute näkyy käytännössä siinä,että kundi roikkuu kahdessa naisessa:minussa ja äidissään(kundi asuu kotonaan vielä tämän vuoden).itsenäistyminen on hänellä vielä kokematta,ja kundi tuntuu pitävän minua itsestäänselvyytenä.ihan kuin minulla olisi velvollisuus täyttää kaikki hänen toiveensa ja tarpeensa,mutta hänen ei tarvitse antaa itsestään mitään.suhteemme on valitettavasti luisumassa jonkinlaiseen hoitosuhteeseen,jossa minun tarpeeni eliminoidaan ja joudun seurustelemaan yksin,kantaa omat ja kundin taakat itse saamatta minkäänlaista rohkaisua,tukea tai lohtua.helposta elämästään johtuen kundini on vaikea ymmärtää herkkyyttäni ja traumojani tai käsittää ajatusmaailmaani hyvästä ja pahasta.kaikki siis ei ole hyvin.
joudun usein venyttämään kärsivällisyyteni äärimmilleen ja kun lopulta kisahdan syystäkin,vastareaktiona on lähes aina torjuminen tai pako tilanteesta.
vanhat menneet tapahtumat ja sanomiset painavat mieltäni,enkä voi noin vain unohtaa sitä,ettei kundini omasta mielestään rakasta minua tai ole valmis sitoutumaan (muuttamaan yhteen/menemään naimisiin vielä tuhansiin vuosiin).olen joskus onnistunut unohtamaan,mutta nuo seikat palaavat mieleen heti seuraavisa vastoinkäymisissä.rakkaudettomuus näkyy pienissä arkipäiväisissä teoissa,sanoitta,ajattelemattomuuksissa ja laiminlyönneissä.myös se,että jos järjestän jotain kivaa kundille hän ei ymmärrä sitä rakkaudenosoituksena,vaan ottaa sen vastaan velvollisuutena.
No nyt ymmärrän.
Tilanne ei sittenkään ole samanlainen kuin itselläni (olen siis "rakkautta tunnustamaton osapuoli, syystä tai toisesta).
Mutta historiaani sopii kuvaus miehestäsi,
omana entisenä "poika-ystävänäni".
(Olen jo 40-rajapyykin ohittanut, joten poika-sanaa on jokseenkin jännä käyttää...Vaikka poikahan hän silloin oli, 21-vuotias, itselläni ikää 18-vuotta.=)
Käytetään exästäni vaikka nimitystä Kalle.
Hänkin asui vielä kotona.
Itselläni oma talous jo 16-vuotiaasta.
Hän tuli ja meni miten huvitti. En kommentoinut sitä mitenkään, sillä niinhän minäkin tein.
-Hän vakuutteli rakkauttaan, minun ihmetellessä miksi.
Miksi sitä pitää jankuttaa, se ei lisää hyvää oloa, tai poista huonoa.
Sana. Ei se tee mitään.
Sekin on varmasti yksi syy, miksen itse ole ikinä oppinut kyseistä sanaa käyttämään.
Mieluummin näytän, ja vastaan-otan rakkauden tekoina,
niin monta kertaa kun olen sanat merkityksettömäksi kokenut.
(Isäni umpijurrissa äitiä hakkaamassa, "Saatanan huora, tajuutsä että rakastan sua!" -Se siitä sanojen ja tekojen yhteydestä...-Syy, miksi en syljen suuhun kuljettamaan paskaan usko koskaan. Teot uskon, ja kiitollisuudella vastaanotankin.)
MUTTA. Nyt sinuun.
Tämä Kalle oli samanlainen.
Hän ei pitkienkään erojen aikana kaivannut (tosin ei pettänytkään).
Vasta, kun seksiä piti saada, se "ikävä" tuli.
Luokseni tullessaan hän TIESI ruoan aina odottavan.
Kun sitä ei ollut, ei hän huutanut, mutta eleettömästi ilmensi minulle suuttumuksensa.
Usein lähti "ulos".
Emme juurikaan asioista jutelleet.
Kalle "ei osannut".
Joskus, välillä useinkin, hän tuli lähelleni, ja taas vannoi rakkauttaan (minä täynnä kysymysmerkkejä, että miksi ?)
ja yhdessä oleminen kukoisti.
Taas toisinaan hän unohti esim. avaimeni omaan kotiinsa, niitä lainattuaan, ja baari-illan vuoksi oli kohtuutonta niitä häneltä pyytää.
Vahinkojahan sattuu.
Mielihyvin minä tietysti odottelin rappukäytävässä kolmeen, että oveni aukeaisi...
-Hän oli herkkä, ei niin ulospäinsuuntautunut kuin minä,
mutta jumalattoman kylmä, kun sille päälle sattui.
Kaikki ne kasaa taakkaa.
Joskus ne voimat loppuu. Sinullakin.
Mietin silloin itsekin, miksi teen lähihoitajan duunia ilman liksaa ?
Kiitoksia en olisi niinkään tarvinnut, mutta JOSKUS selvän osoituksen siitä, että se merkitsee hänelle jotain. Itsestäänselvyydeksi minäkin itseni koin.
Ei hänkään ollut valmis sitoutumaan.
-Nyt, jälkeenpäin, terveen ja tasapainoisen ihmissuhteen omaavana ihmettelen,
miksi minä olin.
Miksi halusin ihmistä joka ei rakastanut,eikä arvostanut. -Aidosti.
Miksi itse on valmis olemaan niin jumalattoman tyhmä, valmis ottamaan itselleen aikuisen lapsen.
Ilman vastakaikua.
(siis onhan niitä hyviäkin hetkiä, mutta terve järki kuitenkin kaikessa...)
Noh, minulle kävi niin, että Kalle, erään kerran ollessaan kavereidensa kanssa ulkona,
soitti ja ilmoitti "rakkutensa loppuneen".
Tottakai minua sattui.
3-vuotta takana yhteistä matkaa.
Toisaalta tunsin suurta helpotusta.
"Rakkaus loppui, mitä ei koskaan ollut olemassakaan."
Ilman sen suurempia meteleitä vastasin, että "Takaisin sitten ei kannata edes yrittää tulla"
ja
"Helvetin hyvää jatkoa".
Noin tein itseänikin säästääksen. Tottakai omat tunteeni olivat pinnalla.
Mutta luojalle kiitos, se symbioosi oli ohi.
Ja pidin hänet itsestäni erossa,
(takaisin siis yritti)
Jättäminen on vaikeaa, mutta kun jätetyksi tulee suhteessa,
jonka on jo kokenut mahdottomaksi,
matka jatkuu yllättävän helposti.
Tämän kaiken kerroin siksi, että poikaystäväsi muistutti ärsyttävän paljon sitä omaani, silloin joskus.
Voimia ja jaksamista, niin kauan kun pinnaa piisaa....
En neuvo tekemään mitään, jokaisella on päätösvalta omasta elämästään, mutta mieti mitä todella haluat....
Kellähän se persoonallisuushäiriö oikein on..ei ainakaan sillä kundilla.
Omias löpiset..taidat olla sairaalloisesti kiinni tossa ystävässäs.
Kundi raukka joutuu selittelemään sulle,että rakastaa. Eihän se muuten pääse susta eroon!
Tyttäreini on 21-vuotias, vaikeassa ihmissuhteessa elävä nuori nainen.
Toivon sydämestäni teidän molempien löytävän sen oikean, TASAPAINOISEN suhteen.
Se, on rakkautta
Itsellemme me tätä elämää eletään.
Hyvää jatkoa "kitkat" !
hei kitkat!
Sanoit suhteen olevan poikaystävällesi ensimmäinen, joten siinä yleensä tehdään ne suurimmat virheet, kun elämästä ei muutenkaan tiedetä niin paljoa. Tiesitkö, että ensimmäinen suhde harvemmin on se elämän mittainen? Toisin sanoen, vaikkei hän sitä tahalleen tekisikään, niin hän ei varmaankaan vielä oikeasti osaa sitoutua tai ylipäätään seurustella sinut huomioiden. Joten suosittelisin teille seurustelun lopettamista. Jos kyseinen mies tämän päätöksen jälkeen tajuaa sen, mitä on menettämässä, niin sitten kenties niitä tunteita ja ymmärrystä suhteeseen löytyy tarpeeksi. Muussa tapauksessa suosittelen vielä kasvamista muutamia vuosia. Psykologisointia sen sijaan en suosittele.
Sanot kärsiväsi rakkauden puutteesta, koska poikakaverisi on sanonut, ettei osaa rakastaa. Kuitenkin hänen tekonsa osoittavat rakkautta sinua kohtaan. Rakkaushan on tunne ja sitä voi tuntea puolin ja toisin, vaikkei siitä ääneen puhuttaisi koskaan.
Mainitsit myös, ettei sinua ole rakastaneet kuin isäsi ja parhaat ystäväsi. Se on paljon. Ihmiset, joita ei ole rakastettu ollenkaan eivät pysty rakastamaan tai ainakaan sanoin sitä ilmaisemaan. Joskus ilmaisu on melko kankeaa niilläkin, joita on rakastettu. Kukaan ei sitäpaitsi koskaan rakasta samanlailla. Vaikka sanot tietäväsi mitä oikea rakkaus on niin oletko tullut ajatelleeksi, ettei kukaan muu kuin sinä ajattele samalla tavalla? Mielestäni tekstissäsi oli silmiinpistävää, että haluaisit pakottaa poikaystäväsi sinun ajatukseesi oikeasta rakkaudesta ja sehän ei ole mahdollista ollenkaan.
Yhteenvetona:
Sinun on hyväksyttävä poikakaverisi juuri sellaisena kuin hän on tai sitten unohdettava koko suhde.